Gao Xingjian: Vaarin onkivapa

 Gao Xingjian: Vaarin onkivapa

Otava 2009

Suomennos Riina Vuokko

Kansi Joseph Shan Pao Lo

Kiinankielinen alkuteos Gei wo laoye mai yugan

Kirjastosta lainattu

"Kirjoitin, että koti on joustava kahle. Joskus se tuntuu väljältä, joskus taas puristaa tiukemmin kiinni. Joskus sitä jää loukkuun ihan lähelle, joskus vapautuu miltei kokonaan. Tämä pätee myös kahden toistaan rakastavan ihmisen muodostamaan kotiin.
  Yleensä se on juuri noin.
  Väitän että myös täynnä rakkautta oleva koti on tällainen kahle. Kun rakkaus on suurimmillaan, ehkä kipeänä mutta myös onnellisena, kahleet eivät ahdista kovina ja kylminä, ne tuntuvat pehmeiltä ja helliltä, juuri sitä tarkoitan kun kutsun sitä joustavaksi kahleeksi. Mutta kun matkan varrella tulee vaikeuksia, niitä pieniä ristiriitoja, joihin jokaisessa kodissa joskus törmätään, silloin kokee tuskaa läheistensä takia ja ajattelee helposti, että alun perinkin, perhettä perustaessa, tuli tehtyä niitä ja näitä virheitä. Riitoja ei voi välttää onnellisimmassakaan perheessä. Siinä vaiheessa tuo kahle kiristyy tiukemmalle, ja kun selvitään riidan yli, se taas löystyy. Näin minä sen asian ymmärrän. Näin kirjoitin päiväkirjaani. En siis halua että kukaan koskaan, tulevaisuudessakaan, omistaa minut, enkä minä halua omistaa ketään. Tuollaista omistamista ei voi kutsua rakkaudeksi.
  Niin. Ihminen elää ristiriitojen keskellä."

Olen varmasti tehnyt selväksi sen, että kärsin novellikammosta. Ja juuri siksi olenkin ottanut osaa Ompun novellihaasteeseen, jossa siirryn epämukavuusalueelleni. Mutta kappas kuulkaa kuinka hyvää se tekeekään olla välillä siellä epämukavuusalueella, ainakin kun seurana on Vaarin onkivapa. Jos joskus lukee muutaman vaikean, hankalan (ja ehkä jopa huononkin) novellin, ei voi julistaa kaikkia maailman novelleja sellaisiksi. Ja siksi onkin erityisen hienoa löytää luettavaksi hyviä novelliteoksia. Vaarin onkivapa on taas niitä kirjoja, joiden olemassaolosta en tiennyt yhtään mitään, mutta jonka luettuani olen onnellinen sen löydettyäni. Miten jotkut hienot kirjat voivatkaan välillä mennä näin ohi?

Pidin oikeastaan kaikista teoksen novelleista. Luonnollisesti jotkut kolahtivat enemmän kuin muutamat muut (yllä oleva lainaus yhdestä lempinovellistani Sadetta, lunta ja sen sellaista), mutta jokaisen novellin kohdalla mielenkiinto pysyi yllä. Kiina ja sen lähihistorian muistot ovat näissä inhimillisissä novellissa läsnä. Pidin paitsi tunnelmasta, inhimillisyydestä ja kerronnasta myös siitä, etteivät novellit olleet vaikeaselkoisia tai liian monimerkityksellisiä. Näiden novellien maailmaan oli helppoa upota, enkä yrittänytkään lukea kirjaa nopeasti. Novellien (kuten muidenkin kirjojen) kohdalla on tärkeää löytää ne oikeat, sillä tämän teoksen lukeminen auttoi ymmärtämään että ei novellien lukeminen ole epämukavaa: täytyy vain löytää ne oikeat jotka vievät jalat alta. Harva novelliteos on päässyt ihastuttamaan kuten tämä, vain Adichien Huominen on liian kaukana on vaikuttavuudessaan vielä muistoissani pikkaisen edellä. Mutta vain hiukan. Ja näin Vaarin onkivapa pääseekin novelliteoksien parhaimpiin ja niihin kokoelmiin, joita voin suositella hyvillä mielin muillekin. Näihin novelleihin on helppo kiintyä.

Vaarin onkivapa sisältää 17 novellia, jotka näin ollen omalta kohdaltani kuittaan nyt novellihaasteeseen.

Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä

Siri Hustvedt - Kesä ilman miehiä
Otava 2011
Suomennos Kristiina Rikman
Englanninkielinen alkuteos The Summer without Men

"Hiukan sen jälkeen, kun Boris oli lausunut sanan paussi, minä sekosin ja päädyin sairaalaan. Hän ei sanonut "En halua nähdä sinua enää ikinä" eikä "Se on ohi", mutta kolmikymmenvuotisen avioliiton jälkeen paussi riitti tekemään minusta sekopään jonka ajatukset hajosivat, kimmahtelivat ja törmäilivät toisiinsa kuin paukkumaissit pussissaan mikroaaltouunissa:"

Kolmenkymmenen yhteisen aviovuoden jälkeen Mian aviomies Boris ilmoittaa haluavansa pitää taukoa, paussia, ja paussi on tässä tapauksessa ranskatar, kaunis ja nuori sellainen. Tämän seurauksena Mia saa hermoromahduksen joka ajaa tämän sairaalaan. Kun alkujärkytys alkaa väistyä ja toipuminen vähitellen alkaa, muuttaa hän lapsuutensa kotikaupunkiin äitinsä luo. Välimatka Borikseen, äidin ystävät ja runokurssin vetäminen nuorille tytöille antaa Mialle taas otteen elämästä. Toisaalta myös miettimään, onko paussi sittenkään maailmanloppu.

Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä on ensimmäinen kirja jonka kirjailijalta luen. En osannut ihan täysin etukäteen odottaa mitä tuleman pitää, ja kirjan alku tempaisikin minut mukaansa mukavasti. Nimen (ja kannen kuvankin) perusteella voisi olettaa kyseessä olevan hieman kevyempää kirjallisuutta, mutta sellaiseksi tätä ei kyllä voi luokitella. Hustvedt kirjoittaa minä -muodossa, ja Mia puhuttelee lukijaa suoraan kertomalla omista ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Mutta kaikki nuo ajatukset tuntuivat suoranaiselta tajunnanvirralta, ja lukijana sitä on välillä hieman hukassa, vaikka kertoja välillä rauhoitteleekin tulevansa pian itse asiaan. En ollut myöskään aivan varma, oliko jokainen asia kirjassa välttämätön, tämä näkyy varsinkin Mr. Nobodyn kohdalla, jonka henkilöllisyys ei selviä missään vaiheessa, ja joka ei tuntunut mielestäni kovin merkitykselliseltä kirjan juonea ajatellen.

Tämä sekava kerrontatyyli rokotti hirveästi omaa suhtautumistani kirjaan. Välillä olin ihmeissäni, sitten tylsistynyt ja lopuksi vain tyytymätön lukemaani. Mia ilmaisee itseään runoin, kirjein, sähköpostiviestein, ja onpa seassa muutama piirroskin. Minusta tässä olisi ollut hirveästi ainesta parempaankin! Kirja on melkoisen ohut, ja sekavuutensa lisäksi itse tarina jää myös hieman liian ohueksi. Vaikka Mia äityy välillä pohtimaan hyvinkin tarkasti naiseutta, seksuaalisuutta ja miesten asemaa yhteiskunnassa verrattuna nasisiin, tuntui se makuuni hieman liian paatokselliselta, eikä jutun pääpointti täysin edes selvinnyt. Mutta kyllä kirjan sivuilta löytää muutamia oikein iskeviä ja alleviivattavia lauseita;

Käytävällä äiti pysähtyi. Hän painoi kaksin käsin rintaansa ja sanoi hiljaa:"On se niin katkeraa."
"Mikä on katkeraa, äiti?"
"Vanhuus."

Mian äidin ystävät, Joutsenviitoset, pitävät yhtä ja ovat virkeitä iästään huolimatta, ja heidän palavasta elämänhalustaan Mia on vaikuttunut. Ja kyllä se vaikuttaa lukijaankin. Oikeastaan mielenkiintoisinta olikin seurata näiden vanhempien rouvien, naapurin Lolan sekä runokerhon nuorien tyttöjen elämää, kuin Mian. Kesä ilman miehiä ei vain ollut nyt minun kirjani millään tavalla, enkä ole ihan heti valmis tutustumaan Hustvedtiin tarkemmin, vaikka hänen kirjojaan onkin kyllä paljon kehuttu.