Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranska. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranska. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. lokakuuta 2016

Muriel Barbery: Haltiaelämää

Muriel Barbery: Haltiaelämää
Gummerus 2016
Suomennos Lotta Toivanen
Kansi Magnus Petersson / Trevillion Images
Ranskankielinen alkuteos La vie des elfes
Arvostelukappale kustantajalta

"Maria ei seurustellut pelkästään aineen kanssa vaan puheli myös seudun eläimille. Ei hän aina ollut osannut. Mutta itäisen metsäaukean seikkailun jälkeen hän oli oppinut yhä paremmin näkemään menneisyyden kuvina, hahmottamaan asioiden tarkoituksenmukaisen järjestyksen, saamaan tiedon tärkeistä tapahtumista kuten kirjeen saapumisesta ja siitä vaarasta, joka uhkasi, jos hän ei sitä avaisi, ja ennen kaikkea hän oli oppinut puhumaan niittyjen, kolojen ja metsän eläimille."

Pienessä burgundilaiskylässä asuva Maria huomaa omaavansa aivan erityisen lahjan: hän osaa puhua metsän eläimien kanssa, ja kuulla oksien sekä lehtien laulun. Kaukana Italiassa asuvalla Claralla taas on aivan ilmiömäinen kyky soittaa pianoa, ja hänet lähetetäänkin Roomaan kehittämään taitojaan. Näiden kahden erittäin lahjakkaan tyttöjen tiet risteävät elämää suurempien asioiden keskellä, ja jos juuri he saavat yhteyden toisiinsa, voi maailman tulevaisuus olla toinen.

Voi että.

Tämä kirja ei ollut minun sitten ollenkaan.

Minulla kesti todella kauan päästä kirjan yliluonnolliseen maailmaan kiinni, ja luinkin kirjaa useita iltoja aina lopulta nukahtaen käytännössä tylsyyteen. En kerta kaikkiaan osannut upota kirjan maailmaan, ja päivän päätteeksi hyppääminen maagisen realismin maailmaan haltioiden pariin ei toiminut.

Kiinnostavaa kirjassa kuitenkin oli Barberyn tapa kirjoittaa, joka on varmasti ollut suomentajalle mielenkiintoinen tehtävä. Lauseet ovat melko pitkiä, paikoitellen runollisia ja silti niistä paistaa kirjailijan omintakeinen tyyli. Se tuntui jotenkin hyvin ranskalaiselta sitä osaamatta sen enempää pukea sanoiksi. Kirjan alussa olinkin innoissani tekstin tyylistä, mutta jossain vaiheessa aloin uupua. Oli vaikeaa ymmärtää kenestä puhuttiin tai missä oltiin, henkilöhahmojakin kun kirjassa riittää.

Yliluonnollisuus ei todellakaan toimi kaikille, eikä minullekaan tämän kirjan muodossa. Ja nyt, kun kirjan lukemisesta on jo tovi, se on haihtunut mielestä käytännössä jo kokonaan. Barbery on hakenut kirjaansa kauneutta, metaforia ja syvällisyyttä, mutta minulle se näyttäytyi aika ohuena, omituisena luettavana lopulta tavoittamatta siitä oikeastaan mitään.

Muriel Barbery on kirjoittanut aiemmin kirjat Siilin eleganssi josta kovasti pidin, sekä Kulinaristin kuolema josta taas en pitänyt ollenkaan päähenkilön takia. Haltiaelämää taas ei lopulta toiminut maailmansa vuoksi minulle ollenkaan vaikka kirjalta paljon odotinkin. Kirjan takaliepeestä käy ilmi, että Barbery kirjoittaa tarinalle jatkoa, ja että "Haltiaelämän vaihtoehtoisessa maailmassa vastaus ihmiskunnan eheytymiseen on jälleenlöydetty yhteys luontoon, yliluonnolliseen ja runolliseen hurmioitumiseen".



perjantai 8. toukokuuta 2015

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
WSOY 2015
Suomennos Hanna Tarkka
Kansi Tal Goretsky ja Lynn Buckley
Englanninkielinen alkuteos All The Light We Cannot See, 2014
Arvostelukappale kustantajalta


Nuori saksalainen poika Werner asuu orpokodissa pikkusiskonsa Jutan kanssa. Werner on kiinnostunut tieteestä ja tekniikasta, erityisesti radiot ovat lähellä nuoren Wernerin sydäntä. Hän innostuu korjailemaan vioittuneita radioita ja pian hän on niin etevä että ihmiset tuovat hänelle niitä korjattavaksi. Hän löytää ranskankielisen radiokanavan joka vaikuttaa häneen läpi koko elämän. Tuo maaginen ranskalainen mies joka kertoo lapsille tieteestä on hänelle erityisen tärkeä.

Ranskalainen Marie-Laure on sokea nuori tyttö joka elää isänsä kanssa kahdestaan. Isä on Pariisin luonnontieteellisen museon lukkoseppä, ja museon maailma tulee Marie-Laurelle tutuksi. Isä rakentaa Marie-Laurelle pienoismalleja joiden avulla suunnistaa kaupungissa. Yhden aivan erityisen pienoismallin hän rakentaa kun sota sitten syttyy, ja tuo pienoismalli sisältää yhden mittaamattoman arvokkaan timantin.

Sota siis syttyy. Tekniikan ihmelapsi Werner sijoitetaan radiolähetyksiä vakoilevaan SS-yksikköön, ja Marie-Laure pakenee isänsä kanssa Bretagneen, Saint-Malon merenrantakaupunkiin setänsä asuntoon. Mukanaan heillä on salaperäinen ja mahdollisesti kirottu jalokivi. Kuinka kaksi niin erilaista nuorta erilaisista maailmoista lähenevät vuosi vuodelta, ja mitä sitten tapahtuu kun heidän polkunsa viimein risteävät?

Kaikki se valo jota emme näe on suuri lukuromaani, joka on maailmalla kovasti kehuttu ja myös nyt palkittu Pulitzerilla. Jo ennen kuin tiesin tämän suomennoksesta, olin bongannut kirjan monilta ulkomaisilta Instagram-tileiltä joissa kirjaa hehkutettiin todella paljon. Kiinnostus oli todella valtaisa kun sain kirjan lopulta käsiini.

Kaikki se valo jota emme näe on kirja, josta olisin halunnut pitää. Sillä oli kaikki edellytykset nousta yhdeksi suosikeistani sen sijoittuessa toisen maailmansodan aikaan, mutta valitettavasti me olimme kirjan kanssa hieman eri taajuuksilla. Mikä kirjassa sitten hiersi? Kirjahan on kauniisti kirjoitettu ja kielikuvat ovat kauniita, mutta juuri se oli asia joka sai minut kirjasta vieraantumaan. Teksti oli hieman liian kaunista makuuni, enkä pitänyt kirjan lyhyistä luvuista. Se rikkoi lukukomusta liikaa. Kirjassa oli kuitenkin paljon sydämeenkäyvää, ja kuten sotaan kuuluvissa romaaneissa tapana on, juuri ihmiskohtalot jäävät mieleen.

Tunnustan silti kyseessä olevan hieno lukuromaani, joka on varmasti monen mieleen. Kirjan kansiliepeistä selviää, että Doerr on kirjoittanut kirjaa huimat kymmenen vuotta ja se on hänen läpimurtoteoksensa yli miljoonalla myydyllä kappaaleella pelkästään Yhdysvalloissa. Eikä kirjaa suotta ole kehuttu, minulle se ei vain tarjonnut niin suurta lukuelämystä kuin mitä siltä odotin.

Muissa blogeissa: LumiomenaP.S. Rakastan kirjoja, Kirjasfääri, Nenä kirjassa ja Ullan kirjat

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Marie NDiaye - Kolme vahvaa naista

 Marie NDiaye - Kolme vahvaa naista (Trois femmes puissantes, 2009). Gummerus 2013. 
Suomennos Anna-Maija Viitanen
Kannen kuva Jarkko Hyppönen


Kolme vahvaa naista on kertomus kolmesta afrikkalaistaustaisesta naisesta, jotka sanovat nöyryytykselle ei. Ensimmäisessä tarinassa tavataan lakimieheksi valmistunut Norah, joka isänsä pyynnöstä matkustaa tätä tapaamaan. Norahilla ja tämän isällä ei ole koskaan ollut kunnollista suhdetta sillä ankaraan, dominoivaan ja ylimieliseen isään on vaikeaa kiintyä. Kauna isää kohtaan on edelleen suurta vielä Norahin ollessa 38- vuotias, eikä Norah odota tapaamista innolla. 

Ensimmäistä tarinaa tuli luettua syventyneenä, ja oli kauhean vaikeaa ymmärtää että kirjassa mentiin jo seuraavan naisen tarinaan vaikka olisin halunnut seurata vielä Norahin tarinaa. Fantan tarina aviomiehen kertomana ei ottanut sujuakseen, sillä tunsin että Norahin tarina jäi vielä kesken. Hämmennyin kirjan irtonaisuuden tunteesta, sillä vaikutti ettei naisilla ollut mitään linkkejä toisiinsa taustojensa lisäksi. Tuntui siltä että romaani sisältääkin kolme novellia. Kun kirjaa luki eteen päin, huomasi kuitenkin yhdistäviä tekijöitä ja näitä etsin mielelläni.

Kirjan toinen tarina Fantasta on kaikista pisin. Aviomies Rudy kertaa hänen ja Fantan yhteistä elämää, miehen valintoja, päätöksiä ja nykytilannetta. Rudy näyttäytyy lukijalle epäonnistuneena, heikkona ja tunnontuskaisena miehenä, jonka toiminta saa tuntemaan miestä kohtaan enemmänkin vastenmielisyyttä. Kirjan tarinoista haasteellisin, ja jouduin paneutumaan tarinaan varsinkin loppuvaiheessa vielä toistamiseen.

Viimeinen tarina Khadysta on kaikista surullisin, mutta minusta silti parhain. Khady jää aviomiehensä kuoleman jälkeen tämän ilkeiden sukulaisten armoille, ja haaveet perheestä ja lapsesta kariutuvat. Khady joutuu kokemaan kamalia asioita pärjätäkseen ja saa kohtuuttoman julmat elämän kortit itselleen. Ja silti tämä nainen pitää itsestään kiinni viimeiseen asti. Khadyn vahvuus tulee verrattuna muihin naisiin kaikista tarinoista selkeimmin esille. Khadyn tarina viimeisenä on kirjailijalta hyvä ratkaisu, liikuttava ja traaginen lopetus osuu aina sydämeen. 

Ranskalaisen Marie NDiayen kansainvälinen läpimurto Kolme vahvaa naista on erilainen, mielenkiintoinen ja haastaa lukijansa. Kaikkien naisten tarinat ovat erilaisia, mutta kaikkia heitä yhdistää elämää muuttavat ja rohkeat päätökset. Romaani on saanut arvostetun Goncourt-palkinnon, ja NDiaye on ensimmäinen palkinnon saanut musta nainen.

Kirjan on lukenut myös Hanna.





keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Hélène Grémillon - Uskottuni

 Hélène Grémillon (Le Confident) Otava 2012. 
Suomennos Anna-Maija Viitanen, kansi Owen Franken 

"Kun nyt mietin murhenäytelmän syitä, päädyn aina samaan: jos Annie ei olisi harrastanut maalaamista, olisi kaikki jäänyt tapahtumatta. Olen siitä yhtä varma kuin jotkut siitä, että maailma olisi parempi paikka, jollei Hitler olisi reputtanut taidekoulun pääsykokeissa."

Eletään vuotta 1975, ja kustannustoimittajana työskentelevä Camille Werner alkaa saada äitinsä kuoleman jälkeen kirjeitä ilman tarkempaa tietoa lähettäjästä. Joka tiistai Camillea odottaa jälleen uusi kirje, eikä hän ymmärrä mitä kirjeiden taakse kätkeytyy: kyseessä täytyy olla joku toinen henkilö, jokin väärinkäsitys.

Kirjeiden takana on muuan Louis, jonka tarina vie aina 30- luvulle saakka aikaan, jolloin rakastui Annie nimiseen tyttöön. Louisin kirjeet ovat kirjoitettu tarinamuotoon, ja Camille pohtii myös sitä mahdollisuutta että joku kirjailijaksi haluava päättää lähestyä häntä tällä tavoin. Louisin tarina koukuttaa niin Camillen kuin lukijankin täydellisesti. Alkuhämmennyksen jälkeen kirjeiden sävy muuttuu, eikä Camille enää tiedä mitä uskoa todeksi. Kuinka yli neljäkymmentä vuotta sitten tapahtuneet asiat liittyvät häneen?

"En tiedä miten sain kirjeen luetuksi loppuun.
Kun laskin sen käsistäni olin kalmankalpea ja voimaton, toistin toistamistani samaa elettä: sivelin sormellani niskakuoppaa ihan hiusrajasta.
Sen pikku kauneuspilkkua."

Kaikki alkaa pienestä N:n kylästä. Annie rakastaa maalaamista, ja maalatessaan hän tutustuu vähän aikaa sitten kylään muuttaneeseen Rouva M:ään, joka kutsuu Annien hänen ja Herra M:n kotiin. Rouva M kantaa sydämessään raskasta taakkaa, ja Annie tuo hänen yksinäiseen elämäänsä kaipaamaansa eloa, ja Rouva tarjoaa Annielle tarvikkeet maalaamiseen. Annie ei myöskään koskaan kysele, toisin kuin kaikki Pariisissa. Rouva M kertoo eräänä päivänä Annielle kaiken: hän ei voi saada lapsia, kaikista kokeilemistaan keinoista huolimatta. Tutustuminen pariskuntaan ja tunnustus käynnistävät uskomattoman tapahtumaketjun jonka vuoksi Louis on päättänyt kertoa vuosikymmeniä olemassa olleen salaisuuden kaikessa rumuudessaan, mutta kristallinkirkkaana.

Uskottuni oli upea lukukokemus, joka vangitsi minut välittömästi. Kerronta on todella koukuttavaa, ja salaisuuden purkautuminen pikku hiljaa vaikuttaa lukijaan syvästi. Uskottuni ei ole ainoastaan rakkaustarina, se sisältää paljon sellaistakin mitä en osannut ennalta arvata; kostonhimoa, vihaa sekä äidinrakkautta sodan riehuessa ympärillä. Se on myös uhrauksia, joita rakkauden vuoksi ollaan valmiita tekemään.

Aluksi osa kirjan henkilöistä eivät saaneet minulta mitään sympatiaa osakseen, mutta kirjailija keikauttaa kaiken päälaelleen ja tarjoaa motiivin henkilön teolle. Näin lukija ymmärtää paremmin miksi kaikki on niin kuin on, mutta on silti vaikeaa asettua kenenkään puolelle. Eniten minua jäi kaihertamaan Louisin kohtalo. Mies, joka rakasti Annietaan aina vaan..
Kohtalon kiemurat ja salaisuuden verho vaikuttavat vielä kirjan lukemisenkin jälkeen, ja olen todella vaikuttunut tästä esikoisteoksesta. Melkoisen kauan kesti ottaa tämä kirja lukuun, mutta onneksi kuitenkin nyt. Minulle tämä oli täysosuma, täydet viisi tähteä.