Tekstit

Näytetään tunnisteella Tiirikainen Kati merkityt tekstit.

Kati Tiirikainen: Ujon urakirja. Keinoja työelämän sosiaalisiin tilanteisiin

Kuva
Kansikuva kustantajan sivuilta Koska olen itse ihmisenä introvertti ja mielestäni ujo, ja koska jännitän silloin tällöin työelämän sosiaalisia tilanteita, tuli tämä uutuuskirja vähän kuin tilauksesta. Kiinnostuin Ujon urakirjasta jo kun selasin kevään katalogeja, ja hetken odottelun jälkeen sain sen kirjastosta luettavaksi. Kirjan aihe on minusta tärkeä, sillä mielikuvat nykypäivän työelämästä tuntuvat korostavan sosiaalisuutta ja jatkuvaa verkostoitumista, avokonttoreiden ihanuudesta puhumattakaan. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ole luonnollisessa ympäristössään jatkuvassa sosiaalisuudessa, ja se on aina välillä hyvä nostaa esille. Kovin ihmeellisiä odotuksia minulla ei kirjaa kohtaan ollut, lähinnä olin utelias selvittämään löytäisinkö kirjan sivuilta myös itseeni sopivia tilanteita. Vähän kuin vertaistukena. Kirjan nimessä oleva ujous tuo mieleeni tiettyjä mielikuvia kainostelevista lettipäisistä tytöistä, jotka eivät saa sanaa suustaan tärkeän aikuisen puhutellessa. ...