Alex Schulman: Kiirehdi rakkain

 

Alex Schulman: Kiirehti rakkain. Nemo. 2023. Alkuperäisteos Skynda att älska. Käännös: Jaana Nikula. Storytel. Lukija Kuisma Eskola. 5 h 58 min.

Alex Schulmanin isä  oli kuollut viisi vuotta sitten. Poika oli kokenut isänsä kuoleman niin traagisena, että oli kieltäytynyt ajattelemasta isäänsä. Kunnes hän rohkaisee mielensä ja menee perheen kesämökille muistelemaan isäänsä. Isä Allan Schulman (1919-2003) oli suomenruotsalainen, joka oli muuttanut Suomesta Ruotsiin toisen maailmansodan jälkeen ja teki uransa Ruotsin TV:ssä tuottajana.

Alex syntyi Allanin toisesta avioliitosta. Avioliitosta Liseten kanssa syntyi kolme poikaa. Alex oli pojista keskimmäinen. Isällä oli ikää 57 vuotta, kun Alex syntyi. Isän ja pojan suuresta ikäerosta muodostuu isä-poikasuhteen kulmakivi. 

Tutussa mökkiympäristössä tutut tavarat tuovat lohtua. Muistot isästä tulevat lähelle, kaikki ne isän kanssa vietetyt hyvät hetket, kuten vaikkapa yhteiset kalastusretket, jalkapallon pelaamiset, isän työnteon seuraaminen. Mutta kuten varmasti kaikissa perhesuhteissa, ei kaikki ole pelkkää kaunista ja hyvää. Ei isä mikään jumalainen hahmo ollut. Hänestä löytyi raivopäisyyttä ja äkkipikaisuutta, hän kiroili, heitti tavaroitaan ja erään kerran jopa kirjoituskone lensi nurkkaan. 

Isän ja pojan ikäero tulee esille monessa yhteydessä. Koulussa poika sai kuulla isänsä vanhuudesta. Tämä painoi pojan mieltä, mutta hän ei halunnut kertoa kiusanteosta kenellekään. Miksiköhän? Jos nyt ei isälleen, niin miksi ei vaikkapa äidille?  

Isän terveys hiipuu, kun vuosia tulee lisää. Liikuntakyky heikkenee ja isä laitetaan hoitokotiin. Se on kova paikka koko perheelle. Perhe vierailee tiuhaan isän luona. Hymy nousee lukijan huulille, kun Alex vie isälleen hoitajilta salaa mm. kolmannen asteen katkarapuja.

Alex Schulman osaa kirjoittaa. Kirja on miellyttävää luettavaa (=kuunneltavaa). Poika kuvaa kauniisti rakkauttaan ja ikäväänsä isää kohtaan. Schulman on kirjoittanut useitakin kirjoja omasta suvustaan ja oletan, että tämä kirja avautuu paremmin sellaiselle lukijalle, joka tuntee Schulmanin perhetaustaa. Pidin kirjan nimestä. Kiirehdi rakkain on Tove Janssonin Syyslaulusta, joka oli Alexin isän lempilaulu. 

"Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,

päivän ei hetket niin pitkiä lie."

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet. Nemo. 2020. Käännös: Jaana Nikula. Lukija Kuisma Eskola. Kesto 6 t 47 min. Supla. 

Polta nämä kirjeet on sekä sukutarina että rakkaustarina. Ehkä enemmän rakkaustarina. Voimakkailla tunteilla ladattu kirja on kaikessa dramaattisuudessaan hyvin koskettava, hyvin lähelle tuleva. Olen varma, että kirjan tunnelma säilyy lukijan mielessä vielä kauan kirjan kansien sulkeuduttua.

Kirjassa liikutaan kolmessa aikatasossa. Ensimmäisessä tasossa eletään tätä päivää, toisessa vuotta 1988 ja kolmannessa palataan ajassa taaksepäin, aina vuoteen 1932, tapahtumien käännekohtaan. Tarina alkaa tästä päivästä. Alex Schulman, ruotsalainen kirjailija ja kulttuuripersoona, ymmärtää, että hänen perheensä ei voi hyvin ja hän ymmärtää myös sen, että syy on hänessä itsessään. Hän ei pysty hallitsemaan omaa käytöstään, hän raivostuu ja menettää malttinsa pienistäkin asioista. Hänen yllätyksellisen käyttäytymisensä vuoksi perhe on jatkuvasti varuillaan. Tyttären silmissä isä näkee pelon. Uusi, viisas terapeutti johdattaa Alexin sukutaustojensa tutkimiseen. Ehkäpä käyttäytymismallit periytyvät sukupolvelta toiselle, pohtii Alex ryhtyessään avaamaan äidin puoleisen sukunsa historiaa. Alex tutkii sukuun liittyviä asiakirjoja - kirjoja, kortteja, kirjeitä, päiväkirjoja - ja osoittautuu, että kaikki tiet vievät tavalla tai toisella Sven Stolpeen, Alexin isoisään, kirjailijaan ja aikansa todelliseen kulttuurihenkilöön. Alexin huomiota kiinnittää se, että kaikissa Sven Stolpen kirjoissa esiintyy mies ja nainen. Mies on uskollinen ja nainen on petollinen huora. 

Alex ei aiemmin ole tutustunut isoisänsä kirjalliseen tuotantoon. Nyt kirjat ja isoisän muistiinpanot vievät Alexin mennessään ja hän käyttää kaiken vapaa-aikansa lukemiseen. Ja näin historia avautuu Alexille. Kaikki kulminoituu kesään 1932 ja salaperäisiin nimikirjaimiin OL. 

Sven ja Karin viettävät kesää 1932 Sigtuna-säätiössä. Sven on tuolloin 27-vuotias ja kaunis Karen-vaimo, Alexin isoäti, 25-vuotias. Sigtuna-säätiössä kesää viettää myös Olof Lagercrantz, kirjailija hänkin. Olof ja Karin tapaavat sattumalta. Viattomat molempia innostavat keskustelut johtavat yhä rohkeimpiin tapaamisiin ja niiden myötä rakkaussuhteeseen. Kaunis herkkä suhde, jossa on mukana intohimoa, syvää kiintymystä, nauramista, iloa ja toisen kunnioittamista, kestää vain viikon. Tuon viikon ajan Karin on onnellinen. Tällaista onnellisuutta hän ei voi kokea Svenin kanssa, jonka käytös avioliiton solmimisen myötä on saanut yllätyksellisiä piirteitä. Svenistä on tullut Karinin käytöstä kontrolloiva, uhkaileva ja äärettömän mustasukkainen.

Luonnollisesti Sven saa selville rakkaussuhteen. Sekä Karin että Olof haluavat jatkaa rakkaussuhdettaan, mutta Karin ei pysty irrottautumaan narsistisesta Svenistä. Svenin käyttäytymisessä peilautuvat tyypilliset narsistin piirteet, hän on mustasukkainen, pitkävihainen, ei koe sääliä eikä empatiaa, peittää heikkoutensa väkivaltaan ja on taitava näytellessään katuvaa. Karin on Svenille huora koko loppuelämän ajan. Olofin rakkaus Karinia kohtaan kestää kauan. Kirjeet kulkevat Karinin luo,vaikka vastauksia ei tulekaan. Olof kuljettaa Karinia kirjoissaan milloin ruusuna, milloin madonnana, ei koskaan oikealla nimellä. 

Dramaattinen kolmiodraama on koskettavaa luettavaa. Schulman kirjoittaa sujuvasti ja hallitsee erinomaisesti fiktion ja faktan yhdistämisen. Miten taitavasti kirjailija kuvaakaan Karinin ja Olofin rakkaussuhdetta, josta 12-vuotias Alex saa kokea pienen palasen vuonna 1988 vieraillessaan isovanhempiensa luona. Tapahtuman merkitys avautuu hänelle vasta myöhemmin. 

Mieleeni tulee äskettäin lukemani Laura Mannisen Kaikki anteeksi (linkki), jossa nainen jää narsistisen miehen loukkuun, aivan kuten tässäkin tarinassa. Tänä päivänä avun saaminen tällaisissa vaikeissa tilanteissa on mahdollista. Karinin elinaikana tilanne oli toinen. Karin eli elämänsä Svenin komennuksessa ja omistuksessa. Mutta oli Karinilla muistonsa ja salaa säilyttämänsä Olofin kirjeet sekä kuvitelmat siitä, mitä elämä olisi voinut olla.    

Kirjasta on tulossa elokuva. Odotan sitä innolla. Kirja on luettu useissa blogeissa, mm. Kirjaluotsi, Tuijata, Kulttuuri kukoistaa ja Kirjakaapin kummitus.