Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pohdintoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pohdintoja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. syyskuuta 2011

Kesken jääneiden kirjojen ongelma

Aina toisinaan käy niin, ettei jokin kirja kertakaikkiaan muutamien kymmenien sivujen jälkeen iske, ja into tarttua kirjaan laimenee. Lopulta käy niin, että ottaa luettavaksi jonkin toisen kirjan ja edellinen jää "luen jossain vaiheessa" -hyllyyn.

Viimeksi näin kävi Essi Tammimaan Paljain käsin kohdalla. En tiedä mitä tapahtui, odotin lukemista innolla, mutta kieli jota kirjailija käytti sai kiemurtelemaan ärsytyksestä. Lisäksi koin lukutunnelman jollain tasolla ahdistavaksi, ja sitä en halunnut aurinkoisena päivänä kokea. Tällä hetkellä Tammimaa on takaisin kirjaston hyllyllä odottamassa mahdollista uutta kohtaamista kanssani.

Kesken jääneiden kirjojen ongelma on havaittavissa myös joidenkin klassikoiden kohdalla, nimimerkillä olen lukenut Dostojevskin Rikosta ja Rangaistusta nyt muutaman vuoden.

Käykö teillä usein luovuttamista kirjan suhteen? Millaiset kirjat jäävät odottamaan uutta lukemista?

Olen yleensä ihminen joka saattaa kaikki naurettavimmatkin ja ärsyttävimmät asiat loppuun saakka, koska en halua luovuttaa hevillä, mutta joskushan sitäkin on itsellensä sallittava. Varsinkin, kun maailma on pullollaan mahtavia lukemattomia aarteita ;)