Kasoittain kirjoja

Heinäkuun aloitin nojatuolimatkailemalla ensin Pauli Kohelon, sitten Jane Austenin ja lopuksi Marie NDiayen seurassa.  Pauli Kohelon Kassan kautta hyppäsi mukaan kirjaston uutuushyllystä, ja taisin olla ensimmäinen lukija. Lyhyt, reilun sadan sivun mittainen kirja kävi hyvin välipalasta. Kirjassa matkaillaan sisätiloissa ja nojatuolissa, mutta matka suuntautuu kuitenkin moneen maailman kolkkaan eikä ole kilometrien vähyydestä huolimatta helppo. Matkan varrella pohditaan elämää ja sen kulkua monelta kantilta. Kirjan parasta antia olivat mielestäni matkoilla kyhätyt lyhyet runot. Esimerkiksi: Niin on aika ajoin matkakassa tyhjä. Silloin ammennan Paulan lompakosta. Niin on mieli joskus tuulinen kuin Unkarin pusta. Silloin sulkeudun kuin simpukka, helmen kätkien. Niin on huippu joskus metristä kiinni. Silloin ostan alumiiniset jatkotikkaat Bauhausista. Kirja oli ihan hauska, mutta kovin montaa lisäsivua en olisi enää jaksanut lukea.  Jane Austenin se...

Lukupiiriin ehdottamani Emma tuli valituksi suurimmalla äänimäärällä, eli klassikoista on minun lisäkseni muitakin kiinnostuneita. Emma on ollut sellainen oma ikuisuusprojektini: jo kesällä lainasin kirjan äänikirjana että kuuntelisin sitä käsitöiden lomassa. Lopulta palautin kun ei ollutkaan aikaa/mielenkiintoa/viitseliäisyyttä ja ties mitä. Lukupiirikirjojen selvittyä elokuussa kävin heti hakemassa tämän kirjastosta, tällä kertaa ihan tavallisena kirjana. Kirjahyllystä se sitten on minua tuijotellut enemmän tai vähemmän vaativasti ja minä olen sitä enemmän tai vähemmän omantunnontuskaisesti väistellyt. Lopulta sain tartuttua siihen marraskuun alkupuolella ja muutaman melko intensiivisen lukurupeaman jälkeen kirja alkoikin olla jo hyvällä mallilla. Ei minua siinä oikeastaan mikään muu hirvittänyt kuin sivumäärä ja tottuminen vanhaan ja laveaan kieleen. Loppujen lopuksi Emman kieli oli mielestäni helpompaa kuin muissa lukemissani Austenin kirjoissa, tai ainakin tuntui siltä ett...

Kohta olenkin jo lukenut kaikki Austenin kirjat. Järki ja tunteet tuli luettua muutamassa päivässä, vaikka aluksi tuntuikin ettei lukeminen etene lainkaan. Kirjan alkupuoli tuntuikin aika tutulta, ja olen melko varma, että olen joskus aloittanut tämän lukemisen ja sitten jättänyt kesken. Lukuyrityksestä on kuitenkin melkoisesti aikaa, sillä teksti tuntui vain hämärästi tutulta. Pidin kirjassa eniten tarkoista henkilökuvauksista. En tietysti pitänyt kaikista henkilöistä, en ehkä oikeastaan kenestäkään muusta kuin Elinorista ja eversti Brandonista. Marianne oli ihan turhan teatraalinen minun makuuni ja kaikki muut jotenkin kylmiä ja ilkeitä tai hassuja. Rouva Jennings kyllä paransi asemiaan lukemisen edistyessä. Käsitykseni hänestä muuttui oikeastaan kun hän ja tytöt pääsivät Lontooseen. Elinor tuntui olevan joukon ainoa selväpäinen, kun muut liihottivat ympäriinsä milloin minkäkin asian takia. Toisaalta Marianne petraa käytöstään aika lailla kirjan loppua kohden, mutta alussa...

Ylpeys ja ennakkoluulo tuskin on kenellekään kovin vieras, joten sen suurempia esittelyitä kirja tuskin kaipaa. Teos on varmaankin kuuluisin Jane Austenin teoksista ja siitä on tehty myös useita filmatisointeja. Kirja ilmestyi alunperin vuonna 1813. Tämän kirjan kuuntelin nostalgisesti c-kaseteilta. Bennetien perheeseen kuuluu isän ja äidin lisäksi viisi tytärtä, ja äidin suurena haaveena on saada kaikki viisi tytärtään hyviin naimisiin. Tai ylipäänsä naimisiin. Isä viihtyy omassa rauhassaan, eikä jaksa lähteä mukaan vaimonsa hössötykseen ja hermoilupuuskiin. Rouva Bennet onkin varsinainen häslääjä, ihan vain kirjaa kuunnellessakin hengästyy kun hän säheltää milloin missäkin asiassa, ja on ainakin joko hyvin innoissaan tai hyvin huolissaan tai järkyttynyt. Perheen elämään tulee entistä enemmän eloa, kun läheiseen kartanoon muuttaa nuori herra Bingley, hänen sisarensa sekä hänen ystävänsä herra Darcy. Herra Bingley on ystävällinen ja avoin, melkoinen vastakohta ystävälleen he...

Kolme sisarta menivät naimisiin, yksi kartanonherran, toinen papin ja kolmas melkoisen mitäänsanomattomuuden kanssa. Köyhimmän sisaren perhe kasvaa kasvamistaan, ja lopulta hän pyytää sisariltaan apua. Mansfield Parkissa pohditaan parasta auttamiskeinoa, ja päädytään ottamaan yksi lapsista kasvatettavaksi kartanoon. Tuon kunnian saa alle kymmenvuotias Fanny, joka matkustaa pitkän matkan tuntemattomien ihmisten luo, jättäen kodin ja tutun perheen lopullisesti. Fanny kasvaa serkkujensa kanssa, mutta ei tietenkään tasavertaisena kartanon lasten kanssa. Siitä pitää pappilassa asuva rouva Norris huolen. Fanny on tietysti aluksi peloissaan, sillä eno sir Thomas ja täti lady Bertram eivät osaa ottaa huomioon kotoaan pois otetun nuoren tytön hämmennystä ja hätää. Onneksi yksi serkuista, Edmund, ottaa Fannyn siipiensä suojaan ja yrittää tehdä hänen olostaan Mansfield Parkissa mahdollisimman mukavaa. Kirjassa seurataan Fannyn kasvua noin kymmenen vuoden ajan. Tämän kirjan kuuntelin peitto...