Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia
Kansikuva kustantajan sivuilta Villijoutsenet ja muita kertomuksia sisältää kymmenen satua, joita on muokattu tavalla tai toisella. Monessa sadussa tapahtuma-aika on muuttunut nykyaikaan ja sadun lumous tavalliseen arkeen. Kaikissa saduissa näkökulmaa on muokattu alkuperäiseen verrattuna paljon. Tähän kirjaan ei välttämättä kannata tarttua, jos haluaa pitää mielessään vain perinteiset versiot tutuista saduista, jotka päättyvät usein "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka". Keskustelunherättäjänä tämä kirja toimii varmasti hyvin, ja uskon että esimerkiksi lukupiireissä tästä saisi herkullisia keskusteluja. Kirjan muokattujen satujen jälkeen minulla oli vähän sellainen hölmistynyt olo. Joku toinen oli ilmaissut asian niin että satujen taika tavallaan hävisi näitä lukiessa. Luulen että näitä satuja (esim. Kaunotar ja hirviö, Lumikki, Jaakko ja pavunvarsi) on kuullut ja lukenut niin monta kertaa lapsuudesta asti, ettei niitä osaa ajatella mistään muusta näkök...