John Williams: Augustus

 John Williams: Augustus

Bazar 2017

Johdanto Daniel Mendelsohn

Suomennos Ilkka Rekiaro

Englanninkielinen alkuteos Augustus, 1971

Arvostelukappale kustantajalta

John Williams on tehnyt vaikutuksen kirjoillaan Stoner sekä Butcher's Crossing, joten ei kauaa tarvinnut pohtia Augustuksen ilmestymistä omalle lukulistalle. Williams on eittämättä erittäin monipuolinen kirjailija, sillä hänen kolme suomennettua teostaan ovat jokainen aivan erilaisista maailmoista. Augustus on kirjailijan viimeiseksi jäänyt teos joka kertoo Rooman valtakunnan perustajasta ja ensimmäisestä keisarista. Ei mikään helppo aihe, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Kirja koostuu kuvitteellisista kirjeistä, päiväkirjamerkinnöistä sekä muistelmapätkistä, mitkä tuovat lukijan lähelle Gaius Octaviuksen, tulevan keisari Augustuksen elämää.

Myönnän kuitenkin auliisti, että kirjan alku sai luku-urakan takkuamaan alkumetreillä. Olin jopa hieman kauhuissani kun mietin että näinkö Williams saa minut nyt pettymään. Ensimmäinen osa yllätti pienoisella pitkäveteisyydellään, alati vaihtuvilla vaikeasti muistettavilla henkilöiden nimillä, vuosilla sekä tapahtumapaikoilla. Toisen osan myötä tarinan suunta hieman muuttui, se sai syvempää otetta kun Octaviuksen tytär Julia, Pikku Rooma, saa äänen omien päiväkirjasivujensa kautta. Tässä kohtaa sain tarinasta kiinni, ja kun kolmas osa koitti ja itse keisari saa puheenvuoron, koin sen hetken kun ymmärsin jälleen kuinka hieno kirjailija Williams on. Hänen havaintonsa ihmiselämän vääjäämättömästä lopusta, viimeisistä hetkistä ja keisarin inhimillistämisestä tekevät enemmän kuin vaikutuksen: se on lähes nerokasta ja lumoavaa luettavaa.

"Olen päätynyt ajattelemaan, että jokaisen ihmisen elämässä tulee varhain tai myöhään vastaan hetki, jolloin hän tietää yli kaiken muun ymmärryksensä ja riippumatta siitä, kykeneekö hän ilmaisemaan tietämyksensä, sen kauhistuttavan tosiasian, että hän on yksin ja erillinen ja ettei hän voi olla mikään muu kuin se poloinen joka hän on."

Siinä kohtaa kun omat ajatukset olivat vielä vaikutuksesta sekaisin, luin lopuksi kirjan alussa olevan johdannon Daniel Mendelsohnilta, joka asettaa ne vielä irrallaan leijuvat ajatukset ja sanat lopulta oikeille paikoilleen. Augustus on lopulta yhtä erilainen kuin samanlainen Stonerin ja Butcher's Crossingin kanssa: kun ihmiseltä vähitellen riisutaan se prosessi jossa "se mitä olisit itse voinut tehdä" niin että jäljelle jää vain se mitä hän todella teki - toisin sanoen se vähä, mikä on hänen aitoa minäänsä."  Jokainen meistä kohtaa lopussa itsensä, oli takana kuinka mahtava elämä tahansa.

Vaikka kirjan lukeminen lopulta otti melkoisen ajan, olen onnellinen että en lopettanut kesken. Augustus toden totta palkitsee lopussa lukijansa, ja Williams pitää paikkansa upeiden kirjailijoiden joukossa. Williamsin tapa havannoida ihmisyyttä ja elämää vaikuttaa kerta toisensa jälkeen.



Helmet-lukuhaaste: 6. Kirjassa on monta kertojaa

Julian Fellowes: Belgravia

Julian Fellowes: Belgravia

Otava 2016

Suomennos Markku Päkkilä

Englanninkielinen alkuteos Belgravia

Kirjastosta lainattu

Vuonna 1815 Brysselissä nuoripari Sophia Trenchard ja aatelissukuun kuuluva Edmund Bellasis rakastuvat toisiinsa luokkaerosta huolimatta. Edmund järjestää Sophialle ja tämän perheelle kutsun sukunsa kuuluisiin tanssiaisiin, joihin ei ketä tahansa kutsuta. Jo Trenchardin perheen saapuminen tanssiaisiin on omiaan nostamaan kohun juhlissa. Hyvällä ei myöskään katsota Sophian ja Edmundin selkeää kiinnostusta toisiinsa. Juhlat kuitenkin keskeytyvät, kun kaikki nuoret miehet joutuvat lähtemään välittömästi Waterloon taisteluun. Edmund saa taistelussa surmansa ja Sophia suree raskaasti menetystä.

Sophian ja Edmundin traagisesti päättynyt rakkaustarina muistuttaa heitä vielä vuosikymmeniä myöhemmin Trenchardien perheen asuessa uudella loistelialla Belgravian alueella Lontoossa. Perheen varallisuus on kasvanut entisestään ja todisteena siitä he asuttavat yhtä Lontoon yläluokkaisinta korttelia. Menneisyys silti seuraa perässä, niin Trenchardin kuin Bellasisinkin perhettä.

Kun kannessa mainostetaan isoin kirjaimin lääkettä Downton Abbey -riippuvuuteen, fani tietenkin nappaa kirjan mukaansa suurin odotuksin. Todettakoon jo tässä kohtaa, että ihan paikkaansa Belgravia ei lunastanut, mutta oikein oiva ja vetävä lukuromaani tämä kyllä oli. Vaikka Fellowes onkin Downton Abbeyn käsikirjoittaja, en toivoisi kaikkea hänen tuotantoaan verrattavan juuri siihen, sillä Downton Abbeyta ei voita mikään. Belgravia on oma kirjansa, vaikka sama kirjoittaja kirjan takaa löytyykin.

Eniten kirjan lukemisessa nautin sen vetävyydestä. Kiemuraiset ihmissuhteet ja jännite salaisuuden yllä loivat tunnelmaa jonka vuoksi sivut kääntyivät tiuhaan. Ja koska pidän suuresti historiallisista romaaneista, osui Belgravia juuri siihen kohtaan hyvin. Ja kuinka hyvin näkisinkään tämän televisioon sovitettuna...

Lopulta tämä kirja päätyi ajatuksissani kevyeen ja viihteelliseen kategoriaan, ja täytti historiallisen lukuromaanin tarpeeni. Se ei jää suuresti mieleeni, ja loppuratkaisukin oli oikeastaan aika oppikirjamainen jossa paha saa palkkansa ja hyvät ihmiset onnellisen loppunsa. Ajoittain mietin myös, että juonta oli venytetty turhan pitkälle, ja vaikka loppuratkaisu oli lukijalle jo melkoisen selvä, vieläkin tarina jatkui.

Eli ei lääkettä Downton Abbeyn jättämään aukkoon, mutta historiallisen romaanin nälkään kyllä.

JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään

JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään

WSOY 2015

Arvostelukappale kustantajalta

"Metsän suojassa oli hämärää, korvat vinkuivat yhä ja silmissä näkyi suuliekkien aavekuvat. Kylmyys tunki takinkauluksen alle mutta kiväärinpiippu poltti hartiaani asetakin läpi. Seurasin valkoisia varjoja, jotka lipuivat puiden lomassa äänettömästi. Joka silmänräpäytyksellä näin kuolevia miehiä. Näin, mitä en ollut nähnytkään. Leipää syövä mies maassa mahallaan, tiellä lojuva kitara täynnä luodinreikiä, ryömiviä, verisiä miehiä, avunpyyntöön kohotettuja käsiä, itkua, huutoa. 

Mahaani kouristi. Ratsastus pimenevän metsän halki oli vain silmänräpäys. Elämä oli vain silmänräpäys."

Juho Stendahl on kansalaissodan mainingeissa jäänyt isättömäksi, sillä isänroolistaan huolimatta on eversti Stendahl ennen kaikkea sotilas, ja Tsaarin armeijassa palvellut Stendahl jää Venäjän vallankumouksen pyörteisiin. Juhosta tulee siis perheensä pää vanhimpana lapsena huolehtien siskoistaan ja veljestään sekä katkeroituneesta äidistään.

Juho joutuu perheineen Suomenlinnan vankileirille, sillä perheen tausta ja isän loikkaaminen rajan toiselle puolelle on riittävä syy vangitsemiseen. Samalla vankileirillä on myös orvoksi jäänyt lapsuudenystävä Laura, joka on mukana Juhon elämässä sen kaikissa kiemuroissa. Molemmat ponnistavat kohti unelmiaan, mutta raha ja rakkaus pyrkivät eri suuntiin Lauran viihtyessä paremman elämän perässä ja Juhon kamppaillessa sotaa vastaan yksin, vaikka sota ei yhtä miestä kaipaakaan.

Juho siis kulkee isänsä jalanjäljissä kohti sotilaan uraa. Hänestä tuleekin Mannerheimin suojatti ja luottomies, joka toimii niin tiedustelijan, vakoilijan kuin sovittelijankin rooleissa nähden sodan nousevat pilvet niin Berliinissä kuin Moskovassakin. Isän varjo leijuu kuitenkin kaikessa mitä Juho tekee, eikä Juho tunnu pystyvän päästämään menneisyydestään irti. Vaikka vuodet vierivät, etsii Juho silti tietoja isänsä liikkeistä. Ja sisimmässään toivoo saavansa vastauksia miksi isä päätti tehdä niin kuin teki.

JP Koskinen on kirjoittanut ei enempää eikä vähempää kuin romaanin sodasta ja rakkaudesta. Vangitseva, historiaa kunnioittava teos. Sotakirjallisuutta on paljon, ja talvisodastakin on kirjoitettu monia kirjoja, mutta silti koin että tässä oli jotain erilaista - sota tuli niin eritavalla suoraan iholle. Näkökulma oli erilainen, sillä lukija pääsee kokemaan sotaan johtaneet historialliset käänteet hyvin läheltä alusta alkaen. Myös sen, kuinka yksinäisenä ja altavastaavana Suomi sodan kynnyksellä näyttäytyy. Kirjan sivuja on myös elävöitetty ajan lehtileikkeillä, mikä muistuttaa siitä että sodittu sota on totta.

Koskinen saa historian heräämään henkiin kirjansa sivuilla, ja se jos mikä on hyvän historiallisen romaanin tunnusmerkki. Kerronta eteni jouhevasti ja lukuihin jäi koukkuja jotka halusi lukea heti auki. Vaikka kyseessä on romaani sodasta ja rakkaudesta, oli pääpaino siitä huolimatta sodalla. Oikeastaan odotin että rakkautta olisi ollut enemmänkin, mutta toisaalta sota ja rakkaus... ne ovat vaikeita asioita yhdessä.

Aikaisemmin olen lukenut Koskiselta Ystäväni Rasputin, josta pidin myös todella paljon. Historiallisten romaanien ystävänä Koskinen on nyt noussut yhdeksi suosikeistani, jonka tuotantoon aion tutustua jatkossakin. Ystäväni Rasputin oli muuten ilmestyessään Finlandia-ehdokas, kuinkahan käy tämän uusimman teoksen kanssa?

Pakko muuten puuttua vielä kirjan tuohon kirjan nimeen: en ole vähään aikaan tykästynyt kirjan nimeen niin kuten tämän kohdalla. Kuinka sydän pysäytetään on...pysäyttävä. Runollinen. Oikeastaan aika kauniskin. Osui ja upposi.

"Minä lupaan. Estän sodat vaikka yksin."

Diana Gabaldon: Matkantekijä

Diana Gabaldon: Matkantekijä

Gummerus 2014

Suomennos: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Englanninkielinen alkuteos Voyager, 1993

Kuten edellisestä postauksestani sarjan tiimoilta ilmenikin, jäi minua harmittamaan kovasti se, etten älynnyt toista osaa ostaessani hankkia myös heti kolmatta. Sen verran onnistuin sarjaan koukuttumaan, että parin päivän päästä kävin hankkimassa kolmannenkin osan, Matkantekijän.

Sarjan kolmannessa osassa selviää, ettei Jamie kuollutkaan silloin kun Claire oli koko kahdenkymmenen vuoden ajan luullut. Yhdessä tyttärensä Briannan ja tutkija Roger Wakefieldin kanssa he saavat selville että Jamie todella on elossa, ja Claire voisi jälleen nähdä rakkaansa. Edessä on iso päätös, sillä palatakseen Jamien luo hänen on jätettävä tyttärensä nykyhetkeen, eivätkä he välttämättä enää koskaan näkisi toisiaan.

Claire kuitenkin palaa kivikehään joka aikoinaan hänet Jamien luokse 1700-luvulle ensimmäisen kerran vei, nyt palatakseen rakkaansa luokse lopullisesti. Tällä kertaa Claire on myös varustautunut paremmin, ja on opiskellut vuosien saatossa Bostonissa itsensä kirurgiksi. Clairen lääkärintaitoja kun tarvitaan jälleen useaan kertaan.

Kaksikymmentä vuotta on pitkä aika, ja Jamie on elänyt elämäänsä siinä ajatuksessa ettei koskaan näkisi Clairea. Siinä Claire kuitenkin on yhtäkkiä hänen edessänsä Briannan valokuvia mukanaan. Paluu entiseen elämään ei käy täysin kivuttomasti, ja edessä on suhdekiemuroiden lisäksi myös paljon muita ongelmia jotka kuljettavat pariskunnan pois Skotlannista Intian valtamerelle.

Gabaldonia ei voi sanoa tiivistämisen mestariksi missään vaiheessa, sillä tässäkin pokkariversiossa sivuja on yli 900. Teksti rönsyilee välillä todella pahastikin, eivätkä kaikki asiat olisi olleet mielestäni kovin oleellisia mutta yllätyin silti siitä, kuinka paljon tapahtumia ja suoranaisia seikkailuja hän heittää Jamien ja Clairen eteen. Tuntuu ettei tämän pariskunnan yhteiselo tule olemaan missään vaiheessa kovin rauhallista ja seesteistä. Ongelmia tuntuu tulevan joka suunnasta että välillä jo mietin että mitä vielä?

Kirjan loppu antaa jälleen lupauksen uudesta ajasta ja mieleni tekisi kyllä jatkaa sarjan lukemista. Harmi vain että näitä pokkariversioita ei näytä ilmestyneen vielä kuin nämä kolme ensimmäistä, joten jään odottelemaan josko seuraavia osia pian ilmestyisi. (Huom! Laitoin kyselyä Gummerukselle sarjan pokkareiden ilmestymisaikataulusta ja vasta syksyllä ilmestyy pokkarina Sydänverelläni kirjoitettu, mutta muista sarjan osien julkaisuajankohdista ei ole vielä tietoa.)

Vinkkaan muuten tähän loppuun vielä Yöpöydän kirjat blogista löytämästäni haasteesta, jossa Diana Gabaldonia luetaan kimppalukuna maaliskuu-toukokuu ajalla! Itseäni varsinkin ilahdutti tieto siitä, että Muukalaisesta alkaa Ylellä keväällä (mahdollisesti toukokuussa) pyörimään tv-sarja, joten nyt on hyvä aika lukea kirja jos olet sitä miettinyt. Lisätietoja Niinan blogista. Ehkäpä tv-sarjan myötä saamme lisää sarjan pokkarijulkaisuja?

Kuva Yöpöydän kirjat blogista.

Diana Gabaldon: Muukalainen & Sudenkorento

Diana Gabaldon: Muukalainen & Sudenkorento

Gummerus 2013

Kannet Eevaliina Rusanen

Suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi

Englanninkieliset alkuteokset Outlander, 1991 & Drafonfly in Amber, 1992

Olen viime aikoina viettänyt tiiviisti aikaa Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarjan parissa. En enää muista mikä ajoi minut ostamaan muutama viikko sitten sarjan ensimmäisen osan, mutta muistan kyllä aina miettineeni näiden lukemista. Ensimmäisen kerran tulin sarjasta tietoiseksi yläasteella, sillä sarjan ensimmäinen osa on suomennettu vuonna 2002. Mistään siis ihan uunituoreesta tapauksesta ei ole kyse, kun Gabaldon on kirjoittanut aloitusosan jo vuonna 1991. Nuorempana en vielä innostunut tarttumaan kirjoihin, sillä olivathan ne melkoisia paksukaisia ja ovat sitä edelleen.

Gabaldon kuitenkin onnistui kaikkien näiden vuosien jälkeen koukuttamaan tämän lukijan nykyhetkeen ja ennen kaikkea 1700-luvun Skotlantiin. Olen aina pitänyt historiallisista romaaneista ja minuun tämä maailma osui ja upposi.

Muukalainen on siis sarjan aloitusosa. Toinen maailmansota on juuri päättynt, ja Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseuduille Skotlannin ylämaalle. Frank on historioitsija ja tavattoman kiinnostunut omasta sukupuustaan, ja jaksaa luennoida Clairelle aina tarkasti löydöksiään. Claire on kiinnostunut lääkekasveista ammattinsa puolesta, ja lähtee eräänä päivänä vaeltelemaan nummeille Frankin jäädessä papereidensa pariin. Täysin tietämättään Claire astuu retkellään muinaisen kivikehään ja tarkemmin sanottuna kiven halkeamaan - joutuen keskelle 1700-luvun Skotlantia. 

Claire yrittää ensin ymmärtää mistä on kyse, ja ennen kaikkea päästä takaisin sinne maailmaan mistä lähti, mutta muinaiset klaanisodat ja ajan elämä on yhtäkkiä todellisuutta Clairelle. Niin uskomatonta kuin se onkin, Claire on nyt siinä ajassa mitä hänen aviomiehensä Frank tutkii kiinnostuneena. Ensimmäinen ihminen jonka hän nimittäin kohtaa, on Frankin esi-isä Jonathan Randall.

Clairen uusi elämä on täynnä epäluuloa paikallisten silmissä, kuka on tuo sassenach, muukalainen, jonka taustoista ei mitään tiedetä? Vakooja vaiko peräti noita? Vimmatusti hän yrittää päästä takaisin omaan aikaansa, mutta lopulta käy niin ettei hän enää haluakaan palata - hänellä on nimittäin aviomies yhdellä ja rakastettu toisella vuosisadalla.

Luettuani ensimmäisen osan, en voinut lopettaa lukemista tähän joten marssin kirjakauppaan ostamaan sarjan toisen osan, Sudenkorennon. Kirjan alku oli kuitenkin hienoinen pettymys, sillä heti alussa selviää että Claire on takaisin nykyhetkessä ja tarkemmin sanottuna Invernessissä oltuaan poissa melkein kaksikymmentä vuotta. Mukanaan hänellä on kaunis tyttärensä Brianna. Kun Muukalaisen viime sivuilla oltiin vielä Skotlannissa, saa nykyhetkessä Claire nyt järkytyksekseen huomata vanhalla kirkkomaalla yli 200 vuotta vanhan hautakiven jossa on hänen skottirakastajansa Jamien nimi. Mitä tapahtui? Oli aika tahmeaa päästä aluksi mukaan tarinaan ja tulin jopa miettineeksi että jäiköhän minulta nyt sitten kuitenkin joku osa lukematta tästä välistä... Onneksi tapahtumat alkavat vähitellen selvitä lukijalle ja saadaan syy siihen miksi Claire ei ole enää Jamien kanssa toisessa ajassa.

Paikoitellen kirjoja oli aika raskasta kahlata, sillä tiivistämisen varaa olisi mielestäni ollut monessa kohtaa. Skottikieli tuntui myös hieman oudolta, enkä ollut aina varma onko kyse ihan suoranaisesti kielioppivirheestä. Lisäksi kulmakarvojani nostattivat kirjojen seksikohtaukset joita tuntui olevan vähän turhankin paljon ja olivat liioiteltujakin. Mutta. Jokin näissä kuitenkin vetää puoleensa kun harmittelen ettei minulla ole heti käteni ulottuvilla sarjan kolmatta osaa, Matkantekijää. Se minun on hankittava mahdollisimman pian. Minusta muuten nämä pokkareiden kannet ovat paljon hienommat kuin mitä kovakantisten, viittaavat selkeästi kyseessä olevan historiallinen kirja.

Lisää kirjoista voi lukea myös Kirsin blogissa sekä Vinttikamarissa. 

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet ja Rautayöt

Innostuin Sirpa Kähkösestä niin luettuani Graniittimiehen, että latasin Kobolleni vähän aikaa sitten kirjoittajan Kuopio- sarjan. Minä pääsin maailmaan heti kiinni ja nyt sarjan kaksi ensimmäistä osaa lukeneena ymmärrän miksi se saa osakseen hehkutusta. Kirjasarjalla on totuuspohjaa, sillä kirjailijan isoisä vangittiin kommunistisesta toiminnasta Tammisaareen ja joutui heti vapauduttuaan sotaan. Isoäiti hoiti kotia ja lapsia sodan keskellä.

Sarjan ensimmäinen osa, Mustat morsiamet, tutustuttaa lukijan nuoren Anna-tytön elämään kaupungissa. Kuopio on maalta muuttavalle nuorelle tytölle hyvin erilainen paikka. Työpaikka piikana tohtorin ja tämän vaimon talossa on ihan mukava, ja hän suunnitteleekin mukavaa ja vakaata elämää itselleen. Kuitenkin eräs tummasilmäinen Lassi vie Annan erilaiseen ja hallitsemattomaan maailmaan. Koko elämä muuttuu täysin ja saa uuden suunnan, kun pari menee naimisiin, Anna huomaa olevansa raskaana ja Lassi vangitaan kommunismin vuoksi Tammisaareen useaksi vuodeksi. Annasta tulee käytännössä leski, hyvin nuori sellainen.

Täysin yksin Anna ei jää, sillä Lassin perhe ottaa Annan vastaan. Ja jotenkinhan Annan on nyt pärjättävä, tilanteesta huolimatta. Ja sitten tulee sota.

Rautayöt kertoo ajasta talvisodan jälkeen, joka on vielä hyvin muistissa. Anna on nyt kaksosvauvojen äiti ja sidottu velvollisuuksineen kotiin Lassin kärsiessä yksinäisyydessään sotamuistojaan. Monikaan asia ei ole muuttunut vaikka Lassi on tullutkin kotiin, on kuin Anna eläisi edelleen yksin avioliitossaan. Onneksi apuna on käly Hilda, sillä lasten lisäksi ruokittavana on myös muistinsa pikkuhiljaa menettävä anoppi ja kotityötkin on tehtävä. Lassista ei ole perheen elättäjäksi, eikä kommunistin leima lähde hänen otsastaan helpolla.

Vaikeista ajoista ja sodasta huolimatta Kähkönen kuvaa tarkasti ja osuvasti ihmisten arkea kaiken keskellä. Historia herää henkiin, ja näyttää kuinka vahvoja ennen kaikkea naiset voivat olla, kuinka niitä piileviä voimavaroja löytyy vaikka mikään ei helppoa olekaan. Toisaalta myös sitä puolta, kun mieli on herkkä eikä kaikkea tosiaankaan jaksaisi. Kirjassa on runsaasti elämänmakua, sillä Kähkönen kirjoittaa vahvasti ja kaunistelematta. Eihän siitä tosiaankaan ole pitkä aika kun puutetta ja huolta oli kaikesta.

Ihastuin kovasti murteeseen. Murteet tuovat aina oman lisämausteensa! Itse varsinkin koin, että kirjan henkilöt tulivat lähemmäs kun he avasivat suunsa ja puhe tuli murteena ulos.

Olen kyllä vallan ihastunut sarjaan. Ihmiskohtalot ja ajankuvaus on mielenkiintoista, kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen ymmärtääkseen. Nyt jäänkin seuraamaan kuinka tarina kehittyy, kuinka Annan elämä jälleen tulee muuttumaan uuden aikakauden kynnyksellä.

Geert Kimpen: Kabbalisti

Geert Kimpen: Kabbalisti

Bazar 2011

Suomennos Titia Schuurman

Kansi Nic Oxby

Hollanninkielinen alkuteos De kabbalist

"Miten siunattu onkaan mies, joka löytää lukemattomien joukosta oman sukulaissielunsa."

Kabbalisti kertoo vuosina 1543-1620 eläneestä rabbi Hajjim Vitalin nuoruusvuosista. Vital on tärkeä hahmo kabbalan historiassa, ja hänen tarinansa onkin tässä kirjassa värikäs ja kiinnostava. Vitalin osuus kabbalan historiassa on merkittävä, sillä hän on kirjoituksissaan tuonut opettajansa rabbi Jitshak Lurijan opetukset koko kansan tietoisuuteen. Kabbalaan keskittyvä teos nostaa pohdittavaksi ihmisen itsekkyyden ja kunnianhimon, sillä kirjassa seurataan kuinka Vital itse selviytyy elämässään moraalisten haasteiden edessä ja kuinka elää elämän vaikeiden kysymysten kanssa.

Vital asui nuoruutensa Galileassa Tsfatin kaupungissa, kabbalan keskuksessa, jonne ihmiset vaelsivat kuuntelemaan viisaiden rabbien opetuksia. Kun Vitalin oppi-isä, rabbi Cordovero kuolee, käskee hän Vitalin mennä epäilyttävässä maineessa olevan rabbi Jitshak Lurijan oppiin. Kohtalonsa katkeruudesta huolimatta Vital tottelee rabbi Cordoveroa ja saakin tehtäväkseen kauan toivomansa haaveen: kirjan kirjoittamisen. Vitalin ajatuksia kuitenkin häiritsee Lurijan kaunis tytär johon Vital rakastuu vaikka tuota rakkautta ei koskaan oltu hänelle tarkoitettu. 

Kabbalisti on hyvin mielenkiintoinen kirja. Olen ostanut sen aikoinani alennusmyynneistä, ja se on lojunut hyllyssäni jo pari vuotta. Jostain syystä olin saanut päähäni, että kirja olisi omaelämäkerrallinen ja yhden henkilön hengellinen matka kabbalan opetuksiin, mutta mitä ilmeisemmin kannattaa joskus lukea ihan ajatuksella omistamiensa kirjojen takakannet. Joskus saattaa jopa yllättyä tekemistään löydöistä.

Kabbalisti on hyvin kirjoitettu ja vauhdikkaasti etenevä. Kirjan kirjoittajalla Geert Kimpenillä on taustaa käsikirjoittajana, joten kirjan elokuvamaisuus ja dramaattisuus juontaa mitä ilmeisemmin tästä. Vaikka Vital on oikea olemassa ollut henkilö, on tarina itsessään fiktiota. Kuinka paljon, sitä en tiedä. Hyvin Kimpen on kuitenkin saanut Vitalin tarinan elämään.

Minua kiehtovat tällaiset itämäiset, uskonnolliset ja mystiset tarinat, vaikka en koekaan olevani mitenkään uskonnollinen ihminen. Esimerkiksi Elif Shafakin Rakkauden aikakirja on hyvä esimerkki tästä aihealueesta. Jotain maagista ja puoleensa vetävää niissä on... Tämän kirjan luin mielelläni.

Kirjaa ei hirveästi ole blogeissa luettu, mutta ainakin Leenan jutun voi käydä lukemassa ja Kuuttaren kanssa olen täysin samaa mieltä siitä, että on hieman arveluttavaa markkinoida kirjaa verraten sitä Paulo Coelhoon.

Tällä kirjalla osallistun oman kirjahyllyni lukemattomien haasteeseen, eli kymmenestä kirjasta on nyt yksi luettu!

Philippa Gregory - Sininen herttuatar

Philippa Gregory - Sininen herttuatar
Bazar 2014
Suomennos Natasha Vilokkinen
Englanninkielinen alkuteos: Lady of the Rivers


"Voin huonosti, en minä voi tulla", kuiskaan, mutta täti on kerrankin ankara. Minun on pakko olla paikalla, en voi jäädä pois. Ihmisten täytyy nähdä minut tätini ja Bedfordin Anne-herttuattaren vierellä. Meidän täytyy näytellä kohtauksessa oma osamme todistajina, naisina jotka kunnioittavat miesten käskyvaltaa. Minä olen paikalla osoittamassa, millaisia tyttöjen tulee olla: neitsyitä jotka eivät kuule ääniä, naisia jotka eivät usko tietävänsä miehiä enemmän. Tätini, herttuatar ja minä edustamme naisia sellaisina kuin heidän miesten mielestä kuuluu olla. Jeannen kaltaista naista miehet eivät voi sietää."

Vuosi 1431, nuori ja kaunis Jacquetta on lähetetty Luxemburgiin setänsä ja isotätinsä lady Jehannen oppiin. Hän ystävystyy vankilassa tuomiota odottavaan Jeanne D'Arciin, joka poltetaan roviolla Jacquettan silmien alla. Tuolloin Jacquetta ymmärtää kuinka paljon yhteistä heillä olikaan tuon enkelin ääniä kuulevan naisen kanssa.

Kun Jacquetta palaa kotiinsa, hänet naitetaan nuorena tyttönä Bedfordin herttualle, joka on Jaqcuettaa reippaasti vanhempi. Liiton myötä Jacquettasta tulee kuitenkin vaikutusvaltainen ja rikas, mutta yllättäen selviää että herttua ei nainut häntä vain kauneudensa tähden. Herttua uskoo alkemiaan ja on varma, että saa Jacquettan avustuksella loihdittua kultaa jonka aikoo käyttää Englannin sotajoukkoihin. Kohtalo puuttuu kuitenkin peliin, kun herttuatar kuolee ja nuori Jacquetta jää leskeksi.

Sininen herttuatar on itsenäinen jatko-osa Ruusujen sota -sarjassa, joka sijoittuu aikaan ennen sarjan kahden ensimmäisen osan Valkoinen kuningatar ja Punainen kuningatar tapahtumia. Oli selvää nämä kaksi ensimmäistä osaa luettuani, että haluan lukea jatkossa kaikki Gregorylta suomeksi ilmestyvät kirjat. Gregory kirjoittaa vangitsevasti historian vahvoista naisista, antaen äänen heille jotka eivät tuolloin voineet itse saada naisena ääntä kuuluville. Sinisessä herttuattaressa tuodaan usein esille miesten valta, kuinka he voivat vain päättää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja kuinka noituuteen tuolloin suhtauduttiin:

"He ovat päättäneet että Margery on noita, kadotettu sielu. Katselen taas kerran, kuinka kuningaskunnan vaikutusvaltaisimmat miehet käyttävät valtaansa naiseen, joka on syyllistynyt vain siihen, että on elänyt sydämensä sykkeen rytmissä, katsellut maailmaa omilla silmillään; mutta se ei ole heidän rytminsä eikä heidän katsantonsa, eivätkä he mitään muuta siedä."

Jacquetta on syystäkin huolissaan sillä kerrotaan, että Jacquettan suku polveutuu suoraan Melusinasta, veden jumalattaresta, ja Jacquettalla onkin kykyjä joita kaikilla ei ole. Jacquetta näkee välillä tulevaisuuteen, mutta ei osaa aina yhdistää tapahtumia, eikä ole varma mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirjan lopussa Jacquetta kuitenkin tietää kuinka hänen tyttärensä Elisabetin elämä muuttuu, ja sen tarinan kertookin kirja Valkoinen kuningatar. Jacquetta nousee taas tyttärensä myötä Englannin hovissa korkeaan asemaan.

Ruusujen sodan tulevista jatko-osista en tiedä, mutta itseäni hieman hankaloitti että sarjassa mentiin taaksepäin. Tämä olisi ollut looginen ensimmäinen osa, jota seuraavat osat olisivat tukeneet. Loppusanoista käy kuitenkin ilmi, että Jacquettan tarinan Gregory löysi vasta, kun alkoi tutkia Elisabet Woodvillen, Jacquettan tyttären (Valkoinen kuningatar) historiaa, joten siksi kirja ilmestyy nyt tässä vaiheessa sarjaa.

Gregoryn romaanit ovat taattua laatua, hän herättää historian henkiin kirjojensa sivuilla. Jos keskiajan Englanti ja historian unohdettujen naisten tarinat kiinnostavat, suosittelen ehdottomasti lukemaan.

JP Koskinen - Ystäväni Rasputin

JP Koskinen - Ystäväni Rasputin

WSOY 2013

Kansi Mika Tuominen

Jos kuolema olisi kuin talvi, laittaisimme kaiken kuntoon ennen lumen tuloa. Ystävyyden puutarhasta leikkaisimme pois kuolleet versot, istuttaisimme uusia sipuleita, peittelisimme hellästi kauneimmat ruusumme odottamaan uutta kevättä. Korjaisimme kiitollisuudella talteen kaiken sen, mikä on hyväksi kypsynyt.

En malttanut tämän kirjan kohdalla odottaa jouluun saakka, vaan ostin tämän itselleni joululahjaksi näin etukäteen. Muistan kirjan nähneeni ensi kerran katalogissa ja miettineeni, että tämä voisi olla hyvin mielenkiintoinen. Uudestaan Ystäväni Rasputin tuli eteeni kirjamessuilla, jossa pidin kirjaa pitkään kädessäni sitä kuitenkaan ostamatta. Sitten tuli yllätys, ja minua kiinnostanut kirja oli Finlandia -ehdokkaana! Tässä vaiheessa tiesin että kirja oli nyt ehdottomasti luettava....

... Sillä jokin Venäjässä kiehtoo, ja juuri Romanovien, Nikolai II:n aika. Kun luin muutama vuosi sitten John Boynen Tarkoin vartioitu talo, lähti kiinnostus siitä pikku hiljaa heräämään. Olen lukenut jälkikäteen myös muita historiallisia romaaneja liittyen viimeisten Romanovien aikakauteen, ja onpa hyllyssäni Romanoveista kertovia tietokirjojakin, joihin aion vielä tarkemmin paneutua. Minulla ei siis ollut kirjaan tarttuessa vieläkään aivan täydellistä faktatietoa Romanoveista, mutta aika hyvin tiesin missä mennään. Se ettei tiedä kaikkea faktaa Romanoveista kun tarttuu Ystäväni Rasputiniin on varmasti ihan hyvä etu, sillä mukaan tempautuu aivan toisella tavalla.

Ystäväni Rasputin avautuu nuoren Vasili-pojan kertomana, joka on orvoksi jäätyään nyt Grigori Rasputinin oppipoika. Rasputin on Pietarin aatelistoa kuohuttava mystikko joka herättää ristiriitaisia tunteita kansassa, mutta johon tsaariperhe luottaa täysin. Vain Rasputin voi helpottaa kruununperillisen Aleksein tuskia verenvuototaudin kanssa. 

Juuri Vasilin kautta lukijalle avautuu niin Rasputinin kuin tsaariperheen elämä, myös alemman luokan elämä. Rasputin näyttäytyy hyvin ristiriitaisena henkilönä, jonka erikoiset metodit kasvattaa Vasilista seuraajansa saavat kulmakarvat kohoamaan ja maaninen puhetapansa hengästymään. Mutta ehdottoman kiinnostava henkilö hän on. Rasputinin seurassa mikään ei ole selvää, ei edes elämän ja kuoleman välinen raja.

Vaikka tietää kuinka tsaariperheen lopulta käy, sitä taas jälleen kerran toivoo lukiessaan onnellista loppua. Mutta historiaa ei voi muuttaa. Koskinen kuitenkin yllättää lopussa, ja pidinkin loppuratkaisusta. Ainoa miinus minusta kirjassa oli kuitenkin Vasilin elämä, ottaen huomioon että hän on kirjan ääni, jää Vasili silti aika etäiseksi. Hänen tulevaisuudestaan olisin halunnut lukea enemmäkin. 

Ystäväni Rasputin on hyvä kirja, edelleen se herättää mielenkiintoa tutkia Romanoveja tarkemmin. Hienoa, että entuudestaan (ainakin minulle) tuntematon kirjailija sai tällä teoksellaan huomiota Finlandia-ehdokkuudellaan, mutta ihan voittajaksi tästä ei ole, kuten nyt tietysti tässä vaiheessa vuotta jo tiedämme. Historiallisten romaanien ystäville tämä on ehdoton luettava. Ja varsinkin, jos Venäjä aihealueena vähääkään kiinnostaa.

Kun kaikki vanha on kuollut pois, valo sammunut, meteli vaiennut, syntyy tilaa uudelle. Ymmärtäisimme, ettei mikään kasva ikuisesti, ilman kuolemaa ei synny elämää. Lopulta yö alkaisi lyhetä, aurinko kivuta joka päivä yhä korkeammalle, valkea lumi muuttua raskaaksi ja sulaa. Routa hellittäisi otteensa maasta ja sipulit, joita emme edes muistaneet kylväneemme, alkaisivat itää. Ottaisimme kevään riemuiten vastaan, olisimme jo unohtaneet kuinka pelkäämme talvea. Lupaisimme tehdä kaiken paremmin kuin ennen. Jos kuolema olisi kuin talvi.

E.L. Doctorow - Homer & Langley

E.L. Doctorow - Homer & Langley 2009.

Tammi 2013

Suomennos Helene Butzow

Kansi Markko Taina

Taannoisella kirjastoreisullani käsiini päätyi E.L. Doctorowin Homer & Langley, joka vaikutti juonensa perusteella erittäin mielenkiintoiselta. Ja sitä se olikin, tämä mukavan lyhyt kirja vei heti tiiviisti mukanaan kertoen erakkoveljeksistä Homerista ja Langleysta. Collyerin veljekset ovat oikeita ihmisiä, he elivät New Yorkin Fifth Avenuella koko ikänsä ja heidän kuolemastaan on sittemmin tullut legenda.

Homer on sokea, ja saa vapautuksen armeijasta. Myöhemmin ensimmäisen maailmansodan puhjetessa Langley joutuu rintamalle ja saa päällensä kaasua, joka vaikuttaa Langleyn myöhempään mielenterveyteen. Langleyn ollessa sodassa, veljesten vanhemmat kuolevat espanjantautiin. Upea koti Fifth Avenuella jää veljesten huolehdittavaksi, mutta taloudenpito alkaa vähitellen muuttua holtittomammaksi ja lopulta ennen niin monta henkeä majoittanut asunto on vain Homerin ja Langleyn romujen täyttämä.

Veljesten vetäydyttyä pikkuhiljaa erakoiksi, alkaa tavaran hamstraaminen. Langley tuo romureissuiltaan mitä uskomattomampia tavaroita, jotka jäävät muiden romujen alle. Langleyn useiden erilaisten projektien takia asunto on lattiasta kattoon sanomalehtipinoja, sotaan liittyviä varusteita, erilaisia koneita ja löytyy keittiöstä vanha T-mallin Fordkin. Asunnossa on mahdotonta kulkea, veljesten elämä herättää mielenkiintoa toimittajien puolelta, valituksia naapureilta ja virkavallalta jatkuvaa kädenvääntöä veljesten kanssa jotka eivät hevillä luovuta.

Veljesten makaaberin kuoleman jälkeen asunnosta poistettiin yli 130 tonnia jätettä. 

Kirja perustuu siis tositapahtumiin, mutta kirjailija on ottanut taiteilijan vapauksia varsinkin venyttäen veljesten kuoleman ajankohtaa todellisuutta pidemmälle. Näin koko viime vuosisadan historia kulkee heidän talonsa läpi siirtolaisten, prostituoitujen, hienostonaisten, valtion virkamiesten, gangsterien, jazzmuusikkojen ja hippien muodossa.

Kirjan kertojana toimii sokea Homer, joka kertoo heidän tarinansa aina perheen loiston ja vaurauden hetkistä yksinäiseen kurjuuteen. Vaurauden ja huolettomien nuoruusvuosien jälkeen Homer alkaa kadota omaan yksinäisyyteensä ja olla entistä riippuvaisempi veljestään. Taloonsa linnottautuneilla veljeksillä ei loppujen lopuksi ollut kuin toisensa.

Kirjailijan aiemmat teokset eivät ole minulle tuttuja, mutta Homer & Langley saa harkitsemaan kirjailijaan tutustumista paremmin.

"On hetkiä jolloin en kestä tätä hellittämätöntä tietoisuutta. Se tuntee vain itsensä. Asioiden kuvat eivät ole asioita. Olen valveilla unteni jatkumossa. Tunnustelen kirjoituskoneitani, pöytää ja tuolia vakuuttukseni aineellisesta maailmasta, jossa tavarat vievät tilaa, jossa ei ole aineettoman ajatuksen loputonta tyhjyyttä, sitä joka ei johda muualle kuin itseensä. Muistoni haalistuvat, kun suostuttelen niitä esiin kerran toisensa jälkeen. Niistä tulee yhä aavemaisempia. Pelkään eniten sitä, että kadotan ne lopullisesti, ja asuttavakseni jää vain tyhjä loputon mieleni. Jos voisin tulla hulluksi, jos voisin pakottaa itseni siihen, en ehkä tietäisi kuinka kurjassa jamassa olen, kuinka hirveä on tämä tietoisuus joka on auttamattomasti tietoinen itsestään. Vain veljeni käden kosketus kertoo, etten ole yksin."

Geraldine Brooks - Kirjan kansa

Geraldine Brooks (People of the Book 2008) Tammi 2009.  Suomennos Arto Schroderus

Missä poltetaan kirjoja 

siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä.

- Heinrich Heine

Olen viime päivät vaeltanut erään kirjan matkassa Toisen maailmansodan jaloissa, 1800- luvun Wienissä, 1600- Venetsiassa karnevaalihumussa sekä 1400 -luvun Sevillassa afrikkalaisen orjan seurana. Kyseessä on haggada, ikivanha juutalainen kirjoituskokoelma, joka katosi Jugoslavian sodan aikana. Kirja on nyt löytynyt, ja vanhojen kirjojen konservointiin erikoistunut australialainen Hanna Heath saa tehtäväkseen kartoittaa teoksen kunnon.

Hanna saa ammattillisesti erittäin jännittävän työtehtävän ja matkustaa kirjan luokse sodan runtelemaan Sarajevoon. Tutkiessaan kirjaa, sen kauniita kuvia ja ohutta pergamenttia, löytyy sivujen välistä pienen pieniä merkkejä kirjan matkasta aina tähän hetkeen saakka. Niin Hanna kuin lukijakin pääsee unohtumattomalle matkalle menneisyyteen, kansakunnan ja kirjan historiaan. Vähitellen hahmottuu haggadan menneisyys ja kirjassa esiintyneen salaperäisen afrikkalaisen naisen henkilöllisyys, jota tutkijat ovat vuosia pohtineet.

Kirjan kansa kiinnitti ensimmäistä kertaa huomioni Leenan arvostelussa, jossa Leena kertoo kirjan olevan hänen vuoden 2009 parhain kirja, ja kuuluu edelleen hänen kymmenen parhaan luetun joukkoon.Tällainen herättää huomioni täydellisesti, ja nyt olen päättänyt matkani kirjan parissa. Ja mikä matka!

"Joka tapauksessa tuhoutuu kirja. On parempi, että te teette sen kuin että saatte meidät älyllisesti niin orjuutetuiksi, että teemme sen puolestanne."

Välähdykset menneisyydestä saivat minut pauloihinsa, jokainen henkilön tarina liittyi tuon uskomattomasti kerta kerran pelastuneen kirjan matkaan, ja nykyhetkeen siirtyminen Hannan luokse tapahtui vaivaalloisesti. Luen aina mieluusti historiasta, ja kun sekoitetaan kahta eri aikatasoa jään väistämättä aina menneisyyteen. Kirjan matkan ja surullisten ihmiskohtaloiden välissä päästään tutustumaan muun muassa Hannan ja tämän lääkäri äitinsä vaikeaa suhdetta jonka olisin mieluusti jättänyt lukematta. Hannalle selviää myös omasta menneisyydestään asioita joiden olemassaolo on häneltä salattu koko elämänsä ajan.

Kirjan kansa on hieno kunnianosoitus kirjallisuudelle, taiteelle, tieteelle ja ihmisyydelle. Kirja kirjoja rakastavalle ihmiselle. Tämä on kirja jota luetaan ajan kanssa, juoni tempaa mukaansa mutta vaatii ajatustyötä myös lukijalta. Minusta tämä oli upea lukukokemus, eniten viihdyin menneessä joka oli kirjan parasta antia. Uskomaton matka kerta kaikkiaan!

"Joku ensi tai sitä seuraavan vuosisadan konservoija löytäisi siemenen, jonka minä pudotin aitoon haggadaan, ensimmäisen ja toisen arkkivihkon väliin. Morton Bayn viikunan siemenen, Sydneyn satamaa reunustavista isoista käkkyräisistä puista. Olin tehnyt sen mielijohteesta viimeisenä Sydneyn päivänäni. Merkiksi itsestäni. Johtolangaksi kaukaiseen tulevaisuuteen, jollekin kaltaiselleni, joka löytäisi sen  ja ihmettelisi..."

Philippa Gregory - Punainen kuningatar

Philippa Gregory (The Red Queen) Bazar kustannus 2012. Suomennos Natasha Vilokkinen. 

Kansi: Lene Stangebye Geving

"Jumalan nimeen, äiti", sanon ääni kyynelistä väristen,"minun on pakko uskoa, että minulla on elämässä muutakin virkaa kuin olla vaimona yhdelle miehelle toisensa perästä ja toivoa, etten kuole synnytykseen!"

Hän pudistaa päätään ja hymyilee minulle niin kuin tyrmistykseni olisi pelkkää pikkutytön kiukuttelua leluistaan. "Ei, kultaseni, sinulla ei todellakaan ole muuta virkaa,"hän sanoo."Joten hoida velvollisuutesi tottelevaisin sydämin."

Nuori Margaret Beaufort, Lancasterin suvun perijätär,ei missään vaiheessa tyydy kohtaloonsa, vaikka naitetaankin onnettomaa avioliittoon kahteen kertaan. Ensimmäisestä avioliitosta Edmund Tudorin kanssa Margaret saa pojan, Henrik Tudorin, ja jää pian leskeksi. Pojasta tulee Margaretin kunnianhimoisen ja määrätietoisen suunnitelmansa tärkein asia, ja Margaret uskoo voivansa kääntää kohtalon koettelemukset voitokseen ja ohjaamaan historian kulkua sukuperänsä ansiosta. Vuosia Margaret katsoo sivusta ja vannoo kostoa, hänellä on elämässään vain yksi tavoite: saada poikansa Henrik valtaistuimelle, jonne on syntymästään lähtien kuulunut ja olla Englannin kuninkaan äiti.

Ei ole kovinkaan pitkä aika, kun luin Valkoisen kuningattaren mutta muistini oli päässyt jo rapistumaan henkilöiden kohdalta, ja hankaloitti aluksi luku-urakkaa melkoisesti. Valkoista kuningatarta ei ole pakko lukea ennen tätä, mutta huomasin että minua se kyllä hieman helpotti pysymään ajantasalla henkilöiden ja tapahtumien osalta. Toisin kuin Valkoisessa kuningattaressa jossa Elisabetia kuvataan sanoinkuvaamattoman kauniiksi kunigattareksi, kuvailtiin Margaret tässä vain hurskaana ja määrätietoisena naisena. Jotenkin muistelen, ettei Elisabet kuvannut Margaretia kyllä mitenkään kauniisti Valkoisessa kuningattaressa...

Kirjan alussa Margaret saakin minut kuitenkin säälimään tätä, ensimmäisiin naimisiin Margaret meni vasta 12-vuotiaana. Kirjan edetessä saan Margaretista kuitenkin hyvin pakkomielteisen, kostonhimoisen ja sitä kautta hyvin säälittävänkin kuvan. Hänen poikansa Henrik on maanpaossa Ranskassa, eikä tunne enää maataan, mutta Margaret jaksaa uskoa vuosi toisensa jälkeen, että aika vielä koittaa, ja että Elisabet on pelkkä noituudella hallitseva huora. Margaretista tulee suorastaan hankala pitää, ymmärrystä on aina vaikea antaa tälle kylmälle naiselle.

Nämä serkusten väliset kuviot, ja Ruusujen sota, ovat monimutkaisia ja täynnä juonittelua. Kuka on kenenkin puolella, kuka on kenenkin kanssa naimisissa ja milloin on kenenkin vuoro hallita. Oli hyvä, että Gregory toi tähän romaaniin asioita myös edellisestä romaanistaan, jotta juonikuvio muistuu lukijalle mieleen. Toisaalta tapahtumat saavat myös toisenlaisen näkökulman, toisen naisen silmillä. Näin kaikki asiat näyttäytyvät hieman uudessa valossa, ja jokaisella on syynsä kostoon ja vihaan. 

Gregory kirjoittaa vangitsevasti ja värikkäästi, ja kiistatta hallitsee historiallisten romaanien kirjoittamisen mielenkiintoisine juonineen. Tapahtumat ja henkilöt heräävät kirjan sivuilla henkiin ja janoamaan lisää tietoa. Gregorylta ilmestyy tänä vuonna suomeksi The Lady Of the Rivers, joka tulee ehdottomasti olemaan lukulistallani suomennoksen ilmestyttyä. Viihdyin Punaisen kuningattaren parissa oikein hyvin, mutta nyt vaihdan historialliset romaanit muuhun kirjallisuuteen!

Kate Furnivall - Pietarin jalokivi

 Kate Furnivall (The Jewel of St Petersburg), Helsinki-kirjat 2010. 

Suomennos Riie Heikkilä,

 kannen kuvat: Yolanda de Kort / Trevillion Images / Larry Dale Gordon / Getty Images

Aina välillä on ihana tarttua historiallisiin romaaneihin, ja historian sekä romantiikan nälkääni Pietarin jalokivi sopikin vallan mainiosti. Furnivall ei ole minulle entuudestaan tuttu kirjailija, kansiliepeistä kuitenkin selviää että historiallisia romaaneja on kirjoitettu aikaisemminkin. Olen taas viime päivinä sairastellut flunssaa toistamiseen, ja olotilaani tällainen mukavan kevyt, viihdyttävä ja historiallinen rakkausromaani oli omiaan.

Eletään vuotta 1910, jossa nuori Valentina Ivanova kuuluu Pietarin aatelistoon isänsä kautta, palveleehan hän itse Venäjän tsaaria. Valentina on kaunis ja määrätietoinen nuori nainen, joka soittaa satumaisesti pianoa hurmaten esityksellään paitsi tsaarin, myös erään punertavatukkaisen tanskalaisen insinöörin. Valentinan vanhemmat eivät ole tyytyväisiä tyttärensä rakkauden kohteeseen, ja painostavat tätä avioliittoon venäläisen kreivin kanssa jota Valentina ei rakasta vähimmässäkään määrin.

Heti kirjan alussa lukija saa maistiaisen ajan levottomuuksista ja muutoksista, joita Venäjällä tuohon aikaan ilmeni, ja romaani alkaakin varsin vauhdikkaasti josta yllätyin vain positiivisesti. Koko romaanin ajan Valentinan ja insinööri Jensin rakkaustarinan yllä leijailee levottomuuksien ja bolsevikkien aalto, jonka keskellä nuorenparin rakkaus vain vahvistuu. Furnivall kuvaa myös työläisten oloja ja sitä kautta eroja aatelistoon, ja kuilu on ollut suuri. Kirja etenee ajallisesti kohti väistämätöntä ja Valentinan elämä muuttuu totaalisesti kun tsaarin valta vihdoin alkaa horjua bolsevikkien ryhtyessä taistoon uuden ajan Venäjästä.

Valentina on henkilönä määrätietoinen taistelija, joka taistelee rakkaittensa puolesta viimeiseen asti. Varsinkin Valentinan rakkaus sisartaan Katjaa kohtaan on voimakasta ja hän joutuukin suojelemaan tätä ympäröivältä maailmalta raivokkaasti. Valentinalla on unelmia, mutta hän ajattelee aina ensin sisarensa parasta.

Kirja tarjosi minulle yllätyksiä, ja piti kuumeisen lukijan otteessaan. Nämä historialliset romaanit ovat minulle parasta välipala -viihdettä, näissä on pitkälti aika sama kaava mutta aina ne jaksavat juuri historiansa takia viihdyttää. Kerronta ei ollut pirstaleista, vaikka välillä ääni oli muillakin kuin Valentinalla. Myöskään hankalia (venäläisiä)nimiä ja useita henkilöhahmoja joista olisi mennyt sekaisin, ei kirjasta onneksi löytynyt.

Kaiken kaikkiaan ihan mukava tuttavuus, jota voin suositella historiallisista romaaneista pitäville. Otan itseasiassa seuraavaksikin lukuun erään historiallisen romaanin, josta olen jo yhden osan lukenut, ja siirryn nyt Venäjältä 1400-luvun Englantiin ja toivon että flunssa pian hellittäisi.

Philippa Gregory - Valkoinen kuningatar

Philippa Gregory ( The White Queen) Bazar kustannus 2011. Kuva Larry Rostant, suomennos Natasha Vilokkinen.

Kun syntyperäni on näin kahtalainen - Englannin juureva maaperä sekoittuneena ranskalaiseen veden jumalattareen - minusta saattoi odottaa mitä tahansa: lumoojatarta tai tavallista tyttöä. Jotkut sanovat, että olen molempia.

Eletään vuotta 1464 Englannissa ja Elisabet Woodville on kaunis mutta leskeksi jäänyt, menettäen kaiken omaisuuden kuolleen miehensä sukulaisille. Ainoa joka häntä voi auttaa palauttamaan hänelle kuuluvat maat takaisin, on Englannin kuningas Edvard IV. Elisabet on saatava kuninkaan huomio keinolla millä tahansa, ja suunnitelma onnistuu yli odotusten kun pari rakastuu vastoin kaikkia sääntöjä ja avioituu. Elisabetin elämä hovissa ei ole helppoa, sillä alusta alkaen hänestä kuiskitaan ja hänen päänsä menoksi juonitaan. Häntä ei pidetä sopivana vaimona eikä sopivana kuningattarena Englannille hänen alhaisen syntyperänsä takia. Ensimmäistä kertaa historiassa kuningas avioituu alamaisensa kanssa ja tekee hänestä kuningattaren.

Elämä hovissa ei ole muiltakaan osin mutkatonta, sillä hovia repii ruusujen sota, York- ja Lancaster-sukujen taistelu kruunusta. Edvard ei ole koskaan hävinnyt yhtäkään taisteluaan, eikä häviäkään. Kun Edvard joukkoinenn lyö Lancasterilaiset vastustajansa 1471, alkaa  12 vuoden rauhallinen aika Englannissa. Yhden ja ainoan ratkaisevan taistelun Edvard kuitenkin häviää, ja se on taistelu sairautta vastaan vuonna 1483. Elisabet jää jälleen leskeksi, ja hän jää yksin heidän lapsiensa kanssa, joita heille useampikin siunaantuu.

Aluksi en osannut sanoa tarinan historiallisista taustoista mitään, sillä historian tuntemukseni ei tässä kohtaa ollut vahvimmillaan. Asiaa selviteltyäni, sain tietää että kirja on totta niiltä osin, mitä aikakautta tutkineet historioitsijat tietävät tapahtumista. Henkilöhahmojen vuoropuhelut ja sisäinen elämä ovat keksittyä, mutta historialliset perustiedot pitävät paikkansa. Tarkistin muutamia asioita myös epäluotettavanluotettavasta wikipediasta, jotta sain tiedonnälkääni tyydytettyä.

Historiallisissa romaaneissa on haasteensa, ja tässäkin tapauksessa haasteena oli henkilömäärä joista osa oli jopa samannimisiä, huh! Sukukiemurat menivät välillä yli ymmärryksen, mutta en antanut asian häiritä. Keskityin tarinaan joka historiallisine jännitteineen ja tapahtumasarjoineen vei mennessään. Pidin tästä vauhdikkaasti etenevästä lukuromaanista paljon, ja kirjaa lukiessa uppuduin täysin keskiaikaiseen maailmaan jonka Gregory tarjoilee. Tässä todellakin tuntui, että historia omalla tavallaan heräsi henkiin, ja antoi äänen eräälle voimakastahtoiselle naiselle Englannin kuningashuoneen historiassa, jonka huhuttiin käyttävän noituutta päämääriinsä päästäkseen. Taikakeinojen käyttäminen (tai suoranainen noituus) oli vahvasti esillä teoksessa ja kerrotaankin, että Elisabetin suku polveutui suoraan Melusinasta, veden jumalattaresta.

Tänä syksynä on myös ilmestynyt kirjailijan ruusujen sodasta kertovan toisen osan suomennos Punainen kuningatar, johon varmasti tulen jossain vaiheessa tutustumaan.

* * * * * * * * *

Ette muuten usko, kuinka innoissani olen! Remonttihuolet alkavat olla takana ja eilen asensimme tulevan työ - ja kirjastohuoneen kirjahyllykokonaisuutta, se on mahtava ja ihana ja kaikkea. Olen toivonut sellaista koko ikäni. Laitan kuviakin kyllä tänne huoneesta jossain vaiheessa, sähkärimiehelläni on vielä valojen asennukset kesken, saadaan sitten hylly nätisti valaistua kirjoineen <3
Nyt hakusessa onkin muhkean mukava nojatuoli johon käpertyä lukemaan.
Mahtavaa viikkoa kaikille!