Petina Gappahin Pimeydestä loistaa valo lukupiirikirjana

Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo. Eli tarkka kolmiosainen selonteko tohtori David Livingstonen viimeisistä vuosista, maallisista päivistä ja viimeisestä matkasta sisämaasta Afrikan rannikolle hänen afrikkalaisten toveriensa kertomana. Tammen keltainen kirjasto. 2019. Englanninkielinen alkuteos Out of Darkness, Shining Light. Suomentanut Aleksi Milonoff. Kansi: Eevaliina Rusanen. 377 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

 "Vaikka bwana yritti usein selittää minulle, miksi hän etsi sen Niilin alkua, en ole koskaan kunnolla käsittänyt asiaa. Sanoin hänelle:"Mene takaisin lastesi luo, Niili on ollut sijoillaan aikojen alusta asti ja on vielä senkin jälkeen kun sinä ja minä olemme mullassa. Ja mitä aiot tehdä kun löydät sen? Niilillehän on samantekevää, tiedätkö sinä mistä se alkaa. Joki tulee virtaamaan aina riippumatta siitä mistä se alkaa." (s. 40)

Naisten Pankin lukupiirimme Lukevat Leidit kokoontui vuoden ensimmäiseen tapaamiseen. Olipa mukava nähdä joulutauon jälkeen tuttuja lukupiiriläisiä. Useimmilla oli edessään kauniskantinen Gappahin kirja Pimeydestä loistaa valo, eli tämänkertaiseen lukupiiriimme valittu kirja. Gappah on meille jo entuudestaan tuttu. Olemme lukeneet hänen kirjansa Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta (Tammi, 2009) (linkki) sekä Muistojen kirja (Tammi, 2017) (linkki). Paikalla oli tällä kertaa kymmenen naistenpankkilaista. Vetovastuussa oli Leila.

Tapahtumapaikka on Chitambon kylä Afrikassa. 60-vuotias tutkimusmatkailija tohtori David Livingstone on kuollut. Livingstonen elämäntyö jäi kesken. Hän olisi mieluusti halunnut löytää Niilin alkulähteille, mutta niille paikoille hän ei ehtinyt. Livingstonen seurana olleet uskolliset palvelijat joutuvat pohtimaan vaikeaa kysymystä: mitä tehdä bwana Daudin ruumiille. Käydään monet keskustelut ja päästään lopulta yhteisymmärrykseen. Tohtorin sydän haudataan Afrikkaan ja kuivattu ruumis toimitetaan Englantiin, siihen kulttuuriin, josta Livingstone on kotoisin. Ruumiin saaminen Englantiin edellyttää ensin ruumiin kuljetusta rannikolle. Sille matkalle lähdetään. 

Inhimillinen ja viehättävä Halima

Ruumista kuljettava saattue koostuu entistä orjista ja palvelijoista. Kaikenkaikkiaan heitä on 69 henkilöä. Mukana on myös naisia ja lapsia. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen, kaksi henkilöä, Halima ja Jacob Wainwright, kertovat matkan etenemisestä. Kirjailija on tehnyt hyvät kertojavalinnat, niin sopivasti erilaisia kertojapersoonallisuudet ovat. Kertojien persoonat herättivät runsaasti keskustelua lukupiiriläistemme kesken. Halima on seurueen kokki, suorasukainen ja oppimaton nainen, joka ei osaa lukea. Hän on entinen orja, jonka Livingstone on ostanut vapaaksi. Halimalla on alkuvoimaista herkkyyttä, hän havainnoi ryhmän tuntoja tarkasti. Pidimme paljon Halimasta. Sympatioitamme herätti hänen haaveensa vapaudesta ja omasta talosta. Eräs lukijoistamme mietti, onko kirjailija kirjannut jotakin omasta itsestään Haliman persoonallisuuteen.

Yksinkertaisen hyväntahtoinen Jacob

Toinen kirjan kertojista on parikymppinen intialaisen Nassick-koulun kasvatti Jacob Wainwright. Hän on kiihkeän uskovainen ja uskonnossaan kunnianhimoinen. Hänen jumalkäsityksensä on hyvin vakava. Jacobin unelmana on pappisvihkimys ja sen myötä lähetystyön tekeminen. Eräs lukijamme pohti, onko kirjailija kirjoittanut kirjaan Jakobin roolin kriittisenä kannanottona kristinuskon mukanaan tuomiin epäkohtiin. Jacobin suhde naisiin on negatiivinen. "Jos minulla olisi valta, olisin mieluusti lähettänyt naiset pois, joka ikisen, ja heidän lapsensa myös, sillä pelkään pahoin että naiset vain kylvävät riitaa keskuuteemme." (s. 189)

Ruumissaattueen matka kestää yhdeksän kuukautta. Matkanteko on vaikeaa. He eivät kohtaa pelkästään fyysisiä esteitä, vaan myös salakavalia ennakkoluuloja. Mutta perille rannikolle päästään, vaikkakin seurue on pienentynyt 25 henkilöllä, joista osa oli kuollut ja osa karannut. On selvää, että tällaisella pitkällä matkalla erilaiset tunteet kohtaavat. Kirjailija kuvaakin onnistuneesti matkalaisten erilaisia uskomuksia, unelmia ja toiveita. Erilaisten maailmojen kohtaamisessa syntyy kirjaan jännitettä. Matkalaisten ryhmädynamiikan kuvaus ei erään lukijamme mielestä ole sidottu tähän matkaan, vaan voisi sijoittua mihin ajankohtaan tahansa.  

Viimeinen kirjan osio kuvaa, mitä seurueen jäsenille kuuluu 10 vuotta sen jälkeen, kun Livingstonen ruumis on kuljetettu Englantiin. 

Petina Gappah on zimbabwelainen kirjailija ja asianajaja. @Markko Taina. 

Doctor Livingstone, I presume?

Arvostamme ja ihailemme sitä, että Gappah on kirjoittanut tämän kirjan Livingstonesta. Livingstonesta on kirjoitettu runsaastikin, mutta aina valkoisten näkökulmasta. Kirjan alussa on kartta Livingstonen kolmesta tutkimusmatkasta Afrikkaan. Livingstone oli lääkäri, kirjailija, tutkimusmatkailija, lähetyssaarnaaja ja orjuuden vastustaja. Afrikkalaiset arvostivat häntä. "Bwana osti minut vapaaksi. Bwana paransi minut, kun olin sairas." (s. 101) Gappah on tehnyt laajaa taustatyötä kirjaa varten. Sen osoittaa varsin kattava lähdeluettelo kirjan lopussa. Uskomme, että kirjasta olisi saanut myös puhtaan tietokirjan, mutta mielestämme tämä faktaan perustuva fiktio on hyvä ratkaisu. Kirja ei ole pelkkä henkilökuva Livingstonesta, se on myös kriittinen kannanotto, mitä tapahtui seuraavaksi. "Bwana Daudin piirtämä Luabala oli Kongojoen suu, tuhomme alkulähde, vesireitti, jota pitkin valkoiset miehet pääsivät kulkemaan Winchester-kiväärit tanassa ja Maxim-konekiväärit ladattuina."

Hyvä ja tärkeä tarina

Pidimme kirjasta. Miksi? Mm. näistä syistä:
- hyvää faktan ja fiktion yhdistämistä
- rikasta henkilökuvausta
- paikallisten tapojen elävää kuvausta
- Halima ihan huipputyyppi. "Nainen, joka ei pyytänyt anteeksi olemassaoloaan."
- heterogeenisen saattueen vahvaa kuvausta
- mielenkiintoinen aihe, joka innosti selvittämään tarkemmin Livingstonen matkoja. Olipa eräs lukijoistamme tuonut mukanaan maantiedon oppikirjan vuodelta 1917. Oppikirjan neekeristereotypiat olivat aika hurjaa luettavaa. 

Kiitos Aleksi Milonoffille tasokkaasta käännöksestä ja kiitos Eevaliina Rusaselle kauniista kannesta. Monet meistä olisivat kaivanneet kirjaan lisää jännitettä ja lisää käänteitä. Kirja oli kirjoitettu viipyilevästi, kuten eräs lukijamme osuvasti totesi. 

Lopuksi pohdimme kirjan nimeä. Mihin se viittaa? Ehkä ei Livingstonin jälkeensä jättämään valaistuun polkuun, vaan pikemminkin kenties tulevaisuuden Afrikkaan. Gappah on todennut, että "Afrikka on tulevaisuus" ja "kiinnostus Afrikkaa kohtaan lisääntyy lähivuosina, se on ajan henki." (Ylen haastattelu 26.9.2019)

Kirja sai meiltä arvosanan 4,05 (asteikko 1-5).

Arvomme lukupiirissämme kirjoja, joiden tuotto lahjoitetaan Naisten Pankin Kristan rahastoon. Tässä tämän kertaisen lukupiirin arvontakirjat. Tuotto oli 60 e.
Lukutoukka Krista Airolan muistokampanja

Gappahin Muistojen kirja naistenpankkilaisten lukupiirikirjana

Petina Gappah: Muistojen kirja. Tammen keltainen kirjasto. 2017. The Book of Memory. Suomentanut Tero Valkonen. 307 sivua.

Lainattu kirjastosta

Kokoonnuimme yhdeksän naistenpankkilaisen lukijanaisen kanssa Lukevien Leidien vuoden ensimmäiseen lukupiiritapaamiseen. Vetovastuussa tällä kertaa oli Anne. Afrikkalainen kirjallisuus on aina ollut mielenkiintomme kohteena, ja nyt saimme aloittaa vuoden zimbabwelaisen Petina Gappahin Muistojen kirjalla, joka on toinen Gappahilta suomennettu teos.

Kirjan minä-kertoja Memory ei ole tavallinen musta tyttö. Hän on albiino. "Ja sitten synnyin minä ilman tummaa ihoa, ilman pigmenttiä, albiinona, olin murungudunbu, aavemaisen valkoinen." (s. 282) Memory oli yksinäinen ja syrjäytynyt lapsi, hän ei voinut leikkiä toisten kanssa, koska hänen ihonsa ei sietänyt auringonvaloa. Memoryn isä oli erilainen kuin muut isät, hän ei ryypännyt, hän oli aina kotona. Äiti uskoi ennustajiin, noitiin ja hurahti milloin mihinkin uskontoon. Perhe oli köyhä. Memory toteaa: "Me olimme köyhiä ymmärtämättä sitä. Köyhyydessämme ei ollut mitään ylevöittävää, romanttista tai elämänhalua vahvistavaa. Se vain oli." (s. 53)

Kirjan alussa Memory istuu Chikurubin vankilassa Hararessa ja on tuomittu kuolemaan isäntänsä Lloydin murhasta. Memoryn vanhemmat myivät Memoryn Lloydille, vieraalle valkoihoiselle miehelle, Memoryn ollessa vasta 9-vuotias. Memory pelkäsi, ikävöi ja kaipasi kotiin, kuten tekisi varmasti jokainen ventovieraalle myyty lapsi.  "Pelko oli lamaannuttanut minut ja kaipasin kotiin, mutta kirjat pelastivat minut." (s. 187) Lloyd koulutti Memoryn, hän sai stipendin Cambridgeen, palasi kymmenen vuoden jälkeen Zimbabween. Ja istuu nyt vankilassa. Vankilassa hän kirjoittaa elämäntarinaansa amerikkalaiselle lehtinaiselle, jonka vaikutusvalta saattaisi auttaa tuomion kumoamisessa. Mietin postausta tehdessäni, millainen Memoryn tilanne olisi, jos häntä ei olisi myyty Lloydille. Ongelmia ja murheita ei ole ainoastaan köyhillä. Kyllä "kartanoissa on murheita, jopa enemmän, koska niille on enemmän tilaa" (s. 22), toteaa Memory.

Chikurubi Prison is a maximum security prison in Zimbabwe. (Wikipedia)

Gappah avaa kirjan juonta vähitellen. Toiset meistä olivat sitä mieltä, että juonta avattiin taitavasti kerien pikku hiljaa, kun taas toinen joukkio oli sitä mieltä, että kirjan alku oli "löysä, jaaritteleva, kiertelevä ja itseään toistava, aivan kuin kirjailijalta olisi hukkunut punainen lanka." Raa'at ja uskomattomat tapahtumat, syyt ja seuraukset, selviävät vasta kirjan loppusivuilla.

Koimme, että kirjan keskeinen teema on toiseus ja erilaisuus. Memory on albiinona erilainen ja eristäytynyt lapsi. Eräs lukijoistamme kiinnitti huomiota siihen, miten taitavasti Gappah kuvaa lapsen tapaa kokea asiat. Lapsena Memory aisti asioita, vaikkei niitä hänelle kerrottukaan. Hän syyllisti itseään aiheetta ja eli aikuiseksi asti väärintulkittujen muistojen kanssa. Myös Lloyd on erilainen, hänen erilaisuutensa avautuu pikku hiljaa. 

Kirjan teemana on myös zimbabwelainen yhteiskunta. Maan politiikka taustoittaa kirjan tapahtumia. Kun Memory palasi ulkomailta kymmenen vuoden jälkeen, hän totesi: "En siis ollut paikalla näkemässä, miten nopeasti kaikki meni päin seiniä." (s. 233) Epäselväksi jäi, mikä kaikki meni päin seiniä. Erikoiselta kyllä tuntui, että politiikasta ja maan oloista kirjoittaessaan Gappah ei maininnut lainkaan Mugabea, tyrannia pahimmasta päästä. 

Afrikkalaiset nimet ovat kiinnostavia ja eksoottisia. Nautiskelimme ja mutustelimme näitä kauniita nimiä: Pretty, Princess, Progress, Promise, Priviledge, Promotion ja tietysti Memory. Ison plussan sai kirjan kaunis kansi paratiisilintuineen. Käännöksen osalta huomasimme puutteita, liekö käännös tehty liian hätäisesti.

Tästä kirjasta tulee mieleen useitakin kirjoja, erityisesti Toni Morrisonin Sinisimmät silmät. Morrisonin kirjassa musta tyttö haluaa siniset silmät, tässä kirjassa albiinotyttö haluaa mustan ihon. Memory myydään tuntemattomalle miehelle 9-vuotiaana, myös Cecilia Samartinin Kirottu kauneus käsittelee tyttökauppaa. Vankilassa istuminen on Memoryn mielestä melko mukavaa ja hän tuntee itsensä suorastaan onnelliseksi aika ajoin, aivan kuten tapahtuu Dostojevskin kirjassa Rikos ja rangaistus. Yhtymäkohtia löytyy myös naisten valtionvankilan tapahtumia kuvaavaan Orange Is the New Black -dvd-sarjaan. 

Kirja sai meiltä arvion 4 (asteikko 1-5). Helmikuun lukupiirikirjana on Elizabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton.

Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta

Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. 2009. Tammi. An Elegy for Easterly. Suomentanut Seppo Loponen. 206 sivua.

Arvostelukappale kustantajalta

Naisten Pankin Lukevien Leidien helmikuun kirjana oli Petina Gappahin novellikokoelma Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. Luemme lukupiirissämme melko paljon afrikkalaista kirjallisuutta ja tätä ennen olimme lukeneet yhden Zimbabween sijoittuvan kirjan eli Alexandra Fullerin Ei hunningolle tänään.

Gappahin Tanssimestari-novellikokoelma koostuu 13 novellista, jotka kuvaavat afrikkalaista ja erityisesti zimbabwelaista arkipäivän todellisuutta.  Novellit sijoittuvat Mugaben johtamaan Zimbabween.

Minä muistin eläneeni elämäni viisi ensimmäistä vuotta maassa nimeltä Rhodesia, jonka pääministeri oli Ian Smith, ja sen jälkeen Zimbabwe-Rhodesiassa, jonka pääministeri oli nimeltään Abel Muzorewa, ja nyt elin maassa nimeltä Zimbabwe, jonka pääministeri oli Robert Mugabe. (s. 125)

Tuntuu käsittämättömältä, että aikoinaan peräti varakas, hyvin toimeentuleva maa on vajonnut alennustilaan, talous on romahtanut, inflaatio laukkaa, aids tappaa, mustan pörssin kauppa rehottaa ja korruptio kuuluu jokaiseen arkipäivään. Miten yhteen maahan voi mahtuakin niin paljon epäkohtia? Kansalaisten tavoitteena on saada niin paljon rahaa, että pääsee ulkomaille, USA:han tai Englantiin. Ja ellei itse pääse, niin sitten ainakin lapset.

Tämä on uusi Zimbabwe, jossa kaikki ovat rikollisia. (s. 191)

Huolimatta pakkassäästä meitä  lukupiiriläisiä oli tullut paikalle 9. Seijan vuoro oli alustaa kirjasta ja vetää keskustelua. Keskustelimme Gappahin novellien aiheista, Gappahin kirjoitustyylistä, huumorin käytöstä sekä novellikokoelman merkityksestä. Valitsimme myös suosikkinovellimme. 

Vaikka aiheet ovat inhimillisesti rankkoja, Gappah kuvaa tapahtumia jotenkin kevysti huumoriakaan unohtamatta. Huolimatta köyhyydestä ja olemattomasta elintasosta Gappahin henkilöt löytävät ilon, naurun ja tanssimisen aiheita pienistä ja jopa olemattomista asioista. Teksteistä välittyy tunne, että Gappah kuvaa sellaisia olosuhteita, jotka hän tuntee hyvin. Pidimme myös Gappahin eloisasta ja sujuvasta kirjoitustyylistä. Suurin osa lukijoistamme piti kirjasta, kirjan elämänmyönteisyydestä ja Gappahin tavasta käyttää huumoria. Lukijoissamme oli myös sellaisia, joita kirjan novellit eivät puhutelleet: kirjassa oli liikaa huumoria ja liikaa epäaitoa empaattisuutta. Itse ihastuin todellakin tähän novellikokoelmaan, se edustaa mielestäni parasta afrikkalaista kirjallisuutta pitkiin aikoihin. Kirjan vanhan painoksen takakannessa on teksti: lukemisen jälkeen oma elämä ei enää tunnu samalta. - Kirja oli hyvä, mutta ehkä kuitenkaan ei ihan noin hyvä!

Kun valitsimme suosikkinovelliamme, kävi ilmi, että äänet jakautuivat varsin monelle novellille. Se on mielestämme osoitus siitä, että novellikokoelma näyttäytyy varsin tasalaatuisena kokonaisuutena.

Kirjan Tanssimestari-niminovellissa mies jää eläkkeelle. Sen sijaan, että hän saisi rahallista eläkettä,  hänelle annetaan kolmet kengät, jotka kaikki ovat liian pieniä. Mies osallistuu pienissä kengissä tanssikilpailuun ja osoittautuu uskomattoman hyväksi tanssijaksi. Tanssi on teemana myös novellissa Rosien sulhasen halkeilleet, vaaleanpunaiset huulet. Novellissa tanssitaan häitä. Tuoreella aviomiehellä tiedetään olevan aids ja jo ainakin kaksi hänen tyttöystävistään on kuollut. Novellin aids-kuvaus hätkähdyttää suorasukaisuudellaan.

He miettivät, näkeekö Rosie saman kuin hekin, että hänen vastavihityn miehensä tauti kirkuu läsnäoloaan joka huokosesta? Tauti kukoistaa miehen hiustupsujen liukkaudessa; se elää tuossa tummenevassa ihossa, noissa silmanvalkuaisissa jotka ovat valkoisemmat kuin luonto tarkoitti, noissa räikeän vaaleanpunaisissa huulissa, joiden halkeamista veri pyrkii pintaan. (s. 149).

Englanninkielisen novellikokoelman niminovelli on An Elegy for Easterly, Elegia Easterlylle. Tässä koskettavassa, todella rankassa novellissa jälkeenjäänyt, takapuoltaan näyttelevä, "se tekee kaksyt senttiä" -Martha saa lapsen. Kylällä asustava lapseton nainen käyttää tilaisuutta hyväkseen, pakenee Marthan lapsen ja miehensä kanssa aivan viime tipassa, kun puskutraktorit jyräävät murskaamaan kylän hökkelimökkejä. Epätoivoisesta tilanteesta huolimatta lapsi antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Kirjasta ei käy ilmi, miksi suomalaisen painoksen nimeksi on valittu Tanssimestari-novelli, eikä samaa nimeä kuin englanninkielisessä painoksessa.  

Lukijoittemme kiinnostusta olivat herättäneet myös huijausviestejä kuvaava novelli Miehemme Genevessä voitti miljoona euroa, hautajaisjärjestelyt novellissa Jotain kivaa Lontoosta ja varakkaiden joutilaisuus novellissa Kultaisen kolmion sydämessä. 

Iso plussa pokkaripainoksen kauniille kannelle. Kirja sai lukupiiriläisiltämme arvosanan 3,7 (asteikko 1-5).

Petina Gappah on syntynyt vuonna 1971 Sambiassa. Hän on varttunut Zimbabwessa, käynyt koulua pääkaupunki Hararessa ja opiskellut oikeustieteen tutkinnon Zimbabwen, Grazin ja Cambridgen yliopistoissa. Hän on työskennellyt
Sveitsissä Genevessä kansainvälisen lain parissa. Gappahin ensimmäinen kirja An Elegy for Easterly julkaistiin 2009. Kirja on käännetty usealle eri kielelle. Kirja oli ehdolla monilla
palkintolistoilla ja se sai sanomalehti Guardian ”First Book Award”
esikoiskirjapalkinnon. Sen jälkeen hän on julkaissut kaksi romaania: The Book of Memory v. 2015, suom. Muistojen kirja v. 2017 ja Rotten Row v. 2016.

"Mitä tehdään Smithille?
Hakataan järkeä päähän!
Mitä tehdään sille rumalle varikselle?
Hakataan järkeä päähän!
Mitä tehdään Muzorewalle?
Hakataan järkeä päähän!
Kuinka kauan?
Kunnes tämä Zimbabwen maa on meidän!" (s. 125) 

Petina Gappah