Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat. Suomen kultakauden naisia. Like. 2021. Kansi ja graaffinen suunnittelu Tuomo Parikka. 240 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
"Minultakin kysytään usein hiukan tympääntyneesti, miten historian naiset jaksavat minua edelleen kiinnostaa. Minä taas pohdin, miksi puolet ihmiskunnan historiallisesta elämästä ei jaksaisi minua kiinnostaa? Onhan siinä aikamoinen määrä erilaisia kiinnostuksen kohteita, kohtaloita, tekijöitä ja olemassaolijoita, joihin tarttua. Siri, Ellan, Sigrid, Alma, Thyra ja Ainokin elivät, tekivät työtä ja rakastivat - ja heillä oli nerokkaan oikukkaita tapoja selviytyä. Heidän elämänsä pohtiminen auttaa ymmärtämään maailmaa, jonka olemme perineet ja jossa elämme." (s. 16)
Kaunis kirja ilahduttaa aina. Kauniiseen kirjaan on ilo tarttua, kuten oli tähänkin Hanna-Reetta Schreckin teokseen Säkenöivät ja oikukkaat. Kirjan kansi on viehättävä, samoin kuin kirjan kuvitus. Kuvitus koostuu henkilöihin liittyvistä valokuvista ja maalauksista. Sen lisäksi jokaisen luvun alussa on viehättävä kukka: ruusu, siperiankurjenmiekka, tulppani, lumme, kielo, rohtojasmiini ja yksi minulle tuntematon, ehkä saintpaulia. Ennen kuin aloitin kirjan lukemisen, selasin kirjaa edestakaisin, katselin kuvia ja ihailin kaunista ulkoasua. Näin tutustuin jo varkain kirjan kuuteen naishahmoon.
| Kirjan kaunista kuvitusta. |
Suomen kultakaudeksi tai kulta-ajaksi kutsutaan vuosia 1880–1910. Suomalainen taide sai silloin kansainvälistä mainetta mm. Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen, Albert Edelfeltin, Eliel Saarisen ja Jean Sibeliuksen myötä. Kansainvälisen maineen ohella "Suomen kultakauden ajan taiteen nähdään edelleen ilmentävän erityisellä tavalla juuri suomalaisuutta niin kuvataiteessa, kirjallisuudessa, musiikissa kuin arkkitehtuurissakin." (s. 12) Schreck toteaa, että viime vuosisadan lopulla oli poikkeuksellisen paljon naisia, joiden tavoitteena oli taiteilijan ura, mutta monet heistä on unohdettu, koska taiteilijuuden etuoikeus tuolloin oli varattu suurelta osin yhden sukupuolen edustajille. Kultakauden taide oli maskuliinista ja taiteen mestarit olivat miehiä. Schreckin mukaan "kultakausi-käsitteen alle ei alun perin oikeastaan luettu naisia..." (s. 14) Tänä päivänä lienee yleistä, että kultakauden taiteilijoihin luetaan myös naisia, mm. Helene Schjerfbeck, Ellen Thesleff, Maria Wiik ja Venny Soldan.
Schreck on valinnut kirjaan kuusi kultakauden naista. Kirjailija antaa äänen näille naisille, joilla oli toisistaan erilaisia tavoitteita elämässä, jotkut tavoittelivat taiteilijan uraa, joku tiedenaisen uraa, mutta yhteistä heille oli, että he olivat merkittäviä oman aikakautensa edustajia kyseenalaistaessaan naisen perinteisen roolin ja uhmatessaan yhteiskunnallisia rajoitteita. He kaikki halusivat olla itsenäisiä eivätkä halunneet jäädä nimettömiksi ja merkityksettömiksi. Yhteistä heille oli myös se, että he tulivat varakkaista perheistä, useimmilla oli aatelistausta. Monet naisista olivat koulutettuja ja he olivat jo lapsena vanhempiensa kanssa matkustelleet useissa Euroopan maissa ja myöhemmin opiskelleet, tehneet taidetta tai muuten vain asuneet Ranskassa tai Italiassa. Se kaikki kuului asiaan, kun elettiin kiihkeitä kansainvälistymisen vuosia.Ilmiö nimeltä uusi nainen
Viime vuosisadan lopun kasvatuksen lähtökohtana oli miehen ja naisen erilaisuus. Jo varhain tytöt saattoivat nähdä, että oli olemassa tiukat normit mm. naisten pukeutumiselle ja käyttäytymiselle. Sukupuolten erilaisuus määritti naisille ja miehille erilaiset yhteiskunnalliset tehtävät. Naisen yhteiskunnallisena tehtävänä oli omistautua perheelleen ja lapsille. Aktiivinen, työlleen omistautunut nainen leimattiin helposti epäterveeksi ja oikukkaaksi, jopa hysteerikoksi. Hysteria, tuo "naisellisuuden stereotypia", oli viime vuosisadan lopun muotisairaus. Mutta uusi nainen, omilla ehdoillaan elävä nainen, oli astumassa esiin. Nämä lähtökohdat toimivat viitekehyksenä kuuden kultakauden naisen elämäkerroille. Viitekehykseen tulisi vielä sisällyttää Suomen historiallinen tilanne sortokausineen ja kansallisine heräämisineen. Yhteiskunnallista tilannetta ei kuitenkaan valitettavasti kuvata kirjan alkusanoissa, vaan vasta Thyra Thesleffin elämäkerran yhteydessä.
Näiden naisten elämäkerrat kirjailija haluaa jakaa lukijoiden kanssa pukemalla naisten eletyt elämät ja oletetut sanat kokonaisiksi tarinoiksi. Naisten elämätarinan lisäksi Schreck kirjoittaa kirjeen näille valitsemilleen naisille. Kirjeen kirjoittaminen on mainio oivallus, olihan 1800-luku kirjeiden kirjoittamisen kulta-aikaa erityisesti yläluokan keskuudessa. Autenttisia kirjeitä on hyödynnetty kirjassa monenkin naistarinan yhteydessä.
| Albert Edelfeltin luonnos Ellan Edelfeltista (kirjan kuvitusta) |