Satu Vasantola: Kun isä osti merenkurkun

 

Satu Vasantola: Kun isä osti merenkurkun. Tammi. 2023. 256 sivua.

Omasta hyllystä

"Isäs on kuin koskikara, mummo kuiskasi kerran, sillä on kosken kuohut sisällään. Ei se sille mitään mahda, sukunsa kirousta kantaa, poikaparka."

Tyttären Eerik-isä on sairas. Hän sairastaa maanisdepressiivisuutta eli kaksisuuntaista mielialahäiriötä, kuten tänä päivänä tämä sairaus kauniimmin ilmaistaan. Isän maaninen vaihe on alkamassa, kun tytär tulee käymään ja löytää isänsä tanssimassa pienen kodin parvekkeella puku päällä, silkkinen kravatti kaulassa ja kiiltävät tanssikengät jalassa. Tango soi ja isä pyörähtelee kuvitellun daamin kanssa viejän varmoin ottein. Laskupino lojuu eteisen lattialla. 

"Kolme ovea, kuusi lukkoa."

Tytär tunnistaa oireet, ei hän tässä tilanteessa ole ensimmäistä kertaa. Apua tulisi saada, ainakin lääkitys tulisi saada vastaamaan isän tämän hetkistä tilaa. Tytär saa isän lähtemään Kellokosken sairaalaan, joka on entuudestaan isälle tuttu paikka, onhan hän ollut siellä toistakymmentä kertaa. Hänet otetaan sisään, mutta kun tytär seuraavana päivänä tulee isäänsä katsomaan, hän saa kuulla, että isä on kotiutettu, koska "ei ole epikriisissä merkintää harhoista".

Kotiin Eerik ei ole mennyt. Siitä alkaa isäänsä etsivän tyttären road trip läpi Etelä-Suomen. Ollaan Imatralla ja ollaan Savonlinnassa. Isä on aina askeleen edellä tytärtään. Isä lähettelee viestejä, whatsapp-viestejä, tekstiviestejä, ääniviestejä, ryhmäpuhelun yrityksiä, kaikki yleensä yöaikaan lähetettyjä. Suuria ovat isän suunnitelmat. Hän valmistelee Putinin ja Barack Obaman Suomeen tuloa. Valmisteluja hän on tehnyt Michelle Obaman kanssa. Savonlinnassa Eerik suunnittelee ostavansa Olavinlinnan kesämökiksi. Merenkurkkuun isä rakentaa uuden New Yorkin.

"ensin hoidetaan itä ja sitten länsi
kohtaa alkaa tornitaloja nousta
keskelle merta
ostan merenkurkun takaatko lainan"

Eerik tapaa naisia ja tanssii kiiltävissä tanssikengissään. Naiset lainaavat hurmaavalle Eerikille rahaa, kuka enemmän, kuka vähemmän. Mutta "pätäkkää piisaa" ja eteenpäin kohti Merenkurkkua mennään. Tytär seuraa perässä. Matkalla tytär palaa lapsuuden muistoihinsa. Äiti oli kuollut auto-onnettomuudessa. Se oli raskasta aikaa lapsille, mutta isä käski mummon olla huolehtimatta. "Lapset ovat niin pieniä vielä, eivät ymmärrä koko asiaa. Turha siitä on niille puhua. Ja minulla on firma, se pitää ajatukset muualla. Nytkin on kolme työmaata käynnissä." Mutta kyllä lapset ymmärsivät. 

"Isän leuasta näen, että pitää olla hiljaa."

Isän sairaus oli alkanut 1990-luvun laman myötä, vaikkakin niin kauan kuin tytär muistaa, isää oli pitänyt pelätä, sillä hän oli hyvin arvaamaton ja äkkipikainen. Nyt tytär on raskaana ja sisällä sykkii pelko suvussa kulkevan mielenterveyssairauden periytymisestä. 

Vasantolan kuvaus Eerik-isän sairaudesta on uskottavaa, ja vielä uskottavammaksi sairauden kuvaus tulee, kun tietää, että kirjailijan isä sairastaa maanisdepressiivisuutta. Vasantola kuvaa sairautta neutraalisti, ei saarnaa eikä alleviivaa, vaikka Eerik-isän tyttärenä hän tunnistaa hyvin sairauden mukanaan tuomat haasteet koskien isän vaikeuksia saada apua. Jos Eerik ei oireiden alkuvaiheissa saa apua, se on isän kannalta inhimillisesti jopa julmaa puhumattakaan yhteiskunnalle psykoosivaiheesta aiheutuvista kustannuksista. Lyhyesti sanoen, laitospaikkoja on vähennetty eikä avohoitoa ole suhteessa lisätty.    

Olen lukenut Vasantolan esikoisteoksen En palaa takaisin koskaan, luulen (Tammi 2018) (linkki). Pidin siitä paljon. Siksi odotukset olivatkin suuret tämän kirjan suhteen. En pettynyt, päinvastoin. Kirja on kaunis kuvaus isän ja tyttären särkyneestä suhteesta ja tyttären tarpeesta yrittää ymmärtää isäänsä. Esikoiskirjan tavoin kirja on kielellisesti todella upea. Vasantolan selkeää ja elävää tekstiä on helppo lukea. Kirjassa on paljon takautumia päähenkilön lapsuuteen. Printtikirjassa juonta on helppo seurata vuosilukujen turvin, mutta luulenpa, että äänikirjassa paljon käytetyt takautumat saattavat vaikeuttaa juonen seuraamista. 

Lukupiirikirjana Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan, luulen

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen. 2018. Tammi. Kannen suunnittelu: Emmi Kyytsönen. 379 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Seniorilukupiirillämme oli tiistaina 26.2. vuoden toinen kokoontuminen. Vasantolan kirja oli herättänyt paljon kiinnostusta, meitä oli läsnä 14 innokasta lukijaa. Ja mikä parasta, olemme saaneet joukkoomme mieslukijan! Satu Vasantola kuvaa kirjassaan eteläpohjalaisen suvun tarinaa neljässä polvessa 1930-luvulta asti nykypäivään saakka. 

Matriarkka Martta

Sukusaagan Martta-emäntä on kovia kokenut, työteliäs pohjalaisnainen. Martan elämää avataan kirjassa pikku hiljaa, mutta selväksi käy, että vaikka Martan elämä ei ole ollut helppoa, niin siitä huolimatta hänellä vielä 92-vuotiaana riittää aikaa ja ymmärrystä omille lapsilleen, lastenlapsilleen ja jopa lastenlastenlapsilleen. Martta on suvun koossa pitävä voima, hänen syntymäpäivilleen tulee koko lähisuku. "Martta nosti pöytään ohraleivät ja makkarat, tiikerikakun ja leipäjuuston, 23 lautasta, kahvikuppia ja lusikkaa." (s. 169)

Sukusaaga alkaa 30-luvulta Martta ja aviomies-Topi Vähä-Paavolan avioliiton kuvauksella. Sitten tulee sota. Topi tulee takaisin rintamalta vaitonaisena miehenä, joka yhä useammin hakeutuu alkoholin pariin. Näin Martta hoitaa omien töittensä ohella myös isännän työt. Perhe kasvaa. On puutetta ruoasta, vaatteista ja kaikesta muustakin. Mutta niin on muillakin perheillä. Lapset Martti, Tapio, Jussi ja Marja-Terttu ovat Martalle rakkaita, mutta kaikista rakkain on Tapio. Tapiosta tuleekin yksi kirjan päähenkilöistä Martan ohella. Me lukupiiriläiset pidimme Martasta, hän on todellinen, uskottava, ihan oikea mummo, niin  hellyttävä, niin rakas ja rakastava. Monet meistä löysivät samoja luonteenpiirteitä omista mummoistaan.

Rakennusyrittäjäksi Pohjanmaalle

Mummolle tulee ikävä, kun rakas Tapio-poika lähtee Ruotsiin töihin Volvon tehtaalle. Mutta takaisin Pohjanmaalle Tapio palaa, ei ollut tehdastyö alituisine lakkouhkineen hänen juttunsa. Yrittäjyys houkuttelee ja niin pannaan pystyyn rakennusyritys veljien kanssa  - ihan noin vain, ilman mitään alan koulutusta. Mutta niin rakentuu talo toinen toisensa jälkeen - periksiantamattomuudella ja jääräpäisyydellä.

"Siihen se on noussut, neljän perheen rivitalo, Tapion tahdosta. Näkisivätpä autotehtaan pomot Tapion nyt, oman firmansa johtajana, rakentamaansa rivitaloa myymässä. Vieläkö katsoisivat suomalaista miestä alaspäin?" (s. 195)

Pidimme Tapion persoonasta. Tällaisia mielestämme ovat pohjalaismiehet, periksiantamattomia, luotettavia. Alkukantaiset tunteet, vaikkapa viha, leiskahtavat esiin, kun on tarve  puolustaa itselle tärkeitä asioita tai tärkeitä henkilöitä. Tapiolla on voimakas halu jäädä Pohjanmaalle.

"Näistä näkymistä hän ei haluaisi luopua koskaan, avaruudesta ja kauas näkemisestä. Tapio ei muuttaisi täältä ikinä. Ei Helsinkiin, ei takaisin Ruotsiin, ei edes Seinäjoelle. Ei mihinkään, missä katuvalot loistaisivat niin ettei tähti erottanut." (s. 85)

Etelä-Pohjanmaan avaruutta (Wikipedia)

  Määrätietoinen, todellinen elämänsä suunnittelija Susanna

Martan lapset kasvavat, menevät naimisiin ja saavat lapsia. Marja-Terttu nai Ollin. Toinen heidän tyttäristään on Susanna, josta tulee kirjan kolmas päähenkilö. Susanna päättää lähteä opiskelemaan lakia Helsinkiin. Vaikka niin monet sukulaiset jäävät Pohjanmaalle, Susanna on tiennyt lähtevänsä jo kouluajoista saakka. Hän huolehtii koulustaan tunnollisesti, jotta lakiopinnot avautuisivat hänelle. Mutta pitkä on suvun ensimmäisen ylioppilaan matka Helsinkiin yliopisto-opintoihin.  Menneisyys seuraa mukana.

"Maailmassa, johon ei ollut syntynyt, joutui jatkuvasti taistelemaan pärjäämisestään, miettimään mistä ja milloin muille paljastuisi, että oli päässyt varkain heidän luentosaleihinsa ja kuppiloihinsa. Ja kun sinne oli kerran hypännyt, paluu ei ollut mahdollista vaikka tahtoisikin. Palaajassa oli vierasta verta, kuka sellaista tahtoisi takaisin. Eikä itsekään osaisi ajatella niin kuin ennen, ei pystyisi pyyhkimään pois yliopiston oppeja." (s. 217)

Susannan myötä kirjaan tulee mukaan pakolaisteema. Fatiman ja Tariqin mukaanottaminen kirjaan herätti keskustelua, osa olisi jättänyt tämän teeman kokonaan pois, kun taas joidenkin mielestä pakolaisasiat sitoivat kirjan kiinni tähän päivään. Eräs lukijoistamme arvioi, että pakolaiskysymys toimi linkkinä 60-luvun Ruotsiin suuntautuneelle muuttoliikkeelle.

Elävä kuvaus Vähä-Paavolan suvusta

Totesimme, että Vasantola on kirjoittanut hyvän kirjan. Kirja on taidokas kuvaus Martan suvusta ja pohjalaisuudesta. Kirjan on kirjoittanut kirjailija, jolla on jo runsaasti tietämystä ja elämänkokemusta. Erästä lukijaamme miellytti erityisesti Tapion, Kaarinan ja Susannan yksilöpsykologinen kasvutarina. Suvun salaisuudet paljastuivat pikku hiljaa. Välillä lukeminen suorastaan ahdisti, niin paljon rankkoja tapahtumia mahtui Martan suvun tarinaan.  Moni löysi samoja kaikuja omasta elämästään. Mutta totesimme myös, että kirjassa käytetyn takaumarakenteen vuoksi kirja oli melko haasteellista luettavaa. Jo alkuun pääseminen tuotti vaikeuksia, eli kuten eräs lukijamme totesi: "Kyllä tämä nyt on taisteltava."  Lukijamme olivat vastanneet kirjan haasteellisuuteen eri tavoin: osa oli lukenut kirjan kahdesti, osa taas oli piirtänyt yksityiskohtaisen sukupuun Martan perheestä ja osa oli kirjannut eri perheiden tapahtumia eri paperilapuille. Mietimme, miksi tämä eri aikajaksoilla liikkuminen on nykyisin niin yleistä kaunokirjallisuudessa, ehkä suorastaan pakollista. Kirjoitetaanko tällä tavalla meitä seniori-ikäisiä varten, jotta muistimme ei pääsisi heikentymään? 😅 Mieslukijamme oli kuunnellut kirjan kahteen kertaan, huonolla menestyksellä, kuten hän sanoi. Kuuntelussakin kirjan juonen ymmärtäminen tökkäsi jatkuviin aikahyppelyihin.

Kirjassa on runsaasti materiaalia. Olimme sitä mieltä, että tästä aineistosta olisi saanut useammankin kirjan. Itse pidin erityisesti Tapiosta ja olisinkin lukenut mielelläni vaikkapa koko kirjan Tapiosta.

Kirjan Epuilta lainattu nimi saa meiltä kiitosta. Lukijan pohdittavaksi jää, palaako Fatima kotimaahansa tai palaako Susanna Suomeen. Lukupiirimme kiittää Satu Vasantolaa mielenkiintoisesta ja taitavasti kirjoitetusta sukusaagasta. Ensi kerralla käsittelemme Kjell Westön Rikinkeltaista taivasta.