Tekstit

Näytetään tunnisteella kaunokirjallisuus merkityt tekstit.

Emma Hamberg: Je m'appelle Agneta

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Agneta tuntee olevansa tavallisista tavallisin ruotsalainen äiti, jonka lapset ovat jo muuttaneet kotoa. Hänen miehensä Magnus on fanaattinen terveys- ja liikuntaintoilija, ja hän patistaa myös Agnetaa muuttamaan elintapojaan. Takakannessa luvataan seikkailua provencelaisessa pikkukylässä, jonne Agneta hetken mielijohteesta päätyy. Agneta tuntee olonsa näkymättömäksi ja elämänsä tylsäksi ja sisällöttömäksi. Hän piilottelee juustoa, paahtoleipää ja marmeladia kellarissa pakastimen takana ja punaviinipulloa sänkynsä alla, sillä Magnus ei hyväksy kaloripitoista ruokaa lainkaan. Lopulta jotain tapahtuu, ja Agneta kyllästyy toisten ehdoilla elämiseen. Hän näkee lehdessä pikkuilmoituksen au pairin paikasta Ranskassa, ja hyvin epä-Agnetamaisesti ottaa työn vastaan, pakkaa laukkunsa ja varaa junaliput. Matka ei suju kivuttomasti ja Ag...

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Palasin pitkästä aikaa Tommi Kinnusen kirjojen pariin. Huomasin, että olen lukenut häneltä vain Neljäntienristeyksen , ja vaikka muistan että pidin siitä paljon, muistan myös että se oli rankka. Pimeät kuut  otin lukuun heti tuoreeltaan, kirjaston työntekijän harvoja työsuhde-etuja. Olin lukenut jälleen jonkun lehtiartikkelin juuri ennen kuin tämä tuli muiden uutuuksien joukossa, ja kiinnostuin etenkin koulumaailman ja opettajan kokeman uupumuksen kuvauksesta. Koska kummatkaan eivät ole itsellenikään vieraita, halusin tietää, miten Kinnunen aihetta kuvaa. Ja hyvinhän kuvaa. Olin välillä ihan mykistynyt siitä tunnelmasta, joka tekstistä välittyy ja huokailin kauniisti käytetylle, täsmälliselle ja soljuvalle kielelle. Nyökkäilin usein tunnistaessani tunteita ja ajatuksia ja pudistelin päätäni opettajatar Suorajärven kokemuks...

Veera Nieminen: Kottikärrykaruselli

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Kottikärrykaruselli  kuvaa hevostilan yrittäjän arkea kaunistelematta mutta hersyvällä huumorilla. Kirjan päähenkilö Katri pitää tilaa pystyssä yksin, ja yrittäjä tunnetusti venyy ja joustaa joka suuntaan kun tarvetta on. Hevosten ja etenkin niiden ihmisten kanssa venymistä ja joustamista todella tarvitaan, ja vapaa-aika tai sosiaalinen elämä ovat etäisesti tutunkuuloisia asioita, joita ei kuitenkaan Katrin omassa elämässä juuri ole. Pidin tosi paljon Niemisen esikoiskirjasta Avioliittosimulaattorista . Tässä kirjassa on samanlainen humoristinen ote maalaiselämään ja sen karuun todellisuuteen. Lukijan maalaisromanttiset kuvitelmat hevostilan arjesta karisevat kyllä hyvin nopeasti - arki ei todellakaan ole pelkkää heppojen silittelyä ja niille lerpertelyä. Katrin arkiseen puurtamiseen tulee muutos, kun sukulaisteini Jannica...

Emmi Pesonen: Taikurin tyttäret

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Emmi Pesosen uutuuskirja Taikurin tyttäret  kiehtoi minua jo kun luin sen esittelytekstin kustantajan katalogista keväällä. Otin sen heti tuoreeltaan luettavaksi, sillä kirjan juoni kuulosti kiinnostavalta ja hypnoosi aiheena lisäsi mielenkiintoa entisestään. Tarina kulkee kahdella aikatasolla, päähenkilösisarusten Lindan ja Magdan lapsuudessa ja Lindan tyttären Innan aikuisuudessa. Se, mitä Lindalle ja Magdalle aikanaan tapahtui, vaikuttaa Innan elämään edelleen ja tuntuu konkreettisesti viiltävänä kipuna lapsena loukatussa lonkassa. Innan käsitykset itsestään ja lapsuudestaan joutuvat myllerrykseen, kun hän löytää isoisänsä vintiltä omaan lapsuuteensa liittyviä tavaroita. Pikkuhiljaa hänelle alkaa selvitä, että totuus on jotain ihan muuta kuin mitä hänelle on aina uskoteltu. Kirjassa paneudutaan eniten Lindan ja Magdan e...

Natasha Lester: Diorin salaisuus

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Diorin salaisuus  on viime vuoden uutuuksia, ja olen sitä muutamaan kertaan pyöritellyt käsissäni. Lopulta lainasin sen ja päätin kokeilla, miltä Diorin maailmaan sukeltava historiallinen romaani tuntuisi. En ole mikään muoti-ihminen ja siksi maininta Diorista sekä kirjan nimessä että takakannessa sai minut epäilemään, jaksaisinko kiinnostua tarinasta. Taustalla näkyvä aukeama kirjasta    Muoti: Tyylit ja vaatteet kautta aikojen  (Tammi 2013) No, tällä kertaa kirjan nimi ja takakannen teksti eivät kohdanneet kovin hyvin sisällön kanssa. Kirjaa varmaankin markkinoidaan muodista kiinnostuneille nostamalla Christian Diorin nimeä esiin, vaikka hän ja hänen vaatteensa ovat lopulta kuitenkin sivuosassa. Kyllä tarinan lomassa toki vilahtelee Diorin luomusten nimiä, eikä minulla ollut hajuakaan siitä miltä ne oikeas...

Katariina Vuori: Kasvun paikka

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Oletko joskus lukenut kirjan, jossa huonekasvit ovat erittäin keskeisessä osassa? Minä en muista lukeneeni sellaista ennen tätä kirjaa. Kasvun paikka oli kuvaukseltaan toisaalta hyvin tutun kuuloinen (väsynyt ja tympääntynyt kotiäiti alkaa etsiä omaa juttuaan) ja toisaalta niin erikoinen, että tulin uteliaaksi. Silvia on kotiäiti, jonka kaksi tytärtä käyvät jo koulua ja mies on töissä. Silvia hoitaa edelleen kotia ja tekee koko perheelle ruoat vanhojen rutiinien mukaisesti. Hän passaa sekä lapset että miehen, hoitaa arkeen ja lomiin liittyvät metatyöt ja kokee huonommuutta suhteessa lähes kaikkiin muihin. Hänellä on tuppautuva ja kriittinen äiti, joka käy säännöllisin väliajoin hoitamassa milloin mitäkin askareita ja samalla kertomassa, miten laiska Silvia on ja miten huonosti hän hoitaa talouttaan. Mies uppoutuu töiden j...

Clare Pooley: Totuushaaste

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön Totuushaaste ei varsinaisesti ole rakkausromaani, vaikka monenlaista rakkautta siinä on. Kirjan teemana on se, miten oma ja muiden käsitys itsestämme harvoin kohtaa. Varmaankin aika lailla kaikki ovat erilaisia eri ihmisten kanssa ollessaan, ja siten aina joku puoli jää (tarkoituksella tai tiedostamatta) piiloon. Toiset rakentavat itsestään tarkoituksella tietynlaisen kulissin, joka näkyy esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Kulissin takana ihminen voi kuitenkin olla jotain ihan muuta. Kirjan juoni rakentuu tavallisen vihreän ruutuvihon ympärille. Julian Jessop on ikääntynyt taiteilija, joka vaimonsa kuoleman jälkeen passivoitui lähes täysin. Viimeiset viisitoista vuotta hän on kokenut itsensä näkymättömäksi, mikä tuntuu erityisen pahalta siksi, että aiemmin Julian on ollut erittäin näkyvä persoona. Julian laittaa liikkeelle ...

Beth O’Leary: Kimppakämppä

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. O’Learyn kirjoja on kovasti kehuttu, mutta en ollut lukenut mitään niistä. Hänen uusin suomennoksensa, Törmäyskurssi , on ilmestynyt alkuvuodesta ja sitä olen kirjastossa selaillut. Jostain kuitenkin luin, ettei Törmäyskurssi ole yhtä hyvä kuin O’Learyn aiemmat kirjat, ja siksi päätin aloittaa Kimppakämpästä . Kimppakämpän asetelma on erikoinen: Tiffy etsii uutta asuntoa Lontoosta, jotta voisi muuttaa pois entisen poikaystävänsä asunnosta. Kustannustoimittajana työskentelevän Tiffyn tulotasolla ei kuitenkaan ole tarjolla kovin loistokkaita lukaaleja, joten hänen on tehtävä valinta joko homeisen pikkuasunnon tai erikoisen kimppakämppäjärjestelyn välillä. Leon tarvitsee rahaa pikkuveljensä asianajajan maksuihin, ja hän etsii itselleen kämppistä. Leon tekee pelkkää yövuoroa, joten hän ja kämppis eivät koskaan tapaisi, vaikk...

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Puuvillatehtaan perijää on odotettu: moni muukin kuin minä oli laittanut kirjan varaukseen, ja maaliskuun puolivälissä varauksia oli Vaski-kirjastoissa jo yli 1300. Tällä ja edellisellä osalla, Puuvillatehtaan varjossa , on huima suosio. Toisen osan tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun, sortovuosien aikaan. Keskellä Ukrainan sotauutisia tämän kirjan asenneilmapiiri ja suomalaisten kohtelu tuohon aikaan kuulostavat vähän turhankin tutuilta. Vaikka tämä kirja on historiallista viihdettä, se muistuttaa kuitenkin myös siitä, miten historialla on tapana toistaa itseään. Puuvillatehtaan perijä ei jatku suoraan siitä, mihin edellinen kirja päättyi, vaan tapahtumien välillä on noin kymmenen vuotta. Kirjan päähenkilönä ei myöskään ole Jenny, vaan hänen ottolapsensa Martta ja Martti. Kirjan alussa he palaavat Turkuun, sillä Martti on men...

Emmy Abrahamson: Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Laitoin kirjastossa uutta aineistoa lainauskuntoon, ja se on hyvä tapa bongata kiinnostavia uutuuskirjoja. Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista on rakkausromaaniksi minusta aika ohut, mutta siinä on hurjan kaunis kansi ja se poikkeaa aiheeltaan muista lukemistani rakkausromaaneista. Otin kirjan lukuun Storytelin kautta, kun edellinen kirjani loppui vähän kesken ja kaipasin kepeää iltalukemista. Kirjan tarina perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin, ja ilmeisesti kirja on saanut aikamoista mediahuomiota ilmestyttyään Ruotsissa muutama vuosi sitten. Kirjailija on kirjoittanut esipuheen suomalaisille lukijoille, mikä oli minusta aika kiva juttu – sellaiseen en ole ennen törmännyt ainakaan rakkausromaaneissa. Joissain klassikoissa kylläkin, mutta niissä esipuheen on yleensä kirjoittanut suomentaja tai kirjallisuudentutkija....

Annie Darling: Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Viime viikkojen uutiset ovat olleet ahdistavia, ja ne tuntuvat saaneen koko elämän kääntymään päälaelleen. Sotajutut, joiden on aina ajatellut kuuluvan menneisyyteen, hyppäävätkin jatkuvasti silmille ja oma turvallisuudentunne on uhattuna. Olen ajatellut paljon Kira Poutasen uusinta romaania Surun kartta , jossa käsitellään ylisukupolvisia traumoja. Huomaan, että omankin sukuni sotiin liittyvät traumat nousevat nyt uudella tapaa pintaan. Uutiset ovat saaneet minut levottomaksi, ja lopulta keksin ratkaisun siihen, miten saisin käännettyä ajatuksiani muualle. Tartuin hömppäromaaniin. Annie Darlingin vastasuomennettu Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa ei ala kovin iloisissa merkeissä. Posyn rakas ystävä ja Kirjatalli-nimisen kirjakaupan omistaja Lavinia on kuollut, ja lukija tutustuu kirjan päähenkilöihin tämän muistotilaisuudessa....

Nita Prose: Huonesiivooja

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Huonesiivoojan   markkinointitekstit vaikuttivat minusta lupaavilta. Takakannessa kirjaa kuvataan mm. näin: "Mollyn järjestelmällinen elämä kääntyy ylösalaisin, kun hotellin vakiovieras, herra Black, löytyy sviitistään murhattuna. Ennen kuin Molly ehtii kissaa sanoa, on hän poliisin pääepäilty. Kummallisten tapahtumien keskipisteeseen päätynyt Molly joutuu selvittämään, mitä herra Blackille oikein tapahtui." Takakannessa kirjaa kuvataan myös "suljetun paikan murhamysteeriksi", vaikka tapahtumapaikkana oleva hotelli ei varsinaisesti kovin suljettu paikka olekaan. Päähenkilö Molly Grey osoittautui kirjan mielenkiintoisimmaksi asiaksi. Hän on "erityinen" kuten häntä kirjassa kutsutaan: hän huomaa yksityiskohdat, mutta ei osaa tulkita muiden ihmisten käytöstä sosiaalisissa tilanteissa ja käyttäytyy mu...

Helena Steen: Paikka hyvässä perheessä

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Paikka hyvässä perheessä  osui silmiini todennäköisesti Helsingin kirjamessuilla, kuten moni muukin viime aikoina blogissa esitelty kirja. Kiinnostuin kirjan juonesta, jossa nuori Anni lähetetään Englantiin sisäköksi tätinsä mielestä kyseenalaisen käyttäytymisen vuoksi. Anni elää pienessä maalaiskylässä Karjalassa, ja hänen tapansa flirttailla poikien kanssa ja ehostaa itseään ovat olleet tädille kerrassaan liikaa. Anni lähtee kohti Englantia laivalla, jolla hän tapaa myös suomalaisen Martin ja viettää hänen kanssaan aikaa. Laivamatka on Annin viimeisiä vapauden hetkiä ennen palvelukseen astumista ja hän viihtyy Martin seurassa myös matkalla Hullin satamasta Lontooseen. Lontoosta Anni lähtee kohti Exeteriä ja palveluspaikkaansa. Kohtalaiseen vapauteen tottuneena hänen on vaikea sopeutua tarkkoihin sääntöihin ja odotuksiin,...

Sarah Penner: Myrkynkeittäjä

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Totesin  Kirjeystäviä -kirjan  kohdalla, että joskus kirjan kansi on se juttu, miksi tartun tiettyyn kirjaan. Kansi oli tämänkin kirjan kohdalla se juttu, vaikka Myrkynkeittäjä  on saanut paljon myös näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Sekä Kirjeystäviä  että Myrkynkeittäjä  ovat HarperCollinsin kustantamia, joten siinä kustantamossa taidetaan panostaa erityisesti kansien taittamiseen. Myrkynkeittäjän  tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun lopun ja nykyhetken Lontooseen. Caroline on nykyhetkessä viettämässä Lontoossa kymmenvuotishääpäiväänsä yksin, koska on juuri saanut tietää miehensä pettäneen häntä. 1700-luvulla seurataan naisten apteekkia pitävää Nellaa, joka on erikoistunut tappaviin myrkkyihin. Aikana, jolloin naisen asema ja mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä olivat heikot, tarjosi Nella ap...

Sōsuke Natsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Tähän kirjaan taisin törmätä Instagramissa, ja kun vastaan oli tullut useampi kuva kirjan kannesta, laitoin kirjan varaukseen. Kirjan idea on viehättävän maaginen: pienessä antikvaarisessa kirjakaupassa vierailee puhuva kissa, joka pyytää Rintarō-pojalta apua kirjojen vapauttamiseksi. Rintarō on juuri menettänyt isoisänsä, joka on kuollut äkillisesti. Isoisä on ollut Rintarōn ainoa läheinen, ja nyt Rintarō jää käytännössä yksin pitämään pientä kirjakauppaa avoinna. Rintarō on lukioikäinen, joten hänen pitäisi käydä myös koulussa, mutta suru ja masennus aiheuttavat sen, että hän viettää päivänsä mieluummin yksin kaupassa. Kissa ilmestyy kirjakauppaan ylpeänä ja kopeana pyytämään Rintarōn apua. On olemassa jonkinlainen labyrintti, jossa on kirjoja vankina, eikä kissa kerro Rintarōlle tämän enempää apua pyytäessään. Vaikka Rintar...

Eli Åhman Owetz: Kirjeystäviä

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Käsi ylös, kenelle kirjan kansi on yksi tärkeä luettavan kirjan valintaan vaikuttava asia. Minulle ainakin on, sillä kiinnostava kirjan kansi saa minut yleensä lukemaan takakannen ja selailemaan kirjaa muutenkin. Näin kävi myös Kirjeystäviä -kirjan kohdalla, jonka huomasin Helsingin kirjamessuilla HarperCollinsin osastolla ja laitoin saman tien kirjastoon varaukseen. Kirja vaikutti mielenkiintoiselta myös siksi, että yksi erittäin olennainen tapahtumapaikka on Ruotsin maaseudulla kiertelevä kirjastoauto sekä paikallinen kunnankirjasto. En ihan heti muista toista kirjaa, jossa kirjastoauto olisi yhtä tärkeässä osassa. Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun keski-ikäinen maatalon emäntä Malin vuodattaa muistilehtiön sivuille onnetonta avioliittoaan ja kosketuksen kaipuutaan. Kun hän tulee yllätetyksi, hän sujauttaa sivun käsissään ...

Kira Poutanen: Surun kartta

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Edellisestä postauksesta on kulunut jo kuukausi. Kirjamessuhuuman jälkeen on ollut muita kiireitä, ja myös pieni lukujumi on vaivannut: en ole tainnut lukea yhtään kokonaista kirjaa Itkosen Kaikki oli heidän - kirjan jälkeen. Poutasen Surun karttaakin  olen lukenut kauan. Aloitin sen lukemalla muutaman luvun kun käsittelin kirjaa lainauskuntoon, ja lainasin sen sitten itselleni. Pitkäksi aikaa kirjanmerkki jäi tuohon muutaman kymmenen sivun kohdalle, ennen kuin kurssitehtävä pakotti lukemaan kirjaa eteenpäin. Hidas lukutahti ei ole ollut tälle kirjalle ollenkaan huono ratkaisu, päin vastoin. Surun kartta  käsittelee suuria ja vaikeita teemoja, jotka on kirjoitettu aika lailla kaikkien suomalaisten kulttuuriin ja geeniperimään. Kirja kertoo ylisukupolvisista traumoista, oman identiteetin löytämisestä, äitiydestä ja sii...