Taas yksi hylsy

Ihan lyhyesti: Art Houselta tuli hylkäysviesti lastenkirjasta, siis siitä, minkä tein genreenharjaantumiskurssilla. Ehkä olen nyt wannabekirjailijaurani huipulla, sillä lähettäjä ensinnäkin pahoitteli vastauksen viipymistä (vasta kolmen kuukauden jälkeen!) ja toiseksi sanoi käsikirjoitusta huolella tehdyksi ja mielenkiintoiseksi.

Mikähän minua tänään vaivaa, mutta tällä kertaa hylsy ei tunnu miltään. Olihan siinä sentään tuo huolella tehty ja mielenkiintoinen.

Muuten yritän nyt tehdä haastattelu ja havainnointikurssin äkkiä valmiiksi. Ei muuten, mutta siihen liitetään tulevan tutkimukseni tutkimuskysymykset ja niistä saatava palaute on nyt tärkeää.

Olenko sanonut jo, että KIKA426 on todella nimeltään haastattelu ja havainnointimenetelmät? Ei siis haastattelu- ja havainnointimenetelmät, kuten ainakin minun tekee koko ajan mieli kirjoittaa.

Kirjoittajan vuosi 2015

Vuosi on käytetty ja kulutettu. Tämä ei ole vain sanonta, tämä on nyt totta. Vuoden 2015 jokaiselle päivälle on ollut käyttöä enkä kai olisi jaksanut tehdä paljon enempää.

Tai tietysti jos olisi ollut pakko olisin voinut.

Opiskelun suhteen vuosi ei näytä hyvältä, olen suorittanut vain 20 opintopistettä. Pieni lohdutus on siinä, että suuri osa noista pisteistä tuli lastenkirjaa kirjoittaessa ja sehän on hidasta puuhaa.

Olen kuitenkin ihan hyvin menossa kohti tavoitettani. Suoritan kandidaatintutkinnon ensi vuonna jos ylivoimaisia esteitä ei ilmaannu.

Opiskelun eli käytännössä kirjan kirjoittamisen lisäksi olen tehnyt tänä vuonna 262 lehtijuttua ja pitänyt kansalaisopistossa kevätlukukaudella kolmea kirjoittajakurssia ja syyspuolella yhtä.

Muutakin elämää on. Iloa ja surua. Tämä ei ollut helppo vuosi.

Nyt haluan siivota työpöytäni, ennen uuden vuoden alkamista. Tahdon pyyhkiä pölyt ja aloittaa kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä.

Mitä tahansa tapahtuu ensi vuonna, se tapahtuu. Ei sen pelossa voi olla tekemättä suunnitelmia ja uskomatta niihin.

Rohkaisevaa palautetta (laimeasti sanottu)

Tänään on ollut yksi opiskelutaipaleeni ehdoton kohokohta. On tapahtunut jotain sellaista, josta minä ja uskoakseni aika moni muu kirjoittamisen opiskelija haaveilee. Siitä huolimatta ja juuri siksi epäröin kirjoittaa tätä mutta jos teen sen varovasti ja pienellä, niin ehkä tämä vaaleanpunainen hattara ei heti hajoa tuuleen.

Sain palautteen genreenharjaantumiskurssi B:stä eli lastenkirjastani. Arvosana kurssista on kiitettävä ja ohjaajani sanoi, että puutteistaan huolimatta

  käsikirjoituksella voisi jo alkaa kolkutella kustantamojen ovia.

Voih.

Puutteista?

 Puutteista viis! Arvatkaa vaan ryhdyinkö heti googlettamaan kustantamoja ja miettimään, minne käsikirjoitukseni ensin tuuppaisin vai lähettäisinkö kaikkiin saman tien.


Tiedän, tiedän, tiedän, ettei tämä vielä tarkoita mitään. Ei se tarkoita sitä, että minusta tulee kirjailija. Mutta sitä se kumminkin tarkoittaa, ettei se käsikirjoitus ole huono.

Sitä paitsi: samaan aikaan, kun sydän pamppaillen luin saamaani palautetta, näin sateenkaaren.

Onnen päivä.

Kirjoittajan eläke- ja muista käytännön asioista

Viime päivityksestä on aikaa, mutta mitään kerrottavaakaan ei olisi ollut. Sain ison työruuhkan purettua eilen ja pidin tänään vapaapäivän so. kirjoitin opiskelutehtävääni. Ensi viikolla alkavan palautteen antamisen verkkokurssi antaa mukavasti deadlinen tekstikokoelmakurssin tehtävälle: se on saatava valmiiksi, maksoi mitä maksoi.

Pääsin tänään oikein hyvin eteenpäin. Työn laadusta en tiedä, siihen ei kai koskaan ole täysin tyytyväinen.

Sitten asiaan, joka ei liity opiskeluun juuri mitenkään. Tuli nimittäin mieleeni etten ole koskaan, en tässä enkä edellisessä blogissani puhunut mitään siitä, miten ammattikirjoittaja järjestää käytännön asiat kuten eläkemaksut ja muut.

Nyt puhun. Tästä joku toinen kirjoittaja tai sellaiseksi aikova saa kenties jotain osviittaa.

Tein todella pitkään töitä ns. freelanceverokortilla. Se tarkoittaa sitä, että minulla oli yksi verokortti josta saatoin ottaa kopioita ja jakaa sitä vaikka sadalle työnantajalle; veroprosentti oli aina sama. Työn tilaaja maksoi minulle palkkion ja pidätti siitä verot. Hyvin yksinkertaista.
Noina aikoina maksoin myös yrittäjäeläkettä eli YELiä. Sitä maksetaan tulojen mukaan, prosenttia en nyt juuri muista. Maksu on sikäli jäykkä, että se ei ota mitenkään huomioon freelancerin tulojen vaihtelua. Jos kuukausimaksu on vaikkapa 350 euroa (ja tällä summalla kertyy eläkettä tosi vähän!) se menee joka kuukausi vaikka tuloja ei olisi yhtään. Jos haluaa summaan muutoksen, sitä on erikseen anottava.

Tosi monet yrittäjät sortuvat siihen, että maksavat minimiYELiä ja kärsivät siitä sitten eläkepäivinään. Toisaalta se on ihan käsitettävää, sillä jos tulot ovat pienet, niistä ei voi paljon maksaa.
Paljon pahempaa on kuitenkin se, että jättää YELit kokonaan maksamatta. Se ei ehdottomasti kannata, uskokaa pois.
Yrittäjäeläkettä on pakko maksaa, jos tulot ylittävät tietyn rajan vuodessa. En muista nyt tätäkään summaa, mutta sen voitte helposti tarkistaa. Ja jos olette maksuvelvollisia niin sitten vaan kiltisti maksamaan, muuten perässä tulee joskus iso lasku kun eläkelaitoksessa huomataan laiminlyöntinne. Ja ne huomaavat, siihen voi luottaa.

Nyt olen muutaman vuoden kuulunut osuuskuntaan. Tämä on freelancerille näppärä, joskin vähän kallis tapa järjestää asiat kunnolla. Tämä on myös helpoin tapa minunkaltaiselleni byrokratiafoobikolle. Inhoan sydämestäni kaikenlaisten selvitysten tekemistä ja jopa laskujen kirjoittamista. Niitä nyt kyllä joudun kirjoittamaan, mutta mitään muuta minun ei tarvitse tehdä.

Osuuskuntaan kuuluminen tarkoittaa sitä, että lähetän tilaajalle laskun osuuskunnan nimissä ja saan aikanaan rahat tililleni. Osuuskunta ottaa siitä välistä noin 100 euroa / kuukausi. En ole enää yrittäjä vaan osuuskunnan työntekijä. Eläkemaksut otetaan sentilleen tulojen mukaan ja kaikki muutkin maksut hoidetaan. Karkeasti ottaen: jos laskuni loppusumma on vaikka 400 euroa, saan siitä käteeni vähän yli puolet.

Koska minulla on nyt alkuvuodesta ollut paljon enemmän töitä kuin viime vuonna samaan aikaan, korotin veroprosenttiani huomattavasti. Maksan mielelläni liikaa veroja ja otan ylimääräiset myöhemmin takaisin.

Toivottavasti tästä on jotain apua niille, jotka suunnittelevat lehtijuttujen kirjoittamista. Aina joskus kuulee, miten joku näinkin epätoivoiseen yritykseen on lähdössä ja silloin toivoo, että yrittäjällä olisi edes vähän käsitystä siitä, mitä kaikkea muuta sen lehtijutun lisäksi pitää hoitaa.