Kati Hiekkapelto: Kolibri & Suojattomat

Kati Hiekkapelto: Kolibri, Otava 2013
Kati Hiekkapelto: Suojattomat, Otava 2014
Molemmat kirjat omia ostoksia Elisa Kirjasta

Innostuin pitkästä aikaa kaivamaan Koboni esiin, ja tilaamaan Elisa Kirjasta pari edullista dekkaria helpoksi lukemiseksi. Koska Kati Hiekkapellon Anna Fekete -sarja houkutteli edullisella hinnallaan, päätin kokeilla hetkeksi aikaa dekkarien maailmaa. Ja tästähän kuoriutui vallan loistava sarja jota ruveta seuraamaan, todella positiivinen yllätys!

Kirjan päähenkilönä on Anna Fekete, Jugoslavian hajoamissotaa jo lapsena perheensä kanssa Suomeen paennut rikostutkija. Hän on juuri aloittanut työnsä pohjoissuomalaisessa kaupungissa, kun hän joutuu heti keskelle raakaa murhatutkintaa. Samalla murhatutkimusten taustalla Annaa mietityttää kovasti nuoren kurditytön hätäpuhelu kunniaväkivallan uhasta, mutta tyttö pyörtää lopulta puheensa. Anna tietää ettei kaikki ole kunnossa, mutta tyttö ei uskalla avata suutaan. Uuden työn aloitus on siis melkoisen rankka, varsinkin kun Anna saa rasistisen Eskon työparikseen johon kiteytyy koko suomalaisen keski-ikäisen miehen irvikuva kielteisine asenteineen ulkomaalaisia kohtaan.

Molemmissa teoksissa tutkitaan rikoksia, mutta ollaan myös syvällä yhteiskunnallisissa asioissa ja annetaan kasvot tuntemattomille, maahanmuuttajille ja sille aina olemassa olevalle tarinan toiselle puolelle. Mikään ei ole mustavalkoista, vaikka juuri Annan työpari Esko ottaakin sarjassa roolin mustavalkoisesta ajattelutavasta mitä tulee asenteesta ulkomaalaisia kohtaan. Ja sarjan ensimmäisessä osassa, Kolibrissa, Esko onkin niin järkyttävän kamala tapaus että hävettää ihan ajatella että elävästä elämästä oikeasti löytyy niin rasistisia ihmisiä.

Kati Hiekkapelto tuo siis esiin paljon kipeitä aiheita, ihmiskohtaloita ja toisaalta vastakkainasettelua: rasistin työpariksi ulkomaalaistaustainen maahanmuuttaja, rikollisen ulkomaalaisen rinnalle työtä tekevän ulkomaalaisen. Jokaisella ihmisellä on tarina kerrotavanaan, eikä sitä pidä vähätellä.

"Suomen lähiöissä oli jo vuosikausia tikittänyt aikapommi: toisen polven syrjäytyneet maahanmuuttajanuoret, joiden elämäntavat ja moraali eivät ammentaneet heidän vanhempiensa uuden sen enempää kuin vanhankaan kotimaan parhaista puolista. Silti musta huppari tuntui yllättäneen kaikki kuin äkisti noussut ukkonen. Poliisit tuijottivat sitä epäuskoisina, ilmassa kihisi sähköinen jännitys, Esko tunsi sen väreilyn ihollaan. Näiden hupparityyppien tulevaisuuden unelmissa ei siintänyt koulunpenkki ja alipalkattu paskatyö. Näille tyypeille tämä yhteiskunta ei ollut onnistunut tarjoamaan mitään kiinnostavaa vaan päinvastoin: yhteiskunta oli onnistunut sysäämään heidät syrjään."

Tykästyin kovasti kirjasarjaan. Se oli vetävä juonellaan, mielenkiintoinen kantaaottavuudellaan. Se ei tuomitse, mutta tuo esiin asioita joita on jokaisen hyvä pohtia. Suomalainen ei aina ymmärrä miten tavallista ja turvallista elämää saa elää. Sellaista, josta niin moni haaveilee. Näitä asioita, tavallisia asioita meille, tuodaan kirjoissa välillä esille. Joskus kuin ohimennen, mutta silti välillä hieman liian alleviivaavasti. Ensin se ärsytti, mutta sitten sitäkin jäi miettimään: ehkä sitä alleviivaavuutta oikeasti tarvitaan että voi ymmärtää miten hyvä Suomessa on asua.

Anna Fekete on kiinnostavan oloinen persoona, vaikkakin tuntuu että yhdenkään dekkarisarjan tähti ei voi olla muutakuin yksinäinen ja kovasti työtä tekevä, ehkä aina vähän alkoholilla lohduttautuva tapaus (ei kai ehkä näin aina ole, mutta ne dekkarit joita olen lukenut, tuntuu näin usein olevan). Tämäkään päähenkilö ei ole siitä muotista poikkeus, mutta silti tuntuu siltä että pinnan alta voisi paljastua vielä paljonkin, sen sarjan eteneminen varmaan vielä näyttää. Sarjan kolmas osa tulee varmasti vielä luettua!

Helmet-lukuhaaste: 24. Kirjassa selvitetään rikos

Minna Eväsoja: Melkein Geisha - Hurmaava ja hullu Japani

Minna Eväsoja: Melkein Geisha - Hurmaava ja hullu Japani
Gummerus 2016
E-kirja
Arvostelukappale kustantajalta

"Japanissa muodit ja virtaukset voivat muuttua nopeasti, mutta asenteet eivät." 

FT Minna Eväsojan kirjoittama Melkein geisha on kirja hänen 1990- luvun alkuun sijoittuneista opiskeluista japanilaisessa Urasenken teekoulussa. Hän on opiskellut myöhemmin myös japanin kieltä sekä estetiikkaa nimenomaan Japanissa, länsimaalaisena muiden japanilaisten joukossa. Asetelma on jo itsessään hyvin kiehtova ja varsinkin, kun kyseessä on yksin Japaniin matkustava ja siellä asuva nainen. 

Melkein geisha on kokoelma pieniä mutta hyvin osuvia tarinoita ja huomioita vuosien varrelta liittyen japanilaiseen kulttuuriin, mielenlaatuun ja elämänasenteeseen. Länsimaalaisesta moni asia tuntuu hyvin hullunkuriselta mutta toisaalta niin ihastuttavan kauniilta, onhan kyseessä ikivanha kulttuuri. Japaniin liittyvät kirjat herättävät minussa aina tietyn rauhan ja seesteisyyden, ja kuin huomaamatta kaadan itselleni teetä ja haaveilen paitsi matkasta Japaniin myös mieltä rauhoittavasta hetkestä itselleni. En tiedä mistä moinen tunne kumpuaa, ehkä jotain tekemistä asialla on aiemmin harrastamallani japanilaisella budolajilla jolla tulee aina olemaan paikka sydämessäni.

Kuitenkin. On aina yhtä mielenkiintoista lukea vastaanlaisia tarinoita elämisestä vieraassa maassa ulkopuolisen silmin. Eväsoja pyrki elämään Japanissa niin sisäpiirissä kuin se ulkopuolisena vain koskaan oli mahdollista, ja pääsi lähelle monia tapahtumia joihin harva länsimaalainen pääsee.

Kirja on jaoteltu 45:een lukuun, jolla jokaisella on oma otsikoitu tarinansa. Nämä luvut eivät ole kovin pitkiä, joten itselläni tulikin luettua kirjaa pienissä pätkissä, pieninä tarinoina Japanista. Mukaan mahtuu todella erikoisia, hauskoja ja piinaavankin tuntuisia hetkiä kun yksinelävä yliopistossa opiskeleva länsimaalainen nainen aiheuttaa niin ihastusta kuin hämmennystäkin paikallisissa.

Japanilaisista saa hyvin ristiriitaisen kuvan. Olen mieltänyt näin aina, ja kirjastakin saa sellaisia vaikutelmia. Toisaalta he elävät hyvin kurinalaisesti ja hillitysti peläten häpeän tuottamista läheisilleen, mutta samalla taustalla voi pyöriä vaikka minkälaista kaksoiselämää. Japanilaiset taiteenmuodot ja traditiot ovat kauniita ja arvostettua osaamista, mutta mitä ilmeisemmin harva nuori Japanissa enää tietää näistä mitään saatika osaisi niitä. 

"Kun japanilainen kysyy, kuinka voit, on hyvien tapojen mukaista sanoa aina voivansa todella erinomaisesti. Japanilaisten kanssa ei pääse koskaan niin hyviin väleihin, että kannattaisi antautua puhumaan minkäänlaisista sairauksista, paitsi nuhakuumeesta, joka ei ole oikeasti sairaus. Muista sairauksista puhuminen saa aikaan kiusaantuneen hiljaisuuden. Sairaudet ovat tabu. Ne osoittavat ihmisen heikkouden ja haavoittuvaisuuden."

Moni asia on tabu, eikä tunteistaan puhuminen tule koskaan kuuloon japanilaisten kanssa. Vaikka maa katoaisi alta, ei ilmeen tulisi värähtääkään. Japanilaisessa kulttuurissa tuntuu olevan myös aivan mielettömästi sääntöjä joiden rikkominen tuottaa häpeää, monista pienistäkin asioista todella kannattaa ottaa selvää etukäteen ettei tule mokanneeksi täysin.

Melkein geisha raottaa japanilaisten elämää ja tutustuttaa moneenkin pieneen seikkaan josta harva tietää. Ei ole sama millä tohveleilla käyt vessassa, tai minä päivänä voi mitäkin roskaa viedä roskasäiliöön. Niin hullunkurista!

Kaikkien älyttömyyksien keskeltä paistaa kuitenkin kirjoittajan rakkaus Japania kohtaan. Kirjan viimeisessä luvussa hän viittaa Heian-kaudella eläneeseen japanilaiseen hovinaiseen Sei Shonagoniin ja tämän tyynynaluskirjaansa, ja tyylillisesti hän päättää kirjansa kauniiseen listaan niistä asioista joita pakahduttavan paljon kaipaa Kiotossa.

Japani kirsikankukkien kukinnan aikaan on yksi asia elämässäni jonka haluaisin kokea. Kirjaa lukiessani tunsin jälleen sen kauneuden kaipuun mikä puiden kukinta minussa herättää, mutta ainakin toistaiseksi tyydyn seuraamaan oman pihani kahden kirsikkapuun kukintaa sekä vierailemaan Helsingin Japanilaistyylisessä puutarhassa. Rakastan kirsikkapuita yli kaiken, ja vaikka pihallani ei koskaan muuta kasvaisikaan, täytyy siellä olla kirsikkapuu ilonani ♥

Mikäli Japaniin sijoittuvat kirjat kiinnostavat, suosittelen lukemaan! 

Jojo Moyes: Jos olisit tässä

Jojo Moyes: Jos olisit tässä
Gummerus 2016
Suomennos Heli Naski
Englanninkielinen alkuteos After You
E-Kirja
Arvostelukappale kustantajalta

"Joskus mietin ympärilläni olevia ihmisiä ja heidän elämäänsä ja pohdin, onko meidän kaikkien kohtalona jättää jälkeemme vaurioita. Kaikesta ei voi syyttää vanhempia. Katselin ympärilleni kuin joku olisi äkkiä ojentanut minulle vasta puhdistetut silmälasit, ja totesin suurinpiirtein kaikkien kantavan joko menetetyn, yksipuolisen tai hautaan kadonneen rakkauden jättämiä pahoja arpia."

Viime vuonna julkaistu kirjailijan Kerro minulle jotain hyvää  on saanut jatkoa. Lyhyesti: ensimmäisessä osassa höpsö ja elämänsä suhteen hukassa oleva Louisa Clark tapasi pyörätuolissa olevan vihaisen Will Traynorin ja pari rakastui toisiinsa. Rakkaustarina ei tosin ollut sieltä tavanomaisesta päästä, ja kirjan lopussa ainakin allekirjoittanut herkistyi. Myönnän! Tavalla, jolla tarina päättyi, oli vaikea uskoa että se saa jatkoa. Miten sitä edes voisi jatkaa?

Elämä on siis mennyt eteenpäin: Louisa on luvannut Willille elää täysillä elämäänsä mutta onko Louisa oikeasti tehnyt niin? Elämä Lontoossa ja työpaikka kauhean pomon alaisuudessa ei ole ehkä sitä mitä hyvän elämän piti olla, ja Louisa on elämänsä suhteen totaalisen hukassa. Willin kaipuu on suurta. Mutta kuten elämällä yleensä on tapana, se tarjoaa jälleen melkoisen yllätyksen, ja Louisan elämä tuntuukin muuttuvan hetkessä. Romantiikkaakin on ilmassa.

"Okei, Will, sanoin hänelle äänettömästi. Jos tahdot väen väkisin tyrkätä minut täysin uuteen elämään, niin tämä on loistosuoritus."

Jos olisit tässä on tarina pinkkien kansien välissä, tarina joka on periaatteessa ihan hömppää mutta ei sitten kuitenkaan. Kokonaan. Tämä on niitä kirjoja jotka lukee nopsaan, mielellään ja saa hymähtelemäänkin hauskasta huumorista. Sellainen mukava kirja kaiken kaikkiaan. Moyes kirjoittaa hauskasti ja vetävästi, joten sivut kääntyvät tiuhaan tahtiin. Surua ja kaipaustakin on ilmassa, vaikka uuden elämän kanssa haparoivia askeleita otetaankin.

Jos olisit tässä on itsensä etsimistä, uskallusta luottaa jälleen elämään ja lopulta lupa antaa olla itsensä onnellinen. Se on kuten Annika miettikin: "Emmekö me kaikki tarvitse tällaista välillä?"
Kirjan on lukenut myös Krista.

Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet

Rosamund Lupton: Hiljaisuuteen hävinneet
Gummerus 2016

Suomennos Outi Järvinen

Englanninkielinen alkuteos The Quality of Silence

E-kirja
Arvostelukappale kustantajalta

Pitkästä aikaa kirja, jonka olisin halunnut jättää kesken. Ja olisinkin, ellen olisi erikseen pyytänyt kirjaa luettavakseni. Olen aiemmin lukenut Luptonilta kirjat Mitä jäljelle jää ja Sisar joista muistan varsinkin ensimmäiseksi mainitusta pitäneeni kovasti. Siksi Hiljaisuuteen hävinneet olikin todella suuri pettymys.

Kymmenvuotias kuuro Ruby matkustaa äitinsä Yasminen kanssa Alaskaan etsimään Rubyn kadonnutta isää Mattia. Matt on lähtenyt Alaskaan luontokuvaamaan eläimiä, mutta kylä johon hän on majoittunut, on palanut maan tasalle. Kaikki yrittävät sanoa poliisia myöten että eloonjääneitä ei ole, lisäksi Mattin vihkisormus sekä puhelin on löydetty kylästä jäännösten keskeltä. Toivoa ei ole.

Yasmine on kuitenkin vuorenvarma että Matt on elossa, samoin Ruby. Poliisi ei suostu uskomaan heitä, joten Yasmine päättää toimia yksin. Hän aikoo tyttärensä kanssa päästä tuohon pieneen alaskalaiseen kylään etsimään Mattia keinolla millä hyvänsä, ja näin rekkamatka Alaskan halki saa alkunsa.

Kirjaa kuvataan ja markkinoidaan hyytäväksi trilleriksi. Ja koukuttavaksi sellaiseksi. Minä en kokenut kirjaa niin, sillä tarina ei tuntunut missään vaiheessa lähtevän lentoon. Jännittävintä (ja parasta) kirjassa oli Alaska, se on niin kertakaikkisen armoton pientä ihmistä kohtaan että sitä voi olla vaikea käsittää. Äidin ja tyttären suhdetta oli paikoitellen kuvattu myös erittäin kauniisti.

Takkuilin ensimmäisten sadan sivun kanssa useita päiviä. Jaksoin vain ihmetellä miten jaksan kirjan lukea loppuun. Sivutolkulla rekan kyydissä matkustamista, ja vasta lopussa alkoi tapahtua. Ei minulle koukuttavan trillerin ominaispiirteitä. Oli myös muutamia asioita jotka lopulta ärsyttivät kirjassa suunnattomasti. Yksikin juonenkäänne oli niin epäuskottava että se alkoi vaikuttaa pahasti lukukokemukseen: jos ei ole koskaan ennen ajanut rekkaa, kuinka mahdollista on ykskaks keskellä armottomia Alaskan jäisiä teitä hypätä puikkoihin ja lähteä ajamaan? Ja tiedättehän, kun jokin asia alkaa kirjassa ärsyttämään, niin siitä ei tahdo päästä yli millään.

Aina joskus kohdalle osuu totaalisia huteja, ja Hiljaisuuteen hävinneet oli minulle sitä. Vaikka lukukokemus ei ollut mieleen minulle, löytyy positiivisempiakin arvioita esimerkiksi Leena Lumilta, Kaisa Reetalta ja Annikalta.

Marie Kondo: KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika

Marie Kondo: KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika
Bazar 2015
Suomennos Päivi Rekiaro

Alkuteos: The Life-Changing Magic of Tidying

E-Kirja

Sain joku aika sitten päätökseen kirjan, joka on ollut ilmeisen suosittu ympäri maailman, myös täällä Suomessa. Kirjaa olen lukenut muutamia kuukausia sen aina jäädessä kesken, kunnes lopulta päätin kahlata kirjan loppuun ja selvittää mistä tässä on oikein kyse.

Ja kyllä, kahlata läpi.

Kirjan lukemisen jälkeen fiilikset ovat hieman hämmentyneet ja huvittuneetkin. Näkisin, että siinä on syynsä miksi ihminen tarttuu joihinkin kirjoihin. Minullakin oli syyni miksi minua kiinnosti siivoukseen ja järjestämiseen liittyvä kirja; on ollut jo pitkään fiilis että jotain tarttis tehdä. En ehkä koe asuvamme kaaoksen keskellä ja että tavaraa olisi aivan järjettömiä määriä, mutta karsinnan varaa olisi. Tuntuu että ajatus ei kulje kunnolla kun koti on alituiseen vähän vinksin vonksin.

En kuitenkaan kirjan perusteella lähtisi Kondon kelkkaan. Nainen on varmasti pätevä, mutta jotain sekopäistä tässä tuntuu silti olevan. Vaikka kuinka rakastaisin niitä yksiä ainoita kenkiä, jotka aidosti tuottavat minulle iloa ja mielihyvää (Kondon oppien mukaan kotiin tulisi haalia vain nämä kriteerit täyttäviä esineitä, muuten tavara on turha), en siltikään sanoisi niille päivän päätteeksi kiitos päivän hyvästä työstä. 

  

Tämä on vain yksi esimerkki, kuulemman mukaan paidoillakin voi olla sielunsa ja energiansa.

Joitakin asioita voin kyllä allekirjoittaa Kondon opeista ilomielin; kaikkea ei tosiaankaan tarvitse säilyttää. Periaatteessa olen samaa mieltä siitä, että mikäli et ole jotain tarvinnut pariin vuoteen, tuskin tulet sitä tarvitsemaankaan. Vaatteiden kohdalla olen soveltanut tätä jo pitkään, pois vain kaikki mitä en käytä. Mutta siis, eihän kodissa voi olla vain asioita jotka tuottavat iloa, sehän tarkoittaisi sitä että kyytiä saisi esimerkiksi pölynimuri, tiskiharja ja vaikkapa paistinpannu. Ainakin siis minun tapauksessani.

Marie Kondon KonMari siivousmenetelmä on siis maailmalla todella suosittu. Tämä japanilainen nainen on pienestä tytöstä saakka ollut intohimoinen järjestelijä, ja järjestää ihmisten koteja nyt työkseen. Ja kovaa työtä tekeekin, sillä Kondo on heittämässä koko ajan kaikkea pois, kierrätyksestä ei puhuta mitään. Kaikki vain jätesäkkeihin ja roskiin. 

Minä en ole ihmistyypiltäni minimalistinen, eikä sitä ole kotinikaan. En voisi kuvitellakaan asuvani paikassa, joka on riisuttu tavaroista. Tarvitsen ympärilleni esineitä, eikä mustavalkoinen pelkistetty koti ole haaveenani. Lisäksi kiinnyn tavaroihin. En ehkä tv-tasoon, mutta valokuviin, kirjoihin ja astioihin. Ja tämä onkin yksi asia, miksi minun ja Kondon välinen yhteistyö ei tulisi koskaan toimimaan. Krääsästä en tykkää ja olen tarkka mitä kotiini tulee, mutta kyllä siellä saa olla muutama sellainenkin juttu jotka ei tuota pelkkää iloa ja mielihyvää. Eihän minulle miehen pleikkari esimerkiksi merkitse mitään.

Tällä kirjalla pääsee varmasti hyvin alkuun, mikäli oikeasti on pulassa tavaroidensa ja kotinsa epäjärjestyksen kanssa. Tykkään siivota, tykkään että koti on siisti ja järjestyksessä (niin järjestyksessä kuin se voi lapsiperheessä ylipäänsä olla), mutta itse en hurahtanut KonMari -touhuun. Sen myönnän, että se inspiroi siivoamaan vaatehuoneeni kokonaan ja kämpänkin lattiasta kattoon, mutta se riittikin: heti tuli hyvä mieli. Ajatus todella kulkee paremmin kun koti on järjestyksessä. Olisi muuten mielenkiintoista nähdä, mitä mieltä Kondo itse olisi meille kylään tullessaan, juoksisiko karkuun kauhuissaan? :D

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

Into Kustannus 2015

Suomennos Taru Salminen

Alkuperäinen teos Omma rul put’akhae

Arvostelukappale kustantajalta

E-Kirja

Pidä huolta äidistä kertoo lyhykäisyydessään siitä, kuinka perheen äiti katoaa Soulin metroasemalla. Park So-nyo, 69-vuotias neljän lapsen äiti katoaa ja perheenjäsenet ryhtyvät etsimään häntä. Vuorotellen kertojat vaihtelevat ja tarina avautuu vähitellen; miksi äiti katosi, mitä ennen sitä oli tapahtunut ja ennen kaikkea miten äidin puuttuminen havahduttaa koko perheen siihen kuinka tärkeä äiti onkaan. Tunsivatko he äitiä itseasiassa ollenkaan?

Kiinnostuin kirjasta sen aiheen ja kirjailijan vuoksi. Kyseessä on ensimmäinen suomennettu eteläkorealainen teos joka on ollut maailmallakin melkoinen bestseller. En äkkiseltään muista lukeneeni yhtäkään kirjaa joka edes sivuaisi Koreaa.

Kirjan lukeminen kuitenkin kesti kauan. Osasyy oli ajanpuute mutta suurimmaksi syyksi taisi loppupeleissä nousta kirjaa kohtaan kokemani vastenmielisyys. Tällä tarkoitan sitä, että en voinut sietää siinä esiintyviä henkilöitä, perheenjäseniä. En voinut käsittää millään aluksi sitä, että mies kadottaa vaimonsa kesken matkan, enkä tarinan edetessä oikein sitäkään, kuinka välinpitämättömästi ja huonosti lapset ja aviomies käyttäytyivät äitiä kohtaan. Ei minun tehnyt mieli sellaista lukea, nousi vähän kiukkukin. Alussa takeltelin myös kirjoitustyylin kanssa, sillä sinä-muotoon kirjoitettu teksti ei meinannut kolahtaa ei sitten niin millään.

Lopulta sain kirjan kuitenkin luettua. Ymmärsin, että niin lapsista kuin aviomiehestäkin tuntui pahalta ja että he kärsivät syyllisyydestä. Oli silti vaikeaa asettua heidän puolelleen ja ymmärtää heitä täysin, kun vasta syyllisyydentunto sai heidän silmänsä aukeamaan. Vasta kun äitiä ei ole, ymmärtää hänen arvonsa.

Ymmärrän kirjan hienouden ja tunnustan sen ansiot, mutta en kokenut sen kuitenkaan olevan ihan minulle suunnattu. Kerrontatyyli vaihteli kirjan edetessä ja se oli omalla tavallaan aika nerokaskin. Näiden vaihtelevien tyylien lomassa lukijalle aukeaa yhden ihmisen elämä vähitellen. Harmi vain että ainakin omaa lukuintoani se hieman hidasti kun jouduin miettimään kenestä tai kenen äänellä välillä puhutaan. Se täytyy kyllä myöntää, etten ole vähään aikaan lukenut kirjaa joka saa minussa aikaan niin monia erilaisia tunteita.

Jos jotain, niin tämän luettua et ajattele äidistäsi enää koskaan samalla tavalla kuin ennen.

"Pidä huolta äidistä, pidäthän." Kuiskaa Hyong-chol rukouksensa Neitsyt Marialle.

Karin Slaughter: Siepattu

Karin Slaughter: Siepattu

Tammi 2014

Suomennos Annukka Kolehmainen

Englanninkielinen alkuteos Snatched

E-Kirja

Erikoisagentti Will Trent on joutunut komennukselle ikävään ja tylsään tehtävään, johon hänen pomonsa Amanda Wagner on hänet määrännyt. Ja kaikki vain sen takia, ettei Will suostunut ajoissa parturiin. Amanda Wagner ei moista käytöstä suvaitse ja määrää Willille mahdollisimman ikävän tehtävän: lentokenttäterminaalin miestenvessojen vahtiminen. Kansainvälisen lentokentän vessoissa tapahtuu vuosittain monta kahdenkeskistä tapaamista miesten välillä, ja Hartsfieldin kenttä Atlantassa komeilee tilastojen kärjessä.

Yhdella vahtikeikallaan Will kuulee vessankopista lapsen anovan kuiskauksen, ja saa Willin hälytyskellot kilkattamaan. Will epäröi kuitenkin hetken liian pitkään ja lasta retuuttava mies ehtii kadota väenpaljouteen. Willin on päätettävä nopeasti, oliko epäilyttävä tilanne syy sulkea yksi maailman vilkkaimmista lentokentistä. Will päättää luottaa vaistoonsa, ja peli aikaa vastaan on alkanut.

Selasin joitakin aikoja sitten Elisa Kirjan valikoimaa ja silmiini osui kyseinen Karin Slaughterin teos. Mietin hetken aikaa että miten minulta on mennyt ohi Slaughterin kirjan julkaisu, ja miksi kirja oli niin edullinen. Hetken päästä ymmärsin, että kyseessä on 60-sivuinen novelli joka on julkaistu vain e-kirjana. Tämä selitti sen etten ollut kirjaan aikaisemmin törmännyt. Päätin ostaa kirjan ja luinkin sen yhden iltapäivän aikana. 

Kirja oli mukavan tiivis, ja tapahtumia riitti näinkin pieneen sivumäärään. Pääpaino on enemmän itse tapahtumissa ja ratkaisun selvittämisessä, sillä syyllinen on tiedossa koko ajan. Ratkaisevaa onkin, kuinka todisteita saadaan ja mies tunnustamaan. 

Vauhdikas ja jännittävä novelli Slaughterin tyyliin, oikein sopiva pieneen lukuhetkeen. Slaughterilta olisin voinut lukea enemmänkin, sillä hänen Will Trent- sarjansa on todella hyvä ja koukuttava. Onneksi minulla on juuri nyt kesken Slaughterin uusin, tällä kertaa täyspitkä romaani, ja palaan siihen myöhemmin tämän viikon aikana. Dekkariviikko on alkanut!

Kun Kobo tuli taloon

Minun on pitänyt kirjoittaa ajatuksiani e-kirjan lukulaitteesta, tarkemmin Kobosta, jo aikaisemmin mutta vasta nyt kun laite on ollut minulla jo melkein vuoden, saan vihdoin kirjoitettua aiheesta. Matkalle e-kirjojen maailmaan tuli pieni mutka, kun masuasukkini päätti ettei tykkää lukulaitteesta. Niin järjettömältä kuin se kuulostaakin, laite sai minussa aikaan huonon olon. Heinäkuussa syntymäpäivälahjaksi saamani laite jäi siis odottamaan parempia aikoja useaksi kuukaudeksi.

Tammikuussa sitten kaivoin Kobon uudestaan esille ja päätin kokeilla uudemman kerran sen käyttöä. Masuasukki ei ollut enää moksiskaan laitteen käytöstä. Hämmästys oli suuri kun tajusin että akkua oli vielä jäljellä vaikka kuinka paljon, vaikka olin käyttänyt laitetta viimeksi heinäkuussa! Akun kesto on todellakin aivan järjetön.

Jouduin kaivelemaan hieman muistiani Kobon käytön suhteen ja e-kirjojen siirtämistä laitteeseen, kun jouduin asentamaan tarvittavan Adobe digital editions -ohjelman uudestaan kokonaan uudelle koneelle. Elisa Kirjan sivuilla on muuten hyvin seikkaperäiset ohjeet e-kirjojen lataamisesta koneelle ja lukulaitteelle. Näitä ohjeita seuraamalla onnistuin minäkin.

Minun Koboni on mallia Aura HD, ja Tilasin sen Pixmanian kautta. Käytännössä laite tuli muistaakseni Saksasta. Muistelisin että maksoin siitä noin 150 euroa. Nyt olen yrittänyt bongailla eBaysta Kobooni kivoja kuoria, mutta silmiini osuneet kivat värit olivatkin loppuunmyytyjä. Höh. Perusmusta on niin tylsä, joten etsintä jatkuu.

Miksi sitten juuri Kobo? Kolusin pitkään internetiä ja etsin sopivaa lukulaitetta. Luin arvosteluja ja mietin mikä olisi minun käyttööni juuri se oikea. Valintani kohdistui Koboon pitkälti sen vuoksi, että se oli ensinnäkin saanut hyviä arvosteluja (varsinkin Anna Marian juttu vakuutti) ja toisekseen sille pystyi lataamaan ePub-tiedostoja joita esimerkiksi Elisa Kirjan kirjat ovat. Itse luen suomeksi ja tämä oli tärkeä seikka.

Kobo on hyvän kokoinen ja sopii hyvin käteen. Fontin kokoa saa muutettua omille silmille sopivaksi, sekä valotusta. Päivisin taustavaloa ei tarvitse, mutta hämärässä lukeminen on tietenkin asia erikseen. Jos ei halua häiritä vieruskaveria yövalolla, riittää kun laittaa Koboon valon niin näkee hyvin lukea. Täytyy muistaa, että lukulaitteiden valo on eri asia kuin esimerkiksi tablettien tai kännyköiden, jotka rasittavat silmiä paljonkin. E-kirjojen lukemiseen suosittelen tosiaan ihan siihen tarkoitettua lukulaitetta. Muutamia kirjoja tabletilla lukeneena koen lukulaitteen paljon kätevämmäksi.

Kobo on siis erittäin mainio laite. Sen käyttö on helppoa, akun kesto huippua ja se koukuttaa. Kobo näyttää lukutahtisi tunneissa, kesken olevan kirjan luettuna prosenteissa, sekä luettujen ja kirjastossa olevien kirjojen määrän jo heti aloitussivulla. Kobossa on paljon hyviä ominaisuuksia ja minulla on tunne etten tiedä vielä edes niitä kaikkia.

Täytyyhän laitteessa nyt jotain huonoakin olla, eikö niin? No muutamia miinuksia kieltämättä löytyy. Esimerkiksi se että kaikki on mustavalkoista. Kirjan kansien kuvaaminen on tylsää puuhaa, ja aionkin jatkossa käyttää e-kirjojen arvosteluissa kustantamoiden kansikuvia (väriä elämään ja silleen). Toinen on hitaus. Kobossa on kosketusnäyttö, mutta se ei toimi niin nopeasti kuin mihin puhelimen kanssa on tottunut. Kuitenkin oikeastaan aika pieniä juttuja.

Kobo on hyvä lisä tavallisten kirjojen kaveriksi. Pidän ajatuksesta, että voin kantaa kokonaista kirjastoa laukussani mukana. Sen kuin lataa laitteen täyteen lempikirjojaan ja nauttii niistä missä vaan. Eikä vie tilaa!  En usko, että tulen koskaan siirtymään e-kirjoihin kokonaan, mutta kyllähän ne ovat vallan käteviä. Rakastan edelleen fyysistä kirjaa kädessäni, mutta joskus on kiva kokeilla muitakin formaatteja. Ja kuinka kätsänäppärää ottaa matkalle mukaan tällainen tehopakkaus!

(Vielä selvennykseksi tähän loppuun: vaikka mainitsen Elisa Kirjan tässä pariin otteeseen, ei tämä ole mikään mainos, olen vain itse tykästynyt käyttämään juuri tätä kyseistä yritystä e-kirjojen hankinnassa. Kobolla on itsellään myös verkkokauppa josta kirjoja voi tilata, kylläkin vain englanniksi.)

Joko sinulta löytyy lukulaite?

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet ja Rautayöt

Innostuin Sirpa Kähkösestä niin luettuani Graniittimiehen, että latasin Kobolleni vähän aikaa sitten kirjoittajan Kuopio- sarjan. Minä pääsin maailmaan heti kiinni ja nyt sarjan kaksi ensimmäistä osaa lukeneena ymmärrän miksi se saa osakseen hehkutusta. Kirjasarjalla on totuuspohjaa, sillä kirjailijan isoisä vangittiin kommunistisesta toiminnasta Tammisaareen ja joutui heti vapauduttuaan sotaan. Isoäiti hoiti kotia ja lapsia sodan keskellä.

Sarjan ensimmäinen osa, Mustat morsiamet, tutustuttaa lukijan nuoren Anna-tytön elämään kaupungissa. Kuopio on maalta muuttavalle nuorelle tytölle hyvin erilainen paikka. Työpaikka piikana tohtorin ja tämän vaimon talossa on ihan mukava, ja hän suunnitteleekin mukavaa ja vakaata elämää itselleen. Kuitenkin eräs tummasilmäinen Lassi vie Annan erilaiseen ja hallitsemattomaan maailmaan. Koko elämä muuttuu täysin ja saa uuden suunnan, kun pari menee naimisiin, Anna huomaa olevansa raskaana ja Lassi vangitaan kommunismin vuoksi Tammisaareen useaksi vuodeksi. Annasta tulee käytännössä leski, hyvin nuori sellainen.

Täysin yksin Anna ei jää, sillä Lassin perhe ottaa Annan vastaan. Ja jotenkinhan Annan on nyt pärjättävä, tilanteesta huolimatta. Ja sitten tulee sota.

Rautayöt kertoo ajasta talvisodan jälkeen, joka on vielä hyvin muistissa. Anna on nyt kaksosvauvojen äiti ja sidottu velvollisuuksineen kotiin Lassin kärsiessä yksinäisyydessään sotamuistojaan. Monikaan asia ei ole muuttunut vaikka Lassi on tullutkin kotiin, on kuin Anna eläisi edelleen yksin avioliitossaan. Onneksi apuna on käly Hilda, sillä lasten lisäksi ruokittavana on myös muistinsa pikkuhiljaa menettävä anoppi ja kotityötkin on tehtävä. Lassista ei ole perheen elättäjäksi, eikä kommunistin leima lähde hänen otsastaan helpolla.

Vaikeista ajoista ja sodasta huolimatta Kähkönen kuvaa tarkasti ja osuvasti ihmisten arkea kaiken keskellä. Historia herää henkiin, ja näyttää kuinka vahvoja ennen kaikkea naiset voivat olla, kuinka niitä piileviä voimavaroja löytyy vaikka mikään ei helppoa olekaan. Toisaalta myös sitä puolta, kun mieli on herkkä eikä kaikkea tosiaankaan jaksaisi. Kirjassa on runsaasti elämänmakua, sillä Kähkönen kirjoittaa vahvasti ja kaunistelematta. Eihän siitä tosiaankaan ole pitkä aika kun puutetta ja huolta oli kaikesta.

Ihastuin kovasti murteeseen. Murteet tuovat aina oman lisämausteensa! Itse varsinkin koin, että kirjan henkilöt tulivat lähemmäs kun he avasivat suunsa ja puhe tuli murteena ulos.

Olen kyllä vallan ihastunut sarjaan. Ihmiskohtalot ja ajankuvaus on mielenkiintoista, kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen ymmärtääkseen. Nyt jäänkin seuraamaan kuinka tarina kehittyy, kuinka Annan elämä jälleen tulee muuttumaan uuden aikakauden kynnyksellä.

Tuomas Kyrö - Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

 

Tuomas Kyrö: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

WSOY 2014

Mistä minulle: Elisa Kirjan kesäkampanja

Kesä alkaa olla ensi viikolla koittavan lokakuun myötä jo melkoisesti takanapäin, mutta minulla on jäänyt vielä yhdestä kesäkirjasta kirjoittamatta tänne. Blogat mahdollisti tutustumisen e-kirjan maailmaan Elisa Kirjan kesäkampanjan myötä, ja täytyy kyllä sanoa että kätevää on paitsi e-kirja myös Elisa Kirja. Uuden puhelimeni ansiosta e-kirjaa on nyt helppo lukea tabletin ja e-kirjan lukulaitteen myötä myös puhelimesta vaikkapa silloin, kun istuu bussissa.

Aikaisemmat Mielensäpahoittajat ovat olleet kertakaikkisen huippuja. Muistan hyvin kun viime kesänä luin molemmat kirjat ja nauraa hekottelin pihalla naapureiden ihmetellessä. Osui ja upposi, kyllä on Suomi pullollaan Mielensäpahoittajia. Kyllä olikin sitten iloinen uutinen että jatkoa Mielensäpahoittajalle seuraa. Aikaisemmat osat ovat olleet harmittavasti kovin lyhyitä mutta Ilosia aikoja -kirja onkin sitten jo hieman paksumpi tapaus.

Mielensäpahoittajan on aika valmistautua, sillä on aika kirjata oma muistokirjoituksensa, testamenttinsa ja hankkia hautapaikka. Ja kyllä se itse tehty arkku on paras arkku. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan niin kuin on suunniteltu, varsinkaan kun mustetta testamentin tekoon ei tahdo löytyä eikä poikakaan oikein tahdo ymmärtää mistä kaikessa on kysymys. Mutta kyllä ihmisen täytyy olla valmistautunut, kuka muuten voi tietää kenelle esimerkiksi Voortti Eskortti kuuluu?

Tiedä mistä sitten johtui, mutta minulle tämä ei yltänyt aikaisempien osien tasolle. Puolessa välissä kirjaa olin jo hieman hämilläni, miksi en päässyt mukaan kirjaan? Hieman verkkaisempi kerronta pääsi vähän yllättämään, mutta kirjan luettuani täytyy sanoa että jäi ihan hyvä tunne, sellainen hieman haikea. Kyllä siinä elämän perusasioita käytiin läpi sydämeen käyvällä ja Mielensäpahoittajan tyylillä. Sitä ehkä odotti enemmän mielensäpahoittamista ja naurua, mutta tässä liikuttiinkin vähän syvemmillä vesillä.

Kyrö on onnistunut luomaan suomalaisten sydämiin täydellisesti osuvan hahmon johon moni voi samaistua, tai sanoa tuntevansa. Kyllä näen jo nyt lähipiirissäni muutaman tulevaisuuden mielensäpahoittajan..

Vaikka kirja ei yltänytkään edellisten kirjojen tasolle (ensimmäinen oli kyllä niin huippu), en voi sanoa että tämä olisi ollut huono. Tässä vain selkeästi oli nyt erilaisempi tunnelma, sellainen haikea ja kaiken yhteen kokoava. Mielensäpahoittaja myöntää että on elämänsä aikana ehkä mahdollisesti muutama virhekin tullut tehtyä, vaikka hyvä elämä muuten on ollutkin.

Kiitos Blogatille ja Elisa Kirjalle lukukokemuksesta!

P.s: Syyskuun ajan (eli vielä muutaman päivän) on Elisa Kirjasta mahdollisuus ostaa kaksi ensimmäistä Mielensäpahoittajaa hintaan 4,90 e/kpl. Tästä ilmoituksesta ei makseta minulle mitään, tämä vain vinkkinä :)

Salla Simukka - Punainen kuin veri

 

Salla Simukka - Punainen kuin veri

Tammi 2013

Kansi Laura Lyytinen

Ensimmäistä kertaa blogini historiassa olen lukenut e-kirjan, ja valokuva kirjasta on otettu tabletista. En ihan heti uskonut tätä päivää tulevan, mutta e-kirjan lukeminen oli yllättävän hauska kokemus! Ensimmäisenä päätin hypätä e-kirjojen maailmaan lukemalla Salla Simukan Punainen kuin veri. Simukan trilogia on kiinnostanut lukea jo tovin, varsinkin kun sarjan oikeuksia on myyty ulkomaille jo ennen viimeisen osan ilmestymistä.

Lumikki Andersson on nuori lukiolainen, mutta ei ole kuin kuka tahansa tyttö. Lumikki viihtyy omissa oloissaan eikä pidä itsestään mekkalaa. Hän on mielellään tarkkailijan roolissa, eikä hänestä saa kikattelevaa tyhjäpäätä millään. Lumikki pysyttelee aina hieman etäällä tapahtumista, mutta eräänä päivänä hän yllättäen löytää koulun pimiön täynnä pestyjä seteleitä, ja rehtorin pojan kiiruhtavan pois vauhdilla huoneesta. Lumikin kiinnostus herää, ja ajatus selvittää rahojen kohtalo vie Lumikin keskelle tapahtumia joista ei vauhtia ja jännitystä puutu.

Kun otin laitteen käsiini ja päätin avata kirjan ajatuksena hieman kokeilla miltä se e-kirja maistuu, istuin liimattuna laitteeseen pitkän aikaa. Jo heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien tarina imaisi mukaansa, ja mietin itsekseni että onko mikään ihmekään että sarja on niin suosittu kun homma lähtee rullaamaan välittömästi. Simukka kirjoittaa todella vetävästi ja tavalla, johon kaikenikäiset voivat samaistua. Vaikka kirja on ensisijaisesti suunnattu nuoremmille, ei tämä seikka juurikaan häirinnyt. Myönnän että alussa mietin kulmakarvat koholla, että mikäköhän oman elämänsä Lisbet Salander Lumikki onkaan, melkoisen paljon yhtäläisyyksiä oli havaittavissa. Varsinkin, kun kirjassa viitataan kerran kyseiseen Stieg Larssonin Millennium -trilogian hahmoon, naurahdin väkisinkin ääneen.

En kirjaan tarttuessa ollut selvillä kirjan juonesta, ja minut yllätti positiivisesti kirjan siältö. Tämähän sisältää jännitystä! Missään vaiheessa ei sorruttu nuorten kirjoissa tyypillisiin romansseihin tai muuhun vaivaannuttavaan, vaan lukija aidosti jännittää seuraavia tapahtumia. Lisäksi taustalla vaikutti myös hyvin vakava aihe, kun selviää että Lumikki on joutunut aikaisemmin järjestelmällisen ja raa'an koulukiusaamisen uhriksi. Simukan tekstissä on siis painavaa sanomaa.

Jo heti tämän ensimmäisen kirjan luettuani janoan lisää. Lumikin tarina jää vielä hieman avonaiseksi, ja varsinkin vanhempien vaitonaisuus herättää mielenkiinnon. Ja mitähän muuta Lumikin menneisyydestä vielä selviää?