Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hotakainen Kari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hotakainen Kari. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 19. lokakuuta 2022
Kari Hotakainen: Opetuslapsi
Kari Hotakainen: Opetuslapsi. Siltala. 2022. Kansi: Elina Warsta. 271 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
"Anna minulle voimaa kestää betonin paino, vaikka varteni on luotu vain heinää kantamaan. Anna minulle voimaa kestää ihmisten ylenkatse, vaikka hermostorakenteeni ei ole vankka. Anna minulle sorkkarauta silloin kun en avaimia löydä. Älä anna toivoa, jos sitä ei ole, älä armoa, jos en sitä ansaitse. Älä puhu pehmoisia, jos kovaa on tarjolla."
Kari Hotakainen julkaisi esikoisteoksensa, runokokoelman Harmittavat takaiskut (1982) neljäkymmentä vuotta sitten. Sittemmin hänestä on tullut yksi suomalaisen kirjallisuuden kärkinimistä. Palkintojakin on tullut tasaiseen tahtiin, mm. Finlandia- ja Runeberg -palkinnot sekä Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto. Pro Finlandia -mitali myönnettiin hänelle vuonna 2013. Hotakainen on taipunut moneen, hänen teoksensa - romaanit, runot, aforismit, käsikirjoitukset, kuunnelmat - ovat ilahduttaneet niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin. Vuonna 2018 julkaistusta Kimi Räikkösen elämäkerrasta (Tuntematon Kimi Räikkönen) tuli Suomen kaikkien aikojen myydyin urheilukirja.
"On vaikea kaivertaa hedelmäveitsellä sydäntä otsaan, jos ihminen koko ajan sätkii ja rimpuilee". Näin alkaa Hotakaisen uusin teos Opetuslapsi. Lause pysähdyttää lukijan. Mitä tämän jälkeen on odotettavissa? Siitä voi olla varma, että ei ainakaan mitään kevyttä ja viihdyttävää.
Hotakainen kertoo tarinan kolmekymppisestä Mariasta, joka haluaa aloittaa uuden elämän. Jotta uuden elämän voi aloittaa, täytyy olla sujut kaiken entisen kanssa. Nyt Maria antaa tilaa vihalle ja vastarinnalle. Se merkitsee kostotoimenpiteitä niitä ihmisiä kohtaan, jotka tavalla tai toisella ovat toimineet vastoin Marian oikeudenmukaisuusperiaatteita. Maria haluaa kostaa omasta ja Läskin puolesta. Läski on muiden halveksima Marian ainoa ystävä.
Sijoitusnarttu, Läski, Tyhmä
Ennen varsinaista suurta näytöstä Maria haluaa näpäyttää - mutta ei tappaa - maanviljelijää, jonka pelloilla hän on ollut mansikanpoimijana. Sijaisvanhemmiltaan hän haluaa anteeksipyyntöä. Sijaisvanhemmilleen hän oli vain Sijoitusnarttu, koska perhe halusi näyttäytyä armollisena hyväntekijänä. Mariasta huolehdittiin neljäntoista vuoden ajan, mutta ilman lämpöä ja rakkautta. "Olin vaivaksi ja taakaksi jo biologisille vanhemmilleni." Samoja tunteita hän koki sijoitusperheessä. Marian mieleen tulee muistoja. Mitään hän ei osannut tehdä sijaisvanhempien mieliksi. "Muistan, etten osannut syödä kauniisti enkä oikein. En osannut käyttää veistä ja haarukkaa yhtä aikaa. En ollut nähnyt kikherneitä enkä tofun palasia aiemmin, ne näyttivät mopon osilta. Mozzarella oli kumimaista liejua."
Purjehtija, Syöjä ja Näyttelijä ovat valittuja
Nyt Marialla on sijaisisältä varastettua rahaa, ase ja kumivasara. Maria on valmis. Hän putsaa hylätyn huoltoaseman, missä hän on ollut työssä ennen kuin hänet irtisanottiin. Maria ottaa kolme panttivankia. Ensin Purjehtijan, entisen vakuutusyhtiön lääkärin, jolla oli valta päättää ihmisten elämistä. Sitten Syöjän, joka nautiskelee jumalaisista ravintola-annoksista, ja lopuksi Näyttelijän, joka on aiheuttanut tuskaa Marialle sekä sille, joka on saanut Näyttelijän himoitsemat pääroolit. Näille kaapatuille vangeille pitää kostaa, koska he ovat väärintekijöitä, jotka ovat elämänsä ajan halveksineet köyhiä. Sen vuoksi he ovat valittuja ja ansaitsevat koston. Maria kuljettaa valitut pakettiautollaan huoltoaseman halliin. Asettaan hän ei vielä käytä, uhkailee kyllä, mutta kumivasarallakin saa aika paljon aikaiseksi.
Karhu-ryhmä saapuu
Mutta ei poliisi ole tyhmä. Poliisi Taktisen johdolla huoltoasema löydetään. Tähän asti Maria on hallinnut tilannetta, mutta nyt hän saa vastaansa kokeneen neuvottelijan, ammattitaitoisen poliisin, jonka kanssa käydään tiivissanaista keskustelua, jossa ei ole paikkaa turhille lätinöille.
"...ja heidän muistolleen käärin sätkän Korkean veisun suloisiin säkeisiin."
Opetuslapsi on säälimätön ja väkivaltainen tarina Marian kostosta. Kirja lienee synkin Hotakaisen teoksista, mutta kyllä sieltä väkivallan seasta pilkahtaa paljon tuttua edellisistä kirjoista, vaikkapa jotakin Juoksuhaudantien Matti Virtasesta. Kirjassa on sellaista kiihkoa, vimmaisuutta ja äärimmäisen taitavaa sanankäyttöä, jollaiseen pystyy vain todella osaava kirjailija. Tekstin kruunaa ironia ja nyrjähtänyt huumori. Tarinan finaali osoittaa, että Hotakainen hallitsee edelleen intensiteetin kehittämisen. Kirja on mitä parhain osoitus siitä, että Hotakaisen luovuus ei ole kadonnut neljänkymmenen vuoden aikana.
maanantai 29. lokakuuta 2018
Kari Hotakaisen Kimi Räikkönen -lukupiiri yksi messujen kohokohdista
| Kari Hotakainen ja kustantaja Touko Siltala |
Kirjamessujen lukupiiri 27.10.2018.
Helsingin kirjamessujen yhteydessä kokoontuvissa lukupiireissä lukijoilla on mahdollisuus keskustella kirjailijan kanssa ja kysellä kirjan syntyprosessista. Vuonna 2013 aloitetut lukupiirit ovat vakiinnuttaneet paikkansa Helsingin Kirjamessujen ohjelmassa. Yksi näiden kirjamessujen lukupiireistä oli Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen -lukupiiri. Hotakaisen lukupiiri oli odotetusti varsin suosittu, ja Lonna-salin sata paikkaa tulivat varatuiksi jo ennakkoon. Tilaisuutta isännöi kustantaja Touko Siltala. Mukana olivat myös Kirsin Book Club vetäjänä Kirsi Ranin, satapäinen yleisö, minä kirjabloggareiden edustajana ja luonnollisesti pääosallistujana Kari Hotakainen.
| Lonna-sali täyttyi lukupiiriläisistä |
Hotakainen halusi uusia haasteita
Romaanit ovat tarjonneet Hotakaiselle mahdollisuuden kehittää mitä erilaisimpia henkilöhahmoja. Joskus kirjojen henkilöhahmot ovat kerrassaan herkullisia, joskus uskottavia, joskus taas suorastaan tragikoomisia ja täynnä ironiaa. Nyt Hotainen halusi haastaa itsensä ja kokeilla jotakin aivan uutta. Niin syntyi ajatus kirjoittaa kirja todellisesta henkilöstä. Hotakaisella oli muutamia henkilövaihtoehtoja kirjaksi, mutta Kimi Räikkönen oli kuitenkin se ykköstoive. Ensimmäinen yhteydenotto Kimi Räikköseen tapahtui vuonna 2011. Kuitenkin useita vuosia kului ennen kuin yhteistyö Kimin kanssa käynnistyi. Vuonna 2017 Kimin silloinen asianhoitaja Sami Visa otti yhteyttä ja ehdotti epävirallista tapaamista. Ja siitä se kaikki alkoi.
Aikataulu oli äärimmäisen tiukka - sen tiesivät sekä kirjailija että kustantaja. Aikatauluhaasteeseen tuli vastata, koska olihan Siltala se onnekas kustantamo, joka sai kustannussopimuksen Kimin kanssa, vaikka varmasti kaikki suomalaiset kustantamot olivat vuosien varrella esittäneet Kimille kiinnostuksensa kirjayhteistyöstä.
Kimi valitsi Hotakaisen oman elämänsä kuvaajaksi. Miksi juuri Hotakaisen? Kimi määritteli valintaehdot niin, että kirjoittajalla ei saanut olla mitään käsitystä formuloista eikä myöskään Kimistä. Tähän rooliin Hotakainen sopi paremmin kuin hyvin! Hotakaisen laajalla kirjatuotannolla ei ollut valinnassa mitään merkitystä, koska Kimi ei tuntenut yhtään niistä. Hotakainen kertoi, että ensimmäinen tärkeä rajapyykki hänen ja Räikkösen yhteistyössä oli kirjan ensimmäiset 40 liuskaa. Hotakainen kirjoitti ne vauhdilla, laittoi liuskat Kimille Sveitsiin ja odotti yhteydenottoa. Sekä kustantaja että kirjailija tiesivät, että Kimin reaktio ensimmäiseen tekstinäytteeseen oli ratkaiseva. Kului monta jännittävää päivää ja OK-hyväksyntä tuli!
Kirja on henkilökuvaus, ei urheilukirja
Hotakainen aloitti tutustumisen Kimin formulamaailmaan puhtaalta pöydältä. Kuten David Foster Wallace kehotti, uuteen maailmaan tulee mennä avoimin mielin. Hotakainen kiteytti sen näin: Kyynisyydellä aukeaa ovi porstuaan, avoimin mielin päästään sisälle taloon. Hotakainen matkusti Kimin kanssa Malesian osakilpailuun, oli mukana harjoituksissa, tutustui Kimin varikkohenkilöstöön ja sai todellakin käsityksen siitä, mistä formuloissa on kysymys. Formuloiden tekniikkapuolta ei käsitelty, niin sovittiin Kimin kanssa.
Alusta alkaen oli selvää, että kirja kirjoitettiin Kimin ehdoilla. Kimi hyväksyi aiheet ja tarkisti tekstit. Esimerkiksi Kimin ensimmäistä avioliittoa ei käsitelty, mutta sen sijaan Kimin biletysvuosia ei sivuutettu. Eikä niitä voitukaan sivuuttaa, ne ovat osa Kimin taustaa. Kimi hyväksyi Hotakaisen ehdotuksen, että biletystapahtumat puristetaan yhdeksi luvuksi. Biletykset kulminoituivat 16 päivän ryyppyputkeen vuonna 2012. Taustalla olivat isän kuolema ja eroon päättynyt avioliitto. Ryyppyputken jälkeen Kimi ajoi Espanjan F1-kilpailussa kolmannelle sijalle. Se oli ihme, sellaiseen pystyy vain ajaja, jolla on erittäin hyvä peruskunto ja kova ajohalu. Biletysvuodet ovat nyt mennyttä. Nyt mielen ja sydämen täyttää ihana perhe: Minttu, Robin ja Rianna.
| Kirsin Book Club |
Hotakainen voi syystä sanoa oppineensa tuntemaan Kimiä. Hän vietti pitkiä aikoja Kimin kotona Sveitsissä, haastatteli lukuisia ystäviä sekä tapasi perhettä ja läheisiä. Yhteistyö sujui saumattomasti alusta alkaen. Hotakaista ja Kimiä yhdisti vino huumorintaju ja tapa puhua suoraan. Asuessaan Kimin kotona Sveitsissä työrytmi löytyi nopeasti: aamulla parin tunnin keskustelu Kimin kanssa ja sen jälkeen useamman tunnin tauko, jolloin Hotakainen purki haastatteluja. He viettivät aikaa yhdessä myös haastattelujen ulkopuolella. Hotakainen kertoo, että hän sai kokea monia hauskoja hetkiä Kimin kanssa. Näissä tilanteissa Kimi ei ollut läsnä ammattikuskina, vaan läsnä oli pikemminkin rentoutunut Kimi. Usein puhuttiin musiikista ja lapsista tai pelattiin sulkapalloa. Kimi kuuntelee mielellään samanlaista musiikkia kuin vanhempansa, vaikkapa Topi Sorsakoskea ja Rauli Badding Somerjokea.
Kuten tiedämme, Kimi on erinomainen formulakuski. Hotakainen sai todistaa useastikin, että Kimi on hyvä kuski muutenkin. Äärimmäisen hyvän hahmotuskykynsä vuoksi Kimi pystyy ajamaan ilman navigaattoria tuntemattomillakin paikoilla. Kimi ajaa todella lujaa. Eräänkin kerran Hotakainen pyyteli Kimiä hiljentämään vauhtia, olihan hän ollut vakavassa auto-onnettomuudessa. Kimillä oli hänelle yksioikoinen vastaus: "Voithan sinä kävellä". Erään toisen kerran Hotakainen laittoi Kimille viestin: "Muista ajaa varovasti". Kimiltä tuli välittömästi vastaus: "Kiitos vanha juoppo".
Hotakainen muistelee hyvillä mielin Kimin huumorintajua kuvaavia sattumuksia, joita mielellään olisi lukenut myös kirjasta. Kerran Kimi vuokrasi yksityiskoneen, sellaisen mallin, jossa oli vaarana, että vasen siipi rikkoutuu. Hotakaista hieman hirvitti, mutta Kimi rauhoitti häntä: "Olethan jo elänyt pitkän ja hyvän elämän".
Yleisökysymykseen, mikä Kimissä yllätti, Hotakainen vastasi: "Kimin vähäpuheisuudesta on tullut tavaramerkki. Henkilönä hänellä on tilannekomiikan tajua, hän on äärimmäisen herkkä, huumorintajuinen ja hyvin puhelias ystävien kesken."
| Kirjojen signeerausta |
Kari Hotakainen on tarttunut oivaan aiheeseen. Me suomalaiset otamme mielellämme kaiken kunnian Kimin urasta ja F1-menestyksestä sekä allekirjoitamme sen, että Kimi on yksi tunnetuimmista suomalaisista ulkomailla. Ehkäpä tunnetuin. Suomessa vierailulla oleva Naton yhteisoperaatioesikunnan komentaja, amiraali James Foggo nostaa kehuissaan esille kolme suomalaista: presidentti Niinistön, Nobel-palkitun presidentti Martti Ahtisaaren sekä formulakuski Kimi Räikkösen. Hän kertoo seuranneensa mielenkiinnolla Kimin menestyksekästä ajamista Austinin kisoissa.
Tuntematon Kimi Räikkönen on romaaneistaan tunnetun Kari Hotakaisen ensimmäinen tietokirja, tietokirja jota oli nautinnollista lukea ja joka antoi mahdollisuuden sukeltaa ihan uuteen maailmaan. Kirjassa kuuluu selvästi Hotakaisen ääni ja niin kuuluukin kuulua. Olen aina pitänyt Hotakaisen kielestä, se tuntuu niin viimeistellyltä ja samalla rennolta. Kertakaikkisen kiinnostava kirja, ja varmasti mieluista luettavaa myös niille, jotka eivät yleensä kirjoja lue.
Kirjailijan rento ja vapautunut kerronta antoi mukavaa taustatietoa kirjan synnystä. Kirjailija itse oli aktiivinen puhuja. Yleisöllä olisi varmasti ollut enemmänkin kysyttävää. Varmasti kaikkia olisi kiinnostanut kirjan myyntimäärät, Hotakaisen tulevaisuuden kirjoitussuunnitelmat tai vaikkapa Kimin tallisiirto. Kustantaja kiitteli englannin- ja ruotsinkielisiä käännöksiä. Lisäksi kirja on käännetty viroksi, saksaksi ja japaniksi. Hotakainen veisteli: "Näistä olen lukenut japaninkielisen käännöksen puoleen väliin".
| Tällaisen paidan olisin halunnut. Ei ollut myynnissä, oli vain Siltalan henkilöstöllä. |
.
keskiviikko 5. syyskuuta 2018
Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen. 2018. Siltala. 269 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Kari Hotakainen on tarttunut oivaan aiheeseen. Me suomalaiset otamme mielellämme kaiken kunnian Kimin urasta ja F1-menestyksestä sekä allekirjoitamme sen, että Kimi on yksi tunnetuimmista suomalaisista ulkomailla. Ehkäpä tunnetuin. Mutta itse päähenkilö on jäänyt meille melko tuntemattomaksi.
Kimi Räikkönen tunnetaan julkisuudessa vähäpuheisuudestaan ja vakavuudestaan. Hotakaisen kirjassa Kimistä avautuu jotakin muuta kuin tuo hieman arvoituksellinen ajaja, joka ei yleensä puhu.
Kimi halusi enemmän, Kimi halusi ajaa
Kirja alkaa Kimin lapsuudesta. Autot olivat olennainen ja tärkeä osa Räikkösten perhe-elämää. Tulevan maailmanmestarin menestystarinan ainekset syntyivät Espoon Karhusuolla, kun Kimi hän nousi Italjet-crossipyörään 3-vuotiaana. Tuolloin alkanut vauhdin hurma ei ole vieläkään lakannut. Paljon ennätti kuitenkin tapahtua ennen kuin lukivaikeuksista kärsineestä, ammattikoulun autonasentajalinjan kesken jättäneestä Kimistä tuli maailmanmestari. Kimi oli lahjakas ajaja, siitä kaikki olivat samaa mieltä, mutta pelkkä lahjakkuus ei riittänyt. Tarvittiin pisara tai kaksi hyvää tuuria sekä hyviä yhteys- ja tukihenkilöitä. Sellaisia onneksi löytyi, ja niin Kimi aloitti ajamisen Sauberin tallissa vuonna 2001.
Kielitaidottoman, rahattoman, ujon nuoren pojan muutto Englantiin ei ollut helppo. Tällä yhdistelmällä päätyy usein tiskariksi tai halvan hotellin siivoojaksi. (s. 73) Mutta Kimillä oli ajamisen taito, hän oli lahjakas ja nopea. Heti ensimmäisessä F1-kisassa Australiassa hän tuli kuudenneksi v. 2001. Kimi siirtyi McLarenille. Ensimmäinen GP-voitto tuli Malesiassa v. 2003. Maailmanmestaruutta ei McLarenilla tullut, sitä saatiin odottaa vuoteen 2007 saakka, jolloin Kimi oli Ferrarin tallissa.
"Hienointa olisi, jos voisi ajaa formula ykkösiä tuntemattomana." (s. 39)
Kimille ajaminen on todellakin se ykkösjuttu. "Mä diggaan olla siellä autossa, ajaminen on ainoa hieno asia koko siinä hommassa, autossa saa olla rauhassa." (s. 47) Sosiaalinen toiminta ja julkisuus ovat ajamisen miinuspuolia, joskin valitettavasti pakollisia. Kimi toteaa yksiselitteisesti: "Ajaminen on hienoa, mikään muu tähän liittyvä ei." (s. 222) Kimistä ei ole tullut teeskentelijää, hän on sitä mitä on. Hän sanoo vähän, mutta on suora mielipiteissään ja kommenteissaan. Hän ei kehu itseään eikä hän hauku muita. Hotakaisen haastattelema ja läheisten ja tuttavien kuvaama Kimi on herkkä, sydämellinen, varautunut, ehdottoman lojaali ja huumorintajuinen. Hyvin tavallinen suomalainen, mutta ei kuitenkaan ihan tavallinen. Sellainen on Kimi.
| Kimi Räikkönen v. 2017 |
"Kisoissa ei tarvinnut huolehtia, kun tiesi, että Minttu on kotona. Mutta takaraivossa jyskytti, että pitäisi itsekin olla siellä." (s. 230)
Kimin rellutteluvuosiakaan ei sivuuteta. Ei niitä voi sivuuttaa, ne ovat osa Kimin taustaa. Ne vuodet ovat mennyttä. Nyt mielen ja sydämen täyttää ihana perhe: Minttu, Robin ja Rianna. Hotakainen voi syystä sanoa oppineensa tuntemaan Räikköstä, niin paljon hän vietti aikaa Kimin kanssa. Pitkiä aikoja Kimin kotona Sveitsissä, lukuisia ystävien haastatteluja, perheen ja läheisten tapaamisia ja kaiken päälle vielä Malesian osakilpailu. Mielelläni olisin lukenut enemmänkin Kimin perheestä ja Mintun ajatuksista. Formulamaailmaa tuntemattomalle on mielenkiintoista tutustua Kimin kisamaailman luottohenkilöihin, mm asiainhoitaja Sami Visaan ja fysiovalmentaja Mark Arnalliin.
Onnistunut lopputulos
Kari Hotakainen on suomalaisten kirjailijoiden parhaimmistoa. Juoksuhaudantie sai Finlandia-palkinnon vuonna 2002. Olen hyvin mieltynyt Hotakaisen kirjoitustyyliin. Hänen tekstinsä on miellyttävää ja vaivatonta luettavaa. Tekstin kruunaa hieman nyrjähtänyt huumori, ironia ja komiikka. Nyt Hotakaisella oli vastassa uudet haasteet, edessä oli tutkimusmatka alueelle, joka oli hänelle tuntematon. Hotakainen toteaa, että hän itsekin on ollut varsin vaitelias mies, mutta hänestä on kuitenkin tullut tunnettu ja monien pitämä tv-esiintyjä suomalaisten huoliin keskittyvässä Pitääkö olla huolissaan? -sarjassa.
Tietokirjan kirjoittamisessa on omat haasteensa. Hotakainen on onnistunut, tämä on juuri sitä, mitä yleistajuisen tietokirjan pitääkin olla: hyvin jäsennelty, hyvin kirjoitettu. Lukujen otsikot ovat mietittyjä ja kertovat paljon. Isona plussana on kirjan valokuva-aineisto sekä laajat tilastot. Uskon, että Hotakaisen kirja kiinnostaa sellaisia henkilöitä, jotka yleensä eivät kirjaan tartu. Uskon myös, että tästä kirjasta tulee yksi vuoden menestyskirjoista, ehkäpä ykkönen urheilukirjojen sarjassa. Myös kansainvälinen kiinnostus ennakoi menestystä. On varmaa, että Hotakaisen ohjelmalava Helsingin kirjamessuilla kiinnostaa messuvieraita. Eikä syyttä, kirja on erinomainen!
Nyt jännitämme Kimin jatkoa. Tehdäänkö jatkosopimusta Ferrarin kanssa? Ajaako Kimi F1:ssä vielä vuonna 2019?
| Kari Hotakainen |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)