Syksy luo väriä ja iloa

Mökille lähdettiin aamusella varhain ja sumua oli paikoitellen melko runsaasti. Väliin meni niin sakeaksi, ettei tietä nähnyt kovin pitkälle ja sitten, ykskaks, kaikki häipyi.

Hevosetkin oli puettu ruutukuosiin kosteuden karkottamiseksi.

Talven lähestyminen saa lehdetkin putoamaan maahan, jotkut ovat onnekkaita ja päätyvät pehmeään, nukkaiseen sammalikkoon.

Imukärhivilliviini saa ylleen korean värityksen. Syksy on ollut lämmin ja villiviinikin kasvaa ihan viimeiseen asti.

Syyshortensian valkoiset kukkaröyhelöt ovat pukeneet vaaleanpunaisen asun  ja ylpeilevät kukinnollaan vielä jonkin aikaa, ennen kuin pakkaset vievät kauneuden mukanaan.

Puissa odottaa vielä joitakin punaposkisia makupaloja nälkäisiä suita. Kai linnut syövät myös koiranheiden marjoja.

Pörhösuomuhelokka oli löytänyt hyvän kasvualustan lepästä ja aika korkealta. Elokuun alussa kuvasin näitä puussa olevia koloja ja silloin kuvaus kohteena oli suruvaipat. Ihmettelin, että mikä vetää suruvaippoja tuohon vijoittuneeseen leppään, kai siellä jotain makeaa oli. Niitä suruvaippoja oli yhtaikaa useampi ja pääsin kuvaamaan kamera melkein siivissä kiinni ja ne eivät olleet moksiskaan.

Lapio saa nyt nojailla rauhassa tonkan kylkeen, ainakin mökillä, kotona kaivuu hommat vielä jonkin aikaa jatkuvat.

Syyskuun sunnuntai

Syyshortensia luo hohdettaan syksyiseen mökkimaisemaan. Kukinnot ovat jo jonkin verran punertuneet, mutta suurin väri-ilo on varmaankin vielä edessä.

Joitakin kukintoja poimin mukaani kuivatettavaksi talven iloksi. Nyt otin valkoisimmat, mutta niitä punasempiakin tahtoisin kokeilla, väri ei varmaankaan ole niissä kuitenkaan kovin kaunis.

Yöllä oli ollut melkoisen viileää, sen näkee tästä perhosestakin. Perhonen oli kylmien pisaroiden peittämä. Kyllä aurinko sulattaa ja saa elämän virtaamaan myös perhosen suonissa. Siivet saavat uusia voimia ja niinhän siinä sitten kävi, että syyskuisessa auringonpaisteessa lenteli valkoisia perhosia.

Kaislikko nukkui sumussa ja siellä sumussa olivat myös valkoiset lokit.

Sumun peittämälle järven selälle ilmestyi sininen viiva. Se enteili kaunista päivää, vaikka eihän se tuossa vaiheessa vielä ollut tiedossa. Kuvasin paljonkin tuota sumuista näkymää, se muuntui koko ajan. Muutokset eivät niin järin suuria olleet, mutta oli mieleenpainuvaa seurata sumun etenemistä ja liikkeitä vastarannalla.

Sunnuntai päivä olikin kuin poutapäivä heinäkuussa, vain sen kuulakkuus paljasti, että eletään jo syksyä.

Mongolianvaahteran siemenet kypsyvät, ovat nyt niin värikkäitä, kuin kukkia ikään.

Hyvää syyskuuta ja nautitaan näistä aurinkoisista hetkistä, säilötään muistinlokeroihin talveksi;)

Syyshortensia elokuulla

Syyshortensian kukkatertut on suuria ja painavia. Kukkia on tänä vuonna huomattavasti enemmän kuin viime kesänä.

Pidän hortensian kukista, ne on niin vaahtoavia ja väri muuntuu syksyä kohti. Nyt täytyy poimia kukkaterttuja kuivakukiksi jos vain mahdollista.

Hortensian kukista pitävät muutkin kuin minä, sen huomasin. Pienet ja vähän suuremmatkin hämähäkit olivat löytäneet kukkien terälehtien sokkeloista oman paikkansa. (ps. klikkaa kuvat suuremmiksi)

Elokuussa täytyy ihailla kuutamoa. Kuutamon ihailuun olisi ehkä syytä varautua juuri hämärän hiipiessä. Näin syvimpään aikaan ei ainakaan kuvassa välity se maaginen tunnelma.

Juuri tämä yö on se, jolloin olisi pitänyt näkyä kymmeniä tähdenlentoja. Tähtiä näkyi, muttei lentoja, aamulla oli sumua.