Nelli Hietala: Puun sielu

 

Nelli Hietala: Puun sielu. Aula & Co. 2026. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 224 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Autofiktiivinen romaani alkaa kirjailija Nelli Hietalan sairastumisesta. Hän on saanut syöpädiagnoosin ja odottaa nyt leikkaukseen pääsyä. Huoli on suuri, kotona kolme lasta odottavat äitiä kotiin. Sairaalasängyssä maatessaan Hietala näkee ikkunan takana männyn. Jotakin tapahtuu, mänty antaa hänelle voimaa. 

Kun hoidot ovat onnistuneesti ohi, puut ovat yhä edelleen kirjailijan mielessä. Sairauslomalla ollessaan hänen tiensä vie metsään katsomaan puita, joka kerta yhä tarkemmin. Sitten löytyy Keisarinmänty, vanha puu, jota kirjailija käy katsomassa päivittäin. "Pian puun luona käynti oli ainoa asia, jota päivältä odotin. Suoraan sanottuna: se oli usein ainoa asia, jonka jaksoin tehdä."

Lieksalainen kuvanveistäjä Eva Ryynänen (1915-2001) oli kiinnostanut Nelli Hietalaa jo vuosien ajan. Ryynäsen Paateri oli tullut tutuksi Hietalalle, onhan hänkin Lieksasta kotoisin. Romaani Ryynäsestä oli antanut odotuttaa, Hietala ei löytänyt kirjalle oikeaa tarttumapintaa. Nyt sairastumisen ja tervehtymisen myötä Hietala löytää puut, ja sitä kautta avautuu reitti Ryynäsen maailmaan. Kun Hietala tutustuu Joensuusta tilattuun Eva Ryynäsen arkistoon, se antaa kirjoittamiselle suunnan. Kirja ei olekaan kuvausta pelkästään Eva Ryynäsen elämästä ja taiteesta, vaan myös kirjailijan kirjoittamisprosessista ja pyrkimyksistä päästä sisään Eva Ryynäsen ajatusmaailmaan. 

Puu oli Ryynäsen suosituin veistosmateriaali. Puusta oli moneksi, Ryynäsen käsissä puusta syntyi ihastuttavia lapsi-, eläin- ja luontoaiheisia veistoksia. Toki muitakin materiaaleja Ryynänen käytti, mm. hänen ensimmäinen julkinen veistoksensa oli pronssiin valettu Pietari Brahen patsas.   

Veljekset Hiidenkivellä -veistoksella Eva Ryynänen pääsi opiskelemaan Suomen Taideyhdistyksen kouluun. Kuva Anneli Airola.

Ryynäsen Paateri - ateljee, kotitalo ja kirkko - on suosittu vierailukohde Lieksassa. Rakennukset sijaitsevat luonnonkauniilla paikalla ja muodostavat yhdessä upean kokonaisuuden. "Paateri vaikutti kasvaneen paikoilleen syvältä maan uumenista, riipineen seinilleen osan itseään ympäröivistä kasveista ja eläimistä ja tiivistäneen rakosensa sillä, mitä oli ympäristöstään onnistunut löytämään."

Paateri sijaitsee luonnonkauniilla paikalla. Kuva AA.

Paaterin kirkko oli Eva Ryynäsen suurin työ. Kirkko valmistui v. 1991. Kuva AA.

Puuta sisällä ja ulkona. Jykevä ovi johtaa kirkkoon. Kuva AA.  

  

Joensuussa asuessamme Paateri tuli meille tutuksi. Usein veimme vieraitamme tutustumaan tähän kertakaikkisen viehättävään paikkaan.

Miten kauniisti Hietala kuvaakaan Ryynäsen suhdetta puuhun ja luontoon. On helppo havaita, että Hietala on tavoittanut Ryynäsen sielunmaiseman ja hänen ajattelutapansa. Se on ihailtavaa siksikin, että Eva Ryynäsen jälkeen jääneitä arkistoja hänen henkilökohtaisesta elämästään, ajatuksistaan ja tunteistaan on hyvin niukasti.

Hietala korostaa, että kirjaa ei ole syytä lukea Eva Ryynäsen elämäkertana. Vaikkakaan kyseessä ei ole elämäkerta, olisin kaivannut Ryynäsen biografiaa valottamaan tarkemmin kuvanveistäjän elämänvaiheita. Muutamia taideteoksia nousee kirjassa esille, kuten Pietari Brahen patsas, Veljekset Hiidenkivellä, Laulupuu ja Marjatta sekä Paaterin kirkon puuveistokset. Perhepiirissä tärkeä henkilö oli aviomies Paavo. Avioparilla ei ollut lapsia. 

Eva Ryynänen on yksi Suomen tunnetuimmista kuvanveistäjistä. Ryynäsen rakkaus puuhun materiaalina ja sitä kautta luontoon näkyy kaikissa hänen teoksissaan.

Nelli Hietala: Romurakkautta

 

Nelli Hietala: Romurakkautta. Sulkavaaran siskokset. Karisto. 2023. Kansi Elina Warsta. 216 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

"Kyynärpäämme hipoivat toisiaan. Tartuimme yhtä aikaa oliivipurkkiin. Petja veti kätensä niin nopeasti pois omani tieltä, että toisessa kädessä pitelemäni haarukka putosi ja kolahti lautasen reunaa vasten. Mietin, mahtoiko hän pitää minua viehättävänä vai johtuiko hänen vaivautuneensa siitä, että tunne oli pikemminkin päinvastainen."

Kun katsoin tämän kirjan ilkikurista, värikästä Elina Warstan suunnittelemaa kantta, tiesin heti, että tiedossa on mukavaa ja kevyttä luettavaa. Ja kirjan nimi ja kannen sydän viittaavat takuuvarmasti romanttisiin suhteisiin. Kyllä, tätä kaikkea kirja piti sisällään. Jouluvalmisteluja tehdessäni oli mukava välillä seurata Jessin touhuja kaukana takamailla, missä pakkasta saattoi olla jopa kolmekymmentä astetta.

Jessi on lähtenyt Etelä-Suomen kodistaan pakoon talossa tehtävää putkiremonttia. Pakopaikaksi hän on valinnut Johanna-siskonsa kodin, omakotitalon jossakin siellä kaukana takamailla lumen ja pakkasen keskellä. Jessi itse on keski-ikäinen eronnut nainen. Tytär Vilja jäi avioeron yhteydessä asumaan isänsä kanssa. Uskonnollisen kutsumuksen vuoksi sisko haluaa pysyä sinkkuna. "Jeesus oli parimarkkinoilla tiukka vastus." Nyt Jessi kuitenkin huomaa, että sisko viihtyy hyvin Henrin, paikallisen kalastajan, kanssa. Ainakin siskon jääkaappi ja pakastekaappi ovat täynnä kalaa. 

Jessillä oli hyvä syy tulla siskon luo. Siskosten tulisi siivota äskettäin kuolleen isän rintamamiestaloa. Jessi käy tutustumassa taloon ja toteaa, että onpas tätä romua täällä yllin kyllin. Pihalla on lukuisa määrä peräkärryjä, jotka on maalattu kuoriaisten näköisiksi. Ja paljon muutakin rautaromun tapaista löytyy sekä ulkoa että sisältä. Mitäpä tälle kaikelle tulisi tehdä, miettii Jessi. Lisää yllätyksiä tulee esille. Autotallista löytyy rekan puoliperävaunu, joka oli tuunattu mammutin näköiseksi. Tarkempi tutkiskelu osoittaa, että mammutti piti sisällään asiallisesti sisustetun asunnon. Siellä on ihan selvästi asuttu. 

Jessin ihmetellessä sekasotkua taloon kävelee mies, jolla on silmälasit ja ylikasvanut, tummanruskea tukka sekä turkoosiksi lakatut kynnet. Hän esittäytyy, hän on tutkija Petja Helle. "Poikkesin katsomaan Matti Niemisen taidepihaa, Helle selitti, - mutta te ette taida olla talvisin auki." Mies kertoi tekevänsä tutkimusta suomalaisesta ITE-taiteesta. Ahaa, nyt Jessi ymmärtää, isän teokset ovatkin ITE-taidetta.

Petja vakuuttaa, että Jessin isällä on ollut osaamista ja taitoa tehdä mahdottomista ja rikkinäisistä esineistä ja romuista käytännöllisiä käyttöesineitä sekä todellista taidetta. Käy myös ilmi, että isällä on  ollut paljon yllättäviä tuttuja mm. maahanmuuttajien keskuudessa. Ja kaikkien yllätykseksi isän testamenttikin löytyy.

Vaikka Jessi ei olekaan ihan yhtä mieltä Petjan kanssa isän lahjakkuudesta, hän kuitenkin mielellään syventyy tutkimaan romaesineitä, mutta ei niinkään kiinnostuksesta isän taidetta kohtaan, vaan pikemminkin siksi, että hän huomaa tuntevansa ihastusta Petjaa kohtaan. Eikä tunne ole yksipuolinen.

Tällaisia ihanan viihdyttäviä kirjoja on suorastaan nautinnollista lukea silloin tällöin. Tämä kirja, kuten hyvät romanttiset viihderomaanit yleensäkin, pyyhkäisee lukijan mukaansa. Jo alusta pitäen pystyi arvaamaan kirjan onnellisen loppuratkaisun, mutta ei se yhtään haitannut. 

Viihdyin Sulkavaaran siskosten seurassa. Takakannessa luvataan kirjalle jatkoa! Sitä odotellen.