Sampo Terho: Stalingradin viemärit

 

Sampo Terho: Stalingradin viemärit. WSOY. 2024. Päällys Ville Laihonen. 895 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Kirjassaan Stalingradin viemärit Sampo Terho, entinen kansanedustaja, europarlamentaarikko ja kulttuuriministeri, kuvaa Saksan ja myös Euroopan tapahtumia vuosina 1928-1943. Tapahtumien pääpaino on natsismin nousussa ja kirjan päättää Stalingradin taistelu.

Kirjan lähtökohta on kiinnostava. Natsivallan nousussa ei hypätä suoraan vuoteen 1933, jolloin Hitleristä tuli valtakunnankansleri. Sen sijaan kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi natsismin nousuun liittyneitä moninaisia tapahtumia, myös useine takapakkeineen, jotka horjuttivat jopa natsijohtajien uskoa aatteeseen. Kuvauksen kohteina ovat luonnollisesti myös vaihe vaiheelta natsismin asemaa lujittaneet tapahtumat, joista 1930-luvun talouslama ja suurtyöttömyys myötävaikuttivat suuresti natsiaatteen suosioon, vaikkakaan missään vaaleissa natsipuolue ei saanut yli 50 %:a äänistä. Perinpohjaista ja tarkkaa natsismin nousun kuvausta osoittaa jo sekin, että lähes 900-sivuisessa kirjassa Hitler nimitetään valtakunnankansleriksi vasta sivulla 300.

Massiivisen faktapohjaisen aineiston Terho kietoo kahden fiktiivisen veljeksen elämän vaiheisiin. Valter ja Werner Greiser lähtevät kotitilaltaan Etelä-Saksan Bad Aiblingista ja matkaavat kohti Berliiniä. On vuosi 1928. Valterin aikeena on opiskella agronomiaa, koska hänestä on tulossa kotitilansa jatkaja. Verner haaveilee lehtimiehen urasta. Kohtaamiset Berliinin natsimielisten kanssa saavat Valterin oitis innostumaan uudesta aatteesta ja pian hän liittyykin SA-miehiin ja sittemmin SS-joukkoihin. Werner on luonteensa mukaisesti epäileväisempi, mutta tuntee itsensä imarrelluksi, kun häntä pyydetään toimittajaksi puolueen der Angriff-lehteen.

Natsijohtajista veljekset tulevat tutuiksi propagandaministeri Joseph Goebbelsin kanssa, jonka alaisena Werner toimii der Angriff-lehdessä. Goebbels nouseekin kirjan kolmanneksi päähenkilöksi veljesten ohella. Muut puoluetta johtavat, mm. Hitler, Göring, Bormann ja Himmler, vilahtelevat taustalla, kun sen sijaan Goebbelsin kompleksinen persoona, henkilösuhteet ja avioliitto valottuvat monesta näkökulmasta. Goebbelsin kautta henkilöityy natsijohtajien uskollisuus ja vankkumaton usko Führeriä kohtaan.

Toisessa aikatasossa Walter on piiritetyssä Stalingradissa yhdessä tuhansien saksalaissotilaiden kanssa. Kirjan loppuvaiheissa kaksi aikatasoa odotetusti yhdistyvät.

Sampo Terho onnistuu hyvin tavoitteessaan kuvata natsismin nousua eli miten natsit saivat saksalaiset tukemaan diktatuuria, ääriajattelua ja juutalaisten tuhoamista. Greiserin veljesten kautta välittyy kuva siitä, miten tavallisista, epäpoliittisista ihmisistä tuli ääriliikkeen kannattajia. Natsismin nousun yksityiskohtaisissa kuvauksissa on varmasti tuttua historiaa, mutta saattaa olla lukijalle myös uutta tietoa. Kuvauksen kohteina ovat historiasta tutut tapahtumat, mm. Hitlerin siskontytön Geli Raubalin salaperäinen kuolema, Kristalliyö ja Pitkien puukkojen yö. Sen sijaan Röhm-kapinaan liittyi tietoja, jotka olivat minulle uutta. Kiinnostavaa oli lukea myös natsien marttyyriksi nostamasta Horst Wesselista, jota en aiemmin ole nähnyt kaunokirjallisuudessa käsiteltävän.

Kirjasta olisi helposti saanut puhtaan tietokirjan, mutta uskon, että kaunokirjallisena teoksena kirja tavoittaa lukijan paremmin. Kirjailija on hyvin onnistunut faktan ja fiktion yhdistämisessä. Kuten jo esikoisromaani Olev Roosin kyyneleet (WSOY 2021) osoitti, kirjailija osaa kuljettaa tarinaa taitavasti ja pitää lukijan otteessaan läpi kirjan. Greiserin veljesten kautta peilautuu elävästi natsiaatteen nousu samoin kuin sen tuho. Natsien nousua ja sota-aikaa kehystää kokonaiskuva Euroopan tilanteesta. Kiinnostavaa on Goebbelsin valinta natsihallinnon edustajaksi. Kirjan alkusanoissa kirjailija kertoo tutustuneensa laajasti Goebbelsin kirjoituksiin ja päiväkirjamerkintöihin. Naisnäkökulmaa ei kirjassa juuri ole.

Tämä kirja jää mieleen, siitä olen varma. Kirjan aihe on ajankohtainen tänäkin päivänä. Haastatteluissa Terho on todennut, että hän näkee ääriajattelun vaarallisena ilmiönä. Hän toivookin, että kirja voi omalta osaltaan toimia varoituksena ääriajattelun uhasta.

Sampo Terhon Olev Roosin kyyneleet äänikirjana

                                                             

Sampo Terho: Olev Roosin kyyneleet. WSOY. 2021. Äänikirja. Lukijana Jarkko Pajunen. 8 t 45 min. Nextory.

Ex-poliitikko Sampo Terho on toiminut Sipilän hallituksen kulttuuriministerinä, Sininen tulevaisuus -puolueen puheenjohtajana ja Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Nyt hän on kirjoittanut esikoisromaaninsa Olev Roosin kyyneleet. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Saarenmaalle Neuvosto-Viroon. Elettiin vuotta 1944. Saksalaiset joutuivat vetäytymään pois venäläisten tieltä niin Saarenmaalta kuin muualtakin Virosta. Ennen saksalaisten hyökkäystä Viroon, Viro oli ollut puna-armeijan miehittämä. Saksalaisten tullessa vuonna 1941 ennätettiin jo iloita, että nyt päästiin eroon bolsevikeista. Mutta pian kävi selväksi, että miehittäjä vain vaihtui. Pian vankilat alkoivat täyttyä, ja saksalaiset aloittivat Viron juutalaisten tuhoamisen. 

Vuonna 1944 virolaiset olivat jälleen neuvostovallan alaisia. Arki oli ankeaa ja jatkuvaa pelkoa. Yöaikaan tulevia mustia autoja pelättiin. Niiden tarkoitus oli selvä: joku perheenjäsen tai koko perhe karkotettiin Siperiaan. Venäläistämistoimenpiteet merkitsivät kansalaisten omaisuuden kollektivisointia sekä kolhoosien ja sovhoosien perustamista. 

Vajaa kymmenvuotias Olev elää Sirle-äitinsä ja Urmas-isänsä kanssa Saarenmaalla. Olev on hiljainen ja ujo omissa maailmoissaan elävä poika. Helppo kohde koulukiusaajille. Onnekseen hän löytää kirjat. Hän on innokas lukija, lukee mitä tahansa onnistuu saamaan käsiinsä. Olev on hyvä oppilas ja hän haluaa oppikouluun. Neuvostoyhteiskunta asettaa ehtonsa: oppikouluun päästäkseen on liityttävä Komsomoliin. Äiti ei anna lupaa liittyä. Olevin suru on suunnaton äidin päätöksen takia, mutta siihen on tyytyminen. Koulun jälkeen Olevin tie vie apumieheksi kolhoosiin.

Olevin isä on onneton ihminen. Perheellä on alituisesti rahavaikeuksia, kun isä ei pysty pitämään työpaikkojaan. Pahaa oloaan isä purkaa viinaan ja väkivaltaisuuteen vaimoaan kohtaan. Sitten isä yllättäen katoaa, veivät Siperiaan, sanoo äiti. Olev ja äiti elävät yhdessä, äiti tekee töitä kalasovhoosissa ja Olev kolhoosissa apumiehenä. Vapaa-aikoinaan Olev lukee edelleen.

Kirjassa on paljon historiaa, ensin saksalaismiehitys, sitten Neuvosto-Viro ja lopulta itsenäisyys. Jokainen suuri muutos merkitsi kansalaisten olojen huononemista. Saksalaismiehitys merkitsi juutalaisten totaalista tuhoamista, kun taas Neuvosto-Viro merkitsi todellista köyhyyttä ja ankeaa arkea tavallisille ihmisille sen jälkeen, kun omaisuus oli kollektivisoitu ja ennen kuin sovhoosit ja kolhoosit aloittivat toimintansa. Pikku hiljaa elämä alkoi tasoittua, mutta kauan odotetun itsenäisyyden myötä alkoi sovhoosien ja kolhoosien purkaminen, mikä merkitsi köyhyyttä, työttömyyttä ja ruoan puutetta pitkäksi aikaa. 

Terhon kerronta on kiireetöntä. Hän kirjoittaa sujuvasti ja lukijan on helppo pysyä mukana kirjan tapahtumissa. Päähenkilöä Olevia kohtaan tunnen sympatiaa. Miten Olevin elämä olisi ollut erilaista, jos äiti olisi antanut hänelle luvan liittya Komsomoliin ja Olev olisi päässyt oppikouluun? Uskon, että hänellä olisi ollut lahjoja vaikkapa akateemiseen uraan. Oliko äidillä oman neuvostovihansa perusteella oikeus estää poikansa eteenpäinmeno?

Neuvosto-Viroon sijoittuvat kirjat ovat kiinnostavia. Luin/kuuntelin tätä kirjaa mielelläni. Kirjan runsas sisältö olisi antanut mahdollisuuden vaikkapa useampiosaiseen Olev-sarjaan. Tällaisenään Olevin elämänkaaren kattavana kuvauksena mieleeni tulee Robert Seethalerin upea kirja Kokonainen elämä (Aula & Co. 2020). (linkki) Neuvosto-Virosta, Saarenmaasta ja varmaankin samasta kalasohvoosista kirjoittaa myös Paula Havaste kirjoissaan Pronssitähti (Gummerus 2017) Vierashuoneet (Gummerus 2019), Morsiusmalja (Gummerus 2020) ja uusimmassa osassa Saarelaislaulu (Gummerus 2021).

Terhon kirja on herättänyt paljon mielenkiintoa. Lähes kaikista valtamedioista löytyy arvostelu Terhon kirjasta. Kirja on luettu myös seuraavissa blogeissa: Hemulin kirjahylly ja Kirsin Konttuuri.