Näytetään tekstit, joissa on tunniste Whitehead Colson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Whitehead Colson. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. helmikuuta 2022

Colson Whitehead: Harlem Shuffle

Colson Whitehead: Harlem Shuffle. Otava. 2022. Englanninkielinen alkuteos Harlem Shuffle. Suomentanut Markku Päkkilä. 374 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Hullu mies", Carney sanoi. Kaduilla liikkui ylimääräisiä poliisipartioita palauttamassa järjestystä, partioautoja ja poliiseja oli joka kadunkulmassa, mutta Freddie kanniskeli Madison Avenuella salkkua, joka oli selvästi jonkun muun omaisuutta. Huumeitako siinä oli? Ei kai Freddie niitä hänelle toisi, eihän? "Mihin sinä yrität sotkea minut?" "Olen sinun serkkusi", Freddie sanoi. "Sun on pakko auttaa. Ei ole ketään muutakaan." (s. 261)

Colson Whiteheadin Maanalainen rautatie ilmestyi USA:ssa vuonna 2016. Whitehead kertoi New York Timesille, että kirjan kirjoittaminen oli ollut rankka ja raskas kokemus. Siksi hänen suunnitelmanaan oli seuraavaksi kirjoittaa rikosromaani, koska se saattaisi olla hyvää vastapainoa Maanalaiselle rautatielle. Mutta suunnitelmat muuttuivat. Mustien teinien poliisiammuskelusta järkyttyneenä Whitehead päätti toteuttaa fiktiivisen kertomuksen Nickelin pojat (Otava 2020). (linkki) Kirja kertoo Nickelin koulusta, joka ei ollut koulu, vaan pikemmin rangaistuslaitos nuorille pojille. Täällä opiskeltiin elämää, sitä millaista elämä oli jatkuvan väkivallan uhan alaisena.

Nickelin poikien jälkeen oli rikosromaanin vuoro. Harlem Shufflen tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun Harlemiin. Päähenkilö on Ray Carney, joka omistaa vaatimattoman huonekalukaupan Harlemin pääväylällä 125. kadulla, kadulla jonka toinen nimi on Martin Luther King Jr. Boulevard. Ray on arvonsa tunteva kauppias. Hän tuntee ylpeyttä, kun katsoo nimeään kantavia puolimetrisiä kirjaimia liikkeen julkisivulla. Ray uskaltaa luottaa siihen, että hän on vihdoin voittanut häpeällisen perhetaustansa. Kouluaikana Raylla oli ollut täysi työ pärjäämisessä. "Kukaan ei auttanut, kaikki täytyi tehdä itse. Täytyi oppia laittamaan ruokaa ja maksamaan laskut, kun posti toi karhukirjeitä, ja selvittämään asiat puhumalla, kun vuokraisäntä kolkutti." (s. 20-21) Äitiä ei enää ollut ja isällä oli omat hämärät juttunsa. Sitten poliisi ampui isän.

Tällä kadulla sijaitsi Rayn huonekalukauppa. Kuva AA.

"Yritän päästä elämässä eteenpäin." (s. 108)

Ray haluaa kovasti menestyä. Hän haluaisi muuttaa paremmalle asuinalueelle ja hän ajaakin usein Riverside Drivelle haaveilemaan uudesta asunnosta. Eikä liikkeenkään laajentaminen olisi hassumpi juttu. Mutta ihan pelkät huonekalukaupan tuotot eivät riitä tuohon kaikkeen. Pientä lisäansiota Ray saakin välittämällä serkkunsa varastamaa tavaraa. Hän kyllä haluaa ehdoin tahdoin ylläpitää mielikuvaa rehellisestä miehestä. "Minä myyn huonekaluja." "Älä nekru yritä." (s. 40) Serkku saa Rayn osallistumaan hotelliryöstöön. Keikka ei onnistu. Nyt Rayn on mietittävä, miten selvitä kaikesta - romahtaako kaikki ja mitä tapahtuu serkulle. Päätöksiä on tehtävä. Lähteäkö rehelliselle tielle ja jättää kaikki pienikin epärehellisyys? Vai luottaako rikollisten maailmaan, jotta saisi riittävästi rahaa hyvän elintason saavuttamiseen?

Rayn perheeseen kuuluu Black Star -matkatoimistossa työskentelevä vaimo Elizabeth ja kaksi lasta. Elizabethin vanhempia tavataan usein. Appiukko jaksaa kertoa toistuvasti Dumas Clubista, menestyvien mustien yhdistyksestä. Salaa Raykin haaveilee jäsenyydestä, mutta vaatimattomana huonekalukauppiaana, jolla on kyseenalainen tausta, hän ei täytä valintakriteereitä. Ja vielä kaikkein tärkeintä: "...Dumasiin hyväksyttiin vain miehiä, joiden iho oli vaaleampi kuin ruskea paperipussi. Carney oli liian tummaihoinen." (s. 85) Kuitenkin, klubi kiinnostaa Rayta ja hän miettiikin, voisiko viralliset valintakriteerit jotenkin ohittaa.

Kirjan kolmannessa osiossa eletään vuotta 1964, kansalaisoikeusliikkeen aikaa, jolloin Harlemissa mellakoitiin, osoitettiin mieltä rodullista epäoikeudenmukaisuutta ja juurtuneita valtarakenteita vastaan, tapeltiin ja ammuttiin. Viimeinen pisara oli, kun valkoinen poliisi ampui James Powellin, 15-vuotiaan mustan opiskelijan. Poliisi Munson totesi: "Tiesin sillä sekunnilla, kun kuulin uutisen radiosta. Poika oli ammuttu. Siinä helteessä Harlem ei ollut ruutitynnyri - vaan ruutirehdas." (s. 297) Mutta Rayta ei kansalaisoikeusliikkeen ajama mustien aseman parantaminen juuri huolettanut. Enemmän häntä kiinnosti oman asemansa parantaminen. Joskus hän kuitenkin halusi leikitellä. Hän laati mainoksen divaanista. "Suunniteltu nykypäivän liikkuvalle mielenosoittajalle...Kun takana on pitkä päivä täynnä yhteenottoja esivallan kanssa, olisiko aika nostaa jalat Collins-Hathawayn uudelle ottomaanille?" (s. 257)

Harlem Shuffle on paljon kaikkea, paljon sellaista, mistä minä pidin. Kirja on lämminhenkinen rikostarina ja samalla se on perhesaaga. Kirjan yhteiskunnallinen näkökulma liittyen rasismiin vetosi minuun ja myös se, että tapahtumaympäristönä on nimenomaan Harlem. Pidin paljon Ray Carneystä. Rayn henkilökuva on taidokkaasti rakennettu ja uskottava. Hänen persoonansa kautta tulee esille Harlem Shufflen ydin eli se, että laillisuuden ja laittomuuden välillä on vain hämärä ero. Loppujen lopuksi kun pohditaan tekojen moraalisuutta, lieneekö rikollisten päämäärissä ja keinoissa kovinkaan paljon eroa taloudellisen eliitin ja liikemiesten harjoittamaan toimintaan. Kirjan levoton kansi kuvaa hyvin Harlemin 1960-tunnelmaa.

Kirjan tapahtumapaikat ovat todellisia. Näitä seurasin kiinnostuneena, ihan kartan kanssa. Monet paikoista olivat minullekin tuttuja. Hotelli Theresan vieressä olevassa Chock Full o' Nuts:ssa Ray kävi kahvilla. Apollo-teatterikin mainitaan.

Apollo-teatteri. Kuva AA.
Whitehead oli juuri lopettanut kirjan kirjoittamisen, kun protestit puhkesivat ympäri Yhdysvaltoja vastauksena George Floydin murhaan.

Colson Whitehead, kaksinkertainen Pulitzer-voittaja, tulee Helsinki Litiin 14.5.2022 kertomaan kirjastaan Harlem Shuffle.

New Yorkin matkamuistot koristavat puutarhaa. Kuva AA.

Harlem Shuffle on luettu myös Mummo matkalla -blogissa. 

perjantai 22. toukokuuta 2020

Colson Whitehead: Nickelin pojat


Colson Whitehead: Nickelin pojat. Otava. 2020. Englanninkielinen alkuteos The Nickel Boys. Suomentanut Markku Päkkilä. Lukija Markus Niemi. Kesto 6 t 48 min. Supla.

Tämä kirja kiinnosti minua jo siksi, että tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun USA:n kansalaisoikeustaistelujen vuosiin. Etelävaltioissa oli vielä voimassa sisällissodan jälkeisiltä ajoilta periytyvä rotuerottelulainsäädäntö. Valkoiset olivat ihan oma luokkansa. Mustilla ei ollut mitään asiaa valkoisten ravintoloihin eikä elokuvateattereihin. Julkiset käymälät olivat vain valkoisia varten. Bussissa oli erikseen paikat valkoisille ja mustille. Kaikki huoltoasemat eivät tarjonneet palvelujaan mustille. Ku Klux Klan piti tehokkaasti yllä eripuraa ja vihaa. Mieleen tulee Kathryn Stockettin erinomainen kirja Piiat (WSOY, 2010), joka kertoo värillisistä naisista, jotka piikoivat valkoisten kodeissa Mississippissa 1960-luvulla.  

Näistä rotuerottelun olosuhteista nousi kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King. Ensimmäinen Kingin voitto tuli vuonna 1955 Montgomeryssa. Silloin rohkea Rosa Parks rikkoi lakia kieltäytyessään luovuttamasta paikkaansa bussissa valkoihoiselle miehelle. Kingin johdolla aloitettiin bussiboikotti, jonka mustat voittivat. 

Nickelin poikien päähenkilö Elwood Curtis on lahjakas ja ahkera värillinen lukiolaispoika Tallahasseessa Floridassa. Hän menestyy koulussa sekä on pidetty ja ahkera työntekijä tupakkakaupassa. Martin Luther Kingin puheet rotusorrosta tekevät syvän vaikutuksen Elwoodiin. Elwood on saanut vuonna 1962 parhaan joululahjan ikinä. Kyseessä on äänilevy at Zion Hill, joka koostuu Martin Luther Kingin puheista. Tätä levyä Elwood ei koskaan poista levylautaselta. Lisäintoa Elwood saa uudelta historianopettajalta, joka avaa oppilailleen rotusorron historiallisia taustoja. 
Tallahassee, Florida
Elwood on onnekas, hän saa opiskelupaikan värillisten collegesta. Hän lähtee innokkaana kouluun ja liftaa vihreään Plymouthiin. Liftausmatka muuttaa koko Elwoodin elämän. Poliisi pysäyttää Plymouthin, toteaa että auto on varastettu ja laittaa kuskin ja Elwoodin vankilaan. Oikeus tuomitsee Elwoodin Nickelin "ammattikouluun". 

Mutta Nickel ei ole koulu, se on pikemminkin rangaistuslaitos nuorille pojille, sekä valkoisille että värillisille. Täällä ei opiskella mitään oppiaineita. Täällä opiskellaan elämää, sitä millaista elämä on jatkuvan väkivallan uhan alaisena. Alueella on Valkoiseksi taloksi nimetty vaja, jossa uudet tulokkaat saavat kasteensa. Henkilökunta ottaa tulokkailta luulot pois ruoskimalla poikia nahkaremmillä. Ison tuulettimen meluisan äänen on tarkoitus peittää alleen poikien tuskan huudot. Lisäksi henkilökunta rankaisee poikia potkimalla, hakkaamalla ja eristyksellä, useimmiten ilman mitään syytä. Opiskelun sijaan pojilla teetetään työtä. Joulumyyjäiset ovat merkittävä tulonlähde Nickelille. Myyjäisten valmisteluun käytetään runsaasti aikaa. Rangaistuslaitoksen henkilökunta tietää hyvin, miten tärkeää on pitää yllä hyviä suhteita johtokunnan jäseniin. Sen vuoksi pojat tekevät heidän talojensa kunnostus- ja pihatyöt. 

Valkoiset ja mustat pojat pidetään enimmäkseen erillään. Nyrkkeilyottelut ovat poikkeus. Whitehead kuvaa intensiivisesti nyrkkeilyotteluiden tiivistä tunnelmaa ja tulenarkojen jännitteiden purkautumista. Mustien Griff voittaa ottelun. Mutta millaisin seurauksin? Ottelua seuraavana yönä Griff katoaa totaalisesti.

Kaikesta väkivaltaisuudesta huolimatta Elwood jaksaa uskoa oikeudenmukaisuuteen ja siihen, että vääryydet ja väkivalta loppuvat, jos niistä tiedetään ylemmillä tahoilla. Mutta ei se niin mene, Elwood joutuu tappolistalle. Sitten ei ole muuta mahdollisuutta kuin pako.

Tämä on erinomainen kirja. Minulle kirja oli vaikuttava ja vahva lukukokemus. Pidin Whiteheadin kirjoitustyylistä. Sen sijaan että kirjailija mässäilisi väkivallalla ja alleviivaisi sortoa, hän jättää tilaa lukijan ajatuksille. Kirjan rakenne on kiinnostava ja perinteisestä poikkeava. Kontrastia rangaistuslaitoksen raakuuteen tuo Martin Luther Kingin sanoma väkivallattomasta vastarinnasta. Näin puhui Martin Luther King Washingtonissa vuonna 1963: "Minulla on unelma, että jonain päivänä Georgian punaisilla kukkuloilla voivat entisten orjien lapset ja entisten orjanomistajien lapset istua yhteiseen veljeyden pöytään. Minulla on unelma..."

Kirja toimi hyvin myös äänikirjana. Pidän Markus Niemen luennasta.

Kirjan painoarvoa lisää vielä se, että kirjan tapahtumat pohjautuvat todellisiin tapahtumiin. Nickelin rangaistuslaitoksella on esikuvansa. Se on Dozierin koulukoti, joka oli tunnettu äärimmäisistä raakuuksista. Koulukodin toiminta päättyi vasta vuonna 2011.  


Kirja on luettu mm. seuraavissa blogeissa: 
Annelin lukuvinkit,
Kirjaluotsi,
Mummo matkalla,
Donna mobilen kirjat.