Ennen Joulua minua onnisti, vakikukkakaupassani oli muutama (kallis) kieloruukku. Ostin yhden, vain yhden, sain kielontuoksua kotiimme, Jouluumme.
Rakastan kieloja. Kivipellossa kieloja kasvaa puutarhassa, pellonlaidoilla ja metsässä. Viime kesänä hankin Vakka-taimesta pari vaaleanpunaisen kielon tainta ja niiden kasvua odotan mielenkiinnolla. Kielo on siis (sekin) lapsuuden ihanuuskukka. Kieloja kasvoi useassa paikkaa ja kotipihassa suuria jalokieloja. Niiden tuoksu jäi pienen tytön tuoksumuistiin.
Nyt vanhemmiten olen ajatellut ja nyt vielä (hinnastako johtunee) Kivipellon isännän kannustuksella ajatellut hyötää kieloa, ensi syksynä.
Kielon hyötämisestä ja yleensä vanhoista joulukukista Anna ja Fanny Bergström kirjoittavat hyvin kauniisti kirjassaan "Talvitunnelmia".
Kirjan kaivan yleensä esiin pyhäinmiestenpäivänä, varsinainen Jouluni alkaa silloin. Kirjassa on kukkien lisäksi paljon ohjeita ruuanlaittoon, leipomiseen, korsteluun ym. Sen upeisiin kuviin uppoutuu haaveilemaan. Alla kuvia kirjasta...
Oletko Sinä hyötänyt kieloja, kuinka onnistuit, jakaisitko kokemuksiasi, kiitos!
Nyt aikani pysähtyi, minulla on aikaa...yllätysaikaa...tapasin tänään ortopedini, hän määräsi minut täyslepoon viikoksi. Polveen laitettiin jälleen kortisonia kuivattamaan nesteytymistä ja murtuneeseen akkavarpaaseen lepoa, ensi viikolla laitetaan sitten muita aineita polven ruostuneeseen saranaan.
Harmittelin...hän sanoi että olisin jääräpäinen rouva...no enpä tiedä!
Tänään vietetään viattomien lasten päivää, sydäntä särkee nähdä tiedotusvälineissä lasten tuskaa maailmassa! Kielonkukka painaa päänsä herkästi alas ja suree kanssani näitä surullisia kohtaloita ja iloitsee, kun apu on mennyt perille ja lapset voivat jälleen iloita pelottomasti!