Arvonnassa Anna-Mari Kaskisen runokirja Hyvin säilynyt

Hei kaikki. Joulun odottaminen ilahduttaa. Joulua odotellessa on ihana tarjota jollekulle onnekkaalle kauniita lukuhetkiä. Arvonnassa oleva kirja on tämän vuoden syyskuussa ilmestynyt Anna-Mari Kaskisen runoteos Hyvin säilynyt. Aarteita vanhuuden varalle (Kirjapaja). 

Runokirjan teemana on ikääntyminen. Ikääntyminen merkitsee väistämättä luopumista. Kun on luovuttava jostakin, jotakin kuitenkin säilyy. Takakannessa kysytään: Minkä toivomme pysyvän ja haluamme jakaa tuleville polville?

Arvontaan voi osallistua kommentoimalla tätä postausta. Laitathan mukaan sähköpostiosoitteesi, jotta voin infota mahdollisesta voitosta. Kiva, jos olet lukijana (oikealla "lukijat") tai seuraajani Blogit.fi:ssa.

Arvonta-aika päättyy perjantaina 12.12.2025 klo 18. Kirja ennättää mainiosti vaikkapa joululahjaksi. Ilmoitan voittajalle sähköpostitse. Jos voittaja ei reagoi sähköpostiin kolmen päivän kuluessa, arvon uuden voittajan. Postitus vain Suomeen.

Tässä eräs kirjan runoista:

Aarre

Sinulla on lahja, jota toinen ei voi jakaa.
Kannat sitä mukanasi vuosienkin takaa.
Se on sinun elämäsi, varhainenkin vaihe.
Se on sinun aarteesi ja kertomuksen aihe.

Sinä olet päiväkirja täynnä tarinoita.
Säveltäsi kukaan toinen kauniimmin ei soita.
Ilot sekä surut koit. Nyt laula niistä laulu.
Ota käyttöön kaikki värit. Maalaa koko taulu.

Kukaan toinen elänyt ei ole niin kuin sinä
vuosinasi valoisina sekä synkimpinä.
Rakkaistasi kerro, laula ilosta ja työstä.
Kerro kuinka aamuun astuit pimeästä yöstä.

Mukavaa alkanutta joulukuuta! Hyvää itsenäisyyspäivää! 

Onnea arvontaan!

Virpi Hämeen-Anttila: Kultaiset vuodet

 

Virpi Hämeen-Anttila: Kultaiset vuodet. Synnyinmaa, osa 3. Otava. 2025. Kannen suunnittelu Piia Aho. 301 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Synnyinmaa-sarja on edennyt kolmanteen osaan. Nyt eletään vuotta 1877. Siitä lähtien, kun kuusitoistavuotias Erik Roslund köyhänä maalaispoikana tuli Helsingforssiin, on tapahtunut paljon. Vuodet ovat kohdelleet Erikiä hyvin, nyttemmin hän on varakas mies ja hänellä on ihana perhe. Mariannella ja Erikillä on neljä lasta: Magnus, Henrik, Amanda ja Anna. Erik tuntee, että perhe on tullut hänelle entistä rakkaammaksi sen jälkeen, kun he olivat menettäneet pikku Allanin. 

Erikin omistamat kaksi vapriikkia, tiili- ja keramiikkivapriikki sekä rautaruukki, pitävät hänet kiireisenä. Mutta Allanin kuolema vaikutti siihen, että Erik pyrkii välttämään pitkiä työpäiviä saadakseen viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Erik on rakennuttanut kesähuvilan Porvooseen. Kun perhe siirtyy viettämään kesäkuukausia huvilalle, Erik siirtää työnsä Porvooseen lähelle vapriikkejaan. Onneksi Helsingforssista Porvooseen on helppo matkustaa. Junaliikenne Porvooseen oli alkanut vuonna 1875, ja toki edelleen Porvooseen pääsee höyrylaivalla.

Vaikka Erik ei olekaan vielä mikään vanhus, hän miettii jo jatkajaa itselleen. Kolmetoistavuotiaassa Henrikissä näyttäisi olevan ainesta siihen tehtävään. Yhden vaatimuksen Erik asettaa Henrikille: hänen tulee oppia suomen kieli. "Se (suomi) oli ollut nuorena Erikin äidinkieli eikä hän halunnut, että Henrik alkaisi pitää sitä alempiarvoisena kuin ruotsin kieltä. On lisäksi tärkeää, ettei kieli erottaisi tulevaisuudessa Henrikiä niistä, jotka tekivät hänelle töitä."

Briitta Mickelsson hoitaa miehensä Jussin kanssa Iso-Osolan tilaa Päivät-Hämeessä. Perheeseen kuuluu kolme lasta: Johan Mikael, Antti ja Elias. Lisäksi heillä on kaksi adoptiolasta. Yllättäen eräs salaperäinen mies, joka sanoo nimekseen Schimmerling, nähdään usein vieraana Iso-Osolassa. Häntä ei ole sinne kutsuttu, mutta hän sanoo tulleensa neuvottelemaan metsäkaupoista. Kun kauppoja ei synny Briitan ja Jussin kanssa, Schimmerling uhkailee palstojen rajojen tarkastamisella. 

Iso-Osolan tila on usein Erikin mielessä. Niin paljon muistoja liittyy Briittaan ja Johan Mikaeliin. Kun Erik saa kuulla Schimmerlingin toimista, hän paneutuu perusteellisesti selvittämään miehen taustoja ja hänen tavoitteitaan. 

Hämeen-Anttila kuvaa 1800-luvun sääty-yhteiskuntaa elävästi ja uskottavasti. Sekä maalla että kaupungissa arkeen kuuluu sairasteluja, kuolemiakin, nuorten ihastumisia, mutta ennen kaikkea kovaa työntekoa niin Iso-Osolan tilalla kuin Erikin vapriikeissakin. Välillä otetaan rennosti ja juhlitaan, kuten vaikkapa juhannuksena.

"Iso-Osolan tilalla oli katovuosien jälkeen juhlittu juhannusta erityisen iloisin mielin. Kaikille piioille ja rengeille, torppareille ja mäkitupalaisille tarjottiin runsas ateria, omasta ja lähimmistä pitäjistä tuotettiin paikalle viuluniekkoja ja haitarinsoittaja, piha lakaistiin ja koristeltiin koivunoksilla ja siellä ja viereisellä nurmikolla tanssittiin polkkaa ja masurkkaa ja sitä mitä kukin osasi ja kehtasi tanssia."

Helsinki herää eloon. Paikoilla on nimensä, kaduilla on merkityksensä. Pieteetillä kuvattu ajankuva, kiinnostavat henkilöhahmot, elävä miljöö sekä sujuva teksti takaavat sen, että kirjasta tulee jälleen viihdyttävä ja mukanaan vievä lukukokemus. Jälkisanoissa Hämeen-Anttila kuvaa 1800-luvun lopun tilannetta, jolloin nuorienkin piti lukea runoja alkukielillä: ranskaksi tai englanniksi, koska ruotsin- tai suomenkielisiä käännöksiä ei ollut olemassa.

Mielenkiinnolla odotan sarjan jatko-osaa. 

Mikko Laaksonen: Rauma. Arkkitehtuuriopas - architectural guide

                                                            

 Mikko Laaksonen: Rauma: arkkitehtuuriopas - architectural guide. Atlasart. 2025. 224 sivua. 

Arvostelukappale kirjailijalta

Olin kuuntelemassa Rauman Franciscus-talolla Mikko Laaksosta, kun hän kertoi tuoreesta Rauman arkkitehtuurioppaastaan. Yleisö kuunteli kiinnostuneena Laaksosen esitystä. Kommentteja, kysymyksiä ja muisteluja tuli runsaasti, olivathan esitellyt paikat monille raumalaisille tuttuja jo vuosikymmenten takaa. 

Meille tullista tulleille samoin kuin turisteille ja arkkitehtuurista kiinnostuneille kirja on melkoinen aarreaitta, mutta varmasti myös perusraumalaiset saavat uutta tietoa kotikaupungistaan.  Esipuheessaan kirjailija toteaa: "Kirjan olen ajatellut olevan hyödyksi ja iloksi sekä raumalaisille että Raumalla vieraileville." 

Rauman historiasta ja erityisesti Vanhasta Raumasta on tehty monia kirjoja, mutta tämä kirja antaa varmasti uuden ja tuoreen näkökulman raumalaiseen arkkitehtuuriin. Laaksonen on tehnyt perusteellista työtä kartoittaessaan Rauman alueita. Vanhan Rauman ja keskusta-alueen lisäksi Laaksonen sisällyttää kirjaan eteläisiä ja pohjoisia esikaupunkeja sekä meri- ja maaseutualuita.

Kuvaus Vanhan Rauman arkkitehtuurista on kiinnostava ja laaja. Tämän Unescon maailmanperintökohteen historia ulottuu 1440-luvulle, kun Raumalle myönnettiin kaupunkioikeudet vuonna 1442. Kirjassa valaistaan rakennekuvin 1700- ja 1800-luvun puutalojen rakennustapoja. Hyvin monet näistä rakennuksista rakennettiin uudelleen vuosien 1880 ja 1910 välillä. Ennen toista maailmansotaa oli hiljaista, vain muutamia uusia taloja syntyi. Sota-aika merkitsi taantumista Vanhalle Raumalle. Jotta Vanha Rauma saatiin kasvuun, tarvittiin uusi asemakaava ja linjausta koskien rakennusten korjaussuunnitelmia. Vanhasta Raumasta tuli Unescon maailmanperintökohde vuonna 1991.

Marela, Marelan sali ja piharakennuksia

Kirjassa esitellään sanoin ja monin kuvin Vanhan Rauman historiallisia ja arkkitehtoorisesti arvokkaita julkisia rakennuksia, kuten raatihuonetta, kirkkoa, Kirstiä, Marelaa, Pinnalaa ja Tammelaa. Asuintaloista mainitaan osoite sekä talon nimi. Minulle asuintalojen nimet ovat jääneet melko tuntemattomiksi. Niinpä otin kirjan mukaani ja suuntasin päiväkävelyni kohti Vanhaa Raumaa. Näin tulivat kirjassa mainitut Vanhan Rauman talot tutuiksi. 

Iso-Tokila, Kuninkaankatu 20 (yläkuva)
Iso-Tokila 1906, ennen korjausta (alakuva)

Keskityin kirjaa lukiessa lähinnä Vanhaan Raumaan. Paljon kiinnostavaa arkkitehtuuria löytyy Vanhan Rauman ulkopuolelta, kuten vaikkapa tyyppi- ja muut pientalot Lonsin ja Nummen alueella sekä Veijo Martikaisen suunnittelemat atriumtalot. Monnan kappeli on kaunis, samoin kuin Heikki Taskisen suunnittelema Raumanmeren koulu, joka edustaa Oulun koulukunnan postmodernismia. Erkki Huttusen suunnittelema SOK:n Valtakulma on suomalaisen osuuskauppafunktionalismin ensimmäinen edustaja. Ehkäpä myöhemmin suuntaan kirjan kera muille kirjassa esitellyille alueille.

Laaksonen tarjoaa lukijalle kiinnostavan matkan raumalaisen arkkitehtuurin parissa. Kirja antaa perusteellisen ja kokonaisvaltaisen kuvan Rauman arkkitehtuurista. Teksti perustuu puhtaasti arkkitehtuurin ja rakentamisen historiaan, siis faktatietoon. Kuulopuheita tai tarinointia kirjassa ei ole. 

On hienoa, että kirjan tekstit ovat sekä suomeksi että englanniksi. Tämä on tärkeää, koska näin kirja tavoittaa myös kansainvälisiä lukijoita. Valitettavasti kirjan kaksikielisyys on vaikuttanut siihen, että tekstin fonttikoko on hyvin pieni.

"Luonikast reissu Rauman arkkitehtuurin parissa," toivottaa kirjailija. 

Jenni Räinä: Vaino

 

Jenni Räinä: Vaino. Otava. 2025. Kansi: Piia Aho. Lukija Mirjami Heikkinen. Kesto 7 t 10 min. Storytel.

Isovihan (1713-1721) aikaan Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1715 venäläiskasakat tekevät tihutöitä, ryöstävät, polttavat rakennuksia, raiskaavat ja tappavat. Tappamisen kohteina ovat sekä ihmiset että eläimet. "Huhuttiin, että tsaari oli todennut pohjoisen miehittämisen työlääksi ja antanut sotilailleen tehtäväksi polttaa ja hävittää Pohjanmaalta kaiken elävän kymmenen peninkulman matkalta merenrannasta sisämaahan."   

Valpuri Hansintytär asuu vanhempiensa ja kahden veljensä kanssa Etelä-Iin Räinänperällä. Sinnekin asti kasakat tulevat kiihdyksissään. He tappavat isän ja todennäköisesti myös äidin. Kahdeksantoistavuotias Valpuri, kuusitoistavuotias Hannes ja kahdeksanvuotias Matti onnistuvat pakenemaan. He juoksevat karkuun niin kovaa kuin pystyvät. Paniikinomaisen pakomatkan päämääränä on isän piilopirtti. Lapset eivät muista muuta kuin sen, että pirtti on kaukana, monen päivämatkan päässä. Mutta matka ei suju niin kuin oli suunniteltu. Valpuri joutuu jatkamaan pakomatkaansa yksin.

Toinen kirjan päähenkilö Valpurin ohella on Gustaf Kustaa Lillbäck. Tämä nuori poika oli siepattu nimismiesisänsä kodista. Hänet kuljetettiin Venäjälle, kastettiin ortodoksiksi, nimettiin uudelleen Vasiliksi ja lähetetään sitten takaisin kotikonnuilleen. Luonnollisesti Kustaa tuntee kotiseutunsa paikat. Hänen on helppo toimia venäläisten apupoikana, opastaa venäläiset paikallisiin taloihin ja uhkailla suomalaisia, koska osaahan hän kielen sekä tuntee kotiseutunsa paikat. Aluksi Kustaasta asukkaiden - monesti tuttujen ihmisten - uhkailu on vastenmielistä, mutta vähitellen hän tuntee itsensä todella tarpeelliseksi. Hänelle on tärkeää saada venäläiskasakoilta kiitosta julmuudestaan.

Toisaalla Valpuri jatkaa pakoaan. Hän elää kauniissa muistoissaan, hän muistelee onnellista lapsuuttaan, kotiaan, lehmiä, käyntiä isän kanssa Oulussa kenkäostoksilla. Muistojen voimalla tämä sitkeä nuori nainen jaksaa jatkaa matkaa. 

Sota päättyy, kun venäläiset sotajoukot vetäytyvät Pohjanmaalta, joka oli lähes tyhjäksi poltettu. "Koko pitäjä on täynnä ihmisiä, jotka ovat kadonneet kuin lumi, joka sulaa keväällä ja häviää. Niin kuin lumi muuttuu vedeksi, kadonneet ovat läsnä kaikkialla vaikka eivät ole näkyvissä." Sodan päätyttyä Kustaa joutuu syytetyksi useista murhista, joista osa oli tehty julmasti kotipaikkakunnan ihmisiä kiduttamalla. Hän kirjoittaa armonanomuskirjeen kuningatar Ulrika Eleonoralle. "Myönnän että olen tehnyt paljon pahaa ja se ahdistaa minua pahasti. Mutta muutoinkaan en olisi voinut toimia."

Tämä kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Valpurin ja Kustaan valinta kirjan päähenkilöiksi on onnistunut valinta. Valpurin pakeneminen sodan keskeltä ja turvan etsiminen on kuin suoraan tästä päivästä. Miten upeasti kirjailija kuvaakaan Valpuria, sisukasta, henkiin uskovaa, yli kaiken kotiaan ja perhettään rakastavaa nuorta naista. Myös toisen päähenkilön, julman ja vastapuolen arvostusta janoavan Kustaan voi hänetkin vaivattomasti sijoittaa tähän päivään. 

Kolmanneksi kirjan päähenkilöksi voi nimetä luonnon. Luonto on voimakkaasti läsnä kirjan tapahtumissa. Miten viehättäviä ilmaisuja kirjailija käyttääkään, vaikkapa näin: "Suot kankaiden välissä käyvät yhä pienemmiksi, kankaat laajemmiksi, kunnes yhden kerran metsä ei enää lakkaa. Paksujen petäjien välissä nousee hopeisia keloja. Latvustossa korppi huutaa tule, tule, ja jossain metsän seinän takana solisee, pysähdyn, siellä solisee pieni joki." Tai sitten näin: "Taivaalla kuu kuolee reunoistaan, pehmeä, suuri, valkoinen valo."

Kirjan jälkisanoissa käy ilmi, että nimismies Gustaf Gabrielsson Lillbäck (1665-1735) ja hänen poikansa Gustaf Gustafsson Lillbäck (1700-1721) ovat todellisia historiallisia henkilöitä.

Anu Joenpolvi: Lumienkeleitä Rantakylässä

 

Anu Joenpolvi: Lumienkeleitä Rantakylässä. Karisto. 2025. Kannen suunnittelu: Aste Helsinki Oy, Elina Salminen. 171 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Lumienkeleitä Rantakylässä on Anu Joenpolven suositun Rantakylä-sarjan kuudes osa. Minulle tämä sarja on ihan uusi tuttavuus. Lähdin mielelläni Nooran mukaan jouluiseen Rantakylään. 

Nooralla on takanaan avioero Eliaksesta. Kahdentoista vuoden avioliitto kariutui Eliaksen uuteen naissuhteeseen. Noora tiesi, että heidän avioliittonsa ei ollut enää vuosiin toiminut. "...heillä oli ollut aina erilainen lomakohde, eri maisemat, eri ruoat, aina ei välttämättä joulunvietosta tietoakaan." Hylkääminen kirpaisi, mutta pian Noora tunsi ihan uudenlaista vapauden tunnetta. 

Nyt hän rakentaisi erilaisen joulun uudessa ympäristössä. Uusi ympäristö on Rantakylä, ja sieltä Noora oli ostanut Kurkisuon torpan. Kiinteistönvälitysfirmassa Noora oli tajunnut, että tällainen torppa oli ollut jo kauan hänen alitajuinen haaveensa. Torppa, "sininen, kuution mallinen, punatiilikattoinen talo" sijaitsi Rantakylässä keskellä metsää. "Noora kietoutui  kylpytakkiin ja kääräisi pyyhkeen hiusten suojaksi. Saunan ovelta katsottuna torppa näytti tummaa metsää vasten kutsuvalta: keittiössä paloivat valot, kuistin ikkunoilla kynttilälyhdyt."

Ostaessaan torpan Nooran unelmana oli ollut oma yrttitarha. Hän oli jo opiskellut yrttikirjallisuutta. Sitten haave yrttitarhasta laajeni: hän halusi pistää pystyyn oman puodin. Tähän vuodenaikaan se olisi ilman muuta joulupuoti. Noora ideoi myytäviä tuotteita: ainakin itsetehtyä saippuaa, kuivattuja yrttejä, teetä ja toffeeta. Puodin nimi oli selvillä jo alusta alkaen: Joulupuoti Myrtti. 

Noora oli törmännyt kesän lopulla Mikkoon sieniretkellään. Samalla kylällä asuvasta Mikosta on paljon hyötyä arjen askareissa ja mökin ylläpidossa. Ja onhan suhde jo paljon muutakin kuin vain apua lumen auraamisessa. Valitettavaa on, että kaupanpäällisenä tulee Mikon yrmeä, Mikosta mustasukkainen Tellervo-äiti. 

Noora on innostunut avatessaan puodin. Ruuhkaa ei ole, ja Noora joutuukin keksimään uusia tapoja houkutellakseen asiakkaita. Onneksi Nooralla riittää ideoita. Pastel de natasta, portugalilaisesta leivoksesta, tulee suorastaan myyntimenestys. Ja tupsahtaapa kauppaan nuori mies, joka on "hämmentävän komea ja ruskeasilmäinen". Hän on terveystarkastaja Asko. Kun Noora myöhemmin tanssii riehakkaasti Askon kanssa Krouvin pikkujoulussa, hän aistii Mikon mustasukkaisuuden. 

Jätän paljastamatta, miten Nooran rakkausasiat tästä etenevät.

Olipa Lumienkeleitä Rantakylässä mukavaa luettavaa. Jos tästä kirjasta ei tule joulufiilistä, niin ei sitten mistään. Joenpolven kerronta on sujuvaa ja elävää. Tarinaa elävöittävät lukujen osuvat otsikot.  Taisipa minusta tulla Rantakylä-sarjan lukija tämän kirjan myötä. Mietin, miksi kirjailija on nimennyt tapahtumapaikan Rantakyläksi. Ainakin kolme Rantakylää tulee mieleeni. Niistä yhdessä, Joensuun Rantakylässä, olen asunut yli kolmekymmentä vuotta. Mutta kirjan Rantakylä taitaa kyllä olla ihan fiktiota. 

Tuuli Kivijoki: Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella

 

Tuuli Kivijoki: Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella. Karisto. 2025. Kansi Katja Säilä. 239 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella on neljäs osa Kivijoen Lemmenlahti-sarjassa. Aiemmin sarjassa ovat ilmestyneet Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella (2023), Syksyn sävyjä Lemmenlahdella (2024) ja Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella (2025). 

Katariinalla on takanaan avioero. Eroon ei liittynyt mitään dramatiikkaa, he vain totesivat, "ettei heillä ollut juuri mitään sanottavaa toisilleen." Nyt Katariina asuu yksin lapsuudenkodissaan Lemmenlahdella. Katariinalla on vahva tunne, että uusi elämänvaihe voi alkaa avioeron jälkeen. Tuntuu hyvältä olla vapaa ja itsenäinen. Tosin lähestyvä joulu mietityttää. Millaista olisi viettää joulu yksin?  

Katariina tekee listan tavoitteistaan seuraavalle kolmelle kuukaudelle. Listaan tulee kuusi kohtaa, mm. olohuoneen sisustus ja leipomaan opettelu. Viimeiseksi tavoitteeksi hän kirjaa treffeillä käymisen. Vai onko se liian aikaista avioeron jälkeen, ja sitä paitsi kenen kanssa hän sitten treffailisi, pohtii Katariina. Katariina aloittaa listan tavoitteiden toteuttamisen olohuoneen sisustuksesta. Nyt hänellä on vapaus sisustaa talo aivan oman makunsa mukaisesti. Käynti antiikkiliikkeessä osoittautuu varsin hyödylliseksi. Lisäksi hän löytää äitinsä aloittaman torkkupeiton, johon tarvitaan vielä runsaasti isoäidinneliöitä.

Katariina on opettajana Lemmenlahden koulussa ja vuoden loppuun asti virkaatekevänä rehtorina. Väinö on oppilaana Katariinan koulussa. Väinön kautta Katariina tutustuu Johannekseen, pojan isään ja paikallisen osuuskunnan eläinlääkäriin. Johannes vaikuttaa mukavalta keskustelukumppanilta, ja komeakin hän on. Pitkästä aikaa Katariina tapaa Arin, koulun entisen rehtorin, jolla on uusi työpaikka Viiskalan lukiossa. Vanhan tutun kanssa on mukava lähteä hiihtämään. Ja onpa Ari niin ystävällinen, että tuo Katariinalle joulukuusen. 

Pidän tästä sarjasta. On mukava, että tapahtumapaikka - Lemmenlahti - on sama kaikissa kirjoissa, mutta päähenkilö on eri. Lemmenlahti on fiktiivinen pieni paikkakunta jossakin päin Keski-Suomea. Päähenkilö on yleensä nuorehko sinkkunainen, jolla on tavalla tai toisella uusi elämäntilanne, jollakin muutto Lemmenlahdelle, jollakin taas tuore avioero. Uusi seurustelusuhde syntyy tai ainakin meinaa syntyä tavalla tai toisella. Lukija tapaa vaivihkaa edellisten kirjojen henkilöitä, tässä kirjassa mm. Sofian ja Annikan. Eräs Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella -teoksen päähenkilöistä saa merkittävän roolin tässäkin kirjassa . 

Tuuli Kivijoen Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella tarjoaa lukijalleen jälleen kerran rauhoittavan ja miellyttävän lukukokemuksen. Tämä feelgood-kirja on täydellinen valinta talvi-iltoihin. Kirjan teemat käsittelevät itsensä löytämistä sekä uusia alkuja. Jännitystä tuovat Katariinan miessuhteet. Iso kiitos Katja Säilälle kauniista kannesta, joka suorastaan houkuttelee tarttumaan kirjaan. Tuuli Kivijoki kätkee taakseen Anu Patrakan, joka on yksi Suomen parhaimmista naisdekkaristeista.

Maria Mustranta: Toivon talo + Lue Naiselle Ammatti -tapahtuma

 

Maria Mustranta: Toivon talo. WSOY. 2025. Kansi Ville Laihonen & People's. 296 sivua.

Rauman Naisten Pankin marraskuun lukupiirikirjana oli Mustrannan kirja Toivon talo, joka on myös Lue Naiselle Ammatti -kampanjan tämänvuotinen kirja. Lukupiirimme kokoontui 12.11. ja Rauman LNA-tapahtuma oli 18.11. 

Suomalainen, nelikymppinen Martta työskentelee kehitysaputyöntekijänä Ammanissa, Jordaniassa. Martta vierailee ammanilaisessa sairaalassa ja kohtaa Nouran, nelivuotiaan orpotytön. "Martta jäi tuijottamaan tyttöä. Pienissä lapsissa oli jotakin, mikä pakotti katsomaan. Tyttö makasi selällään hiukset mustina siveltimen vetoina tyynyllä. Peitteellä lepäävistä käsistä puuttui osa, pulleat kämmenet olivat kiinnittyneet suoraan kyynärpäihin." Noura on menettänyt perheensä Syyrian sodassa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat yhteen vuoteen: talvesta 2014 talveen 2015.

Martta tuntee kiintymystä tyttöä kohtaan. Kun tytölle ei löydy sukulaisia eikä sijaisperhettä, hänet siirretään lastenkotiin ja sitten vielä toiseen lastenkotiin. Martta seuraa mukana. Kun Martta ei palaa Sveitsiin, hänet irtisanotaan. Sukulaiset, ystävät ja miesystävä Peter eivät ymmärrä Martan päätöstä. 

Kirja oli ollut positiivinen ja ajatuksia herättävä lukukokemus suurimmalle osalle lukupiiriläisiä. Kirja vei mukanaan alusta alkaen, olipa muutama lukijoista lukenut kirjan yhdeltä istumalta. 

Puhuimme paljon auttamisesta ja yhteisöllisyydestä. Kirjan takakannessa kysytään: Jos auttaa yhtä, voiko auttaa kaikkia? Onko moraalisesti oikein, että ammattilainen auttaa yhtä ihmistä, vaikka tietää, että autettavia on paljon? Auttaminen ja yhteisöllisyys olivatkin mielestämme kirjan kantavia teemoja. Lukijamme totesivat, että kirja antoi tilaa omille muistoille. Monen mieleen tulivat omat yhteydet apua tarvitseviin sekä kotimaassa että ulkomailla. Martan mummi kirjoittaa kauniisti: "En ole kertaakaan katunut, kun olen jotakuta kurjaa auttanut. En ymmärrä, että toisista huolehtiminen on nykyisin niin epämuodikasta."

Pidimme Mustrannan kirjoitustyylistä. Mustranta kirjoittaa asiallista, raporttimaista tekstiä, kuten sopii odottaakin toimittajataustan omaavalta kirjailijalta. Teksti on vähäeleistä ja antaa tilaa lukijan omille tulkinnoille. Rankasta aiheestaan huolimatta kirja ei ahdista, koska kirjassa ei kuvata Nouran ahdinkoa, vaan keskitytään pikemminkin Martan omiin pohdintoihin.

Yhteenvetona lähes yksimielisinä totesimme, että kirjan aihe on tärkeä. Tarina koskettaa tunteita, yhdistää ihmisiä ja rakentaa toivoa. Kirja jää varmasti mieleen elämään. Annoimme kirjalle arvion 4. 

Lue Naiselle Ammatti -tilaisuus Rauman kirjastossa 18.11.2025

                                                 Kuvat: Hillevi Rohiola

Naisten Pankin kuvaesityksen pyöriessä taustalla Annika avasi tilaisuuden ja kertoi Naisten Pankin toiminnasta sekä siitä, millaista konkreettista apua kehitysmaiden naiset ovat saaneet Naisten Pankilta. Vuoden alussa Raumalle Sri Lankasta muuttaneet tytöt esittivät kaksi ihastuttavaa laulua.

Minulla oli ilo haastatella Maria Mustrantaa. LNA-kiertue on edennyt jo kahdeksannelle paikkakunnalle. Rauman jälkeen on vielä kaksi paikkakuntaa. 

Niin lukupiiriläisiä kuin yleisöäkin kiinnostivat syyt, miten kirjan aihealue oli syntynyt ja miksi tapahtumat sijoittuivat nimenomaan Ammaniin. Kirjan idean Mustranta oli saanut Han Kangin kirjoista Älä jätä hyvästejä ja Vegetaristi. Amman ja elämä siellä, sairaala ja lastenkodit tuntuvat lukijasta hyvin autenttisilta. Kirjaa voi helposti luulla autofiktioksi. Sitä se ei kuitenkaan ole, Mustranta on viettänyt Ammanissa vain runsaan viikon tutustuen paikkoihin ja haastatellen avustusjärjestöjen ja paikallisten viranomaisten edustajia. 

Kävimme haastattelussa läpi kirjan juonta ja puhuimme yhteisöllisyydestä ja toisten auttamisesta. Mustranta totesi, että nykyisin ei ole trendikästä auttaa toisia, vaan yhä useampi keskittyy vain omaan itseensä ja itsestä huolehtimiseen. 

Olimme molemmat sitä mieltä, että Ville Laihosen suunnittelema kansi on todella kaunis. 

Tilaisuus oli hyvin onnistunut. Kuulijoita oli 40 ja illan arpa-, kahvi- ja NP-tuotteiden myyntituotto peräti n. 820 euroa.

Kiitos Maria Mustranta, kun olet mukana LNA-kiertueella, kiitos Rauman kirjasto hyvästä yhteistyöstä, kiitos yleisö ja kiitos ihanat naistenpankkilaiset, jotka olitte leiponeet, keränneet arpapalkintoja ja organisoineet tilaisuuden kulun.