Toivottuja tuloksia ja oppineisuutta.

Joku siellä ehkä muistaakin, kuinka viime kesänä pähkäilin ja ihmettelin, kun en mielestäni ollut keväällä kylvänyt silkkikukkaa ja silti sitä penkistä puski. Päädyin tekemään pienen testin. Tulos on erittäin toivottu, silkkikukka siis kylväytyy itse! Minun silmissäni tuo ominaisuus nostaa kauniin kukkasen arvoa valtavasti. Näin ihania niistä taas tuli:

 

 

 

 

 

Voisinkin samalla kertoa kuulumiset muistakin kasvikokeiluista.

 

Vuorenkilpikylvös (josta viimeksi taidettu mainita täällä) homehtui. Kilpiangervo (täällä) ei näytä elonmerkkejä.

 

Rauniokilkka (myöskin täällä) sen sijaan näyttää erinomaisen hienoja merkkejä, se ihan kukkiikin! Varmasti joka ainoa siemen iti! Jouduin kylläkin tekemään niin, että siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt koulia pikkutaimet omiin potteihinsa, kiireistä johtuen koulin suoraan penkkiin ja ilmoitin taimille että taistelkaahan paikoistanne. Iso osa tietysti menehtyi. Kokeilin toukokuussa suorakylvöäkin ja sekin toimi varsin hyvin, taimet ovat tosin paljon pienempiä eivätkä kuki.

Kenties joku muistaa myös viimekesäisen oppimattomuuteni.. Nyt on edes vähäisissä määrin opittu: zinniat eli oppineittenkukat kukkivat! Opittavaa on vielä, ainakin kärsivällisyydessä. Meinaan sitä, että pitäisi malttaa odottaa kevään kylvöjen kanssa, ettei tule näitä hujoppeja, jotka täytyy tukea terassin kaiteeseen.. Aika nättejä ovat joka tapauksessa, ja jännän vihertäviä.

 

 

 

Sitten seuraa suuri ja sekalainen kuvasatsi joitakin tällä hetkellä kukkivia ihanuuksia.

 

Suloisimpana niistä tänä keväänä kylvetty lemmikki.

 



 

 

Hieman myöhäinen särkynytsydän.

 

 

 

Tuliunikot.

 

 

Krasseja kasvimaan laidalta.

 

 

Ensimmäiset liljat. 

 

Ja ensimmäinen, yksinäinen malva, jonka tarkempi nimi on hakusessa.

 

 

Jalopähkämö.

 

 

 

Kehäkukkia, palstalla hekin. 

 

Punaisena myyty pinkki ruiskaunokki. 

 

 

Sekä hurjan räikeä keltajapaninangervo.



 

Nyt tämä pienesti oppinut toivottaa teille oikein kaunista ja kukkaisaa viikonjatkoa!

Tilannekatsaus.

Sisätiloissa on viimeisen viikon aikana tapahtunut hurjasti kasvua. Nämä kuvat ovat parin päivän takaisia, joten taimet ovat tästä vielä hieman venyneet ja tuuhentuneet.

Topakoiden daalioiden kanssa mulla meinaa iskeä paniikki, että olinkohan sittenkin hölmö, kun laitoin ne yhteiseen ruukkuun toistensa seuraksi. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun liian läheinen ystävyys aiheuttaa kitukasvuisuutta.

Miinanköynnöksistä yksi on jo takertunut tiukasti keppiinsä. Lehdet ovat kyllä niin hienot, että odotukset kukkien ulkomuodon suhteen ovat korkealla.

Susannatkin kiemuroivat innokkaasti. Säilyketölkkiamppelissa taitaakin olla vähän turhan lyhyet narut heidän makuunsa: yhdellä tulee yläkertanaapuri pian vastaan ja toinen luikertelee kohta verhotangossa.. Keltainen susannakylvös ei tuottanut mitään, siemenet olivat viime kesäisistä itse kerättyjä.

Supersievä kelloköynnös on näistä ehkä kaikkein hienotunteisin tarrautuja. Lujasti sekin on tuissaan kiinni, mutta ote näyttää hyvin sirolta, kun vertaa kahteen edellämainittuun.

Mummonpalsamit ja zinniat ovat vielä hieman hontelovartisia, mutta onneksi ihan hyvinvoivan oloisia. Yksi päivänsini on lehdiltään erikoisen kirjava, tummemman vihreää laikkua täynnä. Taimen mainion voinnin puolesta oletan sen kuitenkin olevan ihan normaalia. Korjatkaa toki oletukseni, jos tiedätte toisin!

Hyötykasvipuoli odottelee koulimista. Ruukutkin ovat odotelleet asukkeja jo toista viikkoa. Eipä noiden kanssa kai ihan hengenhätä vielä olekaan. Paprikoista iti muuten kaksi neljästä.

Vuorenkilpikylvös on otettu takaisin huoneenlämpöön ja kevyesti kelmutettu. Nyt vaan jännätään ja toivotaan! Täytyy sanoa, että ihmettelen kyllä kovasti, jos tuolta mitään nousee. Verenpisarasta trimmasin taas pahimpia risuja. Uutta vihreää on tullut tosi paljon ja ylöspäin tahtoo hän. Värinokkoset meinaavat kukkia, äkkiä sakset käteen!

Ihan kaikki ei kuitenkaan mene toivotulla tavalla. Aina ei siis kasva. Se olemattoman näkymättömänä kitkutellut keijunmekko menehtyi. Iloitsin liian aikaisin kahdesta orvokistakin, pieni mattimyöhänen menehtyi myös. Kuisma ja korallikeijunkukka itivät tammikuukylvön jälkeen vaatimattomasti, mutta silloinen valon vähyys taisi koitua niidenkin harvojen kohtaloksi.

Ja tämä tässä on krassikylvös. Ei idä, ei. Ei ole koskaan aiemminkaan itäneet mun krassit muuten kuin suorakylvöllä. Eilen kuitenkin päätin, että en vielä luovuta, ja laitoin uuden satsin multaan. Toivottavasti nyt onnistuu!

 

Hyvää tätä päivää kaikille!

Viherryksiä.

Ihan alkuun: en ole unohtanut lupaustani keinutuolista!

Sitten varoitus: nyt tulee pitkä, viherpainotteinen postaus.

 

 

 

 

Täällä tapahtuu taas vihreitä! On koulittu, on laiteltu kukkakeppiä ja kiemurtelutukea, on väkisin tehty lisätilaa jatkuvasti kasvaville kasvikavereille. Ihan tavallista kukkapöljäilyä siis.

 

Ensimmäisessäkin kuvassa poseeraava mustasilmäsusanna hengailee lajitoverinsa kanssa tällaisessa amppelissa, jonka tein sisalnarusta ja tapetilla päällystämistäni säilyketölkeistä, ja jonka sitten ripustin verhotankoon. Tapetit liimasin paksulla kerroksella kosteudenkestävää erikeeperiä. Kenties tämäkin on vihreää, hieman toisella tavalla vaan?

 

Susannasta tulikin mieleen: talvetusyritys jäi nimenomaan yritykseksi talvettaa. Oletan, että ne olivat liian vähässä valossa, mutta eipä tuo niin kauheasti haittaa, kun uutta on tulossa.



 



Tölkeistä saakin tosi ihania ruukkuja! Kivaan ruosteeseen ne saa nopeasti esimerkiksi liottamalla tai vähän hitaammin jokusen viikon ulkoiluttamalla. Näihin tein reiät pohjaan ja yläreunaan siten, että täytin tölkit vedellä ja laitoin pakkaseen, jonka jälkeen pamautin rei'itykset umpijäisiin tölkkeihin naulalla ja vasaralla.

 

Kiepautin tölkkien ympärille pari kierrosta narua, jonka päät vein läpi niistä yläreunan rei'istä ja sidoin tiukkaan solmuun. Ajattelin, että kukkatölkit voisi sitten kesällä laittaa vaikka s-koukuilla niihin viime syksynä nikkaroimiini "kukkapenkkeihin" roikkumaan ja kasvamaan pitkin verkkoselkänojia.

 

Tulisi aika hempeä selkänoja: näissä on valkoista susannaa ja pastellisävysekoitus-päivänsineä.

 

 

 

Koska kukkaa alkaa olla oikeasti niin paljon, että tila alkaa olla oikeasti lopussa, tein tuoleista ja parista lastulevynpätkästä tilapäistason ruokapöydän ja eteläikkunan väliin. Tämä kuva on kyllä otettu muutama päivä sitten, eikä ihan vastaa tämänhetkistä tilannetta. Mutta kuitenkin, ymmärtänette idean..

 

 

 

 

Seuraava kylvös on vaihtanut maisemaa melkoisen radikaalisti. 1. eli yhdellä tikulla merkattu rivi on kilpiangervoa ja 2. eli kahden tikun rivi rauniokilkkaa. Molemmat ovat syksyllä/talvella ulos kylvettäviä, ainakin käyttämäni ohjelistan mukaan, joten hankeen menivät. Pidin kylvöstä ensin sisällä muutaman päivän, sitten peitin ohuella kankaalla (harsoa en löytänyt, mutta kai tuokin menee) ja verkolla, joka toivottavasti toimii kissasuojana lumen sulettua. Kunnon kerros valkoista töhkää päälle ja sinne jäi, autokatoksen suojaisalle ja puolivarjoisalle nurkalle.

 

En ihan tiedä, teenkö tämän edes suurinpiirtein oikein, vaiko alusta asti aivan väärin. Ehkäpä se sitten kesällä selviää?

 

Vuorenkilvet ovat muuten edelleen jääkaapissa. Saavat ollakin vielä hetken.

 

 

 

Vaikka osa kylvöksistä menikin pihalle, lisätila on ollut ehdottoman tarpeellista ja tulee kohta olemaan entistäkin tarpeellisempaa, näitä itäneitä nimittäin riittää! Tomaateista itivät kaikki, myös se viides eli vahinkolapsi (sori, rumasti sanottu!), josta luultavasti luovun. Jos raaskin. Myös yksi paprika neljästä on nostanut pienen sievän päänsä mullan pintaan. Toivottavasti nousee vielä edes toinen.

Viime kaudesta viisastuneena koitan nyt mennä tällä kohtuulinjalla. Ihan jo siksi, ettei tule sitä kiusausta/pakottavaa tarvetta säästää ja koulia useampaa kymmentä yksilöä. Ja jotta saisin kaiken mahtumaan siihen mun minimini-kasvariini.

Punarevonhäntä on itänyt hienosti ja osa on jo koulittukin. Jännän punertavia ovat jo nyt. Orvokkeja luulin saavani vain yhden ainokaisen, mutta eilen ilokseni hoksasin pienen mattimyöhäsen, joka yön aikana olikin jo tehnyt sirkkalehdet!

 

Sirkkalehdet on hänelläkin. Eikä sitten justiinsa muuta olekaan. Hän on keijunmekko, sikäli kun hänet sieltä mullan seasta erotatte. Hän on ollut noin olemattoman pieni itämisestään lähtien, ja se itäminenhän on tapahtunut jo aikaa sitten, vähän sen tammikuisen varaslähtö-kylvön jälkeen.

Valoa, vettä ja rakkautta hän on saanut, mutta mitä muuta hän vielä saattaisi kaivata, että kasvaisi?

 

 

Keijunmekosta huolimatta luulen, että viherpeukaloni alkaa ainakin jossain määrin olla hakeutunut oikealle paikalleen! Tai ainakin olen oppinut virheistä. Ainakin vähän.

 

Ainakin sen verran, että tänä vuonna esikasvatan zinniaa eli oppineittenkukkaa ja näinollen uskoisin, että sillä on huomattavan paljon paremmat menestymismahdollisuudet kuin viime vuotisilla raukoilla. Koulin zinniat valmiiksi isohkoon ruukkuun, toivottavasti tykkäävät.

 

Daaliat ovat ehtineet jo ihan kivan kokoisiksi. Olin jotenkin ajatellut, että kyseisen kukan kasvattaminen siemenestä olisi hankalaa, kun tavallisimmin tarjolla on vain juurakoita, mutta hyvinhän tuo on sujunut! Paljon helpompaa kuin monen muun kokeilemani kukan kanssa!

 

 

 

Helposti tuntuu kasvavan mökinihmekukkakin, johon tutustuin viime kesänä Geraniumin ansiosta. Hänen kasvattinsa olivat niin ihastuttavia ja mielenkiintoisia, että kun siemeniä löysin, heti ostin ja pian kylvin.

 

Onkohan tässä nyt mahdollisesti erivärisiä kukkia tiedossa, kun on sävyeroja noissa taimissakin?

 

 

 

Kukkalyhtyihin taas ihastuin Hannalassa ja olihan niin hienoa ideaa sovellettava johonkin. Virittelin tehtävään yhden niistä taannoin saamistani romuista ja aika nätti koti siitä tulikin miinanköynnöskaksikolle!

 

Huomasinpa sellaista, kiitos auringon, että on sitten lievästi sanottuna likaiset ikkunat! Kukahan ne viitsisi pestä..



 

 

 

Miinanköynnöskin oli mulle entuudestaan täysin tuntematon. Nimeenkin törmäsin vasta, kun törmäsin jossain nettikaupassa sen siemeniin. Ipomoea quamoclit lukee pussissa, mutta Wikipedia puhuu Ipomoea lobatasta. Elämänlankoihin se siis kuitenkin kuuluu, jos olen oikein ymmärtänyt.

 

Kauniin muotoista lehteä pukkaakin jo eräs näistä mukavista, uusista tuttavuuksista.

 

 

Lehteä tekee vihdoin myös kelloköynnös, jonka sirkkalehtivaiheeseen jämähtämistä kuun alussa ihmettelin. Suloisen kiemurainen olemus hänellä. Siemeneensä jumittunutta autoin vähän, mutta ei se siitä juuri mitään tuumannut, vaan möllöttää nyt ilman siementä.

Myöhemmistä kylvöistä iti kaksi neljästä. Yksi sirkkalehdessä ja toinen siemenjumissa. Niinpä niin..

 

 

Riippapelargoneistani toinen taisi tehdä yllärikuoleman. Eloonjäänyt on onneksi todella hyvinvoivan oloinen, jämäkkä ja voimakkaan vihreä. Päätin just, että sille pitää ostaa kaveri (tai vaikka useampikin) sitten kesällä, ettei sen tule suru.

 

 

 

Tämän aamuaurinkoisen viherryksen myötä toivottelen kaikille hyvää illanjatkoa ja lisää aurinkoisia aamuja!



Kevät on kaaoksen aikaa.

Kyllähän se nyt on jo kevät, eikös? Näin mä tuumailin ja laskeskelin. Maaliskuun on vaan oltava ensimmäinen kevätkuukausi, oli lunta tai ei. Näin myös väittävät ainakin värinokkoset, jotka ovat ihanaisen auringonvalon voimalla saaneet upeat värinsä takaisin ja kasvaneet käytännössä kiinni ikkunaan.

Kyllä, kevät, ihan selvästi!

 

 

Alavasemmalla on hyvänä esimerkkinä vielä melko harmahtava lehti. Suunnilleen sen sävyisiä eli aika sävyttömiä nokkoset olivat läpi pimeimmän ajan. Yhden nokkosen kanssa kävi talven aikana vähän kummallisesti: yleensä ne eivät juurikaan ota nokkiinsa siirtelystä, mutta erään reppanan jouduin vaihtamaan ikkunalta toiselle ja se päätti lopettaa ennen niin loistokkaan elämänsä siihen paikkaan. Harmillisesti se sattui vielä olemaan sellaista väriä, jota mulla ei ollut kuin se yksi ainoa. Noh, näitä aina välillä käy.

 

Vielä värikirjoakin varmempi kevään merkki on seuraava sekasorto, käsittämätön kaaos keittiössä.

 

 

Kaiken tuon ruukun, mullan, kannun, lusikan, taimipurkin, elmukelmun, koristekiven ynnä muun roinan alla on meidän ruokapöytä. Olen pikkuhiljaa aloitellut esikasvattelun ohella myös viherkasvien (joiden päälukua en uskalla laskea) mullan- ja ruukunvaihdot, ja eihän niihin hommiin ole parempaa työskentelytasoa kuin se (onneksi suuri) pöytä.

 

Keittiö on muutenkin tämän talon ehdottomasti paras huone kasvattelutarkoituksiin. On tasoa, eteläikkunaa ja pitkä ikkunalauta. Tämä toki hankaloittaa sellaisia keittiössä tavallisemmin tapahtuvia asioita, kuten kokkailua ja syömistä..

 

Hannalassa oli muuten hyvää pohdintaa ja mielipiteitä erilaisista ja -merkkisistä multalaaduista, käykää vilkaisemassa!



 

 

 

Kevääseen kuuluu tietysti myös koulimisia, kylmäkäsittelyitä ja kylvämisiä.

 

Koulinnasta ei sen enempää, ei kai siinä mitään kovin mielenkiintoista ole. Maininnan ansaitsevat nyt vain kollaasin ylimmissä kuvissa olevat kelloköynnökset, jotka ovat hassusti jässähtäneet omiin vaiheisiinsa: toinen jäi jumiin siemeneensä ja toinen ei pääse sirkkalehteä pidemmälle. Vaikka itävyys tuntui olevan hyvä tai jopa ihan kehaistava, seitsemästä viisi heitti henkensä ja pistin lisää tulemaan. Mummonpalsamilla alaoikealla vaikuttaisi olevan sama ongelma, vai onkohan vika kenties kasvattajassa..? Keisarinelämänlangasta ei ole pahaa sanottavaa.

 

Kylmää saavat vuorenkilven siemenet, jotka itse keräsin. Lykkäsin ne jääkaappiin itämisen toivossa, kun mullasta ei meinannut puskea yhtään mitään. Toivottavasti toimii! Jännittää! Kylmäkäsittelyyn pitäisi laittaa myös kilpiangervoa, kunhan ehdin, viitsin ja jaksan.

 

 

 

 

Uusimpia kylvettyjä aiheuttamaan lisää kaaosta:

 

• Zinnia valkoinen
• Mökinihmekukka -sekoitus
• Miinanköynnös 'Feathers Red'
• Mustasilmäsusanna valkoinen ja keltainen
• Punarevonhäntä 'Red Tails'
• Isoköynnöskrassi 'Cobra'
• Päivänsini -sekoitus
 

Vielä olisi joitakin kylvämättä, varmasti tärkeimpinä niistä tomaatti ja paprika. Ja tilahan alkaa olla jo nyt aika vakavasti loppumassa. Mutta ehkä hätä lisätilaa keksii? Joo, keksii se.

 

Tässä pientä karvaista kouraansa kohti aurinkoa ojentelee tarhasalkoruusu. Miten söpö!





 

 

Verenpisarakin nauttii valoisasta ikkunapaikastaan uusissa mullissa ja ilman pahimpia risuja. Risusten tilalle tulee joka päivä enemmän ja enemmän vihreää. Kevään merkki lienee tämäkin. Myös riippapelargonit saivat uudet mullat ja isomman, yhteisen ruukun. Vahingossa pakastumaan joutuneet pelakuut olivat auttamattoman kuolleet, hei hei vaan.

 

 

 

 

Melkein hävettää sanoa, mutta eipä oikeastaan haittaa, vaikka kukkamäärä väheni niillä kahdella. Tai vaikka sen yhden daalian talvetus meni niin mönkään, että home oli pieni paha verraten mätään, mitä yllättävän isoksi kasvanutta juurakkoa kaivelemalla löysin.

 

Ihan totta, täyttä on. Ja lisääkin "pitäisi" tosiaan saada. Sanonpa taas, että hullua, mutta ah niin ihanaa!

 

 

Hyvää viikonloppua ja maaliskuuta kaikille! Vai joko uskaltaisin toivottaa kevättä?

Uskallan. Mahtavaa kevättä!

Kukkakuulumisia.

Keväältä näyttää!

Täällä on päästy koulimaan osa tammikuisen varaslähdön jälkeen itäneistä pikkuisista. Daaliat siirsin valmiiksi oikein isoon ruukkuun, siltä varalta että ovat nimensä 'Decorative Giants' veroisia. Myös tarhasalkoruusut ovat omissa poteissaan, samoin mummonpalsamit. Ensimmäisen kollaasin alimmaisena komean kokoiset sirkkalehdet tehnyt taimi on kelloköynnös. Sillä olikin aika hyvä itävyys: kahdeksasta siemenestä (joista 4 violetteja ja 4 valkoisia) tähän mennessä seitsemän on nostanut enemmän tai vähemmän vihreää mullan pinnalle.

Tämä on sitten mukavaa puuhaa!

 

Kaikki muutkin kylvetyt ovat itäneet ainakin jossain määrin, paitsi se oma omituinen kokeiluni, vuorenkilpi. Vähän olen pettynyt, jos siitä ei mitään tulekaan, mutta enpä toisaalta oikeasti olettanutkaan mitään tulevaksi. Onpahan ainakin kokeiltu! Ehdottomasti hauskinta katseltavaa on keisarinelämänlanka, joka koittaa jo lähteä kiemurtelemaan sille tekemiäni pajuhökötyksiä pitkin.

Tein ikkunalaudalle ensiavuksi tilaa leikkaamalla siinä hengailleet värinokkoset niin ronskisti kuin raaskin. Niiden pitäisi kyllä kestää sellaistakin käsittelyä, haaroittua ja kuulemma kasvaa entistäkin kauniimmiksi. Värit ovat jo hieman palanneet, selvästi siis kesää kohti mennään!

 

Talvehtijoista riippapelargonit näyttäisivät voivan parhaiten. Verenpisarakin on viimein osannut lopettaa kukintansa ja yrittää kai lähinnä pysyä elossa. Nuppuja tulee vielä, mutta ne kuivahtavat ennen kuin ehtivät aueta. Nämä pitää varmaan lähiaikoina siirtää valoisampaan paikkaan.

Entisessä koirahuoneessa ollut pelargonikaksikko on yllättäen joutunut kokemaan kovia, nimittäin miinusasteita. Toin ne keittiön ikkunalle heti kun huomasin vahingon ja toivon, että ne eivät ottaneet nokkiinsa ihan lopullisesti. Melko surkeat olemukset heillä.

Ja sitten se karvainen talvehtija! Se on vallannut mun sohvan!