Eowyn Ivey - Lumilapsi (The Snow Child 2012) Bazar 2013.
Suomennos Marja Helanen
Kannen kuvitus Alessandro Gottardo (Shout)
Suomenkielinen kansi Susanna Appel
""Vaimo, menkäämme pihalle talon taakse tekemään pieni lumityttö. Kenties hän herää henkiin ja rupeaa meille pieneksi tyttäreksi."
"Mieheni", vanha nainen sanoo, "ei sitä tiedä miten käy. Mennään vain pihalle tekemään pieni lumityttö.""
- Arthur Ransome, Pieni lumentytär
Näin alkaa kirjan ensimmäinen osa, josta alkaa Jackin ja Mabelin ihmeellinen tarina Alaskan villissä ja karussa maisemassa. Jack ja Mabel ovat lapseton pariskunta, joka on muuttanut 1920- luvun Alaskaan pakoon suruaan ja uskoa uuden elämän aloittamisesta. Suru on kuitenkin ajanut pariskuntaa erilleen, ja Alaskan julmuudessa Jack raataa pellolla pariskunnan elannon eteen kun taas kotona Mabel kärsii yksinäisyydestä ja epätoivosta.
Eräänä iltana, pitkän ja synkän syksyn jälkeen maahan sataa lumi. Lumen tulo saa Mabelissa ja Jackissa aikaan hetkellisen ilon, ja lumen tuoma toivo saa heidät pihalle tekemään lumesta tytön jolle Mabel pukee punaisen kaulaliinan ja lapaset. Aamulla lumilapsi punaisine kaulaliinoineen ja lapasineen on kuitenkin poissa, mutta metsästä ilmaantuukin oikea pieni tyttö kettu kannoillaan heidän elämäänsä.
Tyttö on nimeltään Faina. Kukaan ei ole koskaan nähnyt tyttöä, mutta siellä, keskellä Alaskan villiä luontoa asuu ja metsästää tuo pieni ja kaunis tyttölapsi. Vähitellen Jack ja Mabel alkavat ymmärtämään tyttöä ja tutustuessaan tyttöön alkavat rakastaa tätä kuin omaa lasta jota heille ei koskaan suotu. Fainan myötä elämä muuttuu valoisammaksi ja myös Mabel ja Jack löytävät jälleen toisensa, muistavat miksi toisiinsa rakastuivat.
Lumilapsi on kaunista luettavaa, ja Alaskan luonto tulee lähelle lukijaa. Ivey kuljettaa tarinaa hitaasti mutta vangitsevasti, arkinen aherrus peltotöissä ei missään vaiheessa puuduta. Tämä kiireetön kerronta on taidokasta, ja Ivey kuvaa myös vahvasti Alaskan ankaraa ja kaunista luontoa. Alaska tulee niin iholle, että sinne alkaa väkisinkin haaveilla.
Lumilapsen olen halunnut lukea jo pitkän aikaa, heti kun luin siitä ensimmäisen arvion. Vaikka viihdyin tämän taidokkaan romaanin parissa, alun lumoavuus lässähtää loppua kohden. Kirjan ensimmäinen ja toinen osa olivat onnistuneita ja ihastuttavia, mutta kolmas ja viimeinen osa ei saanut minua vakuuttuneeksi. En karsasta aikuisten satuja, enkä uskokaan että hienoinen pettymys tästä johtuukaan, mutta kuten sanottua, lumoavuus ei riitä täysin loppuun saakka.
Iveytä luen mielelläni jatkossakin. Luminen Alaska on kiehtova ja eksoottinen miljöönä. Tässä tarinassa se on oikeastaan kuin yksi henkilöistä. Sain muuten itselleni taas muistutuksen, kun eräässä kohdassa mainitaan Jack Londonin Valkohammas: olen halunnut lukea kirjan jo kauan!