Näytetään tekstit, joissa on tunniste kämmekät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kämmekät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. syyskuuta 2025

Laiskuri hommiin

Olen perusluonteeltani hyvin mukavuudenhaluinen ja laiskuuteen taipuvainen ja tekisin vain sitä mistä milloinkin tykkään. Nyt vain on sellainen aika, että valikoida ei sopisi vaan pitää mennä vähän keli edellä eli ei voi alkaa kutomaan jos aurinko paistaa ja pihahommat odottavat! Toisaalta, kun pääsen vauhtiin aikani itseäni komenneltua niin sittenpä ei millään haluaisi lopettaa ja kun tuo hämäräkin tulee niin aikaisin niin toimeen pitää tarttua! 

Tänään minulla oli kolme projektia ja niistä selvisinkin. 

Ensimmäinen oli muovihuoneen tyhjennys tomaatin taimista (siitä ei kuvaa vielä, pesu ja rypäleiden keruu on vielä tehtävä). 

Toiseksi piti pelakuut siistiä ja nostaa sisälle. Lasihuoneessa on vielä jokunen pelakuu ja nekin nostan ensi viikolla sisälle.


Viimeinen homma oli sipuleiden vääntö. Isäntä mietti tullessaan hiukan auttelemaan, että miksi olen laittanut niin paljon sipulia kasvuun. No en ollut, vaan tämä kesä oli sipulikesä ja suurin osa sipuleista oli ihan uskomattoman isoja! Isäntä hiukan pelkäsi, että pannuhuoneen hylly putoaa, kun sipulikori olikin aika painava.


Kaikki tuli tehtyä ja taputtelin itseäni olkapäälle ja otinpa viimeisistä daalioista vielä kimpunkin itselleni.

No ennen toimeen tarttumista hiukan otin kuviakin. Rytörinne on ikuinen parannuskohde, mutta on asia edennytkin ja suuntana on siis mummopuutarha. Minun täytyy pystyä kiipeilemään Rytörinteessä vanhana mummelinakin isommin kaatuilematta. Isännän ihanuutta - köynnöspinaattia - hieman viikolla rassasin. Kaivoin ylös taataniirikset ja rikkaruohot. Istutin köynnöspinaatin kylkeen alesta yhdeksällä eurolla ostamani Austinin - siis kolmannen Austinini, köynneliään 'Claire Austinin'. Kukkahan on todella upea ja toivon, että saan sen menestymään! Paikka on todella suojainen. Suojauksen laitan kaikille Austineilleni!



Sisääntulon karvakonnanliljoja (Tricyrtis hirta) kuvasin myös! Miksi ihmeessä niin kauniille kukalle on annettu niin kammottava nimi? Toivoisin, kun nimiä muutenkin vaihdellaan, että tämänkin nimi muutettaisiin joksikin hienommaksi, vaikka unelmaliljaksi tai syksynkaunottareksi!




Sisääntulon penkissä kasvaa myös mikadonkämmekkä. Se on talvehtinut hyvin eli Lidlin lotosta ostin keväällä kaksi valkoista mikadonkämmekkää. Toinen niistä oli valkonen leimukukka, mutta en millään saa ajatusta, mikä tämä toinen 'mikadonkämmekkä' voisi olla? Voisitko sinä tietää ja auttaa?

Mikadonkämmekkä (Bletilla striata)

Ken on hän eli tuo tuossa keskellä oleva hujoppi, jossa on nuppuja?

Eilen kävimme katsomassa suvun nuorinta Murua 💗 ja niin kaunis hän oli! Isot veljet olivat hyvin ylpeitä ja iloisia pikkuisesta kuten me kaikki muutkin!

Syyskuun viimeinen viikko on alkamassa ja kuu vaihtuu lokakuuksi! Olkoon säiden haltija armollinen ja lähettäisi lempeitä säitä meille kaikille, muillekin kuin meille lokakuun lapsille!

Lady of Shalott avaa pian kukkansa!

Yksi juttu vielä, aivojumppaa keksin itselleni, aloitin Duolingossa italian opiskelun.

Kaikkea hyvää Sinulle!

💚  

maanantai 21. heinäkuuta 2025

Päivän projektit

 Olen yrittänyt  rakennella päivääni jotenkin projektien mukaan (joita olen siis itse luonut), jotta edes hieman saisin tehtyä sitä mitä olin ajatellutkin ja voin sanoa, että viime viikon ja tämän päivän aikana olen pysynyt ajattelemassani projektissa. Tarhurointiaika päivässä on vain muutamia tunteja - aloitan aikaisin, kun on viileää ja isäntä hakee minut puoliväkisin sisälle peläten, että saan auringonpistoksen tai lämpöhalvauksen viimeistään yhden korvilla. Minulla on kuumuuden kestävyys aika hyvä eli pystyn aika hyvin helteessä tekemään töitä vallankin, jos tuulenvirettä ainakin hiukan on. 

Viime viikon projektina oli siivota kasvimaa. Kasvimaalla ei pahoja oheiskasveja ole, joten siivous sujui joutuin. Henkisesti ja fyysisesti olen äärettömän allerginen peltovalvatille (Sonchus arvensis), otavalvatille (Sonchus asper) ja peltomataralle (Galium spurium). Valvatteja kaivoimme isännän kanssa vuosia sitten pois koko kasvimaan läpi lapio lapiolta eli valvonta on nyt helppoa. Viime kesänä olin aktiivinen otavalvatin ja peltomataran kanssa ja tulosta syntyi. Valvatteja meillä vielä löytyy eli toimettomaksi en ole jäänyt. Kasvimaallani on siis hyötykasveja ja pieni kesäkukkamaa ihan omaksi iloksi.




Välillä käyn täällä teltassa sadonkorjuulla.

Minulle rakas kaali, äärimmäisen helppo kasvattaa 'Portugese tronchuda'

Härkäpapu 'Linnunlaulu' ystävältä saat siemen. Tekee pieniä papuja, joiden käyttö on hyvin monipuolista.



Vähän kesäkukkiakin ja muutama perenna, joista pienet siivekkäät pitävät. Kasvimaalla kasvaa siis leveälehtikompassikukka (Silphium) ja preeriaväriminttu (Monarda fistulosa), jälkimmäinen myös osan kasvimaan reunan aidanteena. Suosittuja mesibaareja molemmat! Kesäkukkamaa on siis omaksi iloksi, juurikaan en kimppuja tee, joskus vain kuten eilen tyttären syntymäpäiväkimpun, johon laitoin parsakaalia, lehtikaalia, minttuja, sitruunamelissaa, iisopinkukkia ja ilmasipulia - oli siis syötävä kimppu. Tytär on kasvissyöjä eli suuhunpantavaa koko kimppu!





Myös muutama unikon (papaver) siementaimi kasvaa parsapenkissä. Sen siivous ja esikunnostus oli myös yksi projekti.




Siivottu parsapenkki.

Tämän päivän projekti oli siivota Mustialanruusu nokkosista ja muista oheiskasveista ja leikata kuivia oksia pois. Sain projektin melkein valmiiksi, kunnes sain kutsumattomia kavereita - ruusupuskan juurella oli ampiaisten maapesä eli seuraavaksi lähestyn ruusua trimmerin kanssa valmiina juoksemaan.

Hieman vielä epäsiisti!

Paljon ilonaiheita pioneiden pääkukinnan jälkeenkin pihassa on ja niitä olen kovasti talveksi säilönyt ulkoiselle kovalevylle...

Olen Vakka-Taimesta ostanut vain kanadanliljoja (lilium canadense) ja michiganinliljoja (lilium michiganense). Kun katsoin Saaripalstan Sailan postausta, jossa hänellä oli kuva pantterililjasta, heräsi pieni epäilys, että olisiko tuo ensimmäinen kuitenkin pantterililja - pyydän siis taas tunnistusapua. 






Kärhöt ovat alkaneet kukkimaan hiljalleen...

Clematis 'Rüütel'

Imikät (Pulmonaria) ovat kotiutuneet omenapuulehtoon erinomaisen hyvin.

Mikadonkämmen ((Bletilla striata) on talvehtinut ja kasvattanut kokoa, voi olla että kukkiikin vielä - toivottavasti, vaikka iloinen olin, että se ei talven aikana menehtynyt!


Muutama myöhäinen pioni vielä kukkii...

Mrs. Franklin D. Roosevelt

Elsa Sass

Nancy Nora


Ja jos jaksoit tämän jälleen massiivisen postauksen loppuun, niin näytän myös ihanuuden, josta olen suunnattoman iloinen!

Ensimmäinen Austin-ruusuni kukkii!

Lady of Shalott




 
Seuraava projekti on tiedossa ja sen alkanee huomenna - lavakaulusmaa odottelee vuoroaan.

Kaikkea hyvää Sinulle!

💚