Muistaako vai eikö muistaa?

Seuraan kirjablogien lisäksi jonkin verran liikuntablogeja, koska olen urheilullinen ihminen ja sen suhteen hieman utelias, että miten muiden hullujen liikuntaihmisten arki pyörii. Nämä blogit ovat täynnä valokuvia Juulia Jumppaajasta kahdestakymmenestä eri kuvakulmasta kuvattuna silloin kun hän pusertaa rautaa tai valmistaa ruokaa - lähes yhtä monesta kuvakulmasta kuvattu raejuusto tietenkin kauniisti esillä. Kirjablogin pitäminen ei ole siis näihin blogeihin verratuna kovin visuaalista ja jännittävää seurattavaa, mutta minä olen päättänyt näyttää teille, että kuinka visuaalista ja jännittävää seurattavaa kirjablogi voikaan olla. Pitäkää hatuistanne kiinni, sillä nyt paljastuu, kuinka kirjablogisti todellisuudessa suoriutuu päivästään!

Hän tarttuu kirjan kanteen.

Hän avaa kirjan. Hui, toinen perhonen!

Hän lukee ensimmäisen sivun. Hyvä, jaksaa, jaksaa!

Hän lukee monta sivua lisää, hyvä meininki, hyvä tsemppi päällä!

Hän venyttelee hypistelemällä kirjanmerkkiään.

Jos kirjanmerkki menee hukkaan, ei huolta, sillä lähettyviltä löytyy aina muutama (likainen) puntti, joka voi toimittaa merkin virkaa.

Ja vaikka kirjanmerkki olisi tallessa, hän ehtii aina tehdä muutaman hauiskäännön samalla kun lukee.

Välillä hän lähtee kävelylle. Tässä kivi. Tai maastoutunut sarvikuono.

Hän ajattelee henkeviä kirjoittajan ja lukijan ajatuksia ja katselee jokea.

Hän jatkaa matkaansa, jalka nousee reippaasti.

Päivän kuohuttavin hetki.

Hän jaksaa yhä...

...ihmetellä sateenkaaripuita.

Koti jo kutsuu häntä...

...ja hohtavat kananmunat! Tankkaus on tärkeää, sillä lukeminen on yhtä kuluttavaa kuin triathlon.

Kyllä muna kirjablogistin sivujen väleissä pitää!

Ja kahvi! Tässä kananmunaparka tapettuna leivän päällä.

Hän palaa kirjan pariin ja sulkee viimein kirjan kannet. Luettu, huippuhyvä tahti, hieno suoritus ja hengitys pelasi!

Eikö ollutkin jännittävää? Mutta nyt on aika esitellä Lisa Genova ja hänen kirjansa  Edelleen Alice tarkemmin. Lisa Genova on nelikymppinen lady Yhdysvalloista, jolla sattuu olemaan sangen vaatimaton neurotieteiden tohtorin tutkinto Harvardin yliopistosta. (Eikö meillä kaikilla ole vähintään yksi sellainen takataskussa?) Edelleen Alice on hänen esikoisromaaninsa, joka julkaistiin ensin omakustanteena, mutta nousi myöhemmin uudelleen julkaistuna mm. The New York Timesin bestseller-listalle ja kansainväliseksi menestykseksi. Ei huonosti lainkaan, Lisa!

Edelleen Alice kertoo Alice Howlandista, Harvardin psykologian professorista, joka on onnellisesti naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Aviomies John kuuluu myös tuohon Harvardin superälykkäiden ja karismaattisten ihmisten heimoon. Alice alkaa unohdella asioita, ja aluksi hän epäilee syyksi vaihdevuosia, mutta kun oireet voimistuvat, karmea totuus paljastuu; Alicella on alzheimerintauti, muistia rappeuttava sairaus, johon ei ole parannuskeinoa. Miten Alice selviytyy? Miten käy hänen arvostetun asemansa Harvardissa? Kadottaako Alice kokonaan identiteettinsä?

Lisa Genova on varmasti briljantti omalla alallaan, sillä niin uskottavasti hän kuvaa Alicen sairautta ja taantumista. Olen nähnyt muutamia dokumentteja muistisairaiden ihmisten elämästä, ja Genova onnistuu siirtämään saman, surullisen haikean tunnelman omaan fiktiiviseen teokseensa hienosti. Tunnelman, jonka alla piilee toiveikkuus, positiivisuus, järkähtämättömyys. Kirjan ensimmäisellä puoliskolla Genova tukeutuu aavistuksen liikaa neurologisiin ja lääketieteellisiin seikkoihin; hänen ei olisi tarvinnut levitellä koko informaatioarsenaaliaan näkyviin, vaan vähempikin olisi riittänyt. Loppupuoliskolla Genova keskittyy enemmän Aliceen itseensä, jolloin kirja saa uuden vivahteen, ja alun tahmea eteneminen painuu taka-alalle.

Genovan kirjoitustaidot ovat kohtuullisen hyvät, mutta jollain tavalla persoonattomat. Teksti ei ärsytä, eikä ihastuta. Genova kirjoittaa hyvin turvallisesti ja säntillisesti, hieman samaan tyyliin kuin hänet tai Alicen voisi kuvitella Harvardin auditorioon pitämään pitkää luentoa; ääni kantaa, nainen seisoo jämäkkänä, ehkä jopa hyväntuulisena, mutta sotilaallisen ammattimaisena. Luento, jossa riittää mielenkiintoa, mutta vähän toimintaa ja irrottelua. Genova kuuluu näihin raivostuttaviin kirjailijoihin, joiden teksti on periaatteessa reipasta ja hyvää, mutta se jättää silti onton tunteen sydämeen; heidän tyylistään on loppujen lopuksi vaikea keksiä mitään kummempaa sanottavaa.

Henkilöhahmot ovat melko yksipuolisia ja tylsiä. Genova keskittyy niin kovasti sairauteen itseensä, että hahmojen tehtävänä on heilua marionettinukkeina pitkin Edelleen Alicen esiintymislavaa, alzheimerintaudin pidellessä naruja käsissään. Esimerkiksi John Howland jää täysin mysteeriksi, vaikka hän on Alicen aviomies ja kaiken järjen mukaan naisen elämän tärkein ihminen; John muistuttaa enemmänkin jotain Harvard-tyyppiä, joka sattuu toisinaan hengailemaan Alicen kanssa. Aivan alussa, kun Alice on kokonaan oma itsensä, hän on yksinkertaisesti melko ärsyttävä nainen, suorastaan elitistinen snobi, jolle ura on yhtä kuin elämä ja kaikki toisin ajattelevat ovat käytännöllisesti katsoen alemman luokan ihmisiä, jopa oma tytär, joka kehtaa haaveilla näyttelijän urasta eikä yliopiston pitkistä käytävistä. Tarinan edetessä Alicen älykkyyden jatkuva alleviivaaminen alkaa ärsyttää, aivan kuin menestyvän intelligentin kohdalla alzheimerintauti olisi suurempi tragedia kuin keskivertoduunarin. Kenen tahansa kohdalla kyseinen tauti on suuri tragedia! Toisaalta on hyvä, että Genova saa edes jonkinlaista ärsytystä aikaiseksi, vaikka se tapahtuu turhan ihmisten eriarvoistamisen merkeissä.

Edelleen Alice sai tämän allekirjoittaneen, sivistymättömän moukan melkein liikuttumaan, mutta vain melkein. Sillä niitä dokumentteja katsellessani olen nimittäin vetistellyt kuin pieni puro sadepäivänä, eikä Genova onnistunut viemään minua samanlaisten kosteiden tunnetilojen kliimaksiin. Silti, lukemisen arvoinen kirja.

Ehkä se johtui samppanjasta. Hän ei yleensä juonut alkoholia ennen luentoa. Vaikka hän osasi luennon suoralta kädeltä, rennoimmissakin oloissa, hän halusi aina olla henkisesti mahdollisimman terävä, etenkin lopun kysymysosuudessa, joka saattoi sisältää vastaväitteitä, olla täynnä runsasta arvaamatonta kiistelyä. Mutta hän ei ollut halunnut loukata ketään, ja hän oli juonut vähän enemmän kuin olisi luultavasti pitänyt, kun hän oli jälleen jäänyt kiinni piilohyökkäävään keskusteluun Joshin kanssa. 

Alkuteos: Still Alice (2007, 2009)
Julkaistu Suomessa: WSOY 2010
Sivumäärä: 284 

Tämä kirja saa: Kolme kirjanmerkkiä. Tärkeä, koskettava kirja, joka avaa portin muistisairaan elämään, mutta joka kaipaa syvempää ja raadollisempaa heittäytymistä ollakseen täydellisen sydäntä särkevä.