Pascal Engman: Patriootit

Pascal Engman: Patriootit. WSOY. 2019. Ruotsinkielinen alkuteos Patrioterna. Suomentanut Pekka Marjamäki. 494 sivua.

Omasta hyllystä

"Haluan, että rupeamme laajentamaan toimintaamme. Minä näen joka päivä sellaisia ruotsalaisia, jotka yrittävät vakuuttaa maanmiehilleen, että muslimit ovat herttaisia ja rauhanomaisia ihmisiä. He eivät ole yhtään parempia kuin ne norjalaiset ja tanskalaiset, jotka auttoivat natseja toisen maailmansodan aikana. Kuten tiedämme, nämä mielisairaat ihmiset haluavat ottaa käyttöön sarilain ja kieltää meiltä kaikki vapaudet, joiden puolesta isi-isämme ovat kamppailleet." (s. 342) 

Patriootit on Pascal Engmanin esikoisteos, joka sai erittäin hyvän vastaanoton sekä Ruotsissa että ulkomailla. En aloittanut Engmaniin tutustumista tästä esikoisesta, vaan luin ensin Polttavan maan (linkki), joka aloitti Vanessa Frank -jännityssarjan. Koska kirja oli niin kiinnostava ja hyvällä tavalla jännittävä, halusin lukea myös Engmanin esikoisteoksen. Tarkoituksena oli, että saisin tämän kirjan dekkariviikon luettuihin. Tai siis luinkin kirjan kyllä dekkariviikolla, mutta tämä postaus tulee nyt sitten jälkikäteen.

Kirjassa on useita juonilinjoja. Osa tapahtumista sijoittuu Tukholmaan. Lehtitaloissa eletään karmaisevia aikoja, merkittävimpien lehtitalojen vaikutusvaltaisimpia toimittajia murhataan. Murha ei jää yhteen eikä kahteenkaan. Käy ilmi, että vaarassa ovat erityisesti ne toimittajat, jotka puolustavat ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa sekä suhtautuvat myönteisesti maahanmuuttajiin.  Kuka on seuraava, joutuvat kaikki toimittajat miettimään. Lehtitalojen toiminnan pitäisi kuitenkin jatkua tavanomaisesti, jotta pelkoa ei päästettäisi valloilleen, mutta vaikeaa ja peräti mahdotontakin se on. Toimittajan työtä kuvataan iltapäivälehden kunnianhimoisen Madeleine Wintherin kautta. Madeleine on vielä nuori, mutta hyvin nälkäinen ja valmis ottamaan suuriakin riskejä menestyäkseen kokeneempien toimittajien kilpakentillä. 

"Historiankirjoissa meidän tekomme tullaan vielä tunnustamaan." (s. 403) 

Lukija tietää kaiken aikaa, mistä on kysymys ja ketkä ovat murhaajia. Ja lukija tietää myös syyt, miksi toimittajia - noita maanpettureita - surmataan. Äärioikeistolainen terroristikolmikko Carl, Lars ja Fredrik on omien näkemystensä mukaan suuria isänmaan ystäviä. Joukon johtaja Carl on "sotilas, joka taisteli isänmaansa puolesta." (s. 431) Ruotsi kuuluu ruotsalaisille ja sen vuoksi heidän vihansa kohteena ovat maahanmuuttajat sekä heihin myönteisesti suhtautuvat toimittajat. "Toimittajien aika on ohi", hän (Carl) sanoi. "Ihmisten katseet ovat kohdistuneet heihin, ja he ovat suunniltaan pelosta. Heidän tätä maata vastaan  tekemiään rikoksia ei ole jätetty rankaisematta." (s. 342) Kolmikon vihan välikappaleeksi joutuu maahanmuuttajataustainen taksinkuljettaja Ibrahim Chamsai. Ibrahim asuu vaimonsa Fatiman kanssa Tenstassa. He ovat hyvin ylpeitä Mitra-tyttärestään, joka opiskelee oikeustiedettä yliopistossa. Ibrahim ei anna uskonnon ohjata täysin elämäänsä, vaan toteaa: "Itse hän ei ollut mikään mallimuslimi, vaan jopa söi silloin tällöin makkaraa, mikäli sattui sille päälle tulemaan." (s. 217) 

Toista juonilinjaa Engman kuljettaa Chilessä. Ruotsalaisella Augustilla on värikäs tausta, hän on ollut mukana mm. muukalaislegioonassa. Chilessä hän toimii rikollisliigan venäläisen johtajan henkivartijana. August rakastuu kauniiseen Valeriaan, mutta hänen tiensä vie takaisin Ruotsiin.   

Kuten Polttava maakin, tämä kirja oli kiinnostavaa ja koukuttavaa luettavaa. Engman kirjoittaa hyvin, ja Pekka Marjamäki on tehnyt hyvää työtä suomennoksen kanssa. Jos dekkarissa käsitellään ajankohtaisia teemoja, se lisää aina kirjan kiinnostavuutta. Patriootit pureutuu luku luvulta yhä tiukemmin tämän päivän ruotsalaisyhteiskunnan kipupisteisiin. Engman kuljettaa sujuvasti eri juoniketjuja läpi kirjan ja sitoo ne taitavasti yhteen. Näyttää siltä, että Engman panostaa kirjoissaan nimenomaisesti juonen rakentamiseen ja sen kuljettamiseen. Henkilöhahmot jäävät valitettavan ohuiksi, jopa mielenkiinnottomiksi ja epäuskottaviksi. 

Muutama juttu jäi mietityttämään. Polttavassa maassa osa tapahtumista sijoittui Ruotsin lisäksi Chileen. Tapahtumilla oli siinä kirjassa syynsä tapahtua nimenomaisesti Chilessä. Tässä kirjassa Chilen osuus jää lähinnä ihmettelyn aiheeksi ja aika merkityksettömäksi. Kirjan juoni ei varmasti olisi kärsinyt, jos vaikka koko Chilen osuus olisi jäänyt pois.

Olen vakuuttunut, että Ruotsista löytyy Carlin, Larsin ja Fredrikin kaltaisia isänmaan puolesta taistelevia äärioikeistolaisia, mutta hieman epäuskottavalta tämän pienen ryhmän toiminta tuntui. Olisin odottanut, että kolmikon ideologista vihaa tai aatteellista toimintapohjaa olisi avattu enemmän. Vai oliko niin, että ettei tällä populistisella terroristikolmikolla sellaista aatepohjaa ollutkaan?

Kirja on luettu mm. seuraavissa blogeissa:
Kirsin book club, Kirsin kirjanurkka ja Mummo matkalla..

Pascal Engman: Polttava maa - osa 1

Pascal Engman: Polttava maa. WSOY. 2020. Ruotsinkielinen alkuteos Eldslandet. Suomentanut: Pekka Marjamäki. Päällys: Riikka Turkulainen. 557 s.

Arvostelukappale kustantajalta

"Siirtokunta ulottui lännessä tummiin kallioihin, jotka viettivät jyrkkinä ja liukkaina kohti Tyyntä valtamerta. Kallioiden kupeessa oli luotoja ja matalikkoja, jotka kuhisivat laskuveden aikana äyriäisiä ja joille ilmestyi silloin tällöin laumastaan häädettyjä merileijonauroksia, jotka olivat tulleet odottamaan kuolemaa. Siellä oli myös kapea hiekkaranta, johon valtameren suunnattomat aallot löivät kuohuvina vaahtopäinä." (s. 326)

Polttava maa on ensimmäinen osa uudessa Vanessa Frank  -jännityssarjassa. Vanessa Frank on 42-vuotias rikoskomisario. Hän johtaa Tukholman poliisin tutkintaosaston tiedustelujaosta 5 ja 6 eli Novaa, jonka tehtävänä on järjestäytyneen rikollisuuden jäljitys. Tosin tällä hetkellä Vanessa on hyllytettynä omasta virastaan, mutta Tukholman alamaailman tapahtumat ajautuvat sellaiseen pisteeseen, että Vanessa ajautuu väistämättä tapahtumien keskipisteeseen. Yksityiselämässä Vanessa on juuri eronnut. Ero on tiukka paikka Vanessalle, vaikkei hän sitä tunnustakaan. Hän oli asunut Svanten kanssa kaksitoista vuotta, ja he olivat sopineet, että tekevät uraa, eivätkä lapsia. Nyt Svanten uusi naisystävä "seuraava Greta Garbo" odottaa lasta. Taustaansa Vanessa valottaa sen verran, että hän on asunut aiemmin kaksi vuotta Kuubassa ja että hänen vanhempansa olivat hyvin varakkaita. Ruotsalaiseen tapaan Vanessa käyttää nuuskaa.

Kuten kaikissa suurkaupungeissa, myös Tukholman alamaailmassa tapahtuu paljon. Jatkuvasti on uutisia jengiammuskeluista, ryöstöistä ja autokaappauksista. "Tukholmalaiset tuntuivat tottuneen siihen, että lähiöissä ammuskeltiin aina silloin tällöin. Samoin kuin poliitikotkin, vaikka he lupailivatkin jatkuvasti, että väkivaltaisuuksille pantaisiin piste." (s. 245) Uusi vaarallinen mahtitekijä Ruotsissa on Legioona, joka aiemmin oli hallinnut Kööpenhaminan rikollispiirejä, mutta nyt vuoden verran he ovat olleet mukana mm. Tukholman kokaiinikaupassa. Tukholman Legioonaa johtavat Joseph Boulaich ja Mikael Ståhl. Poliisia työllistää myös uusi rikossarja, jossa kaapataan tukholmalaisia talousmiljönäärejä, pidetään heitä vankeina ja vapautetaan lunnaita vastaan. Liittyykö tähän rikossarjaan myös ryöstö Bågenhielmin Kelloon, sitä poliisi joutuu pohtimaan. 

Nicolas Paredes työskentelee astianpesijänä eräässä tukholmalaisessa ravintolassa. Hänellä on chileläistausta. Isä oli paennut kotimaastaan Chilestä vuoden 1973 sotilaskaappauksen jälkeen. Koulun jälkeen Nicolas oli liittynyt SOG:iin, "joka on puolustusvoimien salaisin ja parhaimmin koulutettu sotajoukko." (s. 54) Nicolas joutui kuitenkin eroamaan SOG:sta. Nicolaksella on kehitysvammainen sisko Maria, jota hän rakastaa ja josta hän haluaa huolehtia. Nicolas hamuaa rahaa, helppoa rahaa, jota hän lähtee havittelemaan Ivanin kanssa. Mutta luotettavaa kumppania Ivanista ei tule, koska hän haluaa miellyttää kaikkia ja toimia kaikkien mieliksi. Ivanin haaveena on päästä mukaan Legioonan toimintaan. Kuin tilauksesta, Joseph haluaa Ivanin auttavan legioonalaisia. Pyyntöön suostumalla Ivan pettäisi Nicolaksen.  

Toinen juonen kuvio sijoittuu Chileen, toiselle puolelle maapalloa.  Saksan natsipuoleeseen kuulunut Paul Schäfer perusti vuonna 1961 saksalaisen siirtokunnan Chilen eteläosaan, 350 kilometrin päähän Santiagosta. Siirtokunnan nimeksi annettiin Colonia Dignidad, Arvokkuuden siirtokunta. Chilen sotilasvallankaappauksen v. 1973 jälkeen siirtokunta aloitti yhteistyön kenraali Augusto Pinochetin salaisen poliisin DINA:n kanssa. Keskuksessa kuulusteltiin mitä raaoimmilla tavoilla vankeja, joilla oli hallussaan kaikkein salaisimmat tiedot.  

Alueella on Colonia Rheinin sairaala, Clinica Bavaria. Kaikista maailmankolkista tulevia ökyrikkaita palvelee sairaalan elinpankki, "josta potilaat saivat ostaa tarvitsemansa sisäelimet muutaman miljoonan dollarin kappalehintaan."  (s. 38) Kaikki toiminta on salaista, niin myös se, mistä sisäelimet saadaan.

En ole lukenut Engmanin ensimmäistä teosta Patriootit (WSOY, 2019), joten mitään ennakko-odotuksia minulla ei ollut. Polttava maa oli minulle kiinnostava, uskottava ja vakuuttava lukukokemus. Kirjassa tapahtuu paljon ja juonikuvioita on useita. Jännitys säilyy läpi kirjan. Elokuvakäsikirjoituksen tyyppiset lyhyet luvut hankaloittivat aluksi lukemista, mutta siihen tottui sitä mukaan, kun kirjan henkilögalleria tuli tutuksi. Hienosti kirjailija sitoo juonikuviot yhteen kirjan lopussa, vaikkakin vähempikin määrä juonen kulkuja olisi riittänyt. Esimerkiksi Chilen Colonia Dignidad olisi varmaankin yksin riittänyt yhden dekkarin aiheeksi. Colonia Dignidad on kiinnostava aihe kirjailijalle, koska hänellä itsellään on chileläistausta. Tämän todellisen kauhupaikan nimi muuttui vuonna 1991 Villa Bavieraksi. Vuonna 2015 ensi-iltansa saaneen Florian Gallenbergerin ohjaaman elokuvan Colonian tapahtumat sijoittuvat tähän pahamaineiseen Colonia Dignidadin siirtokuntaan. 

Vaikkakin pidin kirjasta, henkilöissä ei ollut oikeastaan ketään, josta olisin pitänyt. Vanessa on hyvä poliisi ja hyvä taistelija, mutta hänen persoonallisuuttaan avataan kirjassa melko vähän. Ehkäpä sitten jatko-osissa. Nicolaksesta ei kukaan oikein ota selvää paitsi, että hän on oppinut äärimmäisen hyväksi taistelijaksi SOG:n opeissa. "Tämä oli aivan uudelle tasolle vietyä väkivaltaa. Hallittua. Tehokasta."  (s. 267) Ivan taas puolestaan on lähinnä säälittävä. - Jatko-osaa mielenkiinnolla odottaen.

Kirjasta on postattu myös Kirjarouvan elämää -blogissa sekä Mummo matkalla -blogissa.