Joyce Carol Oates: Kosto:Rakkaustarina

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

Otava 2010

Suomennos Kaijamari Sivill

Englanninkielinen alkuteos Rape: A Love Story

"Miten elämästä päätetään. Miten elämä päätetään. Hyvää tuuria, huonoa tuuria. Pelkkää tuuria."

Vain hetken pieni mielijohde saattaa muuttaa koko elämän pysyvästi. Vain se pieni hetki, jolloin teet päätöksen. Nuoren yksinhuoltajaäidin Teena Maguiren elämä muuttuu kohtalokkaasti, kun hän päättää oikaista pikkukaupungin puiston läpi puolenyön aikaan 12-vuotiaan tyttärensä kanssa. Tuo päähänpisto tulee hänelle ja tyttärelleen kalliiksi, kun lauma paikallisia nuoria miehiä joukkoraiskaa ja pahoinpitelee Teenan tyttären läsnäollessa, ja jättävät hänet puiston venevajaan virumaan kuoleman kielissä. Pieni tyttö rukoilee piilossaan ettei äiti kuole, eikä mikään ole enää kuin ennen.

Joukkoraiskaus on kiistaton ja tekijät tuttuja, vaan saako paha oikeussalissa palkkansa? Pienen kaupungin pieni yhteisö kääntyy Teenaa ja tämän tytärtä vastaan ja heidät leimataan valehtelijoiksi. Raiskaajien äidit huorittelevat Teenaa ja julistavat tämän pilaavan heidän poikiensa elämän valheillaan. Sillä kyllähän kuulemman Teenan maine tiedetään paremmin kuin hyvin. Itsehän Teena sitä kerjäsi ja provosoi pukeutumisellaan miehiä raiskaamaan.

Kylläpäs olen taas valinnut itselleni melkoisen raskaita kirjoja luettavaksi viime aikoina. Tähän ohueen kirjaan mahtuu todella paljon painavaa asiaa. Minua kirja järkytti, niin monella tavalla. Oates ei tosiaankaan päästä lukijaa helpolla. Oli niin järjettömän vastenmielistä lukea siitä kauheasta pahuudesta mitä maailmassa on, ja kuinka hirveitä ihmiset osaavat olla. Ja ennen kaikkea se, kuinka pahoja naiset voivat toisillensa olla. Se jos mikä jaksaa aina ja ikuisesti ihmetyttää ja järkyttää. Äidit pitävät poikiensa puolta vaikka tekisivät mitä pahaa, kuten esimerkiksi pahoinpitelisivät ja raiskaisivat henkihieveriin. Viis siitä kuinka uhrin loppuelämän käy, kunhan poikien elämä ei mene pilalle.

Tässäkin kirjassa nostetaan jälleen esille se, että nainen omalla pukeutumisellaan aiheuttaa oman raiskauksensa. Että on täysin naisen oma syy, jos mies ei sitten osaakaan pitää näppejään erossa. Tällainen ajattelutapahan elää valitettavasti edelleen. Kyllä naisen täytyy voida pukeutua juuri haluamallaan tavalla, eikä kukaan saa kajota sen varjolla.

Kirja on todella rankka, mutta myös hyvä. Naisiin kohdistuvasta väkivallasta ei voi koskaan puhua tai kirjoittaa liikaa. Oates nostattaakin lukijassa valtaisia tunnemyrskyjä aina epätoivosta raivoisaan vihaan ja kostonhimoon, sekä pistää pohtimaan mitä oikeus oikeasti on.

"Kuule Bethel, minunkin elämäni riippuu nyt tästä tapauksesta. Se ei ole minulle pelkkä oikeusjuttu - se liittyy minunkin elämääni naisena - sillä jos yhdelle naiselle tehdään törkeää väkivaltaa niin kuin sinun äidillesi tehtiin, kaikille naisille tehdään väkivaltaa. Sen tähden raiskauksesta pitää rangaista vakavana rikoksena."

Niin kauhealta ja lohduttomalta kuin kirja tuntuukin, on pientä valonpilkahdustakin havaittavissa. Haavat eivät koskaan täysin umpeudu, eivät näin kauheat, mutta aina on pientä toivoa paremmasta huomisesta.

Tämä vavisuttava kirja on osa projektiani, jossa luen kirjahyllyn lukemattomia kirjojani. Tilanne on nyt 4/10.

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

Otava 2012

Suomennos Kaijamari Sivill

Kansi Chev Wilkinson / Getty Images

Englanninkielinen alkuteos My sister, my love

"Skyler auta minua

Skyler minä olen täällä ihan yksin

minua pelottaa

minuun sattuu kamalasti Skyler

ethän jätä minua tähän kamalaan paikkaan ethän Skyler?

 Yhdeksän vuotta, kymmenen kuukautta, viisi päivää.

Tämä lapsenääni päässäni."

Nouseva lapsiluistelijatähti Bliss Rampike löydetään murhattuna kotoaan New Jerseystä tammikuussa 29. päivänä 1997 seitsemänvuotispäivänsä kynnyksellä. Tapaus nostattaa valtaisan kohun perheen ympärille ja varsinkin Blissin äiti, joka toimii tyttärensä managerina, ottaa roolistaan traagisesti kuolleen lapsen vanhempana kaiken irti. Mutta kuka murhasi suloisen pienen tytön tämän omaan kotiinsa? Perheenjäseniä epäillään, myös Blissin tuolloin 9-vuotiasta isoveljeä Skyleria. 

Kymmenen vuotta myöhemmin tapaus on edelleen auki, vaikka yksi tasapainoton alueen pedofiili on periaatteessa tunnustanut tekonsa poliisille. Skyler on ajautunut laitos- ja lääkekierteeseen siskonsa kuoleman jälkeen, ja kirjan kertojaäänenä toimiva Skyler yrittää nyt avata menneisyyttä kertomalla elämästään omasta näkökulmastaan, hahmottamalla tapahtumia. Kysymys leijuu ilmassa koko ajan: kuka murhasi Bliss Rampiken?

Sisareni, rakkaani on valtava kirja sanan kaikessa merkityksessä. Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta siitä tuntuu olevan hirveän vaikea kirjoittaa. Kirja vei hurjalla voimalla eteeenpäin, ja siinä on niin monia suuria teemoja joihin tarttua. Kirja on kirjoitettu hyvin erikoisesti, vastaavaa en ole aikaisemmin lukenut, sillä mukana on aivan järjettömän paljon alaviitteitä. Ärsyyntymiseen saakka. Tämä aiheuttaa turhaa rönsyilyä, katkoksia, sekavuutta lukemiseen ja samalla aiheuttaa lukijassa epäilyksiä kertojaäänen luotettavuudesta. Skyler tosiaan tuntuu olevan hukassa.

"Älä puhu siitä koskaan Skyler, älä koskaan äläkä kenellekään älä edes Jeesukselle. Älä puhu."

Kirja perustuu tositapahtumiin, mutta on silti fiktiivinen teos. Oates ottaa omalta osaltaan kantaa siihen kauheaan amerikkalaiseen unelmaan, jossa menestys on kaikki kaikessa. Koko Rampiken perhe tuntuu täysin tasapainottomalta ja vastenmieliseltä, etenkin siis vanhemmat, joiden koko avioliitto on yhtä suurta kulissia. 

Kirjasta tulee oikeasti todella paha olo. Kaikki on niin sairasta ja sekavaa, ja pieni tyttö on kuollut. Ja minkä tähden? Tunteet heilahtelevat ällöttävyyden ja pahan olon rajoilla koko ajan, niin tarkasti, viiltävästi ja osuvasti Oates kirjoittaa. Välillä mietin onko kirja liian skandaalinkäryinen ja tirkistelevä, mutta ei. Tästä pitääkin kirjoittaa, sillä kuten Katri on osannut järjettömän hyvin tiivistää kirjan koko olemuksen: " Kirja tarjoilee painajaismaista amerikkalaista unelmaa." Tämä on sen unelman nurja kääntöpuoli pahimmillaan. Pahaenteisyys väreilee ilmassa koko kirjan ajan.

Loppu ei pääse ihan kauheasti yllättämään sillä syyllinen oli minulle selvä jo aikaisemmin, mutta silti vielä lopussa Oates tarjoaa niin järkyttävän ihmiskuvauksen varsinkin äidistä, että raivostuttaa. Vanhempien ahneus nimittäin jaksaa yllättää loppuun saakka.

Sisareni, rakkaani on siitä erikoinen tapaus, että en voi suoralta kädeltä sanoa pitäneeni kirjasta. Sen lukeminen oli rankkaa kerrontatyylinsä ja sisältönsä vuoksi. Kaikki on niin sairasta. Mutta ehdottoman taitava ja mieleenpainuva se on. Oates on melkoinen kirjoittaja! Silti koin että tiivistämisen varaa olisi ollut. Teksti on paikoitellen aivan liian rönsyilevää, mutta toisaalta ymmärrän miksi Oates tekee niin. Näin Skyler tulee enemmän iholle, kaikkine tunteineen ja menneisyyden haamuineen. Skylerin ääneen on vaikea välillä luottaa täysin, joten mihin lukijan ylipäänsä pitäisi uskoa?

Oates ei siis todellakaan päästä helpolla. Mutta en voi kieltää etteikö kirja olisi koukuttanut ja tehnyt vaikutuksen. Minun on saatava lukea Oatesia lisää. Kun kirjan on lukenut ja sitä hieman sulatellut, ymmärtää miten valtavasta teoksesta tosiaan on kyse.

Tämä on toinen kirja jonka luen itselleni asettaman haasteen tiimoilta jossa luen vuodessa 10 kirjaa omasta hyllystäni. Tilanne siis 2/10.

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

Seven -pokkarit 2011

Ensimmäinen julkaisu: Otava 2009

Suomennos Kaijamari Sivill

Englanninkielinen alkuteos The Gravedigger's Daughter

"Sinä olet yksi heistä. Syntynyt täällä."

Rebecca Schwart syntyy New Yorkin satamassa laivalla, joka on juuri tuonut perheen pakoon natsi-Saksasta. Syntymäolot ovat karut likaisessa laivassa, mutta Rebecca on nyt perheen ainoa amerikkalainen, yksi niistä toisista. Vaikka perhe pääsikin pakoon Saksasta, ei alku uudessa maassa ole helppo. Rebeccan isä aloittaa työt haudankaivajana, ja perhe majoittuu pieneen ja likaiseen haudankaivajan mökkiin asumaan. Haaveet ja unelmat uudesta elämästä uudessa maassa alkavat pian karista, sillä muuta työtä ei ole tarjolla ja ihmisten ennakkoluulot saksalaista perhettä kohtaan ovat suuret. Sitten koittaa päivä, jolloin kaikki viha ja katkeruus uutta elämää kohtaan purkautuu ulos hirveänä tragediana.

Haudankaivajan tytär kertoo siirtolaisperheen elämästä, mutta ennen kaikkea se on Rebeccan tarina lapsuudesta vanhuuteen. Rebeccan elämä ei ole helppoa, mutta silti sieltä likaisesta kauheasta haudankaivajan mökistä ponnistaa tyttö jotenkin jaloilleen.

Minun on pitänyt lukea Oatesia jo pitkään, ja olen kirjailijan kirjoja omaan hyllyyni jo hankkinutkin tätä tarkoitusta varten. Vasta nyt kuitenkin sain kipinän tutustua kirjailijan tuotantoon paremmin, ja päätin aloittaa Haudankaivajan tyttärestä. Sivumäärä on melko hurja mutta sehän tiedetään, että jos kirja on hyvä, mikään sivumäärä ei tunnu riittävän.

En oikeastaan tiennyt mitä kirjalta odottaa, siksi niin tiivistetysti kerron juonesta teillekin. Yleisesti ottaen olin kuullut Oatesista vain hyviä ja kehuvia arvioita, joten omalla tavallaan odotukseni olivatkin aika korkealla. Lukukokemukseni jälkeen tunteeni ovat kuitenkin hieman ristiriitaiset, sillä ahmin kirjaa alussa vauhdilla, mutta loppupuolella aloin väsähtää. Juoni ei enää vetänytkään samalla tavalla kuin aiemmin, ja välillä tuntui siltä että Oates olisi voinut paikoitellen tiivistää kirjoittamaansa. Toisaalta, Oates tuo hyvin yksityiskohtaisella ja tarkkanäköisellä tavalla esiin ihmisten pieniä vivahteita käytöksessä tai puheessa joita on hankala kuitata lyhyesti.

Kallistun silti enemmän sille puolelle, että kirja on hyvä. Lukukokemus oli joka tapauksessa hyvin vahva ja intensiivinenkin. Minulle kirjan parasta antia oli kuitenkin sen alkupuoli, vaikka Rebeccan elämä kauheaa olikin.

Oates on kiinnittänyt joka tapauksessa nyt huomioni, ja aion ehdottomasti lukea häneltä lisää. Hänellä on aivan erityisen vahva ääni ja kyky sitoa lukija tarinaan mukaan. Ja jättää mitä ilmeisemmin lukija myös hieman ristiriitaisiin tunnelmiin.