Kaunis syyskuu jatkuu

 Neilikkaruusu jatkaa kukintaansa syyskuun leppeässä säässä.

Impressionistinen syyskuu ilahduttaa.

Viidakkoon

Luulisi tosiaan, että saapui viidakkoon, kun kuukauden oli omista nurkista pois.

Maahumala oli valloittanut varaston portaat. Saniaiset ja viiruhelpi kilpailivat keskenään paikasta auringossa, taitaa saniainen olla voiton puolella.

Lehtoakileija jaksaa sinnitellä portaikon rakosissa ja maahumalan voittokulku jatkuu:)

 

Viidakossa on myös paratiisilintuja. Tämä nuori, otaksun niin, punarinta saa edustaa rohkeudellaan kaikkia paratiisin lintuja.
Kovin on ikävän näköistä vettä tarjolla, ei tuossa kylpy taida houkutella.

Joitakin kukkia vielä löytyy. Ainakin neilikkaruusussa on muutama kukka ja jossain lehtien kätköissä olin huomaavinani keltaisen ruusun nuppuja.

Kultapallo luo loistetaan kaikkien muiden yli, jopa jättitatar jää toiseksi korkeudessa.
Niin, tuo jättitatar on vallaton kaveri ja täytyy roimia sitä oikein kunnolla, oli kehveli mennyt kurjenpolvia kiusaamaan.

Linnuille omenia tarjolla

Pikku hiljaa täytyy lintujen ruoka tarjontaa laittaa pihaan esille. Kuistille ripustin omppuvarjostimen, siinä toivossa, että ruokailijat löytäisivät sen ja ottaisivat omakseen.
Onhan noita pikku-omenoita aina talvisin ollut puussa, mutta ainoastaan rusakot niitä pudonneita on lumen alta tonkineet.
Taidan laittaa tuonne sisäpuolelle jonkin siemen ruokailun, jos sitten saisin talvi-iloa lintujen muodossa. Toivotaan, ettei nuo hapsut pelottele ketään pois.

Hössöntössössä on samasta aiheesta myös postaus.

Kuin kesäpäivänä

Eilen oli hieno ilma, mutta tänään on aivan mahtavan hieno syyspäivä, kuin kesä olisi tullut takaisin. Aurinko houkutteli pihalle touhuamaan ja kyllähän siellä töitä riittäisi.

Kaivoin kukkapenkin laajennusta ja kärräsin multaa lisää penkkiin. Samalla siinä tonkiessani mietiskelin, että on kyllä lämmin ja niin ihanteellinen syksy. Onhan sitä vettäkin tullut, sen kyllä tunsi, kun nosteli märkää peltomultaa kottikärryihin.
Vaikka kuinka tulisi vettä, niin muutama aurinkoinen päivä saa unohtamaan viikon sateet.

                  

Aika, se auttamattomasti loppuu kesken

Nimittäin kelloköynnöksen osalta.

Syksy on saanut kelloköynnöksen vaihtamaan väriä, ainakin nämä alimmaiset lehdet ovat punertuneet. Mutta sinnikkäästi köynnös jatkaa kasvuaan.

Kukkanuput ovat paisuneet ihan näihin päiviin asti ja se on jo ihme sinänsä, onhan jo syyskuun viimeinen viikonloppu.

Köynnöksen latvoihin ilmestyy uusia nuppuja. Aika on kuitenkin armoton vastustaja, se käy vähiin.

Otin joitakin nupullisia haaroja köynnöksestä ja laitoin vaasiin. Jotkut kesäkukat aukenevat nupullisina sisällä, mitenkähän näiden käy.
Olisihan se pieni ihme, mutta sitä ihmettä toivon. Olisi kiva nähdä tämä kaunis kukka, ihan ensikesää ajatellen.

Syksy luo väriä ja iloa

Mökille lähdettiin aamusella varhain ja sumua oli paikoitellen melko runsaasti. Väliin meni niin sakeaksi, ettei tietä nähnyt kovin pitkälle ja sitten, ykskaks, kaikki häipyi.

Hevosetkin oli puettu ruutukuosiin kosteuden karkottamiseksi.

Talven lähestyminen saa lehdetkin putoamaan maahan, jotkut ovat onnekkaita ja päätyvät pehmeään, nukkaiseen sammalikkoon.

Imukärhivilliviini saa ylleen korean värityksen. Syksy on ollut lämmin ja villiviinikin kasvaa ihan viimeiseen asti.

Syyshortensian valkoiset kukkaröyhelöt ovat pukeneet vaaleanpunaisen asun  ja ylpeilevät kukinnollaan vielä jonkin aikaa, ennen kuin pakkaset vievät kauneuden mukanaan.

Puissa odottaa vielä joitakin punaposkisia makupaloja nälkäisiä suita. Kai linnut syövät myös koiranheiden marjoja.

Pörhösuomuhelokka oli löytänyt hyvän kasvualustan lepästä ja aika korkealta. Elokuun alussa kuvasin näitä puussa olevia koloja ja silloin kuvaus kohteena oli suruvaipat. Ihmettelin, että mikä vetää suruvaippoja tuohon vijoittuneeseen leppään, kai siellä jotain makeaa oli. Niitä suruvaippoja oli yhtaikaa useampi ja pääsin kuvaamaan kamera melkein siivissä kiinni ja ne eivät olleet moksiskaan.

Lapio saa nyt nojailla rauhassa tonkan kylkeen, ainakin mökillä, kotona kaivuu hommat vielä jonkin aikaa jatkuvat.

Syyskuun touhuja

Kanaverkolla verhoiltu lepotuoli sai viimein pehmusteet. Palleroinen poronjäkälä on kosteana pehmoisen näköistä. Päällystin ne osat jäkälällä, jotka humala oli jättänyt paljaaksi. Tuolin ruostumisprosessi on kesken, mutta kyllä tuolta raudoista jo ruoste pilkistää.

Tuoli on kuulema ihan hyvä istua se on testattu, vaikka ei omalta taholta. Poika siinä oli käynyt istumassa ja istuin osa olikin hieman notkahtanut, eihän se oikein aikuisen painoa kestä.

Tuoli on sijoitettuna leikkimökin viereen, sembramännyn katveeseen. Tuo kallellaan oleva runko kuuluu unkarinsyreenille, jota kasvattelin rungollisena. Se olisi ihan hauskan näköinen, mutta tuo iso mänty jättää sen varjoonsa. 

Nyt olen tehnyt jo jotain yrttimaan hyväksi, vaikka tämä aloitus on ihan väärästä päästä. Ensin luon  ilmapiiriä, joka innostaisi itseäni työn touhuun. Haaveilin apupöydästä ja viikonloppuna sen sitten tein. Haaveet toteutui, kun otti itseään niskasta kiinni. Tällä hetkellä se on kaikennäköistä rompetta täynään, kun ajattelin käyttää tasoa erinäköisiin puuhailuihin.

Odottaahan yrttimaan vierellä myös pöytä penkkeineen. Tämä kulma on jäänyt aina sellaiseen lapspuolen asemaan, mutta nyt aion nostaa sen arvoa. Tuohon apupöydän kohdalle paistaa aurinko viellä viiden aikoihin, joten tämä kulma kylpee auringossa aamusta iltaan.

Ensi viikolla minulla pitäisi olla apuvoimia käytössä, jospa saisin sitten vauhtia myös varsinaiseen pääkohteeseen, siihen yrttimaahan.

Syyskuun sunnuntai

Syyshortensia luo hohdettaan syksyiseen mökkimaisemaan. Kukinnot ovat jo jonkin verran punertuneet, mutta suurin väri-ilo on varmaankin vielä edessä.

Joitakin kukintoja poimin mukaani kuivatettavaksi talven iloksi. Nyt otin valkoisimmat, mutta niitä punasempiakin tahtoisin kokeilla, väri ei varmaankaan ole niissä kuitenkaan kovin kaunis.

Yöllä oli ollut melkoisen viileää, sen näkee tästä perhosestakin. Perhonen oli kylmien pisaroiden peittämä. Kyllä aurinko sulattaa ja saa elämän virtaamaan myös perhosen suonissa. Siivet saavat uusia voimia ja niinhän siinä sitten kävi, että syyskuisessa auringonpaisteessa lenteli valkoisia perhosia.

Kaislikko nukkui sumussa ja siellä sumussa olivat myös valkoiset lokit.

Sumun peittämälle järven selälle ilmestyi sininen viiva. Se enteili kaunista päivää, vaikka eihän se tuossa vaiheessa vielä ollut tiedossa. Kuvasin paljonkin tuota sumuista näkymää, se muuntui koko ajan. Muutokset eivät niin järin suuria olleet, mutta oli mieleenpainuvaa seurata sumun etenemistä ja liikkeitä vastarannalla.

Sunnuntai päivä olikin kuin poutapäivä heinäkuussa, vain sen kuulakkuus paljasti, että eletään jo syksyä.

Mongolianvaahteran siemenet kypsyvät, ovat nyt niin värikkäitä, kuin kukkia ikään.

Hyvää syyskuuta ja nautitaan näistä aurinkoisista hetkistä, säilötään muistinlokeroihin talveksi;)

Syyskuu saapui

Ja lehdet putoo jne...

Ei nyt kovinkaan, ainoa puu josta huomaa syksyn koittavan on koivu. Se varistelee lehtiään yltympäriinsä. Tai, jos oikein tarkkoja ollaan, niin löytyyhän aroniasta joitakin punaisia lehtiä. 

Amppelitomaatti tarjoilee vielä maukasta naposteltavaa, vaikka lehdet ovat jo aika surkeita. Mikäs se tuo tomaatti on; marja, hedelmä vai vihannes?

Kukkia saa oikein etsiä pihasta ja joitakin yksittäisiä kukkijoita löytyykin. Tarha-alpin kukka ei jää huomaamatta, mutta tuo orvokin siementaimi on niin piilossa isompien kasvien joukossa, että sen huomaaminen on aivan sattumaa. Joitakin orvokkeja on kukkinut pitkin kesään ison ruukun vieressä, ruukussa kasvoi vuosi sitten orvokkeja. Orvokit sain tyttäreltäni äitienpäiväksi, joten niistä on ollut kahden kesän iloa.

Kasvattamani kelloköynnökset eivät kukillaan ehtineet ilahduttaa, vaikka nyt yrittää ottaa viime hetken kirit. Muutamaa nuppua kasvattaa, mutta eivät taida ehtiä kukkia. Tällä  on oikein siivet, joilla se pyrkii tietenkin vauhdittamaan ja innostamaan kukan puhkeamista.

Ensi vuonna yritän uudestaan kelloköynnöksen parissa. Sen kasvu on ollut huikeaa, joten olen kuitenkin ollut siihen tyytyväinen ja jos vielä kukkaan saisin, niin sehän olisi onnen huippu.

Naapurin puolelta auringonkukat yrittävät kurkkia pensasaidan yli. Ne ovat kääntäneet kasvonsa osaksi meidän puolelle ja hymyilevät leveästi, tuoden harmaaseen päivään valoisuutta.

Ovat kolmatta metriä reippaasti ja vahvan näköisiä. Naapuri on pitänyt hyvää huolta kukkasistaan ja antanut ravinteita riittämiin, toisin kuin täällä aidan toisella puolen.

Syyskuu saapui

Mitä kuuluu hoitamattomaan pihaan.
Sieltä löytyi heti ovesta ulos mennessä amppelitomaatti, joka sinnikkäästi kypsyttelee pieniä punaposkia. Ensi kesänä voisi laittaa useamman, viime kesänä kokeiltiin pensastomaattia pienessä anssarissa. Huonosti kävi niiden, hyvin kyllä tomaatteja teki, mutta etanat kävivät vaurioittamassa pinnat.

Portaan pielessä kasvaa keijuangervo, joka kukkii ihan pakkasiin asti. Kukinta ei tietenkään ole niin runsas ja "siisti", mutta väriä tuovat kuitenkin syyskuiseen pihaan.

Joka syksyiset mustesienet puskevat voimakkaasti ylös maasta. Mitä niitä hävittämään, ne ovat kauniita omalla tavallaan ja antavat ravintoa pienille hyönteisille.

Äitienpäivänä saadut kukkasetkin antavat väriä.