Tekstit

Näytetään tunnisteella Vala Vera merkityt tekstit.

Vera Vala: Milanon nukkemestari

Kuva
Kuva kustantajan sivuilta Milanon nukkemestari on viides Arianna de Bellis -dekkari. Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut noin kaksi vuotta ja Arianna on muuttanut Bartolomeon ja tyttärensä kanssa Milanoon. Hän on jättänyt yksityisetsivän työt ja toimii nyt yliopistolla psykologian tutkijana. Rikokset eivät kuitenkaan jätä Ariannaa rauhaan, sillä Milanon kaduilta alkaa löytyä sarjamurhaajan uhreja. Murhat on tehty samalla tavalla kuin neljä vuotta sitten, mutta niistä tuomittu katolinen pappi suorittaa tuomiotaan vankimielisairaalassa. Ariannan veli Ares lähetetään Vatikaanin toimesta Milanoon avustamaan paikallista poliisia uusien murhien tutkinnassa. Ares ja Arianna eivät selvittele juttua yhdessä mutta heidän tutkimuksensa sivuavat toisiaan. Menneisyys ja el Lobo eivät myöskään jätä kumpaakaan sisaruksista rauhaan. Tässä kirjassa Ares saa edellisiä suuremman roolin ja tapahtumia seurataan hänen näkökulmastaan suunnilleen yhtä paljon kuin Ariannan näkökulmasta....

Vera Vala: Tuomitut

Kuva
Kuva kustantajan sivuilta Edellinen Arianna de Bellis -kirja oli minulle pettymys, joten suhtauduin tähän uuteen, sarjan neljänteen osaan aika suurella varauksella. Edellisestä kirjasta päällimmäiseksi mieleen olivat jääneet tekstin keskeneräisyyden tuntu ja kielivirheet. Tällä kertaa sain kuitenkin yllättyä iloisesti, sillä juoni lähti reippaasti liikkeelle alusta alkaen, eri juonet oli sidottu hyvin toisiinsa ja kielikin soljui mukavasti. Jotain kertonee sekin, että valvoin tämän kanssa pikkutunneille kun oli ihan pakko lukea sitten melkein kertaistumalta loppuun asti. Tuomitut-kirjassa seurataan sarjamurhaajaa, jonka kohteena ovat katoliset papit. Arianna lähtee tapahtumapaikalle Torinoon ihan muissa asioissa, selvittämään serkkutyttönsä katoamista, mutta tapaukset tuntuvat liittyvän toisiinsa. Torinoon lähetetään myös Ariannan veli Ares, joka konsultoi paikallista poliisia Vatikaanin valtuuttamana. Omat koukeronsa juoneen tuovat Ariannan menneisyys (johon Areskin tiiviist...

Vera Vala: Villa Sibyllan kirous

Kuva
Villa Sibyllan kirous on kolmas osa Arianna de Bellis tutkii -sarjassa. Odotin tätä kirjaa paljon, sillä edellinen osa, Kosto ikuisessa kaupungissa, loppui jännittävään koukkuun. Muistan tuskailleeni sarjan ensimmäisen osan kanssa, mutta viihtyneeni hyvin toisen osan kanssa. Odotukset olivat kai aika korkealla, sillä petyin tähän osaan. Arianna saa tutkittavakseen vanhan tuttavan kotiin tehdyn ryöstöyrityksen. Katia Levrini ei pelkää niinkään omaisuutensa kuin lapsensa ja miehensä henkien puolesta. Tapaus ei ole kuitenkaan mitenkään yksinkertainen, sillä pinnan alta paljastuu yhteyksiä sekä roomalaiseen mafiaan, banda della Maglianaan, että salaperäiseen Legio Sacrorumiin ja mystiseen mithra-kulttiin. Villa Sibyllan asukkailla on myös menneisyytensä, eikä Arianna saa tietojaan ihan helposti. Katian toimeksiannon ohella Arianna joutuu pohtimaan myös omaa menneisyyttään, sillä vaikuttaa siltä että el Lobo ei olekaan ihan niin kuollut kuin luultiin. Kirja on aika paksu edelli...

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Kuva
Kirja on itsenäinen jatko-osa ensimmäiselle Arianna de Belliksestä kertovalle dekkarille, Kuolema sypressin varjossa. Ensimmäinen kirja oli muistaakseni hyvä välipalakirja, vaikka tyyli jollain lailla tökkikin. Kosto ikuisessa kaupungissa oli mielestäni parempi, ja varsinkin loppua kohden jännitys tiivistyi. Kuten tavallista, en arvannut murhaajaa etukäteen vaan vasta kirjan lopussa. Sarjan toisessa osassa Arianna saa toimeksiannon Anna Lucarellilta, joka pyytää Ariannaa seuraamaan sisarensa Lauran elämää. Anna pelkää sisarensa olevan vaarassa, ja Arianna alkaa tutustua Lauran elämään. Pian tutkimusten alettua Laura kuitenkin löytyy kuolleena. Arianna jatkaa kuitenkin Lauran elämän tutkimista, vaikka Anna peruu toimeksiantonsa. Tutkimukset vievät Ariannan Lauran työpaikalle, assyrologian osastolle la Sapienzan yliopistoon mutta myös kaupungin hämärämmille kujille epäillyn terroristin jäljille. Eikä hän tietysti välty vaaralta itsekään ystäviensä varoituksista huolimatta. En ...

Kesäkuun luettuja

Kuva
Kun on harjoittelussa kirjastossa niin mukaan tarttuu kaikenlaista. Muistelmia ja elämäkertoja hyllyttäessäni törmäsin Eija Wagerin kirjoihin, ja kannoin kotiin kaikki neljä. Luulen, että olen joskus lukenut jonkun näistä, koska teksti tuntui paikoin tutulta. Lukemisesta on kuitenkin ilmeisesti jo reippaasti aikaa, sillä etäisestä tuttuuden tunteesta huolimatta tarina tuntui itselleni tuoreelta. Wager kertoo kirjoissaan elämästään Pohjois-Italiassa alppien rinteillä vaihtelevankokoisen eläinlaumansa kanssa. Laumasta löytyy koiria, kissoja, kaneja, lampaita, vuohia, aaseja, hevosia ja välillä joku siipirikko lintukin.  Kirjat kertovat arjesta toisenlaisessa kulttuurissa, ja se niissä kiehtookin. Pidin eniten kahdesta ensimmäisestä kirjasta, Tupaantuliaiset Italiassa ja Koirani haukkuu italiaksi. Kaksi jälkimmäistäkin olivat kiinnostavia, mutta niissä oli mielestäni turhan surullinen tunnelma, kun lauma harveni ja poisnukkuneita jäseniä muisteltiin aika ajoin. Ehkä niistä t...