Revolutionary road - Richard Yates

Blogia en ole päivitellyt todella pitkään aikaan ja kirjojakaan ei ole tullut listasta kovinkaan luettua, vaan pääosassa ovat olleet koulukirjat. Mutta aloitin noin viikko sitten lukemaan Richard Yatesin kirjaa Revolutionary road, josta olen nähnyt aiemmin myös elokuvan, ja kirjan lukeminen menikin todella nopeasti. Olen nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan, josta pidin kovasti joten samanlaiset odotukset olivat myös kirjan suhteen.

Revolutionary road on tie, jolla ulkoapäin katsottuna täydellinen ja perinteistä perhemallia edustava Wheelerien perhe asuu. April ja Frank Wheeler näyttävätkin kutakuinkin kuin miltää tahansa perheeltä 1950-luvun Amerikassa: mies hoitaa työt ja nainen hoitaa kodin lasten ohella. Wheelerit kyllä edustavat tässä mielessä täysin perinteistä 1950-luvun mallia, mutta sisäisesti tämä ei vain tunnu heille riittävän ja he kaipaavatkin jotain aivan muuta toisin kuin kymmenet muut perheet tuolla kyseisellä kadulla.

Richard Yatesin Revolutionary roadista tekee erikoisen mielestäni se kuinka sen henkilöhahmot on rakennettu, mutta myös toki heidän välinen vuorovaikutuksensa. Itse lukijana kirjan kaikkiin henkilöihin on mielestäni vaikea samaistua tai tuntea myötätuntoa ketään kohtaan. Frank on liian arka ottaakseen riskejä elämässä tai tehdäkseen itsensä tai perheensä onnelliseksi, April on joutunut osaksi suurta perhe- ja lähiöelämää, minkä osana hän ei edes haluaisi olla ja naapurit ovat kaikki yhtä hölmöjä tyytyessään tylsään elämäänsä sekä liian uteliaita välittääkseen vain omista asioistaan. Lukijan tehtäväksi jääkin vain tarkkailla sivusta, mutta samalla hyvin läheisesti näiden henkilöiden mielenliikkeitä, mutta myös lukemattomia tilanteita, joihin he joutuvat.

Vaikka myönnän olevani melko tietämätön 1950-luvun elämästä Amerikassa, väitän kirjan kuvaavan äärettömän hyvin sitä ja sen ominaisia piirteitä, vedoten täysin näkemiini elokuviin ja lukemiini teksteihin. Kirja ottaakin kantaa kyseiseen elämäntapaan, jopa kritisoiden sen samanlaisiin pukuihin pukeutuneita miehiä, kotona joka päivä ahertavia vaimoja, teennäisiä hymyjä, naapurien kesken pidettyjä päivällisiä, joissa kilpaillaan parhuudesta, joka päivä samoina toistuvia rutiineja sekä elämän ennalta-arvattavuutta ja arkipäiväisyyttä. Wheelerit poikkeavat kuitenkin naapureistaan siinä, että he ovat joskus toivoneet elämältä enemmän, eivätkä ole vielä päästäneet näistä toiveistaan irti eivätkä halua tyytyä moiseen elämään. Kirjassa viehättääkin Wheelerien halu kulkea vastavirtaan muihin nähden: jättää lähiöelämä ja lähteä lopullisesti Pariisiin, jossa April tekisi töitä ja Frank olisi kotona.

Kirjalle, joka on ajatuksia herättävä ja pysäyttää miettimään, onnellinen loppu ei kuitenkaan ole kovin tavanomainen. Wheelerien suuret haaveet eivät toki unohdu tai jää valtavirran mielipiteiden alle, vaan perhettä koskevat ongelmat yhdessä Frankin epäröinnin kanssa johtavat onnettomaan tilanteeseen, jossa matkoja Pariisiin ei ole tiedossa. Surullista kirjassa onkin se kuinka pariskunnan unelmat murskaantuvat ja niiden tilalle tulevat riidat ja viha. Kumpikaan ei voi löytää onneaan toisen luota, mutta lähtökään ei ole vaihtoehto. Ratkaisuksi muodostuukin Aprilin keskenmeno, joka viimeistelee kirjan surumielisen ja epätoivoisen ilmapiirin.

Yleensä löydän kaikista lukemistani kirjoista jonkinlaisia "pätkiä" tai lauseita, jotka haluan myöhemmin kirjoittaa ylös ihan vain sen vuoksi, koska ne tiivistävät kirjan parhaita kohtia ja ajatuksia. Revolutionary roadin kohdalla en kuitenkaan merkinnyt yhtäkään tälläistä kohtaa, sillä niitä ei varsinaisesti ollut. Tämän kirjan kohdalla yksittäisten lauseiden sijaan minun olisi pitänyt kirjoittaa koko kirja. Revolutionary road sisältääkin todella monia hyviä ajatuksia, joita ei voi tiivistää pariin lauseeseen. Ne ovat osa koko kirjaa. Kirja on ehkä kirjoitettu varsin arkipäiväisesti ja se sisältää helposti ymmärretävää tekstiä, mutta kaiken arkipäiväisyyden takaa löytyy kuitenkin monia oivalluksia sekä tunteiden ja ongelmien kuvausta, jotka tekevät kirjasta sekä surullisen että ajatuksia herättävän.

Huomasinkin pitäväni kirjasta juuri sen takia kuinka armottomasti se kuvasi ongelmaista perhe-elämää, haaveiden kariutumista sekä tavoittamatonta onnea. Luulenkin, että pidin kirjasta samoista syistä kuin Bernhard Schlinkin Lukijasta, jossa loppu ei myöskään ole onnellinen, mutta kirja saakin juuri sen vuoksi tehtyä niin suuren vaikutuksen lukijaan. Näissä kirjoissa kirjat alkavat jo heti alusta alkaen hahmotella lukijan eteen "ongelmien vyhtiä", joka suurenee ja suurenee ja johtaa lopulta onnettomaan loppuun.

Kirjaostoksia

Blogissa on taas vallinnut yli kuukauden hiljaisuus, joka johtuu syksyn yo-kirjoituksista.. En ole ehtinyt tarttua yhteenkään romaaniin, sen sijaan koulukirjoja on luettu senkin edestä.. Kesän aikana olen kuitenkin tehny kirjaostoksia ja tällä kertaa erityisen hyviä!

Käytettyinä, mutta äärettömän hyväkuntoisina löysin Bernhard Schlinkin Lukijan, jonka luin tämän vuoden toukokuussa ja joka on nykyään yksi lempikirjoistani. Nappasinkin kirjan heti käteeni ja ilahduin huomatessani sen maksavan kaksi euroa! Käytettynä löysin myös D.H.Lawrencen Lady Chatterleyn, jota en ole vielä aiemmin lukenut, mutta 1001 kirjan listassa sekin! Kirja oli ihanan vanhan näköinen ja maksoi myös vain pari euroa.

Suomalaisessa kirjakaupassa oli hiljattain tarjous, jossa sai kolme pokkaria 12 vai 10 eurolla ja päätin heti tarttua siihen. Mukaan tulivat Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva, jonka luin nyt kesäloman aikana ja josta tuli myös suuri suosikki, Ian McEwanin Sovitus, jonka olen halunnut lukea jo kauan mutta se on aina ollut lainassa kirjastossa, sekä Tolkienin Taru sormusten herrasta Kuninkaan paluu, josta aion ostaa aikaisemmatkin osat.


Aikomuksena on vielä kesän aikana mennä kiertämään kirpputoreja, joista voisi tehdä hyviä kirjalöytöjä! Onko joku jo ehtinyt toteuttaa kirpparikierroksen ja teitkö kirjalöytöjä? :)

809. Dorian Grayn muotokuva - Oscar Wilde

"Hämärän huntu toisensa jälkeen katoaa ja esineet saavat asteittain takaisin muotonsa ja värinsä. Päivänkoitto muovaa maailman jälleen ennalleen. Suomentuneisiin kuvastimiin palaa elämän kuva. Sammuneet kynttilät ovat paikassa, johon ne jätimme, ja niiden vieressä lojuu puoliksi auki leikattu kirja, jota luimme. Näemme kukan, joka meillä oli rinnassamme tanssiaisissa. Tuossa on kirje, jota pelkäsimme lukea tai jonka olemme lukeneet liian usein. Mikään ei näytä muuttuneen. Yön epätodellisista varjoista kehkeytyy esiin todellisuus, jonka ennestään tunnemme. Meidän on jatkettava kohdasta, johon illalla lopetimme, ja mieleemme hiipii kolkko tunne, että on ponnistauduttava kulkemaan vakiintuneiden tapojen väsyttävää uraa. Tai kenties meidät valtaa hurja toivo, että silmämme jonakin aamuna avautuisivat katselemaan maailmaa, joka olisi pimeän aikana muotoiltu iloksemme uudelleen. " Lainaus kirjasta sivulta 146

Dorian Grayn muotokuva (1891) on Oscar Wilden ainoaksi jäänyt romaani. Se kertoo kauniista ja nuoresta Dorian Graysta, jonka kohtalon hänen ylpeytensä ja pinnallisuutensa sinetöi. Dorian on aluksi pelkkä nuori mies, joka ei kiinnitä erikoista huomiota huomattavaan kauneuteensa, kunnes törmää Lordi Henryyn, joka avaa hänen silmänsä. Tämän myötä Dorianin läheisten elämät alkavat lipua kohti turmiota. Ainoastaan Dorian välttyy tältä, ainakin ulkopuolisen silmin katsottuna, eikä menetä kauneuttaan. Dorianin sielun turmellusta todistaa kuitenkin Basilin maalaama taulu, joka "mätänee" pahojen tekojen myötä.

Pidin kirjasta kovasti. Se oli juuri oikeanlainen minun makuuni: sopivasti syvällisiä ajatuksia, mutta myös hieman jännitystä ja mukaansatempaavia tapahtumia. Erityisen kiinnostavaa kirjassa oli Lordi Henryn ajatukset ja hänen mielipiteensä. Niissä oli aina erikoisia näkökulmia asioihin, kuten ihmiseen sieluun, vaikka ne olivatkin hieman hullunkurisia ja poikkeavia.

Toinen kiinnostava seikka oli tietysti esine, jonka ympärille koko tarina rakentui, sekä kirjan ovela juoni. Taulu, joka turmeltuu sen esittämän henkilön sijaan, on mielestäni nerokas ajatus. Ihminen ei voi nähdä sieluaan, mutta taulu voi tuoda sen nähtäväksi. Vaikka se ei näytäkään olevan aina kaunista katseltavaa.

Mitä kirja, tai kirjailija, sitten tahtoo kertoa tämän tarinan kautta? Itselleni mieleeni tuli kirjan kannesta lukemani teksti, jossa kuvattiin kirjailijan Oscar Wilden elämää ja lukiessa tuli tunne, että kirja olisi jotenkin yhteydessä kirjailijan omiin tuntemuksiin. En ole kovin perehtynyt kirjailijan elämään sen enempää, kuin että Wilde viihtyi seurapiirien keskellä ja eli melko railakasta elämää. Ehkä kirjailija halusi leikitellä ajatuksella turmeltuneen sielun näkemisestä tai ehkä kirjailija veti koko aiheen hatusta, ken tietää.

Kesälukemista klassikoista !

Ottamani kuva Lontoosta. Toivon mukaan
pääsen tänä kesänä käymään taas siellä. :)

Kaikki lukijat varmaan ovat jo päässeet selville blogini ideasta eli siitä, että luen kirjoja kyseisestä klassikkolistasta. Itselleni tuottaa kuitenkin aina joskus vaikeuksia keksiä, minkä kirjan lukisin seuraavaksi listalta. Yleensä valitsen kirjan ihan sattumalta, siten mikä sattuu silmään osumaan ja löytyy kirjastosta. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole ihan paras tapa, sillä kirja voi osoittautua ihan erityyppiseksi kuin mitä haluaisi lukea.

Pyytäisinkin teitä lukijoita ja muita blogissa kävijöitä tekemään ehdotuksia kirjoista, mitä voisi lukea näin kesällä! Huom. olisi toivottavaa, että kirjat olisivat listassa eli siis klassikkokirjoja. :) Kommentoikaa tähän siis joitain klassikoteoksia, joita voisin kesän aikana lukea ja yritän parhaani mukaan tarttua niihin. Kiitos jos jaksatte miettiä :)

49. Life of Pi - Yann Martel

" Things didn't turn out the way they were supposed to, but what can you do? You must take life the way it comes at you and make the best of it. " Lainaus kirjasta sivulta 91
 
Yann Martelin kirja Piin elämä kertoo 16-vuotiaasta intialaisesta pojasta nimeltä Pii, joka on hyvin uskonnollinen. Tämän vuoksi hän onkin yhtä aikaa kristitty, muslimi ja hindu. Pii joutuu odottamattoman laivaonnettomuuden seurauksena pelastusveneeseen, seuranaan tiikeri, seepra, hyeena sekä oranki.

Piin elämä on fiktiomainen kirja, jonka tapahtumapaikkana on pelastusvene. Pii joutuu selviämään matkansa aikana niin fyysisistä kuin henkisistäkin haasteista. Pidinkin kirjasta sen syvällisyyden ja pohtivan kirjoitustavan takia. Kirja ei kerro tarinaa pelkästään pojasta ja hänen kanssaan elävistä eläimistä, vaan jostain paljon merkittävämmästä vertauskuvien avulla, jos vain näkee vaivaa niiden löytämiseen.

Luin kirjan englanniksi ja kirjan lukeminen oli positiivinen kokemus, mutta jollain tavalla kirjasta oli vaikea kirjoittaa. Ehkä tämä johtui siitä, että kirjan lukemisesta on jo jonkin aikaa, mutta myös siitä että kirjaa on mielestäni vaikea kuvailla toiselle, sillä se pitäisi itse lukea. Kuten juonitiivistelmän perusteella voi arvellakin, kirja on yhteydessä melko paljon uskonnollisiin aiheisiin. Yleensä en lue tämän tyyppisiä kirjoja, mutta kirjassa oli niin paljon muutakin, että se ei juurikaan tullut esiin mitenkään erikoisesti. Kirjassa perehdyttiin mielenkiintoisesti eläinten käyttäytymiseen ja ihmisen mieleen. Myös kysymykset elämästä ja kuolemasta tulivat esille. Kirja ansaitseekin ison plussan siitä, kuinka se yhdistää syvälliset perusasiat fiktiomaiseen tarinaan pojasta ja hänen matkastaan.

116. Lukija - Bernhard Schlink

"Miksi? Miksi kaikki kaunis saa särön, jos tiedämme sen kätkeneen taakseen rumia totuuksia? Miksi onnellisten avioliittovuosien muisto muuttuukin katkeraksi, jos ilmenee että puolisolla oli rakastaja kaikkien noiden vuosien ajan? Siksikö ettei sellaisessa tilanteessa toki voi olla onnellinen? " Lainaus kirjasta sivulta 41

Michael Berg on tavallinen koulupoika, jonka elämä mullistuu hänen törmätessään keski-ikäiseen ja salaperäiseen Hannaan. Michaelin ja Hannan välille kehittyy intiimi suhde, josta muodostuu Michaelin "henkireikä". Tapaamisia värittävät lisäksi heidän yhteinen harrastuksensa, lukeminen, joka kantaa ystävyyttä loppuun asti.

Kirjan kirjoittaja Bernhard Schlink on saksalainen kirjailija, joka herätti teoksellaan Lukija paljon keskustelua Saksassa vuonna 1995. Lukija onkin erikoinen kirja siinä mielessä, että sen juoni siirtyy alun rakkaustarinan jälkeen 1940-luvun Saksaan. Juoni kietoutuu tiiviisti Auschwitzin tapahtumien ympärille, kun Hannan menneisyys nostaa päätään.

Olin todella yllättynyt siitä, kuinka paljon kirja poikkesi siitä mitä olin ajatellut. Kuvittelin kirjan olevan perustarina nuoren pojan ja vanhan naisen intiimistä suhteesta, ilman sen enempiä juonenkäänteitä. Kirja olikin kuitenkin pohdiskeleva ja yllätävä tarina, jossa rakkaustarina toimi vain pohjana kerrottaessa toista merkittävämpää tarinaa. Pidin kirjasta todella paljon, sillä se onnistui kietomaan yhteen karun todellisuuden ja hellän rakkauden yhdeksi yhtenäiseksi juoneksi.

Kirja oli koskettavin ja koukuttavin kirja pitkään aikaan. Erityisesti Michaelin loputun kaipuu ja rakkaus Hannaa kohtaan, jopa tämän lähdettyä kaupungista ilmoittamatta ja jouduttua oikeuden eteen Auscwitzin tapahtumien johdosta. Michael jatkoi kyllä Hannan lähdön jälkeen elämäänsä, mutta silti Hanna onnistui aina nousemaan pinnalle hänen muistoistaan. Michaelin rakkaus ei loppunut edes Hannan joutuessa vankilaan, vaan hän päätti jatkaa heidän yhteistä harrastustaan ja lukea nauhalle kirjoja Hannaa varten ja lähettää ne vankilaan. Michaelin tunteet eivät silti olleet yksiselitteisiä: hän yritti unohtaa Hannan kokonaan, tuomita hänet hänen tekemistään vääryyksistä, mutta samalla rakastaa häntä.

" Jos tuomitsin sen niin kuin se kuului tuomita, ei jäänyt tilaa ymmärtämykselle. Mutta samalla halusin ymmärtää myös Hannaa; ellen ymmärtäisi, se merkitsisi, että taas kerran pettäisin hänet. En pystynyt ratkaisemaan ongelmaa. Halusin samalla kumpaakin: ymmärtää ja tuomita. Mutta niitä kahta ei voinut yhdistää. " Lainaus kirjasta sivulta 164

Kaikista koskettavinta kirjassa on kuitenkin sen loppu, Michaelin mennessä vankilaan ja hänen tajutessa Hannan viimeisetkin salaisuudet. En olisi ikinä odottanut kirjalta näin paljon, enkä olisi voinut kuvitella, että joku kirja olisi näin koukuttavaa luettavaa. Kirja kuitenkin nousi ehdottomasti parhaiden lukemieni kirjojen joukkoon ja suosittelen sen lukemista ehdottomasti kaikille. Täytyy vielä näin lopuksi myöntää, että kirja on yksi niistä harvoista kirjoista, joka sai kyyneleet silmiin ja luulen että se kertoo melko paljon Schlinkin kirjoittajantaidoista.

726. Viattomuuden uhrit - Edith Wharton

Kirjan tapahtumat sijoittuvat viidennelle avenuelle New Yorkiin, jossa rikkaat ja menestyneet yrittävät selvitä seurapiirejä kohdanneista kriiseistä, muiden tuomitsevan katseen alaisina. Viidennellä avenuella kaikki tuntuvat olevan sukua toisilleen ja nimiä löytyykin melkoinen määrä, mm.Wellandit, Newlandit, Mingottit ja Van der Luydenit. Tärkeimpänä kuitenkin Newland Archer, sekä hänen tuleva vaimonsa May Welland.

Archer on nuori mies, joka on menossa naimisiin May Wellandin kanssa ja odottaakin kärsimättömästi kihlajaisia. Kaupunkiin saapuu kuitenkin äkillisesti Mayn sukulainen Ellen Olenska, joka herättää huomiota sekä halveksuntaa seurapiirien keskuudessa, hänen epäonnistuneen avioliittonsa takia. Archeria taas tämä nainen kiehtoo ja pian hän huomaakin katuvansa tulevaa avioliittoaan Mayn kanssa. Archerin uusi rakkaus ei olekaan vain yksipuolista, mutta säädyllisyys ja hienotunteisuus estävät näiden tunteiden olemassaolon.

"Kuin aavistuksena hän näki oman avioliittonsa muodostuvan juuri sellaiseksi kuin useimmat muut avioliitot hänen ympäristössään, ja sellainen mahdollisuus puistatti häntä: se oli aineellisten ja yhteiskunnallisten etujen ikävystyttävä liitto, jossa koossa pitävänä voimana oli toisaalta tietämättömyys ja toisaalta tekopyhyys. "

Archer oli henkilönä mielenkiintoinen, sillä vaikka hän päältäpäin näytti sopeutuvan ympäristöönsä ja sen asettamiin sääntöihin ja käytöstapoihin, pyrki hän aina jollain tavalla kapinoimaan niitä vastaan. Archer ei halunnut tavallista avioliittoa tai tehdä asioita juuri niinkuin kaikki muutkin, vaikka näin yleensa oletettiin. Ehkä juuri tälläisen "uuden kokeilun" halun takia hän kiinnittääkin huomionsa henkilöön, joka ei ole aluksi "yleisesti hyväksytty" piirien keskuudessa. Mielestäni oli kuitenkin yllättävää, kuinka nopeasti hän unohtaa kihlattunsa ja rakastuu toiseen.

Kuten yleensäkin, Archerin ja Ellenin suhde tuntuu täysin mahdottomalta, sillä sen tiellä tuntuu olevan liikaa esteitä, suurimpana Archerin avioliitto. Kirja onkin melko tyypillistä luettavaa siinä mielessä, että kaksi rakastavaista ei voi saada toisiaan, mutta silti kumpikin elää vain toista varten ja toista ajatellen. Kuukaudet kuluvat, eivätkä he näe toisiaan juuri ollenkaan, kunnes kohtalon oikku saattaa heidät taas yhteen, toki vain hetkeksi. Kummallakin henkilöllä on jonkinlainen velvoite, joka pitää heidän jalkansa maassa, eikä anna mahdollisuutta yhteiseen elämään.

Samaan aikaan kahden rakastavaisen yrittäessä pysytellä erossa toisistaan, New Yorkin seurapiireissä järjestetään päivällisiä ja puhutaan toisista selän takana. Viattomien olemuksien taakse piiloutuu yllättävän paljon tunteita, joita ei kuitenkaan tuoda ilmi muille. Toinen tekee vararikon, toinen rikkoo yleisesti hyviksi tunnustettuja käytöstapoja tai säädyllisyyttä, joiden seurauksena syntyy lisää liikehdintää ja arvailuja. Kirja kuvasikin joskus jopa huvittavalla tavalla viidennen avenuen seurapiirien elämää, jossa kaikki oli julkista, mutta kuitenkin niin piiloteltua.

Asia, mikä kirjassa erityisesti kiehtoi, oli se että onnellinen loppu ei kuulu tähän kirjaan, kuten yleensä tälläisissä kirjoissa. Archer päättää luopua tai paremminkin unohtaa rakkautensa, ja jäädä vaimonsa luo, osaksi velvollisuuden mutta ehkä myös lannistuneisuuden takia. Olikin yllättävää, että hän päättää uhrata oman onnensa, vaikka toki muistellessaan kirjan lopussa vuosikymmeniä myöhemmin elämäänsä, on myös onni ollut osana menneisyyttä. Lopulta tämä valinta saa Archerin kuitenkin jäämään yksin, kun hänen vaimonsa kuolee ja lapset ovat melkein aikuisia. Archer matkustaa lopussa vielä Pariisiin, jossa Ellen asuu, ja jopa saapuu tämän luokse, mutta päättää kuitenkin valita yksinäisen elämän.

Kirja oli ensimmäinen Edith Whartonilta lukemani kirja ja täytyy myöntää, että kirjailija teki kyllä vaikutuksen kirjallaan. Huolimatta melko tavanomaisesta juonesta, kirja osasi todellakin yllättää lopullaan, joka oli mielestäni täydellinen lopetus kirjalle ja jota ei olisi voinut tehdä paremmin.

Edelleen Alice - Lisa Genova

" Minun eiliseni alkavat kadota, ja huomiseni ovat epävarmoja, mitä varten minä sitten elän? Elän jokaista päivää varten. Elän hetkessä. Jonakin huomispäivänä piankin unohdan että seisoin teidän edessänne ja pidin tämän puheen. Mutta vaikka unohdankin sen jonain päivänä, ei se tarkoita etten olisi elänyt sen joka hetkeä tänään. Minä unohdan tämän päivän, mutta se ei tarkoita ettei tällä päivällä ole merkitystä. " Lainaus kirjasta sivulta 245

Alice Howland on viikymmentävuotias kognitiivisen psykologian professori, joka elää täysin normaalia elämää, kunnes eräänä päivänä lenkillä ollessaan kadottaa täysin paikantajunsa. Unohdukset ja muut hajamielisyydet alkavat haitata Alicen elämää ja lopulta hän päätyy neurologin puheille. Alicen todellisuus muuttuukin täysin kun hänellä todetaan aikainen alzheimerintauti.

Alice toimii professorina Harvardin yliopistossa ja hänellä on täydellinen perhe: kolme lasta ja aviomies. Alice on työlleen omistautunut, aivan kuten miehensäkin, kunnianhimoinen ja sinnikäs. Pidinkin erityisesti Alicen hahmosta, jonka luonne oli mielestäni vangitseva ja mielenkiintoinen. Kirja kertoo paljon Alicen perhe-elämästä ja läheisistä ihmissuhteista, mutta myös siitä miten Alice joutuu vastoin tahtoaan luopumaan itselleen tärkeästä työstä, kun alzheimer tuntuu vievän voiton. Oli surullista lukea miten Alice joutuu jättämään työnsä ja jäämään kotiin yksin, kun hänen miehensä tuntuu olevan koko ajan työmatkoilla. Välillä Alicen ja hänen miehensä Johnin suhde tuntuukin rakoilevan liikaa ja henkilöiden ajautuvan yhä kauemmas toisistaan.

Kirja on jaettu lukuihin kuukausien mukaan noin vuoden ajalta. Tarina alkaa syyskuusta ja loppuu siihen. Kuukausien vieriessä eteenpäin pahenee myös Alicen tila ja lopulta arkipäiväisetkin asiat tuntuvat mahdottomilta. Tavaran hakeminen muuttuu sen muistelemiseksi mitä oli edes hakemassa ja huoneet eivät enää ole siellä missä ennen. Kaikki muuttuu epävarmaksi ja tuntemattomaksi. Lopulta Alice ei enää tunnista omaa miestään tai lapsiaan. Kirja muuttuu paikoitellen jopa ahdistavaksi, kun alzheimer saa Alicen yhä enemmän valtaansa.

Päätin tarttua kirjaan luettuani monia positiivia kommentteja kirjasta ja viimeisen varmuuden toi kirjan takakansi. Kirja vaikutti todella mielenkiintoiselta ja juuri sellaiselta kirjalta, jonka juuri nyt voisi lukea. Pidin kirjasta erityisesti sen aiheen takia ja sen miten sitä käsiteltiin kirjassa. Genova kirjoittaa suorapuheisesti ja koskettavasti siitä, miten äkillinen sairastuminen vaikuttaa ihmiseen ja miten sairastuminen vaikuttaa merkittävästi myös ihmissuhteisiin. Joskus se saa ihmiset lähemmäksi toisiaan, joskus taas se etäännyttää heidät toisistaan. Kirjassa kuvattiin taitavasti ja realistisesti Alicen tuntemuksia ja ajatuksia, jotka vaihtelivat jopa itsemurha-ajatuksiin. Kirja oli todella nopealukuinen ja voinkin suositella sitä lämpimästi ihan kaikille!

Blogin ekan vuoden (2011) luetut kirjat

Aloitin blogini kirjoittamisen helmikuussa ja näiden 11 kuukauden aikana sain luettua 37 kirjaa, joista kaikista ei ole kylläkään tietoa blogissani. Aloitin lukuharrastukseni oikeastaan kunnolla vasta, kun aloin kirjoittamaan omaa blogia ja lukemaan toisten kirjablogeja, jotka innostivat jatkamaan lukemista ja siitä kirjoittamista.

Yleistä lukemistani kirjoista
Luin kirjoja kaikkiaan siis 37, joista vain yksi kirja oli kotimaista tuotantoa. Tämä kirja oli siis Sofi Oksasen Puhdistus. Se, että olen lukenut oikeastaan pelkästään käännettyä kaunokirjallisuutta johtuu melko paljon siitä että 1001 kirjan listassa on vain yksi kotimainen kirja, vaikka tuskin lukisin yhtään enempää kotimaisia kirjoja listasta huolimattakaan. Vuoden aikana luin vain yhden englanninkielisen kirjan, muut olivat suomenkielisiä.

Koskettavimmat kirjat,
jotka herättivät ajatuksia, toivat kyyneleet silmiin tai olivat jollakin muulla tavalla riipaisevan mieleenjääviä.
Carol Shields: Ellei 
W.G.Sebald: Vieraalla maalla

Sylvia Plath: Lasikellon alla
Michael Cunningham: Tunnit, jonka kansi oli myös kaikista mieleenpainuvin.

Parhaat uudet kirjailijat joihin törmäsin ensimmäistä kertaa tänä vuonna:

•   Paul Auster, jolta luin kirjan Timbuktu ja joka herätti suuren mielenkiinnon kirjailijan muuhun tuotantoon. Tällä hetkellä luen Paul Austerin kirjaa Sattumuksia Brooklynissa, joka on ainakin tähän asti onnistunut pitämään mielenkiinnon yllä.

• Haruki Murakami, jonka kirja Sputnik-rakastettuni herätti heti huomioni vangitsevalla kirjoitustyylillään ja nousi parhaiden kirjailijoiden joukkoon ainakin tämän teoksensa perusteella.

 Kirja- ja lukusuunnitelmia ensi vuodeksi?

• Lukea enemmän kirjoja vuodessa ( ainakin 50 kirjaa )
• Tutustua mahdollisimman moneen uuteen kirjailijaan
• Lukea enemmän kotimaista kirjallisuutta
• Saada luettua listan vaikeita kirjoja ( yli 1000 sivuisia tiiliskiviä )

Vuoden 2011 ollessa lopuillaan olen lukenut 42 kirjaa 1001 kirjan listasta. Tämä on hieman päälle neljä prosenttia sadasta! Ei mitenkään hirmuisen paljon,  mikä tarkoittaa että lukutahtia voisi hieman nopeuttaa. :)

663. Jäähyväiset aseille - Ernest Hemingway

" Ruumis se on joka on vanha. Toisinaan pelkään katkaisevani sormen niin kuin katkaistaan palanen liitua. Ja henki ei ole yhtään vanhempi eikä paljon viisaampikaan.
-Te olette viisas.
-Ei, se on suuri erehdys; vanhusten viisaus. Eivät he tule viisaiksi. He tulevat varovaisiksi. "
Lainaus kirjasta sivulta 248.

Jäähyväiset aseille kertoo ensimmäisestä maailmansodasta ja sinne vapaaehtoisesti lähteneen amerikkalaisen sotilaan Henryn tarinan. Henry tapaa sodan aikana sairaanhoitajan, Catherinen ja kuten arvata saattaa, heidän välilleen syttyy palava rakkaus. Kirja pohjautuu osaksi Hemingwayn omiin kokemuksiin tästä sodasta, jossa hän oli itsekin mukana.

Kirja on kirjoitettu Henryn näkökulmasta, joten kirja sisältää melko paljon tekstiä sotilaan elämästä ja sodan etenemisestä. Kirjan rakkaustarina jäi mielestäni avoimeksi ja hieman tyhjäksi monesta kohdasta. Henryn ja Catherinen rakkaus unohtui kirjaa lukiessa hieman sodan jalkoihin, kun sodasta kerrottiin niin paljon. Tämän takia kirjassa ei ehtinyt kehittyä kunnon "romanssia" näiden kahden henkilön välille, ainakaan ennen viimeisiä kappaleita, joiden aikana Henry pakenee sodasta voidakseen matkustaa Catherinen kanssa Sveitsiin.

Olen luetellut aiemmin vain kirjan huonoja puolia, mikä sai itseni miettimään oliko kirjassa sitten mitään hyvää. Ehkä kirjan hyviin puoliin voisi luokitella sen, että kirjan loppu ei ole onnellinen, kuten yleensä voi odottaa, ja se toi hieman loistoa rakkaustarinaan. Kirjan loppu on kuitenkin hieman vajanainen, sillä kirja tuntuu loppuvan kesken. Olisin ainakin itse halunnut tietää miten Henryn elämä jatkui Catherinen kuoleman jälkeen.

Miksi kirja sitten on 1001 kirjan listassa? Päällimmäisinä syinä mieleeni tulevat ensinnäkin kirjan kirjoittajan Ernest Hemingwayn kuuluisuus, jonka nojalla kirja on helppo nostaa muiden joukosta. Kirja herätti ilmestymisaikanaan kohua monissa maissa, erityisesti Italiassa sen "väärien" sotakuvauksien takia. Kirja herätti toki huomiota myös "räikeänä" rakkaustarinana, vaikka itse en kylläkään kirjaa siksi kuvaisi. Pitää kuitenkin muistaa että kirja ilmestyi 1900-luvulla, jolloin kirjallisuus oli hieman erilaista nykyiseen verrattuna.

Kaiken kaikkiaan kirja ei ollut erityisen ravisteleva lukukokemus, vaan aikalailla yksi kirja muiden joukossa. Rakkaustarina sodan aikana on melko usein kirjallisuudessa ja elokuvissa käytetty aihe, eikä tämä kirja tehnyt erikoista vaiktuusta poikkeamalla muista.

Ruusuja, kylläkin hieman myöhässä...

Kiitokset Sonjalle ihanasta tunnustuksesta, jonka sain jo syyskuussa, mutta haasteeseen vastaaminen jäi jostain syystä ja nyt vihdoin sen ehdin tehdä.

Lempiruoka? Vaikein kysymys. Itselläni ei ole erityistä lempiruokaa, kaikkiruokainen tämänkin suhteen, mutta pizza käy aina.

Lempimakeinen? Olen melko kaikkiruokainen myös karkkien suhteen.. Etenkin suklaan. Mutta jos on pakko valita jokin ylitse muiden niin se on Maraboun Dubble Nougat patukka. Todella makeaa, mutta käsittämättömän hyvää. :)

Lempilukeminen? Luen kaikenlaisia kirjoja, joko vapaaehtoisesti tai listan mukaan, mutta eniten koukuttavat romanttiset tai koskettavat, pohdintaa herättävät kirjat.

Lempipaikka käsitöille? Sohvalla, yleensä tv:n ääressä. Näin voi olla mahdollisimman tehokas; seurata lempisarjaa, sekä saada samalla jotain valmiiksi. :)

Lempielokuva? Monia. Listan etupäähän sijoittuvia elokuvia ovat mm. Schindlerin lista, Braveheart, Hachiko, Mona Lisa Smile, Titanic (tietysti), sekä paljon muita, joita en viitsi listata liian pitkän listan pelossa. Huomasin juuri, että kaikki luettelemani elokuvat ovat surullisia(paitsi Mona Lisa Smile), mutta ehkä se tekeekin niistä niin mahdottomia unohtaa.

Syksy saapuu lehti kerrallaan..

 Blogissani on ollut melko hiljaista viime aikoina johtuen enimmäkseen koulusta ja sen alkamisesta. Tämä ei ole kuitenkaan mitenkään poikkeavaa blogissani, sillä kirjoittelen muutenkin melko harvoin. Ihailen bloggaajia, jotka pystyvät lähes päivittäin kirjoittamaan lukemiaan kirjojaan tai muuten vain kuulumisiaan. Itse en valitettavasti kuulu tähän joukkoon, kuten voi ehkä huomata.

Myös kirjojen lukeminen yleensä on jäänyt vähän vähemmälle ja listan kirjojen lukeminen on tuntunut hieman kamppailemiselta. Aloitin lukemaan jokin aika sitten Michel Tournierin Keijujen kuningasta, mutta lukeminen eteni hieman pysähdyksittäin. Sitten tartuin Sabine Kueglerin kirjaan Viidakkolapsi (ei ole 1001 kirjan listassa), jonka luin siis ihan pelkän mielenkiinnon vuoksi. Kirja olikin luettu parissa päivässä. Tässä välissä sanon, että kannattaa ehdottomasti lukea kyseinen kirja, jos on kiinnostunut eri kulttuureista (tässä kirjassa oli kyseessä fauy-heimon kulttuuri). Kirja kertoo eurooppalaisen lapsen elämästä viidakossa ja viidakosta lähdön jälkeisestä elämästä.

Aloinkin kirjan luettuani miettimään eroja niiden kirjojen välillä, jotka ovat tuossa 1001 kirjan listassa ja niitä, jotka eivät ole. Jollain tavalla listan ulkopuolella olevat kirjat houkuttelevat joskus enemmän ja yleensä ne saan luettuakin nopeammin. Luulisi kuitenkin, että se olisi juuri toisinpäin..
Ehkä lukiessani kirjoja listasta mielessäni on aina jonkinlainen tieto siitä, että tämä kirja on listassa ja odotan siltä paljon tai ajattelen että siihen pitäisi käyttää enemmän aikaa. Todennäköisin syy on kuitenkin varmaan se, että olen itse valinnut kirjat listan ulkopuolelta ja ne kiinnostavat minua, joten kirjakin on nopeampi lukea. Oli miten oli, ehkä pääasia on että saan luettua kirjoja.
(Postauksessa itse otettuja kuvia syksyisestä maisemasta)

790. Maailmojen sota - H.G.Wells

" Ihminen on maksanut perintöoikeutensa tähän maahan biljoonan kuolleen hinnalla, eikä yksikään valloittaja pysty sitä häneltä riistämään; se pysyy hänen omanaan vaikka marsilaiset olisivat kymmenen kertaa mahtavampia kuin ne ovat. Sillä ihmiset eivät sen paremmin elä kuin kuolekaan turhaan. "
Lainaus kirjasta sivulta 209

Maailmojen sota on H.G.Wellsin kirjoittama tieteisromaani, joka ilmestyi vuonna1898. Kirja kertoo marsilaisten hyökkäyksestä Maahan erikoisine aluksineen ja aseineen. Marsilaiset etenevät salamyhkäisesti maaseudulta kohti pääkaupunkia Lontoota, tuhoten kaiken tielleen sattuvan.

Tarinaa kertoo kirjan päähenkilö, joka joutuu osalliseksi marsilaisten hyökkäystä heti alusta loppuun asti, välillä paeten ja välillä piiloutuen.

Kirja on vasta toinen lukemani tieteiskirja, joten en voi vertailla kirjaa muuhun kuin lukemaani Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille kirjaan. Pidin enemmän Adamsin kirjasta, joka sisälsi paljon nurinkurisia asioita ja keksintöjä, hyvää huumoria ja piti mielenkiinnon yllä. Maailmojen sota ei täyttänyt näistä juuri mitään. Huomasinkin, että lukemisen jatkaminen oli aina vähän nihkeää ja kirja tuntui etenevän hitaasti, huolimatta siitä että se sisältää vain hieman yli 200 sivua.

H.G.Wellsiä täytyy kyllä ylistää hänen luomastaan juonesta ja marsilaisten ominaisuuksista kirjassa. Huomauttaen, että kirjahan on kirjoitettu jo 1898, yli sata vuotta sitten. Marsilaisten käyttämät alukset ja aseet ovat siihen verrattuina hyvin kehittyneitä. Lisäksi kirja on ollut yksi tieteiskirjallisuuden alun merkittävämpiä teoksia. Nämä selittävät luullakseni myös kirjan paikan 1001 kirjan listalla.

Maailmojen sodan kirjoittajalta on listassa vielä neljä kirjaa ja voinkin sanoa odottavani, että kirjat olisivat erilaisia, hieman koukuttavampia. Tämän kirjan myötä vahvistui myös epäillys, että tämä kirjallisuuden laji ei sovi minulle, etenkään jos kirja ei sisällä aimo annosta huumoria. Luulenkin, että en tule lähiaikoina avamaan yhtäkään tieteiskirjaa, huolimatta kirjailijasta.

54. Valkoiset hampaat - Zadie Smith

" Tunnistamattomina. Niin myös Archie putkahtaa kohta esiin. Olemme yllättäneet hänet. Hän on näet siirtymäisillään imperfektitunnelmista valoisaan futuuriin. Hän on ehkä-tätä, ehkä-tuota -vaiheessa. "
Lainaus kirjasta sivulta 27

Kirja kertoo pääasiassa kahdesta sodan yhdistämästä ystävyksestä, Archiesta ja Samadista. Tarinaan liittyy tietysti vahvasti myös näiden kahden miehen perhe, "ei-haluttu" tuttavuus erään perheen kanssa, sekä geenimanipuloitu hiiri.

Kirjan tärkeänä teemana on maahanmuuttajien elämä sekä sopeutuminen uuteen maahan. Myös uskonnolliset ja poliittiset asiat ovat paljon esillä kirjassa. Kirjaa voisi sanoa melko sivistäväksi, sillä tämän lisäksi se kertoo Intian sepoykapinasta, sekä muista historiallisista tapahtumista. Itse en välittänyt erityisesti noista uskonnollisista ja yhteiskunnallisista asioista, mutta esimerkiksi historialliset tapahtumat olivat mielenkiintoisia.

Koko kirja ei tietenkään pyöri näiden aiheiden ympärillä, vaan se kertoo myös nuoren ihmisen elämästä ja sen tuomista "vaikeuksista", aikuisen ja vanhemman vastuusta sekä oikeastaan koko perheen arjesta.

Smithin kerronta kieppuu nykypäivän ja menneen välillä, vaihdellen menneeseen ja taas takaisin, melko rönsyilevästi. Koko kirjan kerronta onkin hyvin vaihtelevaa, mutta ei silti sekavaa.

Olin melko innoissani alkaessani lukemaan kirjaa, en kyllä tarkalleen tiedä miksi, mutta odotin kirjalta melko paljon. Alku tuntui hitaalta ja aloin pian lukiessani odottamaan, että mielenkiintoni kirjaa kohtaan todella heräisi, mutta se ei herännyt. Arvelen, että kirjan aihe ei vain ollut oikeanlainen minulle, jonka vuoksi kirja ei mitenkään erityisesti säväyttänyt. Vielä on kuitenkin jäljellä Smithin toinen kirja eli Kauneudesta, joka on myös listalla. Toivottavasti kirja on minulle oikeanlainen.
Ovatko muut lukeneet jomman kumman kirjan ja mitä piditte siitä?

Ihana muffinssi tunnustus

Suuri Kiitos Sonjalle, joka lahjoitti minulle tämän syötävän suloisen muffinssin!

Ja sitten kolmeen kysymykseen, joihin tulee vastaus tässä:

Lempivärini on harmaa, vaikka se onkin hieman mitäänsanomaton. Se sopii melkein kaikkialla eikä ole liian räikeä. Toinen suosikkini on tummansininen, joka sopii myös harmaan kanssa.

Lempiruokia on monia. En osaa sanoa mitään "kunnon" ruokaa, joten ajattelen tämän koskevan kaikkea ruokaa. Lemppareitani ovat suklaa (tietysti), lakut ja jäätelö. Erityisesti Ben & Jerrysin jäätelöt.

Mieluisia matkakohteita on monia, mutta pääasiallisesti haluaisin matkustaa ympäri ja poikki Usa:ta ja mennä siellä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja nähtävyyksiin!(Liian paljon valinnanvaraa)

Olisi myös mahtavaa päästä joskus matkustamaan Afrikkaan.

Muffinssi on varmasti kiertänyt jo kaikki kirjablogit ja se on jo monta kertaa syöty, mutta yhdessä ihanassa leivontablogissa en ole sitä vielä nähnyt joten lähetän tämän muffinssin crumbles for everyonen leipojille. :)