Kalliolle, kukkulalle

Mökillä puutarhan reunalta kallio, joka päättyy metsään. Olen tähän asti ajatellut sen olevan kauneimmillaan ihan luonnontilaisena, enkä ole sinne ulottanut puutarhakouraani.

Sitten menin tilaamaan Torsten Wallinin kirjan "Vildros och kaprifol: trädgård på ön" ja mieleni muuttui. Kirjassa kuvataan upea kalliosaarelle perustettu puutarha, josta ehdottomasti suosikkini oli kallionkoloissa värikkäinä kukkivat kivikkokasvit.

Mikä onkaan parempi aika aloittaa uusi puutarhaprojekti, kuin syksy ja taimialejen aika! Niinpä kävin tuumasta toimeen ja aloitin kallion juurelta, jossa kivilaattapolun ja kallion väliin oli jäänyt heinittynyt alue.

Tästä kaivettiin heinät pois ja tilalle hain rannasta hiekkaa, johon sekoitin 1/3 pussimultaa. Laitoin tähän istutukseen mm. erilaisia mirrinminttuja, ruusujuurta, maksaruohoja, valkoista malvaa, verikurjenpolvea, kylmänkukkaa, ajuruohoa ja montaa muuta lajia kokeiluun.

Yksi ehdoton suosikki löytyi jo uusista tulokkaista: kivikkomirrinminttu.

Aika pieni ja kukatkin ovat ihan pikkuruiset, mutta jostain syystä tämä on mielestäni aivan superkaunis ja herkkä.
Kallion reunan lisäksi kippailin hiekkamultaa ylemmäs kalliolle muutamaan syvänteeseen ja laitoin sinne koeistutukseen isorikkoa, patjarikkoa, maksaruohoja, keltamaitettaa ja vuorineilikkaa.

Lajeja on useita ja puhun kokeiluista, koska minun on ensin testattava lajien peurankestävyys. Mirrinmintut ja maksaruohot ovat saaneet olla rauhassa, mutta vuorineilikka ja kylmänkukka olivat maistuneet. No, syksyllä peuroille rupeaa maistumaan lähes kaikki ja keinot kovenee, niinkuin viimeisitä kuvista voitte todeta. Tällainen iloinen yllätys odotti minua perjantaina kun pääsin mökkipuutarhalleni. Varoitus: voi aiheuttaa järkytystä herkimmissä lukijoissa.

Kesäkurpitsan päälle viritetty kanaverkko ei riittänyt, sillä olin jättänyt sivuun pienen aukon sadonkorjuuta varten. Sinne oli pää tungettu ja popsittu kesäkurpitsat ja kasvin lehdet.

Uuden mansikkamaani rastasverkko ei tietenkään (olisihan se pitänyt arvata) pidätellyt peuraa, joka halusi herkutella mansikanlehdillä. Siistiä jälkeä oli tehty, joka pienissä ruukuissa juurtumassa olevat rönsyt oli kaluttu puhtaiksi lehdistä. 

Hauskaa syksynjatkoa! Kilpavarustelu peurojen kanssa jatkukoon!

Perennapenkin täysremontti

Minulla on mökillä täydelliset puitteet perennapenkille: matalalla kivimuurilla rajattu 3m x 1,5 m terassiin rajautuva penkki, johon paistaa aurinko aamuisin ja taas iltapäivästä lähtien. Mutta mutta... tämä penkki on kaikkea muuta kuin upea. Ensinnäkin siinä oli liian vähän multaa. Sanoisin, että hyvää multaa oli hädin tuskin 20 cm. Toiseksi, olen läiminyt sinne mitä tahansa on mieleen juolahtanut ilman minkäänlaista suunnitelmaa tai ideaa. Kolmanneksi, peurat. Vaikkei tässä penkissä ole paljon muut kasvit menestyneet, niin jostain syystä takarivissä viihtyvät jalokärhöt "The president" ja jokin toinen violetti kärhö, jonka nimen olen unohtanut. Juuri kun kärhöt olivat täynnä nuppuja, peurat tulivat ja söivät ne. Presidentille jäi onneksi korkeimmalle kohdalle tupsu nuppuja jäljelle ja tuohon toiseenkin muutama kukka pääsi muodostumaan. No tämä oli viimeinen niitti, penkki näytti hirvältä, joten päätin pistää sen uusiksi.

Ensin kaivoin kaikki perennaksi tunnistettavat kasvin ylös ja pistin ämpäreihin ja purkkeihin odottamaan. En kaikkia edes tunnistanut, joten toivoa sopii, etten ole hellävaroen siirtänyt rikkaruohoja uusittuun penkkiin. Tunnistin ainakin kolme pionia, päivänliljoja kurjenpolvia, väriminttua, pisamakelloa, syysleimua sekä tähtiputkea.

Sitten oli pakko juosta ottamaan kuvia perhosista...

Sitten perkasin rikkakasvit pois ja muokkasin penkin niin syvältä, kuin lapio penkkiin upposi. Tämän jälkeen lisäsin kymmenen säkkiä multaa penkkiin.

Sitten kasvien paikkojen suunnittelua hetkinen...

Lopulta kasvit takaisin penkkiin ja iso sadevesitynnyrillinen vettä perään. Lopuksi viritin vielä rastasverkon istusten päälle. Olen päättänyt alkaa pitää sitä öisin ja silloin, kun emme ole paikalla. Ehkä saan nähdä ensi kesänä vähän enemmän kukintaa.

Projektia seuraavana yönä peurat olivat käyneet taas, saaneet rastasverkon yhden reunan irti ja syöneet toisen kärhöni loputkin kukat. Nyt on verkko viritetty niin huolella, että toivottavasti pysyy.

PEURAT!!!

 Kun ilta pimenee, niin tuolta kalliolta metsän reunasta ne tulevat. Saaripuutarhani ehdottomasti viheliäimmät vihulaiset - peurat. Voi mennä kuukausikin, etteivät ne käy puutarhassa; tai ehkä käyvät, mutta eivät jätä jälkiä. Silloin tulen aina varomattomaksi. Jätän suojat laittamatta, istutan kasveja, joiden tiedän niille maistuvan, alan ajattelemaan, että ehkä tänä vuonna saaresta löytyy tarpeeksi ruokaa muutenkin.

Ensimmäinen kesän peurahävikki oli vielä siedettävissä.

Istutin viime syksynä kaksi tarha-alppikärhöä kasvamaan kahden vanhan omenapuun juurille. Uudet versot olivat jo pitkiä, mutta en ollut niitä vielä puuhun sitonut. Kärhöt tuntuvan loukkaantuvan, jos niiden kasvusuunnitelmia tulee häiritsemään, joten versot liehuivat houkuttelevasti juuri turvan korkeudella. Napsis! Siitä lähtivät molemmilta kärhöiltä kevään kasvut yhtenä yönä. Onneksi kasveja ei oltu nyhdetty sentään maasta, niinkuin usein peuroilla on tapana. Olen näitä taimia nyt yrittänyt hemmotella uuteen kasvuun jopa kastelemalla kastelulannoitteella. Katsotaan miten käy.

 

Seuraavaksi katosivat yhtenä yönä uuden patioruusuni kaikki kukat. Istutin keväällä kasvihuoneeni terassin viereen tyhjään koloon vaaleanpunaisen patioruusun. Ruusu oli täynnä kukkia, kun joku herkkusuu oli sen käynyt siististi parturoimassa kukattomaksi. Onneksi nuppuja on runsaasti, joten ehkä pääsen kukista taas pian nauttimaan. Ei huomattavaa tuhoa tässäkään.

 

Mutta sitten tuli isku, joka tuntui.

 Perustin keväällä ensimmäisen perunamaani saareen. Jotta tähän pieneen maahan asti päästiin, piti kaivaa ylös valtava syreeni, siirtää valtava vanha komposti tähän maaksi, viherlannoittaa yksi kesä, kitkeä, muokata, idättättää ja vihdoin minulla oli elämäni ensimmäinen perunamaa, joka kuivuudesta huolimatta näytti ihan oikealta perunamaalta.

Ei näytä enää. Kaikki lehdet on nyhdetty parempiin suihin. Myös vieressä oleva sipulimaa oltiin syöty seuraavana yönä. Sipuleihin eivät peurat ole edellisinä vuosina koskeneet, mutta ehkä on aika suojata nekin verkolla. Ja ehkä varmuuden vuoksi valkosipulitkin.

 

Kaikkea ei voi peurojenkaan piikkiin laittaa. Siirsin viime vuonna kuusi pionia tänne mökille kaupungista ja yksi ainoa ei ottanut nokkiinsa muutosta vaan kasvatti kaksi nuppua. Näitä kahta nuppua tarkkailin ja odotin malttamattomana niiden avautumista. Kun sen aika tuli, huomastin, että toinen kukka puuttui täysin. Syytin tietenkin myös tästä peuroja, kunnes minut kutsuttiin leikkimökkiin Heinähatun ja Vilttitossun syntymäpäiväjuhliin. Syntymäpäiväkakku muistutti epäilyttävästi vaaleanpunaista pionia.

Tietenkin yksi tämän paikan ihanuuksista on se, että luonto on todella lähellä. Lintu- ja hyönteiskirja ovat kovassa käytössä, kun koko ajan törmää uusiin tuttavuuksiin. Peurojen lisäksi olen tänä kesänä törmännyt myös oudosti päiväsaikaan hiippailevaan supiin, vierasmökin alla pesineeseen pelottomaan minkkiin ja sen kahteen poikaseen, rantakäärmeeseen sekä merellä pärskivään hylkeeseen. Tänään siivosin yläkerran lastenhuoneesta kaksi kuollutta lepakkoa  (toinen oli jäänyt kiinni kimaltelevaan sydäntarraan) sekä saunan lauteiden alta kuolleen hiiren. Hetkittäin luonto voisi siis olla myös vähän kauempana. Varsinkin kun kyse on peuroista (tai punkeista).