Jussi Adler-Olsen: Selfiet. 2018. Gummerus. Tanskankielinen alkuteos Selfies. Suomentanut Katriina Huttunen. Päällys: Mika Tuominen. 535 sivua.
Arvostelukappale kustantajalta
Rikospoliisin apulaiskomisario Carl Morckin Osasto Q työskentelee Kööpenhaminan poliisilaitoksen kellaritiloissa. Yläkerran poliisijohdon mielestä Osasto Q ei ole päässyt tavoitteisiinsa rikosten ratkaisemisessa. Kohta alkavassa rikosten sarjassa Osasto Q saa ansaitsemaansa tunnustusta taitavasta työskentelystään.
Kirja rakentuu kolmesta teemasta. Ensimmäisessä tapauksessa 67-vuotias Rigmor Kirschmeyer kuolee takaraivoon tulleen iskun johdosta. Käy selville, että Stephanie Gundersen on kuollut aivan samalla tavalla v. 2004. Onko näillä kahdella tapauksella yhteyttä toistensa kanssa?
Toinen teema käsittelee Michelia, Denisea ja Jazminaa. He ovat yhteiskunnan tuesta nauttivia nuoria naisia, jotka eivät halua tehdä työtä, vaan käyvät säännöllisesti sosiaalitoimistossa anomassa rahaa. Raha onkin heille tärkeää, sitä tarvitaan runsaasti asumisen ja ruoan lisäksi upeisiin muotivaatteisiin ja meikkeihin. Eräs nuorista naisista hyödyntää rahan hankinnassa sugar daddyja, toinen taas hankkiutuu säännöllisesti raskaaksi ja luovuttaa syntyneen lapsensa pois rahaa vastaan, kolmas taas haaveilee kuuluisaksi ja rikkaaksi tulemisesta.
Sosiaalitoimistossa heidän virkailijansa on Anne-Line Svendsen eli Anneli. Anneli on yksinäinen, elämäänsä kyllästynyt keski-ikäinen nainen. Hän on lihonut ja tuntee itsensä aina väsyneeksi. Kaikista eniten häntä kuitenkin riepoi hänen työnsä. (s. 46) Anneli inhoaa näitä yhteiskunnan tuella eläviä, työtä vieroksuvia nuoria naisia. Inho muuttuu vihaksi ja vihalla on kohtalokkaat seuraukset.
Kolmanneksi kirjassa seurataan Osasto Q:hun kuuluvan Rosen sairastumista. Rose on sairastunut mieleltään, on sairaalassa ja muistelee ja elää suhdetta ankaraan isäänsä. Rankat muistot purkautuvat mm päiväkirjamerkinnöissä ja seinäkirjoituksissa. Tässä Selfiet-kirjassa eletään vuotta 2016 ja Rose on mielisairaalassa. Jäin miettimään, että ainakin Suomessa käytetään tänä päivänä termiä psykiatrinen sairaala mielisairaalan sijasta.
Kirjan alkuosa käsittelee yhteiskunnasta pudonneiden tai pudotettujen nuorten naisten elämää. Lukija ennättääkin jo ihmetellä, milloin dekkarimaiset tapahtumat alkavat - ne kyllä alkavat ja alkavatkin sitten vauhdilla - mutta täytyy sanoa, että mielenkiintoisesti ja elävästi Adler-Olsen kuvaa tämän päivän yhteiskunnan ajankohtaisia varjopuolia, nuoria naisia, jotka eivät halua tehdä työtä ja haaveilevat paljosta rahasta.
Osasto Q on kiireinen, kun rikoksia alkaa tulla ilmi, tulee yliajo, tulee yökerhoryöstö ja jälleen yliajoja. Lukija pohtii, liittyvätkö nämä eri teemat toisiinsa. Sitä mietitään myös Osasto Q:ssa. Assad pohtii: En ymmärrä tätä, Carl. Alkaa tuntua siltä, että kaikki tapaukset liittyvät toisiinsa. (s. 407) Carl kyllä kuuli, mitä Assad sanoi, mutta ei kommentoinut sitä. He kaikki olivat ihmeissään. Tällaista Carl ei ollut koskaan ennen nähnyt poliisina ollessaan. Tämä tapaus on aivan omaa luokkaansa. (s. 407)
Minua
on koukuttanut Adler-Olsenin Osasto Q -dekkarissa nimenomaan Osasto Q
ja sen mielenkiintoiset tyypit. Nyt Rose on pois ja se vaikuttaa
kokonaisuuteen. Carl Morck ei ole oikein entisensä, Assad on
ilmeisesti sopeutunut liiankin hyvin tanskalaiseen yhteiskuntaan ja
Gordon puolestaan jää melko persoonattomaksi. Onneksi juoni vetää
erinomaisesti, kirja on samalla jännittävä ja viihdyttävä.
Adler-Olsenin tekstiä on ilo lukea, se on kirjoitettu elävästi
humoristisella otteella. Tämäkin kirja on osoitus siitä, että
Adler-Olsen on mainio tarinankertoja ja juonen kehittäjä. Selfiet
tarjoaa tasaisen varman jatko-osan Osasto Q -sarjaan.