Pablo Neruda - Kysymysten kirja

Kysymysten kirja on rakastetun, Nobel-palkitun chileläisrunoilijan Pablo Nerudan (1904-1973) postuumisti julkaistu kokoelma. Sen runot ovat kysymyksen muotoon puettuja, oudon kauniita aforistisia mietteitä meitä ympäröivän maailman pienistä ja suurista ilmiöistä, joita Neruda tarkastelee tuttuun tapaansa hienovaraisella, paikoin lempeän ironisella, paikoin absurdilla huumorillaan.

Rosebud.fi

Kysymysten kirjassa ihmetellään runollisesti maailmaa ja sen pieniä suuria ilmiöitä.

Viimeistä viedään ja aivan loppumetreillä mennään lukudiplomissa (jonka viimeinen suorituspäivä on tänään, heheh), joten voi olla että sekin vaikutti tämän lukemiseen.. mutta tunnen nyt itseni jotenkin hölmöksi, kun olen nähnyt tästä etukäteisvilkaisulla vain pelkkää hyvää ja silti ei uponnut minulle ollenkaan.

Rakastan kauniita mietelauseita ja aforismeja, mutta haluan aina löytää niistä sen suuren oivalluksen, sen jonkin, mikä saa minut ihmettelemään ja näkemään maailmaa uudella tavalla. Näistä kysymyksen muotoon puetuista runoista vain osa onnistui tehtävässään, muut jäivät jotenkin liian etäisiksi, liian kaukaisiksi minulle tavoitettavaksi. Ehkä en vain ole tarpeeksi runoihmisiä.

Muutamia helmiä täytyy kuitenkin mainita:

"Kärsiikö enemmän se joka aina odottaa
kuin se joka ei koskaan odottanut ketään?"

"Voinko kysyä kirjaltani onko totta
että minä sen kirjoitin?"

"Miksi köyhät eivät enää ymmärrä
heti kun lakkaavat olemasta köyhiä?"

"Keneltä voisin kysyä
mitä tulin tähän maailmaan tekemään?"

Minulta menivät aika pahasti ohi erinäiset nimiviittaukset (esimerkkinä "Mitä José Martí sanoisi pedagogi Marinellosta?"), mikä riitti heikentämään kokemusta entisestään. Tämä menee nyt aika murskakritiikiksi, mutta se jokin tässä nyt jäi selvästi tavoittamatta. Voi sentään.

Arvosana: * ½

Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt

Viimeinen havainto Jasmin Martinista tehtiin joulukuun ensimmäisellä viikolla. Hänen näköisensä teinityttö nähtiin kioskilla keski-ikäisen miehen seurassa, sylissään pörröinen chinchillakani. Kun Jasminin ystävä Linda löytyy, etsinnät saavat uuden käänteen.

Äiti ei osaa menettää toivoaan. Jasmin Karkulainen, Jasmin Tuhlaajatyttö. Ole mikä olet, mutta palaa kotiin, pyytää Sara Martin lehti- ja televisiohaastatteluissa.

Mutta Riikinkukon vuosi on halun ja houkutuksien vuosi. Betonitehtaan varjossa kasvanut Lido on keksinyt kukoistavan bisneksen, Lemmikkikaupan, jossa kaikki on mahdollista ja myytävänä. Tarvitaan vain lisää nuoria tyttöjä ja maksavia asiakkaita - sellaisia kuin Kastaja.

Goodreads.com

14-vuotias Jasmin Martin katoaa ystävättärensä Lindan kanssa. Viimeisenä havaintona Jasmin nähtiin keski-ikäisen miehen kanssa kioskin luona, mukanaan chinchillakani. Vaikka poliisi tekee kaikkensa, ei tyttöjen olinpaikasta löydy pienintäkään merkkiä. Kun Linda sitten jonkin ajan kuluttua löydetään kuolleena, ei Jasminin äiti halua mitenkään uskoa hänen tyttärensä kohtaloa samanlaiseksi. Etsintöjen myllertäessä kotimaassa on Jasmin jo kaukana: äidin pikkutyttö on päätynyt aivan uuteen maailmaan, seksibisneksen ja ihmiskaupan syövereihin - kuten niin monet muut ennen häntä.

Tartuin Lemmikkikaupan tyttöihin osana lukudiplomihaastetta. Valitettavasti kirja osoittautui melkoiseksi pettymykseksi miltein kaikin puolin.. Aihe itsessään oli kiinnostava. Vakava ja kauhea, mutta kiinnostava.

Kertojanäkökulmia on kolme: Jasminin, hänen äitinsä ja sen lisäksi Randin, yhden Lemmikkikaupassa työskentelevistä henkilöistä. Näkökulman vaihtuminen oli kyllä helppo huomata, yleensä siitä viesti jo otsikko tai tekstin tyyli (esimerkiksi äidin osuudet on kirjoitettu erilaisella fonttityylillä), mutta sen sijaan tapahtumat eivät edenneet aikajärjestyksessä ja olivat usein hyvin sekavia.

Henkilöistä oli aavistuksen vaikea saada kiinni, mutta se voi kyllä selittyä sillä, että kirjan tapahtumat ovat niin kaukana omasta elämästä ja kokemuksista kuin olla voi. Jasminin äitiä, hänen epätietoaan ja tuskaansa, oli ehkä helpoin ymmärtää, mutta pikkuisen kyllä särähti sekin korvaan, että hän huomasi tyttärensä katoamisen vasta viikon myöhässä. Vastenmielisimmät hahmot sen sijaan on kyllä helppo nimetä: Lido, Lemmikkikaupan ja samalla Wet Pet Clubin pyörittäjä, ja Ringo, yksi Lidon apureista.

En myöskään pitänyt siitä, että jo itse tarinan loputtua kirjailija oli ujuttanut viimeisille sivuille pitkän luennoinnin prostituution ja ihmiskaupan historiasta. Ymmärrän aiheen tärkeäksi, mutten kaivannut lukemani päätteeksi oppituntia. Vilkaisin pari sivua, mutta skippasin suruitta loput. Samalla se romuttaa yhden kirjan harvoista vahvuuksista: tunteen tietynlaisesta puolueettomuudesta. Kirjassa ei haettu syyllisiä, vaan ennemminkin uhreja.

Arvosana: * * ½

Erlend Loe - Supernaiivi

"Minulla on kaksi ystävää. Yksi huono ja yksi hyvä. Ja sitten minulla on veljeni. Hän ei ole kenties yhtä sympaattinen kuin minä, mutta kuitenkin o.k."

Näin alkaa norjalaisen Erlend Loen todellinen läpimurtoromaani, palkittu Supernaiivi, joka on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota.

Kirjan 25-vuotias päähenkilö on törmännyt syvään henkilökohtaiseen kriisiin. Kaikki tuntuu merkityksettömältä. Hän ei kuitenkaan jää toimettomaksi vaan alkaa ratkoa ongelmiaan. Pohtia asioita, joiden kanssa hänellä on ongelmia ja asioita, joiden kanssa ei ole.

Goodreads.com

Supernaiivin päähenkilö on 25-vuotias mies, joka havahtuu yhtäkkiä tajuamaan, ettei hänen elämällään ole minkäänlaista merkitystä tai sisältöä. Hän keskeyttää opintonsa yliopistolla, asustaa veljensä tyhjässä talossa ja lueskelee Paul-nimisen henkilön kirjoittamaa teosta, jossa kerrotaan monimutkaisia asioita ajasta ja avaruudesta. Hän ostaa pallon ja hakkapelin sekä koostaa erilaisia listoja, mutta vaikka ne helpottavatkin tilannetta hetkeksi, ei kaiken merkityksellisyyttä ole niin helppoa löytää.

Supernaiivi on ollut lukulistallani ikuisuuksia, välillä se on tippunut sieltä poiskin, mutta nyt lukudiplomi-haasteeseen se sitten osui näppärästi. Mukavasti se sopikin näin kevyehköksi kevätlukemiseksi pääsykoekiireiden keskelle. :)

Ihastuin kirjan alkumetreihin. Joihinkin henkilön ajatuksiin oli kovin helppoa samaistua: toisinaan sitä vain herää miettimään, mikä kaikki on lopulta merkityksellistä tai miten elämänsä sisältöä voisi parantaa. Kirjan nimen perusteella kuvittelin, että päähenkilö olisi jollakin tavalla hieman yksinkertainen, mutta oikeastaan hän yrittää vain etsiä elämäänsä uutta "perspektiiviä" ja nähdä asiat uudella tavalla. Joukkoon mahtuu myös paljon hauskoja ja osuvia oivalluksia.

Päähenkilö rakastaa listojen kokoamista. Hän listaa asioita, jotka ovat pienenä kiinnostaneet häntä. Hän listaa eläimet, jotka on nähnyt elämänsä aikana ja asiat, jotka hän omistaa. Näin listojen laatimisesta pitävänä henkilönä olisi itsekin tehnyt mieli tarttua kynään ja tehdä samaiset listaukset kuin päähenkilö, mutta siihen ei nyt kuitenkaan tullut ryhdyttyä. Ihan mielenkiintoista se voisi kyllä olla. :D

Loppupuoli kirjasta ei kuitenkaan jostain syystä iskenyt yhtä hyvin. Käännös tylsempään taisi tapahtua osapuilleen siinä, kun päähenkilö lähti New Yorkiin veljensä luokse. Sen lisäksi olisin toivonut lopusta aavistuksen tarkempaa. Mikä kotimaassa odottavien ihmissuhteiden laita oli matkan jälkeen? Miten, noin suurinpiirtein, henkilö jatkoi elämäänsä? Nyt asiat jäävät vahvasti lukijan oman tulkinnan ja mielikuvien varaan. En toivonut, että kaikki setvitään suoraan, mutta.. jotakin, jotakin konkreettisempaa olisin halunnut.

Kirja oli kuitenkin hyvä, ihanan kevyt ja huoleton siihen nähden, miten syvällisiä asioita (elämän ja sen merkityksellisyyttä) siinä pohdittiin.

Arvosana: ***½

C.J. Daugherty - Night School, Yön valitut

Kehen voi luottaa, kun kaikki valehtelevat? Todenmakuisen jännitystrilogian tummatunnelmaisessa avausosassa paha ulottaa lonkeronsa eristäytyneeseen sisäoppilaitokseen. 

Kun 16-vuotiaan Allien isoveli ja uskottu Christopher yllättäen katoaa, Allie syyttää vanhempiaan. Vanhemmat päättävät lähettää kapinoivan tytön sisäoppilaitokseen keskelle metsää. Yllätyksekseen Allie viihtyy uudessa koulussaan, saa ystäviä ja löytää komean poikaystävän Sylvainin. Hänellä on kuitenkin vahva tunne, ettei Cimmeria ole aivan tavallinen sisäoppilaitos. Mikä oikein on salainen Yökoulu, johon saavat osallistua vain harvat ja valitut oppilaat? Mitä salaisuutta sen jäsenet piilottelevat? 

Koulun tanssiaisissa alkaa tapahtua. Kun yksi tytöistä löytyy murhattuna, Allie huomaa olevansa itsekin suuressa vaarassa. Mutta miten tapahtumiin liittyy Allien kadonnut veli?



Bookplus.fi

Allien elämässä alkoi alamäki, kun hänen rakas isoveljensä Christopher katosi jälkiä jättämättä ja täysin selittämättömästi - tämän seurauksena Allie alkoi kapinoida vanhempiaan vastaan, laiminlyödä koulunkäyntiään ja ajautua huonoille teille. Vanhemmat eivät enää jaksa ylenkatsoa tyttärensä temppuilua, ja niinpä hänet lähetetään kauas kotoa, sisäoppilaitokseen nimeltä Cimmeria.

Cimmeria henkii salaperäisyyttä, eikä Allie usko sen olevan aivan tavanomainen sisäoppilaitos - etenkään, kun sen yhteydessä toimii myös "yökoulu", josta kenenkään ei ole sallittua puhua.. Nopeasti Allie kuitenkin sopeutuu kouluun, tutustuu uusiin ihmisiin ja saa itselleen myös komean Sylvainin huomion. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun koulun tanssiaisten aikana yksi oppilaista löytyy surmattuna. Kuka on kaiken takana?

Kuvitttelin kirjan varausvaiheessa hankkineeni itselleni uuden fantasiakirjan luettavaksi - muita blogeja selaamalla selvisi, etten ollut yksin oletukseni kanssa! Jotenkin kirjan nimi, hämäräperäinen sisäoppilaitos ja takakannen teksti henkivät fantasiamaisuutta, eikö totta? :D Mutta ehei, sitä ei tällä kertaa ole tarjolla.

Siitäkin huolimatta Yön valitut on oikein kiinnostava opus. Siitä puuttui tietty ennalta-arvattavuus, josta melko usein purnaan täällä blogissakin - mietin pääni puhki erilaisia salaliittoteorioita siitä, että koska tahansa tuo ja tuo henkilö paljastuu jonkinlaiseksi konnaksi tai petturiksi, mutta sain pian huomata olevani hakoteillä. Vasta lopummassa juoni alkaa tihetä ja koulussa sattuneet outoudet selvitä.

Allie on melko keskiverto päähenkilö, lisämaustetta tuovat tietenkin hänen hivenen arveluttavat taustansa - rikkeet ja tihutyöt, jotka sääli kyllä tuntuvat hukkuvan jo melko alkumetreillä. Ehkä syynä on kuitenkin yksinkertaisesti maisemanvaihdos, ilmeisestihän hänen aiempi käytöksensä oli vain reagointia isoveljen katoamiseen ja kapinointia vanhempia vastaan, ei Allien "todellinen" luonne.

Mutta urgh.. Sylvainista en kyllä pitänyt alun alkaenkaan yhtään. >D Kamala lipeä limanuljaska. Carteriin sen sijaan kiinnyin varsin nopeasti - harmittaa vain, ettei tässäkään vältytä pieneltä kolmiodraamailulta.. Noh, saa nähdä miten tilanne kehittyy tulevaisuudessa. Noin kokonaisuudessaan kirja oli kyllä kiinnostava ja lukemisen arvoinen, ja varmasti luen myös seuraavat osat. Tietääkö kukaan, moniko-osainen sarja tästä on tulossa?

Arvosana: ***½

Charles Dickens - Joululaulu

"Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen, joka ei saa suututtaa lukijoitani sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan. kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan, älköönkä kukaan sitä karkottako."

Näin aloitti kertomuksensa Charles Dickens joulukuussa 1843. Voisi sanoa, että hänen manauksensa on toteutunut, sillä Joululaulu on yhä yksi maailman tunnetuimmista joulutarinoista, ja sen aaveet ovat inspiroineet lukuisia taiteentekijöitä luomaan tarinasta omat versionsa, Walt Disneystä aina Mr. Beanina tunnettuun Rowan Atkinsoniin.

Ebenezer Scrooge on vanha kitupiikki, jonka sydämessä ei ole tilaa muulle kuin liiketoimille - ja kaikkein vähiten joulumielelle. Kun sitten jouluaattona Scroogen edesmenneen liikekumppanin Marleyn aave ilmaantuu hänen eteensä, ei Scrooge halua ensin uskoa tapahtunutta todeksi, vain pelkäksi humpuukiksi.

Aave kuitenkin ilmoittaa, että miehellä on vielä mahdollisuus korjata uhkaavan pahalta näyttävä kohtalonsa (josta Scrooge itse ei vielä tiedä mitään), ja niinpä hänen luokseen saapuu vierailemaan kolme muutakin aavetta: menneiden, nykyisen ja tulevien joulujen aaveet. Scrooge saa nähdä vilauksia kokemistaan jouluista tähän asti - kuten myös tulevista jouluista, jolloin hänen kohtalonsa on varsin ankea, ellei hän muuta tapojaan. Luonnollisesti Scrooge säikähtää tätä kaikkea perin pohjin. Lopputuloksen saattaakin sitten arvata, tai vielä luultavammin tietää, onhan Dickensin teos tarinaltaan hyvin tutuksi käynyt klassikko.

Myös minulle perusjuoni oli entuudestaan tuttu, mutta kirja tarjosi niin sanotusti lihan luiden päälle. En koskaan ajatellut, että tulisin lukemaan Dickensiä tai jotakin näinkin klassikkoa, mutta tämä nousi lukudiplomilistalta esille ja ajattelin, että jouluksi olisi mukavaa tutustua johonkin jouluisaan teokseen.

Joululaulu on mukavan kevyt sekä kielellisesti jokseenkin hellyyttävä. Erityisen mieleenpainuvana jäi vanhahtava puhetyyli ja hauskat huudahdukset, kuten "Heleijaa!" tai "Humpuukia!". Erikoista oli myös kirjailijan tapa puhutella lukijaansa suoraan silloin tällöin. Vaikka en yleensä pidä vanhoista kirjoista juuri niiden kielen takia, niin tässä se ei häirinnyt ollenkaan, vaan toi juuri oman mausteensa lukemiseen.

Juoni oli tietenkin ennalta-arvattava, mutta lukuarvoa se ei heikentänyt. Oli mukavaa seurata Scroogen kehitystä kirjan läpi, etenkin kun mies vihdoin heltyy ja alkaa hyväksyä joulun riemun ja merkityksen. En toisaalta osannut missään vaiheessa tuntea halveksuntaa Scroogea kohtaan, vaikka hän olikin alussa melko kärttyisä ja inhottava - päin vastoin, mitä pidemmälle päästiin, sitä enemmän sääli häntä oikeastaan tuli.

Pidin kyllä kovasti, juuri mukava luettavaksi näin joulun alla. Sivujakaan kun ei ole hirveästi sen yli sadan, niin selviää ihan suuremmitta vaivoitta jokainen vähänkin kiinnostunut. Nyt tekisi ihan mieli kaivaa jostakin esimerkiksi Disneyn filmatisoitu versio tästä ja katsoa vertailun vuoksi, miten paljon muutoksia siihen on tehty. :)

Arvosana: ***½

Neil Gaiman - Neverwhere, maanalainen Lontoo

"Lontoon katujen alta löytyy maailma jonkalaista monet eivät pystyisi kuvittelemaan edes unissaan. Siellä on kaupunki täynnä hirviöitä ja pyhimyksiä, murhaajia ja enkeleitä, puhuvia rottia, ritareita haarniskoissaan ja kalpeita mustaan samettiin pukeutuneita tyttöjä. Tässä Lontoossa asuvat ne, jotka ovat pudonneet tavallisen maailman raoista pohjalle asti.

Richard Mayhew on menestyvä nuori mies, joka joutuu vastoin tahtoaan tutustumaan tähän toiseen Lontooseen. Nuoren tytön pelastaminen kadulta koituu Richardille kohtalokkaaksi: teko riuhtaisee hänet pois turvallisesta ja ennaltamäärätystä elämästä maailmaan, joka on samalla oudon tuttu ja äärimmäisen kummallinen.

Tyttö on nimeltään Door, ja hän pakenee verenhimoisia murhaajia. Hänen kanssaan Richard joutuu keskelle mieletöntä seikkailua Alapuolisen Lontoon hylättyihin metrotunneleihin ja katakombeihin, joita asuttavat toinen toistaan merkillisemmät henkilöt. Door haluaa jatkaa isänsä työtä ja avata oven Ylä- ja Alapuolisen Lontoon välille, mutta hänen mahtava vastustajansa on eri mieltä..."

Tämä oli itseasiassa toinen kerta, kun luin Neil Gaimanin Neverwheren, joskin edellisestä kerrasta oli ehtinyt vierähtää kolmisen vuotta. Pidin kirjasta silloin kovastikin, ja siksi nyt hieman pelkäsin, että mitä jos se ei enää iske tai jos muistan edelliseltä lukukerralta vielä liikaa. Pelko oli kuitenkin turhaa, sillä huomasin juonen jääneen mieleeni vain ympäripyöreästi - ja että sain kirjasta oikeastaan irti vielä enemmän kuin ensimmäisellä lukukerralla.

Neverwheren tapahtumat sijoittuvat siis Lontooseen, jonka katujen alla on kokonaan toinen maailma, täynnä hirviöitä, ihmisiä eri aikakausilta, puhuvia rottia, murhaajia ja toinen toistaan oudompaa väkeä. Tavalliset lontoolaiset eivät kiinnitä heihin juuri huomiota tai jos kiinnittävän, he unohtavat heidät lähes silmänräpäyksessä.

Maanpäällisessä Lontoossa elävä Richard Mayhew, menestyvä mutta hivenen selkärangaton nuori mies, menettää yllättäen niin työnsä, tyttöystävänsä kuin normaalin elämänsä, kun hän tulee pelastaneeksi kadulta löytämänsä haavoittuneen tytön. Tyttö on joutunut sukujuuriensa vuoksi kahden verenhimoisen palkkamurhaajan jahtaamaksi, ja pian myös Richard on tempaistu mukaan Lontoon alapuoliseen, outoon maailmaan.

Neverwhere ei jättänyt osaltani minkäänlaista sijaa moitteille. Rakastan sen esittelemää Lontoota, niin maanpäällistä kuin maanalaista, ja kun itsekin piipahdin kesällä Lontoossa, oli kirjan tapahtumapaikkojakin helpompi hahmottaa ja se taas toi osaltaan oman lisämausteen lukemiseen.

Hahmot ovat toimivia, Richard on melkoisen tavallinen tallaaja, mutta tarpeen tullen hänestä löytyy myös sankariainesta. Itse pidin hahmoa omalla tavallaan sympaattisena ja hyvällä tavalla huvittavanakin. Muista hahmoista taas on mainittava salamurhaajat herra Croup ja herra Vandemar, joissa on jotakin ällöttävällä tavalla kiehtovaa. Heidän karmiva huumorintajunsa ja muodollinen, tyyni puhetapansa saa samalla vihaamaan heitä koko sydämensä kyllyydestä ja samalla seuraamaan jatkuvan yllätyksen vallassa heidän seuraavia liikkeitään.

Pidän kovasti Gaimanin kirjoitustavasta, se on hyvin kevyttä ja humoristista, mutta samalla myös varsin vakavastiotettavaa. Siihen verraten myös suomennos on mielestäni onnistunut välittämään kirjailijan tyylin hyvin eteenpäin.

Kirjan päätyttyä minulle tuli harvinaisen haikea tunne. Olisin mielelläni jatkanut Richardin ja kumppanien seikkailun seuraamista - olin yksinkertaisesti uppoutunut tarinaan täysin, niin että viimeisten rivien jälkeen täytyi lähes huokaista pettymyksestä, kun jouduin päästämään irti "matkakumppaneistani".

Mitä tarinaan tulee, on Neverwhere ehdottomasti mielenkiintoisinta mitä olen Gaimanilta lukenut. Hautausmaan poika ja Unohdetut jumalat jäävät kyllä kakkosiksi, vaikka ihan luettavia ja viihdyttäviä nekin ovat. Neverwherestä innostuneena päätin varata kirjastosta myös kirjaan pohjautuvan sarjakuvan. Sen lisäksi olen nähnyt pätkiä BBCn televisiosarjasta, jota varten Gaiman itseasiassa alunperin käsikirjoitti Neverwheren, mutta se ei oikein iskenyt. Sarja on jo vanhahko ja iän kuluttama, hieman kömpelökin. Kirja sen sijaan saa ehdottomasti täydet pisteet.

Arvosana: *****

Villy Sorensen - Ragnarök, jumalten tuho

"Olipa kerran maailma, jota hallitsivat aasat eli jumalat. Aasat asuivat Aasamaassa, ja he pelkäsivät Ulkomaan jättiläisten hyökkäystä. Ylijumala Odin keräsi sen varalle Valhallaan taistelussa kuolleita sotureita, joita valkyyriat iltaisin kestitsivät. Kääpiösepät takoivat jumalille voittamattomia aseita: Torin vasara palasi aina heittäjänsä käteen, Odinin keihästä oli mahdoton pysäyttää, Frein miekka heilutti itse itseään. Sitten oikeudenjumala Balder näki hirvittävää unta maailmanlopusta, ja hänen kauhukseen uni alkoi vähitellen toteutua..."

Villy Sorensenin teos Ragnarök, jumalten tuho kertoo Eddan jumalkertomukset uudelleen, jokseenkin modernimmassa ja kansankielisemmässä muodossa - alunperinhän ne ovat runomuodossa. Kirjassa esiintyvät tarinat ovat varmaan jokaiselle edes pätkittäisesti tuttuja, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Mukaan on sisällytetty siis seuraavat luvut / tarinat:

- Jumalat ja jättiläiset, joka esittelee yleisesti jumalat ja jättiläiset.
- Sodanjumalat ja rakkaudenjumalat, loogisesti esittelee tarkemmin näiden kahden osa-alueen jumaluudet.
- Idunin omenat, jossa Loki johdattelee nuoruudenomenia kasvattavan Idunin pois Aasamaasta, ja linnun muodon ottanut jättiläinen kaappaa tämän.
- Susi ja käärme, jossa esitellään viikinkimytologioiden kaksi varsin tunnettua petoa: susi Fenrisin ja käärme Jörmundgangin.
- Jättiläismuuri, jossa ihmismuotoinen jättiläinen yrittää laatia jumalten kanssa vaihtokaupan muurin rakentamisesta Freijan kättä vastaan.
- Balderin uni, joka kertoo Balderin jumalten tuhosta, Ragnarökistä, näkemistä enneunista.
- Suden kahlitseminen, jossa Fenris kahlitaan rikkumattomiin kahleisiin ja jossa Tyr menettää sen vuoksi toisen kätensä.
- Frein rakkaus, jossa Frei kapuaa Odinin paikalle ja näkee sieltä kauniin jättiläisnaisen, johon rakastuu.
- Torin matka ulkomaailmaan, jossa Tor päättää lähteä kostamaan jättiläisten metkut.
- Torin kalastusretki, jossa Tor yrittää pyydystää maailmankäärme Jörmundgangin.
- Mjölner vai Freija, jossa Tor ja Loki matkaavat jättien maahan valeasussa saadakseen takaisin Torin vasaran Mjölnerin.
- Loki saattaa Balderin kiusaukseen, jossa Loki pyrkii nostamaan Balderin Odinin paikalle ja rauhantuojaksi.
- Balderin kuolema, jossa Balder saa surmansa sokean jumalan ampumasta mistelinoksaisesta nuolesta.
- Aasojen kosto, jossa jumalat kostavat Lokille Balderin kuoleman ja sitovat tämän myrkkykäärmeen alle kallioon.
- Jättiläisten kosto, jossa jättiläiset vyöryvät Aasamaahan ja jossa Ragnarök koittaa.

Vaikka Ragnarök oli oikeastaan enemmän hmm.. oppikirjamaisesti kirjoitettu, ei niinkään kaunokirjallisesti, oli se siitä huolimatta mielenkiintoista lukemista. Jopa minä, joka uskoin tuntevani melko hyvin nämä perustarinat, huomasin useita seikkoja joita en entuudestaan ollutkaan tiennyt. Jokaisen tarinan rakenne oli kyllä tuttu, mutta yksityiskohdat eivät tätä ennen niinkään selvillä. Oli myös mielenkiintoista verrata muutamia eroavaisuuksia tämän ja aiemmin kuulemani välillä.

Ragnarök on ehkä liian tylsä sekä niille, joita mytologiat eivät kiinnosta tippaakaan ja niille, jotka ovat jo hyvin tuttuja mytologioiden perustarinoiden kanssa. Parhaiten se siis sopii ehkä niille, jotka ovat kiinnostuneita, mutta eivät vielä aivan selvillä kaikista tapahtumista - sekä ns. neutraaleille tapauksille, jotka haluavat vain sivistää itseään.

Tätäkään en olisi löytänyt ilman lukudiplomia, hurraa siis sille! En tiedä, onko antamani arvosana aaavistuksen liian yläkanttiin, mutta koska olen ehdottoman hurmaantunut etenkin kreikkalaiseen ja skandinaaviseen mytologiaan, oli tämä ehdoton must kun sen listalta löysin - ja kannattihan se. :)

Arvosana: ****

Alexis Kouros - Gondwanan lapset

"Maapallon kääntäessä 2. triljoonannen kerran kylkeään auringolle, Eteläisen jäämeren yksinäisellä saarella syntyy pieni olento täynnä kysymyksiä: Kuka minä olen? Mistä olen tullut?

Etsiessään omaa tietään saarella, joka on osa muinaista alkumannerta, Gondwanaa, olento tapaa sammakoita, muurahaisia, variksia, hämähäkkejä, pingviinejä, lepakoita ja häkkilinnun. Jokaisella niistä on omalaatuinen filosofiansa ja tapansa elää, mutta mikään niistä ei tyydytä kyselijää. Lopulta se löytää ratkaisun kysymyksiinsä. Gondwana kertoo sen sille."

 

Gondwanan lapset on filosofinen nuortenkirja, joka kertoo pienen linnunpoikasen syntymän Eteläisen jäämeren saarella. Poikanen on alusta saakka täynnä kysymyksiä: Kuka minä olen? Mikä minä olen? Miksi olen täällä? Sen emo ja sisarukset ovat lentäneet matkoihinsa, ja ennen pitkään lentokyvytön poikanen alkaa ymmärtää, ettei se ole samanlainen kuin muut sen perheessä.

 

Poikanen vaeltaa saarella, jossa se tapaa useita erilaisia eläimiä, joiden kanssa se keskustelee elämästä ja sen tarkoituksesta. Pian se kohtaa myös tutkijan, ihmisen, jolla saattaa olla tarjota pienelle linnulle vastauksia. Lopulliset vastaukset sen on kuitenkin oivallettava itse.

 

Gondwanan lapset oli osa kirjadiplomiani, enkä varmastikaan olisi tullut valinneeksi sitä hyllystä muussa tilanteessa. Nyt olen kuitenkin onnellinen, että niin kävi. Kirja on lyhyt ja pohtiva, silti juuri sopivissa määrin filosofinen.

 

Oli suloista, mutta jollain tavoin haikeaakin seurata pienen linnunpoikasen mielenmaisemia - läpi kirjan se etsii tarkoitustaan maailmassa, odottaa luottavaisin mielin emonsa paluuta ja kokee syvää katkeruutta lentokyvyttömyydestään. Miksi juuri hän on saanut ylleen tällaisen kirouksen, kun hänen sisaruksensa saavat liitää vapaina taivaalla?

 

Kirja herättää ajatuksia. Se sisältää kohtia, mietteitä, joihin vain pysähtyy hetkeksi ja ryhtyy itsekin pohtimaan sitä, miten kohdalleen ne osuvat. Elämä ei ole aina reilua, eikä kaikkeen voi vaikuttaa. Silti jokaisen on mahdollista löytää paikkansa, olla tyytyväinen siihen mitä on tai tavoitella ja lopulta saavuttaakin parempaa.

 

Tässä esimerkkilainaus kirjan alkupuolelta, kohdasta, joka erityisesti jäi mieleeni:

 

"- Minäkin haluaisin tietää, miksi se jatkuvasti hyppää mutaan, äitisammakko jatkoi. - Olen useasti sanonut, ettei siinä ole järkeä. Kaikki alkoi siitä, kun se kerran vahingossa hyppäsi mutalammikkoon ja oli hukkua. Kun se teki saman tempun toisen kerran, en enää tiennyt, mitä sanoa. Ei samaa virhettä sovi tehdä kahdesti.

- Tiedän, pikku sammakko vastasi. - Ehkä se on erehdys, mutta se on minun. Minun ikioma erehdykseni. Kaikki riippuu siitä, miten asian ottaa. Jos toistat tahallasi ja vapaasta tahdostasi jotakin erehdystä, sitä sanotaan valinnaksi tai harrastukseksi tai jopa elämäntavaksi. Jos muutkin alkavat tehdä niin, sitä voidaan kutsua perinteeksi. Siitä voi tulla jopa uskontoa."

Hyvin suloinen kirja, ei liian raskas niin kielellisesti kuin pituudeltaankaan. Oikeastaan tuli lähes tunne, että olisin voinut lukea tätä lisää, ruokkia mieltäni kirjan syvällisillä oivalluksilla. Tulipahan luettua jotain erilaista - kannattaa ehdottomasti hankkia tämä käsiinsä.

Arvosana: ****



Alyson Noël - Punaiset tulppaanit

"Tapa, jolla hän suuteli minua, oli toisesta maailmasta. Jotain niin täydellistä ja ylivertaista kokee vain kerran elämässään.

Ever on menettänyt kaiken, perheensäkin, mutta saanut mystisen kyvyn: hän kuulee ihmisten ajatukset, näkee heidän auransa ja aistii heidän elämäntarinansa pelkästä kosketuksesta. Kyky sulkee tytön yksinäisyyteen. Tai niin hän luulee, kunnes kouluun ilmestyy Damen, jonka ajatuksia ja auraa Ever ei yllättäen pysty näkemään. Komea, salaperäinen poika vetää Everiä vastustamattomasti puoleensa, pois kalifornialaisesta high school -elämästä ja yhä syvemmälle mukaansa toiseen todellisuuteen: mysteerien ja taikuuden kiehtovaan maailmaan, missä mikään ei näytä olevan mahdotonta. Mutta kuka tai mikä Damen todellisuudessa on? Ja mikä on Damenin esiin taikomien punaisten tulppaanien viesti?"

Punaiset tulppaanit on, yllätys yllätys, jälleen yksi yliluonnollisen rakkauden sisältävä opus. Everin perhe on kuollut auto-onnettomuudessa, josta vain Ever selvisi hengissä. Sen seurauksena hänelle on kuitenkin kehittynyt omituinen kyky: hän kykenee kuulemaan ihmisten ajatuksia ja näkemään näiden auran. Sen lisäksi hän näkee kuolleen pikkusiskonsa Rileyn, joka on jäänyt oleskelemaan perheen kotiin ja harrastaa viihdykkeekseen esimerkiksi naapuruston ja julkkisjuorujen salakuuntelemista.

Kyky ei ole mikään siunaus, vaan on muuttanut Everin sulkeentuneemmaksi ja sysännyt hänet pois suosittujen ihmisten piireistä - nyt hänellä on vain kaksi hyvää ystävää, Haven ja Miles. Pian kouluun ilmaantuu kuitenkin salaperäinen (tämä sana alkaa kyllä tursuta jo korvista ulos näiden kirjojen kuvausten kanssa!) Damen, ja vastustamattoman ulkokuorensa lisäksi pojassa on erikoista myös se, että Ever ei kykene lukemaan hänen ajatuksiaan tai näkemään hänen auraansa.

Everin ja Damenin välille kehittyvä suhde osoittautuu kuitenkin pian varsinaiseksi ylä- ja alamäeksi, jossa Ever ei voi olla aivan varma niin omista kuin Damenin tunteistakaan. Miten Damen katoilee noin vain ilman selitystä? Entä mikä selitys löytyy punaisille tulppaaneille, joita poika tuntuu kiskovan esiin kuin tyhjästä?

Löysin Punaisista tulppaaneista paljon kehuja ennakkoon, joten päätin sen sitten lukea - ja petyin. En mieltynyt niin hahmoihin kuin oikein juoniasetelmaankaan, mikä saattaa tietenkin mennä sen piikkiin, että näistä "salaperäisistä ja komeista" pojista on nyt tullut viime aikoina luettua aika tavalla. Damen oli kuitenkin edeltäjiään ärsyttävämpi on-off -tyylillään, eikä loppupuolen selvennyskään hänen osaltaan mielestäni oikeuttanut tai selittänyt sitä kaikkea, mitä hän puuhaili.

Päähenkilö Ever ei sen puoleen miellyttänyt kamalasti enempää, sillä vaikka hänen angstaava luonteensa selittyi perheen menettämisellä ja suurella elämänmuutoksella, ei hänessä mielestäni muuten ollutkaan oikeastaan mitään mieleenpainuvaa. Ja Drinasta on varmaan turha puhuakaan.. Häntä ontompaa hahmoa saa nimittäin etsiä, mikä on kirjan kannalta äärimmäisen huono asia.

Niin juonen kuin hahmojenkin kannalta piristävimmäksi seikaksi jää oikeastaan Riley, Everin pikkusisko, joka ei perheensä tavoin ole siirtynyt täysin tuonpuoleiseen, vaan jäänyt ikään kuin häälymään rajamaastoon, Everin seuraksi. Ajatus oli yhtäaikaa lohdullinen ja kuitenkin surullinen, sillä vaikka Riley onkin luonteeltaan näsäviisas, eloisa ja ilmeisen utelias, joutuu lukija ja myös Ever muistamaan, että siitäkin huolimatta hän on kuollut.

En oikein täysin vakuuttunut kirjan yliluonnollisesta aineksestakaan noin muuten. Ajatustenluku ja erityisesti aurat olivat ok, mutta se myöhempi selvennys.. No, ei vain iskenyt ei. Loppukin tuntui vähän lätsähtävän. Joko tämä oli vain muiden yliluonnollista romantiikkaa sisältävien kirjojen viaton jälkiuhri tai sitten ei muuten vain toiminut minulle, mutta toisin kuin monilla muilla, tämä ei käynyt piristävästä vaihtelusta niiden muiden kirjojen jälkeen. Ihan luettava se kuitenkin oli, kaikesta rusmutuksestani huolimatta, mutta jos tähän on jonkinlaista jatkoa olemassa, niin saattaisin lukea sen vain siinä toivossa että se onnistuisi pelastamaan edeltäjänsä tönkköydet.

Arvosana: **½

Tähän loppuun on pakko liittää tällainen hyvin hutera aasinsilta ja ihmetellä yhtä asiaa. Olen pistänyt merkille, että jo neljässä peräkkäisessä lukemassani kirjassa on esiintynyt yksi tai useampi erikseen mainittu homoseksuaali, joko suuremmissa tai pienemmissä rooleissa. En kuitenkaan muista törmänneeni vastaavaan aiemmin - ovatko homot nyt jonkinlainen trendi-ilmiö kirjallisuudessa, ehkä yritys osoittaa suvaitsevaisuutta tai jotakin? Ja tähän ei nyt sitten sisälly minkäänlaista paheksuntaa rivienvälistä tai mitään, en vain voinut olla huomaamatta tätä. Onko kukaan muu pannut merkille tällaista? :D

Lukudiplomi-haaste

Monet kirjabloggailijat ovat nyt liittyneet mukaan Hyönteisdokumentti-blogin aloittamaan haasteeseen, jossa tarkoituksena on siis valita 6-10 kirjaa kouluille tarkoitetuista lukudiplomilistoista, lukea ne ja halutessaan suorittaa vielä kullekin kategorialle määritellyt tehtävät. Suorittamisaikaa on yhden lukukauden verran, toisin sanoen aina 25.5.2013 asti.

Ajattelin itsekin tarttua haasteeseen, kirjalistat vaikuttivat hyviltä ja niissä oli jo valmiiksi pari sellaista teosta, jotka olen lukenut / lukemassa joka tapauksessa. Muutaman kategorian kohdalla oli ongelmia, mutta päätin silti jääräpäisesti valita kaikki kymmenen kirjaa - ainakin tulee kokeiltua jotain ihan uutta, erityisesti Joululaulu, Lemmikkikaupan tytöt, Gondwanan lapset ja Viikingit tulevat jäisivät muutoin luultavasti hyllyyn. :)

Kirjat on hyvä valita Opetushallituksen Kunnarista. Päädyin itse valitsemaan pohjaksi 8 lk. Sinuhen, josta seuraavat opukset muodostavat listani:

- Jukka Laajarinne: Jäiset jumalat
- Charles Dickens: Joululaulu
- Ally Condie: Tarkoitettu (luettu)
- Neil Gaiman: Neverwhere
- Alyson Noël: Punaiset tulppaanit
JA / TAI Seita Parkkola, Niina Repo: Ruttolinna
- Anja Snellman: Lemmikkikaupan tytöt
- Alexis Kouros: Gondwanan lapset
- Erlend Loe: Supernaiivi
- Villy Sorensen: Ragnarök, jumalten tuho
- Mauri Kunnas: Viikingit tulevat!

Ally Condie - Tarkoitettu

"17-vuotias Cassia elää tulevaisuuden maailmassa, uudessa uljaassa Yhteiskunnassa. Elämä siellä on täydellisen säännösteltyä. Yhteiskunta päättää, mitä ihmiset syövät, kuinka he pukeutuvat, missä he työskentelevät, milloin he kuolevat. Ja kun kansalaiset täyttävät 17, Yhteiskunta esittelee heille myös heidän tulevan kumppaninsa.

Parit ovat yleensä toisilleen ennalta tuntemattomia, optimaalisesti yhteen sopivia henkilöitä. Cassialle valittu poika on kuitenkin yllättäen hänen paras ystävänsä Xander. Mutta kun Cassia myöhemmiin tutkii saamaltaan mikrokortilta Xanderin tietoja, ruudulle ilmestyvät Kyn, toisen tutun pojan kasvot.

Kyn kuvan nähtyään Cassia alkaa kyseenalaistaa asioita. Entisen mallikansalaisen sokea usko Yhteiskuntaan säröilee. Kuka on hänelle optimaalisin kumppani, täydellinen Xander vai houkutteleva, salaperäinen Ky? Kenen kanssa Yhteiskunta haluaa hänen menevän naimisiin? Ja onko sillä väliä? Uskaltaisiko Cassia uhmata sääntöjä ja valita itse?"

Risingshadows.fi

Olen viime aikoina törmännyt monessa yhteydessä tämän kirjan nimeen, ja kun olin sattumalta lainannut sen jo muutama kuukausi sitten kirjastosta, niin pitihän se kahlata läpi. Jostain syystä olen nyt lähiaikoina lueskellut tavallista enemmän scifi-kirjallisuutta, etenkin jokin näissä vaihtoehtoisissa tulevaisuudenkuvissa kiinnostaa - ja Tarkoitettu aikalailla perusesimerkki tällaisesta.

Tarkoitettu kertoo siis 17-vuotiaasta Cassiasta, joka elää niin sanotusti täydellisessä, uudessa Yhteiskunnassa, jossa kaikki ihmisten elämässä on viranomaisten säätelemää - niin vaatteet, työ, ravinto kuin se, koska kenenkin on aika kuolla. Myös taiteiden, musiikin ja kirjallisuuden määrää on rajoitettu: niitä on säästetty esimerkiksi vain Sadan maalauksen, Sadan runon ja Sadan laulun verran.

Yksi elämän kohokohdista on parinvalintaseremonia, jolloin nuorille esitellään heidän tulevat parinsa muiden nuorten joukosta. Cassia saa yllättäen parikseen parhaan ystävänsä Xanderin, mutta alkaa myöhemmin kyseenalaistaa valintaa mikrokortin kautta tapahtuneen virheen takia - Xanderin kasvojen sijasta Cassia nimittäin näkeekin toisen pojan, salaperäisen Kyn, kasvot.

Aiemmin kuuliaisesti Yhteiskunnan sääntöjen mukaan elänyt Cassia alkaa yhtäkkiä kyseenalaistaa todennäköisyyksiä ja koko järjestettyä elämää. Oman sysäyksensä tähän antaa Cassian rakas isoisä, joka kuolee kirjan alkupuolella mutta joka jättää tytölle ajateltavaa kielletyn, vanhoilta ajoilta säästyneen runon muodossa. Tämä antaa Cassialle taistelutahtoa ja vahvuutta ryhtyä hiljaiseen vastarintaansa Yhteiskuntaa vastaan.

Tarkoitettu ei ollut täysin sitä mitä kuvittelin. Vaikka tiesin jo takakansitekstin ja aiemmin kuulemani perusteella, että ihmissuhdekiemurat ja rakkaus ovat kirjassa näkyvässä roolissa, en ollut silti kuvitellut että tämä perustuisi niille niiiin vahvasti. Pidin kirjan alkuvaiheita jollakin tavalla sujuvampana kuin loppupuolta, sillä vaikka Yhteiskunnan toimintamenetelmiä ja tarkoitusperiä valotettiinkin kokoajan lisää sitä mukaa kun kirja eteni, sain siitä enemmän irti kirjan alussa. Loppu oli enimmäkseen pelkkää Cassian voimistuvien tunteiden ja tuntemusten kuvailua, ja mitä vahvemmaksi ne muuttuivat, sitä puuduttavampaa niitä oli lukea.

En silti missään nimessä sano, että kirja olisi ollut huono. Kirjan Yhteiskunta on kuin onkin kiintoisa ja hyvin rakennettu, todellinen ylikontrolloiva systeemi, jonka alaisina ihmiset elävät, joko tietämättä paremmasta tai tietoisina, mutta voimattomina ryhtymään muutokseen. Cassia ei kuitenkaan suinkaan ole ainut kirjassa esitelty henkilö, joka on huomannut vääryyden vallitsevissa olosuhteissa.

Voisin suositella Tarkoitettua etenkin romantiikannälkäisille, mutta myös niille jotka eivät kavahda scifiä genrenä. Kirja on melko peruskevyttä, sujuvaa luettavaa. Missään vaiheessa ei tullut kyllä sitä elämystä, että kirjaa ei malttaisi laskea kädestään - mutta ei jäänyt sen pahemmin tökkimäänkään.

Arvosana: ***