Tekstit

Näytetään tunnisteella novellikokoelma merkityt tekstit.

L.M. Montgomery: Annan jäähyväiset

Kuva
Tästä kirjasta on ollut paljon puhetta monessa blogissa. Käy vilkaisemassa vaikka Leena Lumen , Katjan , Sallan  ja Ilsen kirjoituksia. Kyseessä on siis Montgomeryn elämän viimeinen kirja, jonka hän jätti kustantajalleen juuri ennen kuolemaansa. Kirja on päätös Anna-sarjalle, vaikka onkin tyyliltään ihan toisenlainen kuin muuta Anna-kirjat. Mielestäni kirjan alkuperäine n nimi  The Blythes are Quoted sopii kirjalle paremmin kuin suomenkielinen Anna jäähyväiset. Kirja rakentuu novelleista, joissa kuvataan Blythen perheen tuntevien ihmisten elämäntapahtumia, sekä Annan ja Walterin runoista, joita Anna lukee perheelleen iltaisin, ja joita muut perheenjäsenet kommentoivat. Annasta ja hänen perheestään ei suoraan kerrota oikeastaan mitään, vaan heidän elämäänsä kurkistellaan muiden henkilöiden kautta. Novellit ovat keskenään hyvin eri tyylisiä. Osa kertoo suoraan jonkin henkilön ympärille rakentuvan tarinan ja osa novelleista on rikkonaisempia. Yksi novelleista on esimerk...