Pomppa ja anorakki

Pomppa on lyhyempi kuin palttoo, eikä siinä ole tamppia takana. – Toivottavasti lukija on nyt ymmällä.

Isoisän pomppa, joka oli hänen väitteensä mukaan käynyt ainakin Muurmannilla,   kärventynyt reijille Itäisissä erämaissa ja kokenut kapinatalven, roikkui Evijärvellä sen kaapin naulassa, jossa oli jerrykannu, hauenkoukkulankaa ja rikkinäinen pitkäsiima. Kun hän sitten sai päähänsä kirjoittaa pääpiirteet kokemastaan paperille, lyijykynällä asiallisiin lehtiöihin, tuo päällystakki palasi. En tiedä, oliko takin katselu ja hypistely kömpelö kirjallinen keino vai elämää.

Se ei ole asiallinen kysymys. Jos itse olin Tarzan sademetsän siimeksessä, vaikka joku olisi sanonut, että hintelä pikkupoika rapaisessa jokirannassa, aikuisetkin esiintyvät oman elämänsä elokuvassa. Sana ”elokuva” on kärsinyt väärästä käytöstä. Eivät ne kuvat elä selluloidilla eivätkä ferriitillä, saati mikropiireissä. Mieli elää. Jos haluaa vaikeasti äännettävän sanan, se on kognitio, kuulkaa.

Jätkämies ei haaveillut lyyssiä enemmästä eikä saappaita parempaa. Nykykielellä lyyssi olisi ehkä sarkakankainen pusakka. ”Blus” on pusero ruotsiksi. Sanan ”blouse” alkuperä on tuntematon. Suomennoksena voisi käydä myös sana ”nuttu”. Nuttu nurin, onni oikein. Lyyssejä voi ostaa Jalavan kaupasta. Pomppa merkitsi yhteiskunnallista nousua. Molempien kanssa päähineeksi sopi reuhka.

Kovasti innostuin, kun lehdessä selvitettiin, mikä on sittenkin paras vaate reippaanlaisesti ulkoilevalle käyttäjälle: täyspuuvillainen anorakki. Oli siihen pantu kuvakin. Ja nyt minä en ole varma, laitoinko isäni oranssin anorakin roskiin vai talteen. Minulla on itselläni punaisempi.

Artikkelissa sanottiin, että Englannin ilmavoimat käyttävät lentohaalareissa edelleen tätä hyvin tiukaksi kudottua puuvillaa. Sellaisessa kestää talvellakin veden varassa hengissä sen viitisen minuuttia, jonka jälkeen apua ei enää ole. Materiaali ei ole täysin vedenpitävää, koska se hengittää. Mutta kostuessaan hiukan sisäpuolelta ja ulkoa se turpoaa ja tulee entistä tiiviimmäksi.

En täysin viihdy fleeceissä. Pitää olla villaa ja alla puuvillaa. Nyt sitten joku muukin tunnustaa, että ”tekniset kuidut” aiheuttavat joko niljakkaan tai läkähdyttävän olon.

Olisiko mahdollista, että pöljä kansa olisi pantu pukeutumaan muoviin, kun siitä voi ottaa pienemmin kuluin suuremman voiton?

On minulla käytössä erinomaisia vaatekappaleita, kuten rautakaupasta ostetut housut, joissa on kätevät riipputaskut. Merkinnän mukaan ne eivät ole luonnonkuituja nähneetkään, eikä ole liioin tarpeen. Outoa se olisikin, jos myyskenneltäisiin vaikkapa märkäpukuja, jotka olisi valmistettu neopreenin sijasta luonnonkumista. Kampe kuhunkin käyttöön.

Tiukka puuvillakangas on aiheuttanut aikojen kuluessa loputtomasti kupeiden revähdyksiä ja pienempiä vammoja. Purjeiden käsitteleminen märkinä kohtalaisessakin aallokossa ei varmaan ollut herkkua. Märssypurjeen paikkaaminen käsipelillä ei ollut helppoa.

Romanttista, että tuo lujin purjekangas (canvas), jota aikoinaan lienee kudottu myös hampusta ja pellavasta, tunnetaan teltoista ja repuista ja taiteilijan ”kankaana”.

Mielestäni anorakki ilmestyi myyntiin sotien jälkeen, ehkä 50-luvulla. Aluksi sitä ihmeteltiin – mahatasku tuntui lapselliselta ja pään yli vetäminen hankalalta. Vaate yhdistyi mielessä eskimoihin, jota kukaan ei silloin sanonut inuiteiksi.

Isän ja isoisän johdosta olen nyt alkanut käydä alustavasti läpi Lappia tai oikeastaan Pohjoista koskevaa kirjallisuutta. Lappi kumminkin oli aikoinaan sekä Suomalaisten Siperia että Klondyke. Sinne voitiin ikään kuin karkottaa. Tiedän nimeltäkin pari kihlakunnantuomaria ja maanmittaria, joilla heitti päästä niin pahasti, ettei heidän voinut antaa kulkea muiden seassa kaupungin kaduilla. Niinpä heidät nimitettiin pohjoisten virka-alueiden tehtäviin, joissa he sitten aikanaan säädetyin tavoin heittivät henkensä.

Niistä ihmisistä, jotka hakeutuivat täältä etelästä pysyvästi töihin Lapin lääniin, tunsin muutamia ensimmäisiä. Eräskin Mauno oli kotoisin Pohjanmaan rajoilta Tuurista mutta asui elämänsä päivät Rovaniemellä ja kasvatti eteviä lapsia. Oli vastaavia ollut myös ennen sotia, mutta heitä oli yleensä pidetty hiukan omituisina. Ja jo kauan sitten jotkut papit, kuten Fellman, pääsivät virkaan ihan Lappajärvelle lusittuaan Lapissa, ja kasvattivat sitten pojistaan hovioikeuden presidenttejä ja vastaavia. Jotain Laestadiusta ei olisi muualla katseltukaan kuin pohjoisessa. Tekstien ja tekstiilien välimaastosta kerron alustavasti terveisiä. Erno Paasilinnan neljä antologiaa ovat nykyiselle mielelle kovin suppeita ja aika yksipuolisia. Jostain syystä poliitikkojenkin nyt mainitsemaa ”pohjoista ulottuvuutta” ei ole varsinaisesti edes yritetty koota kirjallisuudesta.

Arjen ihmeitä

Ne perusesimerkit low-tech –tuotteista, joiden kehittäminen otti todella koville, ovat siis glemmari ja hakaneula, joista olen kirjoittanut. Samaan sarjaan kuuluu vetoketju, jota kehiteltiin neljäkymmentä vuotta, kunnes ruotsalaissyntyinen Gideon Sundbäck sai keksinnön olennaisesti valmiiksi 1910-luvulla.

Se teoria on virheellinen, että jodlaus olisi keksitty, kun baijerilais-tirolilaisten nahkahousujen vetskaria käytettiin virheellisesti. Todellisuudessa vetoketju korvasi liitingin napit vasta toisen maailmansodan aikana, asteittain.

Olen saanut nuhteita täysin sopimattomasta kielenkäytöstä mainittuani, ettei varsinkaan isovanhempien, jotka rupeavat lapsenvahdeiksi, pidä millään muotoa unohtaa perustarvikkeita, nippusiteitä ja jeesusteippiä.

Myös nämä low-tech –tuotteet kuuluvat kunniasijalle.

Hakaneula tunnetaan tietävästi antiikista (fibula), mutta se keksittiin uudelleen USA:ssa 1800-luvulla. En tiedä, mikä on nyt edessä, kun hotellivierailut nähtävästi vähenevät dramaattisesta. Olisiko kenties turvauduttava Sittarin valikoimiin? – Ne pienet ompelutarvikepakkaukset, joita hotellihuoneissa on, ovat korvaamattomia. Niitä kannattaa arastaa ja säilyttää kotona mielellään taidokkaasti koristellussa metallisessa karamellipurkissa. Langanpujottimen lisäksi pakkauksessa on yleensä pieniä hakaneuloja, jollainen tulisi tietenkin sijoittaa lompakkoon ibuprofeenivalmisteen viereen.

Ei tästä ole pitkä aika, kun korjasin tietokoneeni hakaneulalla. Huvittavaa kyllä, SD-kortti lupsahtaa CF-kortin reikään sen henkisesti, että pois ei tule. Tupakoimattomat henkilöt, joilla ei siis ole piipun stopparia, joutuvat turvautumaan neulaan tai kuulakärkikynään resetoidessaan esimerkiksi modemin. Ellei virran katkaiseminen ja koneiden uudelleen käynnistäminen tuo kadonnutta verkkoyhteyttä, siinä sinisessä vehkeessä, joihin ethernet-kaapelit kiinnitetään, on kummallinen kolo. Painamalla koloa piikillä ja pitämällä piikki paikallaan voittaa laitteen takaisin elämälle.

Jeesusteippi (duct tape) on ehkä saanut jouluisen nimensä siitä, että se auttaa aina. Oikeastaan se on ilmastointiin eli LVI-laitteisiin tarkoitettua vahvaa mutta kumma kyllä käsin repäistävää hopean väristä liimanauhaa, joka laboratoriokokeiden mukaan soveltuu melkein kaikkeen muuhun paitsi ilmastointiin (peltiputkien ja vastaavien tiivistämiseen).

Sitä on käytetty kuulemma mm. syylän poistamiseen (vaihdetaan joka päivä) ja laastarina (sideharso alle, jos on). Väitteen mukaan sillä pysäyttää valtimoverenvuodon, ja tietysti minkä tahansa kepin kanssa siitä tulee lasta.

En neuvo kokeilemaan. Tällaisia nyt vain kerrotaan, sodasta ja työmailta. Kumisaappaan tai vastaavan tilapäinen paikkaaminen teipillä on kai jokaiselle selvä – amerikkalainen ”ankkateippi” –nimitys johtuu veden hylkimisestä, ja aine onkin kai kehitetty ammuslaatikkojen sulkemiseen.

Oma keksintöni oli ylpeyden aihe. Se oli sellaista aikaa, kun isäni lopetti auton ajamisen, ja Xanthia päätyi eri vaiheiden jälkeen minulle. Korjasin kätevästi takaluukun peltiin ruostuneen reiän harmaalla teipillä – ja olin pysäköintitalojen kingi, koska löysin aina autoni ensimmäisenä.

En osaa sanoa, onko askarteluveitsi matalaa vai korkeaa teknologiaa. Taipuisin jälkimmäiseen.

Siinä vasta joululahjavihje myöhäisille: kynän kokoisella katkaisuteräveitsellä availee paketteja vuosikausia. Olen kieltämättä erilaisten puukkojen ja toinen toistaan huikeampien linkkareiden ylpeä omistaja, mutta ymmärrän olla käyttämättä niitä pahvilaatikkojen viiltelyyn – on asiallista vedellä laatikko litteäksi ennen keräysastiaan panemista, ja niissä on joskus nitomanastoja, jotka eivät tee hyvää hienon veitsen terälle.

Rikosuutisissa usein esiintyvä mattoveitsi on turhan hieno tavalliselle perheenisälle: Stanley tai ei, katkaisuterä riittää melkein aina.

Mustikkahillopurkin avaamiseen tarvitaan juuri oikeanlainen ruokaveitsi – useat niistä kestävät vääntämistä, kaikki eivät. Sama, siis taatusti tylsä veitsi säästää kynsiä. Erilaisten tölkkien ja sardiinipurkkien aukaisurengas vaatii joskus työkalua.

Erittäin hienostunut laite on se pieni pellinpala, joka avaa melkein aina säilyketölkin tehokkaammin ja varmemmin kuin mutkikkaammat härvelit, puhumattakaan sähkökäyttöisistä laitteista, jotka lienevät mieltä vailla.

Periksi antamaton halu kehittyä ihmisenä antaa sekin joskus tuloksen. Kahvipaketin avaamiseen ei tarvitse saksia eikä veistä – jos opettelee repäisytekniikan eli siis tavan kiskoa folio auki. Ilmoitan nyt osaavani sen. Opetteluun ei mennyt kuin pari vuotta ja sangen lukuisia keittiön maton puisteluja kahvinpuruista.

Hienoin keksintö viimeiseksi: tiskipöydän kaapissamme on kolme jäteastiaa. Joku sanoi aivan viileästi, että siinä yhdessä on hyvä säilyttää – jätepusseja. Olin sokaistunut tästä oivalluksesta. Paikka ylimääräisille muovipusseille = paikka josta löytää roskikseen uuden pussin. (Tieteellinen kiista paperikassi / muovikassi jatkuu edelleen.) Minä muistan, miten muovikassi tuli Suomeen: Alkon ja Tax-Freen kautta, mainosmiehenä ulkoministeri Leskinen siinä kuuluisassa uutiskuvassa, tikkana Kekkosen takana, viinakassi kädessä Porilaisten marssin soidessa.

Kääntötakki

Ihailen takinkääntäjiä.

En ole saanut selville, miksi väkivaltaista toisen ihmisen takin kääntämistä (tai repimistä) pidetään hyvänä ja mutta oman takin kääntämistä pahana.

Opportunistit oli kauan sitten Ranskassa puolue ja nimi oli tarkoitettu vakavaksi. Ajatus oli toimia kukaties kiitettävällä tavalla kulloisenkin tilanteen mukaan.

Puolue ei menestynyt ja ylös napitetut katoliset ja kommunistit olivat toistuvasti ajaa valtakunnan tuhoon.

Poliisilla on nykyisin ja valtiollisella poliisilla vanhastaan lupa soluttautua. Väärätakkisten joukkoon liittyminen ilmianto ja kavallusmielessä on siis hyvä asia, jos kohderyhmä on todellisia terroristeja, huumerenkaita, mafiaa tai vaikka moottoripyöräjengiä.

Edelle kirjoitettu on tietenkin taas kerran provokaatio. Mutta "pysyi uskollisena nuoruutensa ihanteille" on joskus kiertoilmaisu, jolla tarkoitetaan, että asianomainen oli auttamaton pösilö.

Viikolla mainostamani renessanssin ajan ajattelija Guicciardini tähdensi, että rehellisyydestä ja avomielisyydestä hyötyvät vain vastustajasi. Totta puhuen olen eri mieltä ja pitäisin myös G:n toimintaohjetta huonona.

Oikeastaan tarkoitan, etten osaa olla ihailematta niitä suhteellisen harvinaisia ihmisiä, joilla on kyky kehittyä. Tavallisimmin ihmisen tunne- ja ajatusmaailmassa käämit kiinnitetään ja liitokset juotetaan noin 12 vuoden iässä. Ja jos on syntynyt maalaisliittolaisena, myös kuolee keskustalaisena.

Loistoesimerkki takinkääntämisestä tuli mieleen, kun lehteilin hyllystäni Michelsonin kirjaa suomalaisten insinöörien historiasta ja luin, miten keskustelu teknologian todennäköisestä turmiollisuudesta loppui Suomessa kuin seinään marraskuun päättyessä 1939. Siihen asti oikeastaan vallitseva mielipide oli arvellut tekniikkaa epäisänmaalliseksi ja epäkristilliseksi ja taas Teknillinen korkeakoulu oli vastannut, että tekniikka on täysin arvoista vapaata ja myrkkykaasut ovat O.K. - vastuu on käyttäjillä.

Muuan insinööri, joka oli isäni asiakas ja ystäväkin, menestyi hyvin kehittämällä loistavan taidon toteuttaa betonivalut ennennäkemättömän pienellä toleranssilla esimerkiksi suuriin tehdashalleihin. Sitten hän tuli vanhaksi, siirsi yrityksensä nuoremmille ja ryhtyi - kutomaan. Ensin kai käsin ja sitten käsin käytettävällä koneella. Hän kehittyi kuulemma tässä pehmeässä ja taiteellisessa hommassa, jollaista kukaan ei olisi osannut häneltä odottaa, todella taitavaksi, ja ennen pitkää koko suvulla oli neuleita joka lähtöön.

Tältä osin parlamentaarinen demokratia joskus ontuu. Olisi virkistävää, jos pääministeri Vanhanen ilmoittaisi harkinneensa asiaa ja liittyvänsä kokoomukseen ja ministeri Niinistö tunnustaisi tulleensa sosialidemokratian uskoon. Erkki Tuomioja voisi ehkä elvyttää isävainaansa Vapaamielisten liiton ja Esko-Juhani Tennilä ryhtyä HIFK:n kannattajaksi.

Tämä kaikki tuli mieleen, kun huomasin, että minua edelleen viehättää Peirce fallibilismi - että väitteet varmasta tiedosta ovat periaatteessa kumottavissa, ja vieläkin enemmän Popperin kätevä tieteellisyyden mittapuu eli falsifiointi.

Se ei oikeastaan ole tiedettä, mitä ei voida todistaa vääräksi. Jos nimittäin asia on noin, kehitelmät ovat pelkkien sanojen varassa. Luonnollisesti me tieteessä yritämme todistaa päätelmiämme oikeiksi, mutta se on sama asia. Oikeaksi voi todistaa vain asian, jonka periaatteessa voi todistaa myös vääräksi.

Muu on kahvilakeskustelua. Suosittelen edelleen tupla-espressoa.

Tulipalo

Tiede on epävarmuuden oppi. Ellei asiaa ympäröi epätieto, se tuskin on tietoa.

Verkkokapinassa väistyvää journalismia vastaan kiivailen lehtiartikkeleiden uskottavuudesta. Sitä opetetaan nuorille. Hyvä lehtimies tarkastaa faktat kahteen kertaan.

Tutkija ei oikein tiedä, mitkä ovat faktat tai mitkä faktoiksi esitetyistä ovat asiaan vaikuttavia.

Siksi kysyn, kun en tiedä:

Tavallisille vaatteille ja tekstiileille ei Suomessa ole asetettu paloturvallisuusvaatimuksia.

Miksi?

Hakukoneitten tuloksista päätellen "paloturvallisuus" ja erilaiset -palo-ominaisuudet -artikkelit ovat vähissä. Useat Googlen linkit johtavat kahden rivin mainintoihin teknisen ja torjuvan makuisista kirjoista, joita ei saa esimerkiksi kirjastoista.

Näen että asiasta on SFS-standardit ja rakennustietokortit. Mutta nepä eivät ole ihan helposti saatavilla. Miksi tietoja ei ole pantu verkkoon?

Paras lähde, kun yritin selvittää, voivatko ihmiseni leimahtaa ja palaa soihtuina, oli vuodelta 2001 oleva Ryynänen - Kallonen - Ahonen Palosuojatut tekstiilit (TKK).

Viime aikojen tulipaloista, jotka pelottavat, kerrotaan lehtiuutisissa savukaasuihin menehtymisen mieleen tuovia asioita - tuupertunut sisään; eksynyt savussa. Tulipaloissa kuolleista neljä viidestä ehtii kuolla muuhun kuin tuleen, useimmiten häkään.

Kysyn, ovatko viranomaiset uusavuttomia?

Kysyn, käyttävätkö netti-ihmiset ja bloggerit aikansa toisarvoisiin asioihin, kun ainakaan vaatteiden vaarallisuudesta ei löydy tietopakettia.

Nähdäkseni se menee näin: luonnonkuidut palavat, mutta eivät leimahtaen. Villa on paras. Sekoitteet voivat leimahtaa. Varma keino on kuivata niitä muovinarulla, joka pahimmassa tapauksessa on kiukaan yläpuolella.

Käsitykseni mukaan akryylisekoite eli esimerkiksi sellainen pörröinen villatakki, jollaiset ovat juuri nyt muodissa, on soihtu.

Kokemukseni mukaan (piippu) mikrokuituun palaa reikä kipinästä, mutta ei muuta. Vastaavasti (sytytetään nykymuodin mukaan tuulessa ja pakkasessa) puuvillaan eli miesten paitaan palaa tumma fläkki, ellei ehdi hosua kipinää kauemmas. Voi ehtiäkin.

Olen lukenut makuupussitestin (Tekniikan Maailma?), jossa osa pusseista toimi erinomaisina sytykkeinä. Joutsenen verkkosivulta ei löydy mainintaa paloturvallisuudesta. En tiedä miten nykyisin. Itse olen nukkunut enemmänkin tulilla tai huonon kamiinan lähellä ja luulen tietäväni, että armeijan pussit on käsitelty kestämään kipinöitä.

Villaa koskevalta nettisivulta löytyy tietoja että villainen matto ja vaate kestävät "paremmin" kipinöitä kuin keinokuidut, ja sammuvat itsestään. Mitä tämä tarkoittaa?

Epäilen että tässä on jotain samaa kuin hometaloissa, joita tunnetusti on paljon virheellisen rakentamisen ja huonon rakennusvalvonnan takia.

Pelkään että nykyajan hirsimökki sisältää niin paljon muovipohjaisia aineita, että myrkkykaasut iskevät ennen kuin hälytin herää.

Tämän siis haluaisin tänään tietää. Autonrenkaat palavat. PET (pulloihin käytettävä muovi) toimii jopa energiantuotannossa. PET-muovi eli polyeteenitereftalaatti on myös sekoitetekstiilien aine.

Miten on?

Tilastojen mukaan kolmannes palokuolemista "aiheutuu" tupakoinnista mutta alkoholista ei ainoakaan.

Tiede on epäluuloa auktoriteetteja kohtaan. Olen epäluuloinen.

Because it is there

En ymmärtänyt Malloryn lausetta, kun se oli meillä englannin kirjoituksissa viimeisen kouluvuoden syksyllä. Ei sitä voi kuitenkaan kääntää väärin.

Samalta vuodelta on peräisin vastenmielisyys Joseph Conradia kohtaan. Sen voittamiseen meni vuosia, mutta sitten heiluri heilahti kunnolla.

Conradia myötäilevä teksti taisi aiheuttaa ylioppilaskirjoituksissa täystuhon. Muistan alun, 2the warmth of million bodies...", kun puhe oli Lontoosta. Taivaankappaleita vai mitä kummaa? Lämmittävätkö ihmiset kaupunkia ruumiinlämmöllään? En tiedä vieläkään.

Malloryn ruumiinlämpö petti 1924, kun hän jäi lähelle Mount Everstin huippua. Ruumiin taannoin löydyttyä muitten ohella vaatevalmistajat menivät totisiksi, koska housujen gabardiini kopioitiin kuuluisan Burberryn toimesta ja lopputulos havaittiin ehkä mikrokuituja paremmaksi maaiman paremmassa ilmastossa.

Teknikan Maailma kertoo, että muuan Graham Hoyland testasi 1920-luvun replika-vaatteita viikkokausia Everstin rinteillä ja totesi, ettei Malloryn huipulle pääseminen ollut ainakaan kamppeista kiinni.

Minulla on jokin suuri heikkous tekstiileihin, varsinkin jos ne ovat kalliita. Ikä ja lihavuus eivät edistä koreilemista, mutta aito Harris Tweed tuntuu jotenkin reteältä. Siitä valmistetussa takissa tuntee melkein olevansa Kari Raivio. Tai ei nyt kuitenkaan ihan.

Superkalliiden varusteiden myymälöitä on yliopiston nurkilla muutamakin. Nyt ei ole puhe veneilytekstiileistä. Monia muita syntejä olen tehnyt, mutta siitä olen vapaa.

Vihjaamistani liikkeistä löytyy myös Brittein saarilta peräisin oleva, hinnaltaan oikeastaan kohtuullinen rasvalankainen villapaita, joka 25 vuoden kokemuksen mukaan puhdistaa itsensä aivan tyydyttävästi säännöllisesti ulkona tuuletettuna. Totta puhuen sen pesemisen laita on vähän niin ja näin. Pesuohjeen mukaan menetellen tuloksena on huopatossu. Voi olla että se on pestävissä, mutta keinoa en siis ole toistaiseksi keksinyt.

Vaatteen kuuluu kulua, kuten ihmisenkin. Tämä rasvavillalankavillapaita ei kestä päivittäistä käyttöä enempää kuin kymmenen vuotta. Äitini tosin nuorempana tikkasi kyynärpäihin nahkapaikat, joilla asusteen ikää kykeni jatkamaan vielä viidellä vuodella.

Nyt Malloryn gabardiini ja villa kiusaa minua. Pitäisikö ostaa lentolippu Lontooseen ja mennä Burberrylle katsomaan?

Ennen maailmassa flannelliset pitkät kalsarit ja gabardiinihousut sekä jatsarisaappaat olivat pistämätön yhdistelmä. Tämä oli ennen kuin nailonpaidat ja terylene alkoivat tehdä tuhojaan. Vika on varmaan minussa, mutta erilaiset fleecet tuntuvat iholla jotenkin niljakkailta verrattuna ehtaan puuvillaan ja villaan. Kuvittelua?

Samainen tekniikan yleisaikakauslehti kuvaili suomalaisen Rukka-yhtiön ällistyttävää moottoripyöräilijän asua. Lähipiiriini kuuluu taitava ja järkevä motoristi ja olen aikoinani ollut ostamassa nahkaisia ajohaalareita. Nyt uusin uutuus on nestemäinen metalli, Dow Corning -nimisen yhtiön "Active Protection System". Molekyylirakenteessa (tai luulisin hilarakenteessa) on sellainen omituisuus, että aine on sulaa vahaa normaalisti, mutta iskusta se muuttuu silmänräpäyksessä metalliksi, ja palautuu sitten kohta taas pehmeäksi.

Olisivatpa keskiajan rengaspaitojen takojat tienneet tästä! Voisi olla kova juttu henkeen ja vereen miekkailtaessa - aine jota miekka ei läpäise. Ei tule mustelmaakaan! Tai mistä minä tiedän. Kukaties Kevlar ja luotiliivit ajaisivat saman asian, jos joku jenkki pääsisi taas kuningas Arturin hoviin esittelemään tekniikan siunauksia (Mark Twainin tuotanto on kokonaisuudessaan Gutenbergissa, myös tämä "A Connecticut Yankee...")

Mutta Mallory oli oikeassa sanoessaan, että hänen perustelunsa vuorille kaahimiseen kuulostaa vieraalta ja ettei hän varmaankaan ole sanonut mitään noin tyhmää. Tällaisia lyyrisiä lauseita vain on, ja ne saattavat vaikuttaa ratkaisevasti ihmisten elämään. "A man must do what man must do."

A rose is a rose is a rose.