Tekstit

Näytetään tunnisteella Tamminen Petri merkityt tekstit.

Petri Tamminen: Se sano

Kuva
Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Tiedättekö sen tunteen, kun on illalla jo ihan poikki, mutta ei haluaisi ihan vielä mennä nukkumaan? Silloin ei puhti ja keskittymiskyky oikein enää riitä kovin kummoisiin suorituksiin ja paksuun romaaniin on vaikea tarttua. Se sano  oli ihan täydellinen kirja tällaiseen tilanteeseen, sillä se sisältää monta pientä tarinaa ja on pieni ja ohut. Kirjan sisältö ei kuitenkaan ole mitenkään kovin kevyttä luettavaa, päin vastoin. Tamminen on koonnut kirjaan lausahduksia, jotka ovat syöpyneet todellisten ihmisten mieliin loppuelämän ajaksi, sekä hyvässä että pahassa. Monet niistä tunnistaa itsekin ja pystyy samaistumaan henkilöiden tunteisiin. Minulle jäi tunne, että suurin osa tarinoista oli negatiivissävytteisiä, mutta voi olla että herkkyydessäni tulkitsin osan neutraaleista kielteisiksi. Osa oli oikeasti ihan kamalia, monet n...