Kate Quinn: Ruusukoodi

Kate Quinn: Ruusukoodi. HarperCollins. 2021. Englanninkielinen alkuteos The Rose Code. Suomentanut Päivi Paju. 675  sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Et ole tainnut vielä nähdä Enigma-laitetta? Se on hirmuinen pikku laite. Ilmavoimien ja laivaston laitteissa on viisi mahdollista kiekkoa, mikä tarkoittaa kuuttakymmentä eri komentoa riippuen siitä, mitkä kolme sille päivälle valitaan. Jokaisessa kiekossa on kaksikymmentäkuusi mahdollista aloituskohtaa, ja sen takana olevassa kytkentätaulussa on kaksikymmentäkuusi pistorasiaa. Se tarkoitaa, että aloitusasetuksia on sataviisikymmentä biljoonaa... ja sitten sakemannit vaihtavat asetuksia kahdenkymmenenneljän tunnin välein, joten aina keskiyöllä meidän on aloitettava uudelleen alusta. Sellainen laite meillä on vastassamme." (s. 122-123)

Kate Quinnin kirjat Koodinimi Alice (HarperCollins 2018) ja Metsästäjätär (HarperCollins 2020) ottivat paikkansa New York Timesin ja USA Today -myyntilistojen kärjessä. Veikkaan menestystä myös Quinnin tuoreelle kirjalle Ruusukoodi, niin hyvän vastaanoton kirja on saanut eri maissa. 

Bletchley Park vuonna 1940

Kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa. Vuonna 1940 Englannin valmistautuessa sotaan Saksaa vastaan, kolme toisilleen aiemmin tuntematonta naista tutustuvat toisiinsa Bletchley Parkissa. Bletchley Parkissa työskentelevien tehtävänä on murtaa natsiarmeijan koodeja. Tytöistä Osla on eloisa ja menevä nuori nainen, jolla tuntuu olevan kaikkea - kauneutta, varakkuutta ja kaiken päälle kukkia lähettelevä kiinnostava poikaystävä Kreikan prinssi Philip. Oslan sujuva saksan kielen taito on isona apuna vihollisen koodattujen salaisuuksien murtamisessa. Aluksi kopealta vaikuttava köyhä itälontoolainen Mab haluaa päästä nousemaan ylempään sosiaaliseen luokkaan, kun taas arka ja ujo sanaristikoiden taitava ratkaisija Beth haluaa irtautua äitinsä holhouksesta. Beth tuntee alkutaipaleensa koodin murtamisessa suorastaan epätoivoiseksi, mutta kun koodin salat alkavat avautua hänelle, hänestä tulee taitava kryptoanalyytikko.   

Sota-ajan poikkeukselliset olosuhteet salaisissa tehtävissä vahvistavat näiden nuorten naisten ystävyyttä. Paineet ovat suuret. Kaikki Bletchley Parkissa tekevät pitkää päivää, kaikki haluavat tehdä kaikkensa isänmaansa hyväksi. Kiitostakin he saavat, jopa itse Churchill käy kiittämässä koodinmurtajia ansiokkaasta työstä. Churchill kutsui heitä "kultamunia hautoviksi hanhiksi, jotka eivät koskaan kaakattaneet". (s. 663) Kuitenkin vaikka väkipakolla yritetään saada taukoja vaativaan työhön. "Antaa vain tulla pommeja, sakemannit - BP:n nörtit ja debytantit tulvivat edelleen Lontooseen aina vapaailtoinaan tanssimaan uhmakkaasti raunioiden keskellä. Onhan nyt kuitenkin sota, ja huomenna me saatamme olla jo kuolleita!" (s. 145) Kanssakäyminen ulkopuolisten kanssa on vaikeaa ja peräti mahdotontakin, koska työtehtävien osalta vallitsee ehdoton salassapitovelvollisuus. Vala on vannottu ja sen vuoksi koodin murtaminen menee kaiken muun edelle. Vaikka sotaa ei kirjassa kuvata, sota on läsnä kaikissa toimissa. Viimeistään Lontoon pommitukset saavat ihmiset ymmärtämään, että sota on todellisuutta.

Vuosi 1947
Toinen ajanjakso sijoittuu vuoteen 1947. Tyttöjen tiet erkanivat sodan päätyttyä. Ystävyyssuhde oli muuttunut vihasuhteeksi. Kukin tytöistä pyrki rakentamaan omaa tulevaisuuttaan. Bletchley Parkin muistot olivat yhä muistissa ja ne vaikuttivat tehtäviin ratkaisuihin. Ne olivat voimakkaita ja traumaattisiakin muistoja, joita ei noin vain pyyhitty mielestä pois. Käy ilmi, että Bletchley Parkissa on ollut petturi, jonka toiminta on vaikuttanut dramaattisesti erityisesti Bethin kohtaloon. Beth ottaa yhteyttä entisiin ystäviinsä. Näin hän kirjoittaa Oslalle: "Sinä olet minulle velkaa." (s. 139) On saatava selville, kuka petturi on. Alkaa hillitön taisto aikaa vastaan, sillä ruusukoodi on murrettava ennen kuninkaallisia häitä.

Kuninkaalliset häät
Tapahtumien taustalla kuvataan vuoden 1947 merkittävintä tapahtumaa Englannissa: kruununprinsessa Elizabethin ja Kreikan prinssi Philipin häitä 20.11.1947. Häät olivat tervetullut väripilkahdus sodan jälkeisessä Britanniassa, totesi pääministeri Winston Churchill. Westminster Abbeyn katedraalissa pidetyt häät televisioitiin, ja näin noin 200 miljoonaa ihmistä pääsi seuraamaan ensimmäisiä kuninkaallisia häitä toisen maailmansodan jälkeen. Morsian kruunattiin kuningatar Elizabeth II:ksi kuusi vuotta myöhemmin. Kuninkaallisella häätapahtumalla on yhtymäkohtansa kirjan tapahtumiin. Seurustelihan Osla sodan aikana prinssi Philipin kanssa.

Kuin ihmeen kautta, tytöt ystävineen onnistuvat ruusukoodin murtamisessa. "Kaikkien huulet liikkuivat äänettömästi, kun he lukivat murretun ruusuviestin." (s. 636) Ruusukoodin murtamisen ansiosta tapahtumat saavat arvoisensa ja samalla hyvin yllätyksellisen lopun. Tätä kirjaa ei lopeteta noin vain kirjan kannet sulkemalla. Tapahtumat jäävät mieleen, henkilöt elävät mielessä ja toinen maailmansota tulee liki. On helppo nähdä, että Kate Quinn rakastaa historiaa, niin perusteellista taustatyötä hän on tehnyt kirjaa varten. Fiktion ohella kirjassa on mukana todellisia henkilöitä, joista kerrotaan kirjan epilogissa. Viimeistään tämä Quinnin kolmas kirja osoittaa, että Quinn on suuri kirjoittaja. Ruusukoodi ei ole kirja pelkästään historian ystäville, vaan se on kirja kaikille hyvien kirjojen ystäville. Hyvin rakennetun ja jännittävän juonen ohella persoonalliset ja elävät henkilöhahmot ovat kirjan ydin. Kääntäjä Päivi Paju on tehnyt hyvää ja laadukasta työtä kaikkien kolmen kirjan käännösten kanssa.

Englanti on vuosien varrella ollut yksi suosikkimaistani. Jos vielä pääsen käymään Englannissa, tiedän minne suuntaan siellä. Ehkä arvaattekin!

Bletchley Parkissa toimii yleisölle avoin museo ja kartanossa toimitetaan myös hääseremonioita. (Wikipedia)

Linkit postauksiini Quinnin aiemmista kirjoista:

Koodinimi Alice

Metsästäjätär

Kate Quinn: Koodinimi Alice

Kate Quinn: Koodinimi Alice. HarperCollins. 2018. Englanninkielinen alkuteos The Alice Network. Suomentanut Päivi Paju. 574 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Tässä työssä on vain vähän iloja. Ruoka on kammottavaa, alkoholia ei juuri ole saatavissa, tupakkaa on aina vain vähemmän ja vaatteet ovat kammottavia. Näemme painajaisia, ihomme on harmaa kuin tuhka ja elämme odottaen jatkuvasti kiinni jäämistä.Älä siis tunne syyllisyyttä niistä pienistä nautinnoista, joita voit saada, tulevatpa ne mistä lähteestä tahansa. Ota ne." (s. 286-287)

Luin aiemmin Kate Quinnin Metsästäjättären (HarperCollins 2020) (linkki) ja pidin kirjasta hyvin paljon. Kirjan faktaan perustuva fiktiivisyys viehätti minua, samoin kuin Kate Quinnin kirjoitustyyli. Jo ennen kuin olin aloittanut Koodinimi Alicen, olin melko varma, että tiedossa on kiinnostava, mukaansa tempaava lukukokemus. Ja oikeassa olin ennakko-odotuksissani. Tämä OLI  minun kirjani. 

Vuosi 1915

Kirjassa liikutaan kahdessa aikatasossa. Vuonna 1915 ensimmäinen maailmansota on jo alkanut. Eve Gardiner tekee tylsää arkistotyötä, vaikka mieli tekisi rintamalle. Sotilaaksi hän ei pääse, mutta hän pääsee kouluttautumaan vakoojaksi. Saksalaisten miehittämässä Ranskassa naisvakoojien verkoston johtaja Lili alias Alice Dubois kouluttaa Even vakoojan tehtävään. Työ on riskialtista, vaarallista ja äärimmäisen kuluttavaa. Tarvitaan nopeaa oivaltamiskykyä, nopeaa päätöksentekokykyä ja ennen kaikkea pelottomuutta. "Pelolle ei ole aikaa, hän sanoi itselleen. Se on ylellisyyttä. Avaa korvasi ja sulje mielesi." (s. 156) Ydinkysymys on luottaminen. Jokainen joutuu kysymään itseltään, voiko kehenkään luottaa.  Kiinnijäämisen uhka väijyy aina taustalla. Ja niin tapahtuu, Eve jää kiinni ja hänet vangitaan. Samalla Alicen koko verkoston toiminta murretaan. 

Sodan jälkeen Eve erakoituu ja hänestä tulee alkoholisti. Sota-ajan muistot eivät jätä Eveä rauhaan. Päällimmäisenä on petturuuden tunne.

Vuosi 1947

Eräänä päivänä vuonna 1947 Even elämään astuu nuori Charlie St. Clair, amerikkalainen matematiikan opiskelija. Charliella on kaksi ongelmaa. Ensinnäkin, Pikku Ongelma (PO) on se, että hän on raskaana eikä hänellä ole miestä. Äiti on järjestänyt Charlielle Tapaamisen (isolla T:llä) Sveitsiin, jotta ongelmasta selvitään kunnialla. Toisena Charlien ongelmana on hänen serkkunsa Rosen katoaminen ensimmäisen maailmansodan aikana. Charlie ei halua mitään muuta niin paljon kuin löytää Rosen. "Olen tulossa luoksesi, vannon sen." (s. 133)  Rosen kohtalo kuljettaa Charlien Even luo. Niin alkaa naisten yhteinen matka Ranskassa. Matkalla on vain yksi päämäärä: totuuden löytyminen. 

Kate Quinn on historiansa tutkinut

Kirjan juoni on äärettömän kiinnostava ja myös jännittävä. Kirja valottaa mielenkiintoisella tavalla ensimmäisen maailmansodan yhtä pientä, mutta hyvin merkityksellistä, tapahtumasarjaa. Kuvaukset vakoojaverkoston toiminnasta ovat autenttisen tuntuisia ja uskottavia. Uskon, että tällaista todellakin on saattanut tapahtua. Tapahtumat osoittavat, että sota-aika tuo esille ihmismielen raakuuden ja julmuuden. Kirjan minäkertoja on Charlie, jonka tarina linkittyy luontevasti Even tarinaan. 

Kirja vei minut totaalisesti mukanaan. Lähes 600 sivua ei ollut yhtään liikaa tälle lukukokemukselle. Kiinnostava, hyvin taustoitettu juoni on kirjan ehdoton vahvuus, jota täydentävät eläviksi ja läheisiksi tulevat henkilöhahmot. Evesta tuli minulle läheinen ystävä ja kuinka vihaisia tunteita tunsinkaan Renéä kohtaan. Kaikki tarinan pienetkin osaset, vaikkapa Even änkytys tai Even ruhjotut kädet, sopivat niin hyvin tarinan kokonaisuuteen. Kirja on kirjoitettu kepeästi raskaasta aiheesta huolimatta. Sujuvaa ja konstailematonta tekstiä ja tasokasta Päivi Pajun suomennosta on miellyttävä lukea. Fiktiiviset tapahtumat pohjautuvat historiallisiin faktoihin. Tarinasta löytyy todellisia henkilöhahmoja, joita kirjailija avaa loppusanoissaan.

Louise de Bettignies (Wikipedia)

Vakoojien kuningatar

Alice Duboisin oikea nimi on Louise de Bettignies (1880-1918). Hän on todellinen historian henkilö, joka johti ja organisoi Lillen noin sadan vakoojan verkostotoimintaa. Näin Quinn kuvaa Duboisia. "Pieni ranskalaisnainen oli kenties kolmekymmentäviisivuotias, linnunluinen, hädin tuskin Even leukaan ylettyvä. Hänellä oli räikeän liilan värinen näyttävä puku ja kruununa jättimäinen vaaleanpunainen hattu. Ostoskasseja kertyi hänen ympärilleen, kun hän istahti jaaritellen pöytään vaihdellen nopeasta ranskasta yhtä nopeaan englantiin." (s. 94) Tämä vakoojaverkosto toimitti tärkeitä tietoja englantilaisille miehitetyn Belgian ja Alankomaiden kautta. Verkosto ennätti toimia yhdeksän kuukautta. On arvioitu, että se pelasti yli tuhannen brittisotilaan hengen. Louise kuoli 38-vuotiaana vankilassa leikkauksen seurauksena.

Vielä lopuksi erityiskiitos kirjan kartasta sekä tarinaan hyvin sopivasta kannesta.

Kate Quinn: Metsästäjätär

 

Kate Quinn: Metsästäjätär. HarperCollins. 2020. Englanninkielinen alkuteos The Huntress. Suomentanut Päivi Paju. 669 sivua. 

Arvostelukappale kustantajalta

"Rusalkajärvi: puolalainen järvi, joka on nimetty yön olion mukaan, ja sodan synkimpinä vuosina sen rannalla asui nainen, joka oli paljon kauhistuttavampi kuin mikään järven syvyyksissä kuhisevista noidista." (s. 643)

Die Jägerin

On vuosi 1950. Toisen maailmansodan päättymisestä on viisi vuotta. Ian Graham toimi sodan aikana sotakirjeenvaihtajana, jolloin monet historialliset tapahtumapaikat, kuten vaikkapa Omaha Beach ja Nürnbergin oikeudenkäynnit, tulivat hänelle tutuiksi. Nyt hän ei enää halua kirjoittaa, hän haluaa toimia. Ian tekee töitä yhdessä Tonyn kanssa Sotapakolaisten tietopalvelukeskuksessa Wienissä. Keskuksen tehtävänä on ottaa kiinni ja ilmiantaa natseja. Tehtävä ei ole helppo. Sodan jälkeen oli vuorossa jälleenrakentamisen aika eikä kolmannen valtakunnan rikoksia haluttu enää muistaa.  Eräs tuomari olikin neuvonut Iania jättämään natsit rauhaan, koska heidät on jo nujerrettu. Mutta Ianin mielestä eteenpäin ei päästä ennen kuin edellisen sodan sotkut on siivottu. Monia natsivihollisia Ian on jo ilmiantanut, mutta tärkein kohde - säälimätön saalistaja Metsästäjätär - on vielä löytymättä.

"Jordanin tarve tietää oli polttava." (s. 124)

Bostonissa, valtameren toisella puolella, elää 17-vuotias valokuvauksesta innostunut Jordan McBride. Kun Jordanin kauan leskenä ollut isä löytää uuden rakkauden, Jordan on innoissaan ja onnellinen isänsä puolesta. Ja onnellinen Jordan on saadessaan naisen mukanaan tuoman Ruthin pikkusiskokseen. Mutta pian Jordan vaistoaa, että tässä saksalaissyntyisessä morsiamessa on jotakin häiritsevää ja salaperäistä. 

"Minä haluan tappaa natseja." (s. 369)

Sitten on vielä Nina Markova, pelkäämätön ja karskea neuvostoliittolainen pommittajalentäjä. Paettuaan siperialaisesta kodistaan Ninalla oli vain yksi unelma. Hän halusi lentää. "Kun näin ensimmäisen kerran lentokoneen, rakastuin siihen heti." (s. 157) Kun natsit hyökkäsivät Neuvostoliittoon, Nina riskeerasi kaiken liittyäkseen legendaariseen naislentäjien pommittajaryhmään. Ryhmän johdossa oli kaikkien tuntema ja ihailema Marina Raskova. Naisten pommittajaryhmän Polikarpov U-2-koneet olivat vanhentuneita kaksitasokoneita, jo vuonna 1927 suunniteltuja. Ne olivat hitaita ja tulenarkoja, eikä niissä ollut radiota, laskuvarjoa tai jarruja. Saksalaisten antama nimi naispommittajille oli die Nachthexen, yönoidat, koska ilmavirran suhina koneen lentäessä kuulosti noidan luudalta.

Naispommittajien Polikarpov U-2-kone

616 pommituslentoa

Nina ja lentäjätoverinsa Jelena nimesivät "äänettömän ja kuolemattoman" koneensa Rusalkaksi. Jatkuva pommikoneiden lentäminen oli raskasta. Piristyspillerit ja 200 gramman päivittäinen vodka-annos auttoivat jaksamaan. Ylpeinä ja taisteluhaluisina tytöt lensivät jaksamisensa äärirajoilla. Tytöt olivat todellisia sotasankareita, myös Stalinin mielestä. Ylpeänä Nina esitteli itsensä sodan jälkeen: Neuvostoliiton ilmavoimien luutnantti N. B. Markova, Neuvostoliiton sankari, punalipun kunniamerkki ja punatähden kunniamerkki, lentänyt 616 pommituslentoa sodan aikana.

Ninan osalta sota loppui jo elokuussa 1944. Tapahtumat johdattivat hänet Puolaan ja sieltä edelleen Englantiin. Nina oli sodan aikana nähnyt Metsästäjättären ja on sen tähden tärkeä henkilö Ianille ja Tonylle. 

Jokaisella päähenkilöllä on oma tarinansa kerrottavana liittyen toiseen maailmansotaan ja sen seuraamuksiin. Kirjassa Ian, Jordan ja Nina kertovat vuorotellen tarinaansa. Henkilöiden tarinat linkittyvät toisiinsa Metsästäjättären toimiessa yhdistävänä linkkinä. Metsästäjättären jahti kuljettaa lukijaa aina Siperiasta Salzburgiin ja sieltä edelleen Bostoniin. Kyseessä on todellinen seikkailuromaani, joka vei minut totaalisesti mukanaan. Lähes 700 sivua ei ollut yhtään liikaa upealle lukukokemukselle. Kiinnostava, hyvin taustoitettu juoni on kirjan ehdoton vahvuus, jota täydentävät eläviksi ja läheisiksi tulevat henkilöhahmot. Fiktiiviset tapahtumat pohjautuvat historiallisiin faktoihin. Tarinasta löytyy myös todellisia henkilöhahmoja, joista minulle kiinnostavin oli tunnettu pommittajalentäjä Marina Raskova.

Postimerkki (15 ruplaa) julkistettiin Venäjällä v. 2012, kun pommittajalentäjä Marina Raskovan syntymästä oli kulunut 100 vuotta. (Wikipedia)

Kiinnostavin kirjan henkilöhahmoista mielestäni on kylmäpäinen pommittajalentäjä Nina. Ninan myötä kirjailija avaa uusia näkökulmia toiseen maailmansotaan. "Neuvostoliitossa naiset otetaan mukaan sotaan, ei vain panna tehdastöihin tai kirjoituspöydän taakse." (s. 140) Neuvostoliiton armeijassa palveli sodan aikana lähes miljoona naista mitä erilaisimmissa tehtävissä, pommittajina, ampujina, räjäyttäjinä, miinoittajina ja partisaaneina. Tällaista naisten laajamittaista osallistumista taisteluihin ei ollut missään muussa sotaa käyvässä maassa. Neuvostonaisten sotaan osallistumista kuvaa seikkaperäisesti nobelkirjailija Svetlana Aleksijevits kirjassaan Sodalla ei ole naisen kasvoja (Tammi 2017) (linkki). 

Metsästäjättäreen mahtuu paljon erilaisia teemoja ja erilaisia tunteita. Lukija saa nauttia sujuvasti kirjoitetusta tiiliskiviromaanista, joka pitää sisällään myös dekkarimaisia piirteitä. Kate Quinn on historiansa tutkinut ja näin kirjasta muodostuu kiinnostava läpileikkaus toisen maailmansodan rankoista seuraamuksista.