Jennifer Worth: Hakekaa kätilö! Osat 1-3
Kuva kustantajan sivuilta Sain muutama vuosi sitten joululahjaksi ensimmäisen osan Hakekaa kätilö! -kirjoista. Se on odottanut lukuvuoroaan aika kauan, mutta nyt innostuin lukemaan kätilön työstä Lontoossa 1950-luvulla, kun olin lukenut siitä 1930-luvun Amerikassa Hope Riverin kätilö -kirjassa. Jennifer Worth kertoo kirjoissaan omista kokemuksistaan nuorena kätilönä 1950-luvun Lontoossa, East Endin Poplarissa. Tuolloin oli tavallista, että synnytykset hoidettiin kotona, ja sairaalaan ohjattiin vain ne, joiden synnytyksessä odotettiin ongelmia. Worth kertoo paljon työstään ja omasta elämästään tuolloin, mutta samalla hän kertoo myös Poplarilaisten ihmisten tarinoita. Jotkin kohtaamiset kestävät vain hetken, mutta mukana on myös muutamia, joiden koko elämäntarinaan lukija pääsee tutustumaan. Aloittaessaan työt Nonnatus Housen nunnien kanssa Worth oli vähän yli 20-vuotias. Hän harjoitteli kätilön ammattia ensin kokeneen nunnan työparina ja myöhemmin itsenäisesti. Sen lisäksi ...