Kasoittain kirjoja

Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Saan pienen korvauksen linkkien kautta tehdyistä ostoista, mutta yhteistyö ei vaikuta tekstieni sisältöön. Olenkohan aikaisemmin nähnyt yli 1000-sivuista dekkaria? En ainakaan ollut lukenut sellaista, ennen kuin sain Cormoran Striken ja Robin Ellacottin etsivätoimistosta kertovan uusimman osan käteeni. Joku ihan varmasti kauhistelee kirjan kokoa, mutta minä olin haltioissani: ihanaa, tämän kirjan kanssa saa viihtyä vähän pidempään! Tämän kuvan otin kirjasta heti tuoreeltaan, kun availin kirjastoon tulleita kirjalaatikoita Suhtautumiseni tähän sarjaan on vaihdellut. Ensimmäiset osat eivät jotenkin saaneet minua puolelleen, mutta ne oli luettava koska, no, J. K. Rowling oli ne kirjoittanut. Oikeastaan vasta edellinen osa,  Levoton veri,  sai minut havahtumaan, että olenkin aika kiintynyt näihin kahteen etsivään ja heidän erikoisiin toimeksiantoihinsa. Luin Levottoman veren  jälkeen kaikki osat uudelleen ja katsoin myös ...

Postaus sisältää *-merkillä merkittyjä mainoslinkkejä. Kuten kerroin Levoton veri -kirjan postauksessa , tunsin olevani aika pihalla siitä, mitä sarjassa oli aiemmin tapahtunut. Minulla oli jotenkin sellainen muistikuva, etten oikein pitänyt sarjasta aiemmin. Levoton veri  oli kuitenkin niin mukaansatempaava, että päätin virkistää muistiani ja lukea koko sarjan alusta asti uudelleen läpi. Sarjassa on siis ilmestynyt viisi osaa: Käen kutsu 2013 , Silkkiäistoukka 2014 , Pahan polku 2015 , Valkoinen kuolema 2018 ja nyt siis Levoton veri 2020 . * Nextorysta löytyivät kätevästi kaikki sarjan osat sekä äänikirjoina että e-kirjoina, joten hyppääminen Striken ja Robinin tutkimuksiin kävi helposti. En pitänyt kirjoja ollenkaan tylsinä, päinvastoin olin nenä tai korvat kiinni kirjassa aina kun voin. Käen kutsu  oli kirjoista haastavin, sillä hahmot ovat siinä vielä vieraita sekä toisilleen että lukijalle, eikä juonikaan ole minusta yhtä kiinnostava kuin muissa. Muissa kirjoissa juoni...

Kirjoitus sisältää *-merkillä merkattuja mainoslinkkejä. Galbraithin * tuore dekkari on melkoinen järkäle, sillä se on lähes 900-sivuinen. Olin varannut sen kirjastosta ja hiukan hämmästyin sen kokoa kun sain sen käsiini. Minusta tuntuu, että nämä kirjat tulevat koko ajan pidemmiksi, muistelen että * Käen kutsu oli aika paljon ohuempi kuin tämä viimeisin. Toisaalta, hyvä kirja saa ollakin pitkä, koska silloin tarinassa voi viipyä pidempään. Strike ja Robin ottavat selvitettäväkseen nuoren lääkärin, Margotin, katoamistapauksen neljänkymmenen vuoden takaa. Juttu on jäänyt auki, sillä Margotia tai hänen ruumistaan ei ole löytynyt, eikä ole ollut riittävästi todisteita edes tunnetun sarjamurhaajan syyllisyyden todistamiseksi. Margotin tytär Anna pyytää Strikea ottamaan äitinsä katoamisen tutkittavakseen kun Strike on Cornwallissa tapaamassa syöpään sairastunutta tätiään Joania. Tavallisesta poikkeava ja haastavalta tuntuva tapaus tuntuu Stikesta ja Robinista mielenkiintoiselta, ja tutkim...

Kuva kustantajan sivuilta . Silkkiäistoukka on toinen Cormoran Strike -dekkari, jonka J. K. Rowling on kirjoittanut salanimellään. Sarjan ensimmäisen osan jälkeen en oikein tiennyt, tykkäsinkö kirjasta vai en. Ehkä siitä syystä tämän toisen osan lukeminen on venähtänyt melkein vuodella. Silkkiäistoukan tarina vie lukijan Lontoon kustannusmaailmaan, sillä kirjailija Owen Quine katoaa ja jättää jälkeensä pienen skandaalin. Quinen vaimo tulee pyytämään Cormoranilta apua Owenin löytämiseksi, vaikka vaimo onkin vakuuttunut että kirjailija on taas häipynyt omille teilleen joksikin aikaa. Cormoran ottaa tapauksen tutkittavakseen, ja hetken asioita pengottuaan löytää Owenin raa'asti murhattuna. Tapausta selvitellessään Cormoran tapaa kirjavan joukon kirja-alan ihmisiä, jotka eivät tee totuuden löytymisestä ainakaan helpompaa. Olen viime aikoina lukenut useita kirjoja, joisssa tapahtumat tuntuvat lähtevän kunnolla liikkeelle vasta ihan kirjan lopussa. (Tai sitten olen jotenkin ...