Ane Riel: Tiima. Aula & Co. 2022. Tanskankielinen alkuteos Urväerk. Suomentanut Katriina Huttunen. 214 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Rauman Naisten Pankin lukupiiri Päi avara mailma kokoontui 11.1. vuoden ensimmäiseen tapaamiseen. Meitä oli paikalla yhdeksän innokasta lukijaa vaihtamassa ajatuksia Ane Rielin teoksesta Tiima.
Ane Riel on tanskalainen kirjailija, jolta on suomennettu kaksi teosta. Ensimmäinen teos Pihka sai Lasiavain-palkinnon vuonna 2016 vuoden parhaana pohjoismaisena trillerinä. Viime syksynä ilmestynyttä Tiimaa ei lueta dekkarigenreen, vaikka hienoista jännitystä tästäkin kirjasta löytyy.
Alma on kuulonsa menettänyt, muistisairautta ja kihtiä sairastava vanha nainen. Hän asuu omassa pienessä talossaan ilman mitään yhteyksiä ulkomaailmaan. Monet asiat hukkuvat muistojen sumuisiin sirpaleisiin. Keittiön vahapöytäliinalle kiinnitettyjen tarralappujen tarkoituksena on pitää Alma kiinni arjen toimissa. "Välillä olet sekava. Se menee ohi. Älä tee mitään silloin kun olet sekava etkä muista mitään."
Alman elämästä tuli yhä yksinäisempää, kun aviomies kuoli. Nyt Alman ainoana seuralaisena on vanha kaappikello. Tavaksi on tullut, että Alma vetää kaappikellonsa iltaisin ennen nukkumaan menoa. Alma tietää, että hänen aikansa on loppumassa. Hänen ja kaappikellon on lähdettävä yht'aikaa, päättää Alma. Kun lähdön aika tulee, hän jättää kaappikellon vetämättä.
Nimensä mukaisesti Tiiman teemana on aika. Aika onkin Alman arkea hallitseva elementti. Aika voi tuntua lyhyeltä tai pitkältä, se voi piilottaa tai kirkastaa muistoja aiemmasta elämästä. Alman yksinäisiin päiviin tulee yllättävä muutos, kun hän kohtaa koiraa ulkoiluttavan pojan. Orastava ystävyys syntyy, kun poika ja koira vierailevat Alman luona lähes päivittäin. Tapaamisten myötä Alma tuntee itsensä virkeämmäksi ja nuoremmaksi. "Tuntui hyvältä, kun joku tiesi, että hän eli."
Virkistymisen myötä Alman mieleen palaa muistoja entisestä elämästä, sekä kauniita että myös sellaisia, jotka hän olisi halunnut pitää piilossa, kuten avioliiton loppuvuodet. Aviomies Otto oli kultaseppä, joka rakasti kellojaan yli kaiken, enemmän kuin Almaa. Myös avioliittoa Otto hallitsi lujalla ja joskus hyvinkin julmalla kädellä. Avioliiton alussa Otto oli ollut rakastettava aviomies, joka huomioi Alman kauniilla tavalla, mutta vuosien myötä Otto oli muuttunut, jopa mielipuolen kaltaiseksi. Katkeruutensa Otto suolsi Alman päälle. Mutta onneksi Alma voitti pelkonsa ja antoi Otolle takaisin.
Kirjasta virisi vilkas keskustelu. Useampikin lukija sanoi, että muistisairaus aiheena ei etukäteen tuntunut lainkaan kiinnostavalta, koska monilla oli ikäviä ja ahdistavia muistoja omista dementoituneista vanhemmistaan tai sukulaisistaan. Mutta kirja vei väkisin mukanaan, niin taidolla se oli kirjoitettu. Totesimme, että tällaista muistisairaan elämä voisi todellakin olla. Liekö kirjailijalla omakohtaisia kokemuksia muistisairaista vanhuksista, niin realistiselta tuntui arjen kuvaus kauniine ja särkyvine muistoineen.
Kirja herätti meissä lukijoissa monenlaisia tunteita. Se oli samalla ahdistava, kiehtova, koskettava, itseironinen, surullinen sekä myös hauska. Kirjan juoni oli punottu taidolla niin, että Alman elämän traagisuudet paljastuivat salakavalasti pala palalta.
Lukukokemuksen kruunasi Katriina Huttusen taitava käännös.
Tässä yksittäisiä kommentteja kirjasta:
- tehokasta ja taidokasta tarinankerrontaa
Kirja sai meiltä loistavan arvosanan 4,6 (asteikko 1-5).