Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin kirjamessut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsingin kirjamessut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. lokakuuta 2019

Helsingin kirjamessut to-pe

Tänä vuonna olin kirjamessuilla torstain ja perjantain. Aiempina vuosina toinen päivistäni on aina ollut lauantai. Torstain etuutena oli ainakin se, että koululaisryhmien poistuttua messuhallissa oli peräti aika autiota. 

Perjantaina väkimäärä lisääntyi huomattavasti.

Mielestäni yksi parhaista esityksistä oli Gummeruksen Kalle Päätalo 100 vuotta. Keskustelemassa Antti Heikkinen, joka on kirjoittanut juhlavuoden julkaisun Kallio-poika sekä Karoliina Timonen, jonka kirja Kirjeitä Iijoelle nostaa esiin Iijoki-sarjan naishahmoja. Haastattelijana Esa Lilja.
Kalle Päätalo -palkinnon sai Sisko Savonlahti kirjallaan Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu.

Raakel Lignell ja Älä sano että rakastat. Rankka kirja, mutta varmasti mielenkiintoinen. Haastattelijana Baba Lybeck. Huom. Baban asu, joka on samanvärinen kuin Lignellin kirjan kansi.

Aula & Co:n bloggaritilaisuudessa vieraana oli mm. kääntäjä Kristiina Drews. Hän kertoi Lucia Berlin -kirjojen kääntämisestä.

Kirsi Hietanen haastattelee Tuire Malmstedtia. Tuiren kirja on Mykkä taivas -dekkari.
Jone Nikula haastattelee Timo Saartoa. Kirja on Kivikalmisto. Saarto on palkittu vuoden johtolangalla.

Oma kohokohtani oli, kun pääsin haastattelemaan Mikko Withia ja Jaana Ahlbladia. Aiheena oli "Elämää ennen ja jälkeen kuoleman". Within kirja on Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta. Ahlabladin tietokirjan nimi on Miten kohdata kuolema.

Haastattelun juhlistus

Tuliaisena 10 kirjaa.

Kotona on sitten toisenlaista ohjelmaa. Tyttäreni ihanan 4-vuotiaan tyttärensä kanssa viettää viikonloppua täällä mummolassa.

torstai 1. marraskuuta 2018

Muutamia nostoja messuilta



Aika monissa blogeissa Helsingin kirjamessuja on jo käsitelty, mutta tässä muutama kuva minultakin. Olin messuilla perjantain ja lauantain. Oli hyvät messut, jälleen kerran, ihan parhaimmat, jälleen kerran. Väkeä oli paljon, ja uusi yleisöennätyshän siitä syntyi.

Messutunnelmia
Paula Havasteen Pronssitähti käsittelee Viron tapahtumia vuonna 1949. Taidan ehdottaa tätä kirjaa seniorilukupiirillemme.
Terhi Rannela haastatteli Anneli Kantoa. Kanto on toiminut viimeisen vuoden sisällissodan matkasaarnaajana. Raskaasta aiheesta hän siirtyi kevyempään teemaan. Uusin kirja Ihan pähkinöinä käsittelee tämän ajan ilmiöitä mm yli 50-vuotiaiden pääsyä työmarkkinoille. Kanto luki kirjasta mitä mainioimpia otteita.
Kirsi haastatteli Cecelia Samartinia Bazarin bloggaritilaisuudessa. Samartinilta on käännetty suomeksi seitsemän kirjaa. Uusin on Kirottu kauneus. Se käsittelee ihmiskauppaa Las Vegasissa. - Ajattelin ehdottaa tätä kirjaa Naisten Pankin lukupiirikirjaksi. 

Perjantain messupäivän päätti Mia Kankimäki, jota haastatteli Katja Kallio. Tämän kirjan todella haluan lukea: Naiset joita ajattelen öisin.  Kankimäki on valinnut kirjaansa historiallisesti inspiroivia naisia, hän matkustaa heidän perässään ja käy kuvitteellisia keskusteluja heidän kanssaan. Mielenkiintoista todellakin! Esimerkkinä Kankimäki mainitsi Karen Blixenin, eli Kankimäki matkusti Keniaan käydäkseen keskusteluja Blixenin kanssa.

Lauantaiaamu alkoi Bonnierin bloggariaamiaisella. Kiva oli saada kasvot tutuille nimille, mutta väkeä oli sen verran paljon, että vain muutamaa bloggaria tuli moikatuksi. Aamiainen oli hienoinen pettymys, mutta onneksi olin syönyt hyvän hotelliaamiaisen. Olin odottanut, että saataisiin esiintyjien kirjoja, mutta ei saatu. Ennätin kuuntelemaan vain Veera Niemistä  (Ei muisteta pahalla) ja Liina Putkosta (Jäätynyt tyttö), kun piti lähteä Hotakaisen lukupiiriin.


Hotakaisen lukupiiri Tuntematon Kimi Räikkönen olikin minulle messujen kohokohta, koska olin kirjabloggarina tässä tilaisuudessa. Kirsin Book Club oli siellä lukupiiriedustajana. Tilaisuutta isännöi kustantaja Touko Siltala. Todella mielenkiintoinen tilaisuus. Edellinen blogipostaukseni käsittelee tätä lukupiiriä.

Sitten oli vuorossa vierailut tuttujen kustantajien luona. Tervehdin Katjaa Avain-osastolla, Pirjo Puukkoa Stresan osastolla ja Ritvaa Sitruunan osastolla. Niinaa ja Lassia oli niin ihana nähdä pitkästä aikaa Myllylahden osastolla.
 Näiden messujen pisimmät jonot taisivat olla Antti Tuiskun signeeraukseen. Antti oli elementissään, niin iloinen ja positiivinen.
Iltapäivä kului Punavuori-lavalla kuunnellen dekkaristien haastatteluja. Siinä välissä pistäydyin S&S:n bloggaritilaisuudessa. Dekkaristeista kuuntelin Tuire Malmstedtia, Liina Putkosta, Anu Patrakkaa ja Veera Valaa. Dekkarikattauksen kruunasi Kirsin haastattelemat Marko Kilpi ja Antti Tuomainen. Kerrassaan mainio ja viihdyttävä sessio. Tässä Kilpi heittelee yleisölle Undertaker-pipoja. - Sitten iltajunassa takaisin Joensuuhun. Hyvät messut! Ensi vuoteen! Ai niin, vielä se perinteinen kirjakuva.                                                                                                  
     Kaunista syksyn jatkoa!