Joonatan Tolan Punainen planeetta äänikirjana

Joonatan Tola: Punainen planeetta. Otava. 2021. Lukija Ilkka Villi. 11 tuntia 4 minuuttia. 

Joonatan Tola kertoo isänsä Mikko J. Tolan elämäntarinan esikoiskirjassaan Punainen planeetta. Isä on kirjan päähenkilö ja kertojana on Joonatan. Taidemaalari ja runoilija Mikko J. Tolan elämä päättyi vuonna 1989, jolloin hän oli 35-vuotias. Joonatan-pojalla oli tuolloin ikää vajaat kuusi vuotta.

Kirja etenee kronologisesti. Kerronta alkaa Joonatanin isovanhemmista. Isoisä oli neurokirurgi, joka sairastui polioon, joutui pyörätuoliin, mutta ei lannistunut. Aktiivisesti hän kirjoitti oman alansa julkaisuja ja ottipa vanhoilla päivillään eron vaimostaan ja avioitui hoitajansa kanssa. Tällaiseen perheeseen Joonatanin isä Mikko syntyi. Jo nuoruusvuosina Mikon mielenterveys järkkyi, välillä hän vietti pitkiäkin aikoja Hesperiassa. Harhaluulot vainosivat häntä, ja hän uskoi olevansa natsiupseeri. Sitten löytyi ihana nainen, nainen joka ymmärsi häntä ja jonka kanssa hän halusi perustaa perheen.

Yhteinen koti löytyi ensin Helsingistä. Sitten isä halusi muuttaa maaseudun rauhaan eli "täydelliseen vapauteen". Vapautta etsittiin ensin Ruotsinpyhtäältä ja sitten Keski-Suomesta. Lapsia syntyi yhteensä neljä, eriparisilmäinen sisko, näkijäsisko, animesilmäinen pikkuveli ja Joonatan, joka oli kolmanneksi vanhin. Asuinpaikkakunnat vaihtuivat, mutta taiteilijarytmissä elettiin olipa paikkakunta mikä tahansa. Maanisen kauden aikana isä saattoi maalata paljonkin tauluja. Silloin tällöin jokunen taulu meni kaupaksi. Mutta koko ajan oli yksi varma yllyke: alkoholi. Alkoholin vuoksi isä teki mitä tahansa. Ja taksi vei kapakkaan ja jälleen kotiin, joskus samana iltana, joskus vasta muutaman päivän päästä. Aika ajoin arki oli täysin kaoottista, isä oli arvaamaton riippuen juodusta alkoholin määrästä ja mielialojensa heilahtelevaisuudesta. Mielenterveysongelmat lisääntyivät, mutta niiden katsottiin kuuluvan taiteilijuuteen. Sairaalahoito ei tullut kysymykseen.

Uusi paikkakunta tuntui tuovan mukanaan yhä uusia ongelmia. Keski-Suomessa ongelmat kärjistyivät. Rahaa ei ollut muuhun kuin alkoholiin, nähtiin suoranaista nälkää ja mökin lämmittämiseksi piti polttaa talon rakenteita. Isän äiti puhui töihin menosta, mutta eihän hän töihin voinut mennä, hänhän oli taiteilija. Jälleen oli edessä muutto uudelle paikkakunnalle. Lieksassa odotti vanha koulu boheemia taiteilijaperhettä.

Vielä kerran piti vaihtaa paikkakuntaa. Lieksalainen pankinjohtaja antoi lainaa - jota tietysti ei ollut tarkoituskaan koskaan maksaa takaisin - ja niin lähdettiin perustamaan uutta kotia Joensuuhun. Vuosi oli 1987. Joensuuhun muuttoluvun nimi kirjassa on "Ghetto". Muutettiin siis ghettoon, kun muutettiin Rantakylään Joensuussa. Tässä vaiheessa kyllä loukkaannuin Rantakylän puolesta. Rantakylä oli tuolloin - ja lienee vieläkin - Joensuun suurin lähiö, jossa oli asukkaita noin 10 000. Ghetoksi nimittäminen on aikamoista kaupunginosan leimaamista.  Itse muutimme Joensuun Rantakylään vuonna 1986 ja asuimme siellä yli 30 vuotta. Niin rauhallisella asuinalueella emme olleet koskaan aiemmin asuneet. Että se siitä Rantakylästä, ehkä elämä kaupungin vuokrataloissa oli vauhdikkaampaa kuin omakotitaloalueella. Toisaalta on helppo nähdä, että vuokratalo kyllä muuttui helposti ghetoksi, kun siellä asui Tolan kaltaisia perheitä, joissa voi tapahtua mitä tahansa. Meteliä ja möykkää oli, ilmakiväärillä ammuttiin parvekkeella ja sisätiloissa ja tehtiinpä lattialle nuotiokin, kun ei ollut sähköjä.

Joensuun aika oli surullista aikaa, ainakin lukijan näkökulmasta. Isän mielenterveysongelmat pahenivat, olipa hän jossakin vaiheessa lyhyen vaiheen psykiatrisella osastolla Paiholassa. Ryyppyputket seurasivat toinen toistaan, joka kerta entistä rajuimpina. Isän tie vei useamman kerran Pekkalan sillalle. Sillalta hyppääminen jäi kuitenkin aikomukseksi. Äidin ja lasten piti turvautua turvakotiin tai joskus lapset lähetettiin vaarin luo Leppävirralle. Sattuipa muutama onnenpotkukin, isä sai kerran taiteilija-apurahan, peräti 1200 markkaa. Vaari lähetettiin ostoksille, 1000 markalla alkoholia ja 200 markalla ruokaa.

Sitten isä tekee itsemurhan. Vuosi on 1989. Avioliitto oli kestänyt yhdeksän vuotta.

Perheen äitiä ei voi muuta kuin ihailla ja myös ihmetellä. Miten paljon hän kestikään. Äiti piti perhettä koossa. Miten paljon hänen on täytynyt rakastaa miestään, miestä joka narsistin lailla oli tavattoman itsekeskeinen ja mitätöi muiden tekemisiä eikä nähnyt itsessään mitään vikoja. Perheen asuessa Joensuussa äiti sairastui MS-tautiin, joka eteni nopeasti. Aviomies ei ymmärtänyt eikä hyväksynyt sairautta. Ehkä vasta se vaihe herätti äidin. - Entäpä lapset sitten? Miten he jaksoivat? He jaksoivat, kun se oli heille se ainoa vaihtoehto. Eivät he tienneet mistään muusta. Mutta heitteillä he olivat, sen lukija huomaa. Millaista on lapsen elämä, kun jokainen päivä on arvaamaton riippuen isän humalatilasta, krapulasta tai mielialan vaihteluista?

Joonatan Tola on tehnyt rohkean työn kirjoittaessaan tämän kirjan ja sukeltaessaan jälleen kerran lapsuuteensa. Kirjaa kirjoittaessaan hän on hyödyntänyt omien muistojensa lisäksi isänsä jäämistöä, runoja, lehtileikkeitä, haastatteluja ja elokuvaohjaaja Arto Halosen julkaisematonta dokumenttivideota. Lopputuloksena on koskettava teos, joka ei jätä lukijaansa kylmäksi. Useamman kerran kirjaa lukiessa/kuunnellessa herää kysymys, voiko tämä olla totta tämän päivän Suomessa. Kyllä se voi, valitettavasti. 

Joonatan Tola on äärimmäisen taitava kirjoittaja. Kirjailija ei kerää säälipisteitä, vaan pystyy kirjoittamaan kevyesti rankoista lapsuuskokemuksistaan. Toisaalta, jos tyyli ei olisi kevyttä, voi olla, että kirjaa ei pystyisi lukemaan. Keski-Suomeen asti tarinan lukeminen sujui mukavasti, välillä isän hölmöilyt jopa naurattivat, mutta sitten kun Tolan perhe muutti Lieksaan ja Joensuuhun, perhe-elämä sai niin rankkoja piirteitä, ettei voinut muuta kuin laittaa kuulokkeet naulaan muutamaksi tunniksi. Minulle kirjan kiinnostavuutta lisäsi se, että osa tapahtumista sijoittui minulle tuttuihin paikkoihin: Joensuuhun, Leppävirralle ja Tohmajärvelle.

Punainen planeetta on trilogian ensimmäinen osa.