Tekstit

Näytetään tunnisteella kolumnit merkityt tekstit.

Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies

Kuva
Olen lukenut Roope Lipastin kolumneja Kotivinkistä jo pitkään, ja ne saavat usein hymyn huulille ihan vain arkipäivän sattumusten kuvailulla. Halkaisukirvesmies koostuu kirjoituksista, joita on julkaistu mm. Kotivinkissä, Turun Sanomissa ja Lapsemme-lehdessä. Kansiliepeen mukaan mukana on paljon myös ennen julkaisematonta materiaalia. Kirja jakautuu seitsemään osaan viikonpäivien mukaisesti. Jokaisen osan alussa on kuvailtu kutakin viikonpäivää ja sen tunnelmaa. Tekstit ovat muutaman aukeaman mittaisia ja useimmat niistä sisältävät myös totuuksia suoraan lasten suusta. Lisäksi kirjassa on erilaisia koonteja kuten esimerkiksi Tee-se-itse-munauksia, Lapsiperhematematiikkaa ja Lapsiperheen turvaohjeet. Tekstit kertovat Lipastin ja hänen perheensä arjesta ja niistä tai niiden kautta tehdyistä havainnoista. Kirjassa mm. taistellaan muurahaisia ja hiiriä vastaan, pohditaan muutosvastarintaa, muistellaan jännityskirjoista jännintä (pankkikirjaa) ja listataan maailman ärsyttävimmät ...

Tommy Tabermann: Itkeä, nauraa ja rakastaa

Kuva
En ole juuri tutustunut Tommy Tabermannin tuotantoon, en runoihin enkä muutenkaan (jos ei lasketa runolaseja). Muistan joskus yrittäneeni lukea jonkun hänen runokokoelmistaan, mutta kesken jäi. Tämä kirja on koottu Me-lehdessä ilmestyneistä kolumneista vuosilta 2003-2010. Tekstit ovat siis lyhyitä, parin sivun mittaisia ja aika helposti lähestyttäviä. Aloitin tämän lukemisen jo keväällä, ja luinkin aika nopeaan tahtiin kirjan melkein loppuun. Sitten tuli jonkunlainen ähky, ja kirja jäi yöpöydän reunalle odottamaan loppuun lukemista. Loppuun lukemisen aika tuli sitten lopulta eilen illalla. Kirjan kolumneissa teemoina ovat muiden muassa rakkaus, elämän ihmetteleminen ja oman elämän muisteleminen. Teemat toistuvat, ja monissa teksteissä asiat on sanottu melkein samoin sanoin. Kolumnit ovat hyviä, pidin niistä paljon, mutta niitä pitäisi lukea muutama päivässä sen sijaan että ahmii melkein koko kirjan kerralla. Jokainen teksteistä antaa lukijalle ajattelemisen aihetta, eivätkä ...