Simone Buchholz: Verikuu

Simone Buchholz: Verikuu. Kustantamo Huippu. 2020. Saksankielinen alkuteos Beton Rouge. Suomentanut Anne Kilpi. Kansi: Taina Värri. 272 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Ne kiskoivat hänet taas yöllä ylös sängystä ja veivät kylmään suihkuun, kuten tehdään kaikkien uusien kanssa, mutta hän ei ollut uusi. Hän tuli niiden kanssa viidennelle luokalle, silloin hän oli uusi, silloin hänet vietiin ensimmäisen kerran suihkuun. Siitä lähtien ne veivät hänet suihkuun melkein joka yö, hän seisoi viiden vuoden ajan öisin kylmässä vedessä, jos se sattui huvittamaan heitä. Ja siltä varalta, että hän yrittäisi sen jälkeen paeta lämpimään sänkyynsä, ne kantoivat suihkuun myös sängyn." (s. 123)

Eräänä syksyisenä aamuna tajuton mies löydetään häkistä erään suuren saksalaisen lehti-imperiumin sisäänkäynnin edestä. Pian saadaan selville, että tämä häkkiin teljetty, alaston ja huumattu mies on lehtiyrityksen henkilöstöpäällikkö. Kolme päivää myöhemmin tehdään samanlainen löytö. Tämäkin mies kuuluu esimiesportaaseen samassa yrityksessä. Käy ilmi, että nämä johtajat eivät ole olleet suosittuja henkilöitä yrityksen työntekijöiden keskuudessa. Työpaikkaneuvoston puheenjohtaja kuvaa johdon toimintatapoja. "Ylimmän kerroksen herrat täällä ovat paskan ylhäältä alas lapioimisen todellisia mestareita", hän sanoo. "Ne ovat tuhlanneet vuosia väärien päätösten tekemiseen  ja ohittaneet kehittymismahdollisuuksia, ne lakkauttavat lehtiä nopeaan tahtiin ja tuovat markkinoille uusia ja ah, niin innovatiivisia ideoita, että joskus sitä miettii, juoksevatko ne aamuisin ensi töikseen pää edellä seinään ennen kuin päättävät, mikä on hyväksi tälle yritykselle ja sen työntekijöille." (s. 40-41) Poliisien selvitettäväksi jää, liittyvätkö yrityksen tulehtunut ilmapiiri ja esimiesten häväistykset jollakin tavalla yhteen. 

Verikuu on nopeatempoinen trilleri, jonka tapahtumat sijoittuvat Hampuriin. Pääosassa on syyttäjänä työskentelevä Chastity Riley, nelikymppinen persoonallinen nainen. Chastity saa työparikseen rikosylikomisario Ivo Stepanovicin. Ivo saadaan lainaksi osavaltion rikospoliisin yksiköstä 44, joka tunnetaan luunkovana ässäryhmänä. Ensin Chastityn ja Ivon on selvitettävä, mitä viestiä tekijä haluaa jättää häkkihäväistyksillään. Onko vielä joku muukin vaarassa joutua tämän raakalaisen uhriksi?

Tutkimusten edetessä näyttää siltä, että rikosten motiivit juontavat kaukaa historiasta. Tätä varten Chastity ja Ivo joutuvat matkaamaan Baijeriin ja tutustumaan sisäoppilaitokseen, jossa 1980-luvun lopulla eliitin ja rahavallan lapsilla oli voimassa ihan omat käyttäytymissääntönsä. Chastity ja Ivo tapaavat lääkäri Johannes Wollmannin, jonka oveen ripustetussa ilmoituksessa lukee: "TÄMÄ PAIKKA PYSYY KIINNI SIIHEN ASTI, KUNNES KAUPUNGINJOHTAJA LAKKAA NUSSIMASTA VAIMOANI". (s. 151) Wollmann on auttamishaluinen, ja kaksikko saakin häneltä paljon arvokasta taustatietoa. Raakuudet saavat selityksensä. Teot kumpuavat julmasta kostonhimosta.

Voin sanoa, että minä rakastuin tähän kirjaan. Kirja ei ollut mitään sellaista, mitä odotin rikoskirjalta. Se oli kertakaikkiaan niin erilainen, suorastaan tyrmäävä. Erityisesti ihastuin kirjan henkilöihin ja upeaan kieleen. Verikuu on rikoskirja, mutta yhtä paljon se on kuvausta Chastityn persoonallisuudesta ja hänen sisäisestä maailmastaan. "Olen tyyppi, jolle kuuluu harvoin hyvää, paitsi meren rannalla. Olen tyyppi, joka hukuttaa vaikeudet alkoholiin ja täyttää itsensä tupakalla. Olen tyyppi, joka ei ole missään kotonaan ja joka on silti juuttunut paikalleen, ja olen tyyppi, joka tulee siitä epävarmaksi." (s. 139)  Chastityn persoonallisuus kiehtoo, inhottaa ja joskus jopa säälittää. Hampuri tapahtumaympäristönä on kiinnostava. Sankt Paulin yöelämä ja Blaue Nachtin kapakka tulevat tutuiksi. Chastity, kuten lähes kaikki kirjan henkilöt, ovat intohimoisia tupakoitsijoita. Jäin miettimään, miten ihmeessä he pystyivät tupakoimaan joka paikassa, mm. ravintoloissa vielä vuonna 2017, jolloin Verikuu ilmestyi saksaksi. Lähes kaikissa Euroopan maissa tupakointiin alkoi tulla rajoituksia jo 2000-luvun alkupuolella. 

Kieleltään kirja on kerrassaan upea. Buchholz kirjoittaa lyhytsanaista, napakkaa tekstiä, jossa ei ole yhtään lausetta liikaa. Mukana on myös aimo annos mustaa huumoria. Ihastuin myös oivaltaviin lukujen otsikoihin. Kirjailija tekee hyviä havaintoja ympäristöstä ja henkilöistä. "Hän nyökkää. Sebastian Schmidt nyökkää, kuten hän nyökkää oletettavasti aina halutessaan näyttää suurelta ja mahtavalta, kun hän on esimerkiksi tehnyt jonkin mahtavan diilin. Nyökkäys on harkittu, hänen ylävartalonsa koskettaa pöydänreunaa, käsivarret on ristitty pöydän päälle, huulet asetettu tietoisesti yhteen." (s. 107) Ainakin minä olin aivan myyty tämän tekstin edessä. Mutta yksin Buchholz ei pysty kielellään valloittamaan, loistavaan tekstiin tarvitaan loistava käännös. Sellaisen käännöksen takaa Anne Kilpi.

Vaikka et olisikaan rikoskirjojen ystävä, uskon että tämä on sellainen kirja, joka ihastuttaa. Toivottavasti Chastityn terveys kestää epäsäännöllistä elämää - tupakkaa, alkoholia, unen puutetta - jotta saamme nauttia tämän sarjan kirjoista jatkossakin.  

Taina Värri: Kiitos onnistuneesta kannesta.

Verikuu on luettu mm. seuraavissa blogeissa: Oksan hyllyllä, Kirjarouvan elämää ja Kirsin kirjanurkka.