(Kirjojen) kierrätyksestä

Kirjojen kamarin blogin Katja kirjoitti hiljan ihanasti kirjojen omistamisesta, kiertoon laittamisesta. Katjalla on hyvä pyrkimys karsia hyllystään kirjoja, vaikka kirjat olisivat hyviä. Olen jo jonkin aikaa pyrkinyt samaan ajatteluun, että olisi kiva omistaa vain ne erityiset kirjat. Kun viime vuonna haalittiin kirjoja tasaiseen tahtiin kirppiksiltä ja alennusmyynneistä, tänä vuonna se on vähentynyt selvästi. Voin toki myöntää, että vaikka välillä sorrun(kesällä 20 kirjaa alennusmyynneistä...), on suunta oikea. Olin keväästä asti antanut tämän postauksen muhia luonnoksissa, mutta nyt tein siihen tarpeelliset muutokset (ajankohtaistin) ja päätin laittaa sen vihdoin julki. Katjalle vielä kiitos bloggauksestasi, innostuin työstämään tämän postauksen vihdoin loppuun.

Aloitan siitä, että rakastan omistaa kirjoja. Kirjat on ihania. Täysi kirjahylly on ihana. Toisaalta taas vihaan turhan tavaran omistamista. Läheiset ovat saattaneet huomata että tasaisin väliajoin käyn kaapit läpi ja turhat tavarat lähtee kiertoon.  Viime vuonna koluttiin kirjoja kirppiksiltä ja alennusmyynneistä, sillä halpa hintalappu houkutteli. Se oli kuitenkin ristiriidassa muiden ajatuksieni kanssa ja huomasin, että olen todella epämukavuusalueellani. Miksi omistaa parisataa kirjaa, joista iso osa on keskivertokauraa?

Joskus sitä sortuu ja kirjoja tulee lisää. Suunta kuitenkin on oikea. Kirjoja on tänä vuonna osteltu reilusti vähemmän.

Kirjoista -  miten pyrin vähentämään sisääntuloa ja edistämään ulosmenoa?

Ostelua on selkeästi vähennetty (vaihtelevin tuloksin).

Keväästä asti meillä on ollut sellainen laatikko, johon menee kiertoon lähtevät kirjat. Laatikko on täyttynyt tasaista tahtia. Nyt syksyä kohden voisimme erityisesti panostaa oman hyllyn kirjojen koluamiseen ja uusia ei tule. Laatikkosysteemiä vaikeuttaa se, että meitä lukijoita on kaksi. Meitä kiinnostaa samat kirjat. Kuitenkin aina luetaan eri kirjoja. En voi laittaa kiertoon jos toinen ei ole lukenut. En voi laittaa kiertoon, jos toinen on sitä mieltä että pidetään. Mulla on tiukemmat kriteerit kirjojen säilyttämiselle, Tommilla löyhemmät, mutta kirjoja on silti karsiutunut iso määrä.

Sitten kierrätyksestä yleisesti.
Kierrätys on tärkeää ja ekologista. Vaikka aika harvoin lopulta käydään kirppiksillä, niin kyttäilen tasaisin väliaijoin paikallista facebook-kirppistä ja tori.fi:tä tehdäkseni hyviä kauppoja. Facebook-ryhmissä myymme paljon itsekin, aina silloin kun kaappien tyhjennys on tehty.

Kun muutimme yhteen vajaa kolmisen vuotta sitten, silloinen sisustuksemme koostui lähinnä sukulaisilta saaduista. Mitään ns omaa ei ollut, paitsi muutamat kalusteet jotka ostimme uusina sen suurempia miettimättä. Ei vielä osannut miettiä mitä kannattaa ostaa, mihin panostaa ja miten asiat sopii yhteen. Vähän harmittaa, että jotain juttuja on tullut vähän sokeasti ostettua, mutta lohduttaa että ne on päässyt sitten uusiin koteihin.

Ollaan paljon siirrytty ostamaan huonekaluja käytettynä. Jonkinlaista aikuistumista tässä on tapahtumassa, sillä en enää niin kovasti haluaisi kierrättää huonekaluja, vaan löytää ne hyvät jotka sitten miellyttäisi silmää pidempäänkin ja kestäisi aikaa ja käyttöä.

Osittain tähän tietty vaikuttaa se, että kun muutettiin yhteen, saatiin paljon huonekaluja esim sohvat.  Sohvat olivat siis meillä kaksi vuotta, kun saatiin olivat aika uudet, mutta kahdessa vuodessa ne kulahti niin, että maksettiin niiden poisviennistä. Halpa tulee usein kalliiksi. Tästä sitä oikeasti aloinkin paljon miettimään. Maksaako 500 euroa sohvista joita käytät kaksi vuotta (sen jälkeen kaatopaikkamaksu, kuljetus yms), jonka jälkeen ostat taas uudet samaan hintaan (ja kuvio toistuu) vai maksaako sohvista 3000 euroa ja käyttää niitä vuosikymmeniä tuhlaamatta luonnonvaroja niin paljon. Kestävään on hyvä satsata.

Myönnän, että ollaan juuri ostamassa halpa Ikean sohva, mutta tässä hankinnassa pyrin kuitenkin kestävyyteen. Sohvaan saa mieleisiään lisäpaloja(muokattavuus iso plussa), kangas on täysin pestävä ja kuulemani mukaan kestää pesuja hyvin. Myös kankaita saa ostettua uusia, jos vaikka väri tulevaisuudessa tympii. Uskon ja toivon todella, että kyseinen sohva on kestävä.

En koskaan nuorempana juuri miettinyt designtavaroita kuin "huhhuh miten kallis, miksi kukaan ostaisi tuollaisen kun tällaisenkin saa viisi kertaa halvemmalla". Ja nyt kun olen 23, enkä edes varoissani - huomaan arvostavani designia uudella tavalla. Designissa on usein muotoilu, joka kestää aikaa. Se ei mene pois "muodista", se kestää ja kaiken lisäksi sillä on vuosien käytön jälkeenkin jälleenmyyntiarvoa. Toki hinta ja laatukaan ei valitettavasti aina kulje käsi kädessä. Yleensä kyllä. Sanonta halvalla ei saa hyvää, pitää valitettavan usein paikkaansa. Ainakin tänä päivänä.

No, onko meillä designia? On ja ei. Meillä on pienet tulot ja on sanomattakin selvää, että meillä on niitä halvempia juttuja, on kirppislöytöjä, uusia, vanhoja. Joissain asioissa satsaan mielelläni laatuun ja säästän.

Mulla on esimerkiksi tosi laadukas työtuoli, mutta aikaa myöden ehkä tulee jo pikkuhiljaa tiensä päähän. Etsin kauan uutta hyvännäköistä ja laadukasta työtuolia, mutta nämä kriteerit on oman kokemukseni mukaan aikalailla toisensa poissulkevia. Lopulta ostin synttärirahoillani, Vitran Eames DSW-tuolin, joka oli juuri budjetissani - 400 euroa. Tuoli on ruokapöydän tuoli, mutta luin kehuja sen istumismukavuudesta ja kävin testaamassa sitä Vepsäläisellä. Tuoli kannettiin kotiovelle ja ah. Ihan kokonaisena. Ei kasausta. Tällä hetkellä totuttelen pikkuhiljaa persettäni kyseiseen tuoliin. Tuoli on mahtava istua, mutta sen muoto on aivan erilainen kun vanhassa työtuolissani ja herkällä perseelläni kestää hetken tottua.

Sitten on niitä kirppislöytöjä, lähinnä 50-60 -lukujen muotoilua. Monet ns. uudetkin kalusteet on ostettu käytettyinä. Uutena ostettuja ei ole paljoa. Keittiön pöytä löytyi kierrätyskeskuksesta, tuoleja nettikirppiksiltä ja kaksi tuolia tuli vanhempieni mökiltä. On mieltä lämmittävää ajatella, että mummon vanha tattivuoka on nyt mulla ja mä käytän sitä, niinkuin sitä on käytetty jo 50 vuotta ilman moitteita! Tähän koitan nykyään pyrkiä, kestävyyteen. Pikkuhiljaa.

Olen joskus innostuessani hyvin impulssiivinen, esimerkiksi kierrätyskeskuksessa iskin silmäni liinavaatekaappiin joka on ihana, ostin sen. Jälkikäteen tajusin, että meillä on muutenkin liikaa säilytystilaa. Onneksi kuitenkin lohduttaa se, että asioita oppii parhaiten kantapään kautta ja se, että hylly menee varmasti kaupaksi kunhan nyt pääsen yli siitä asiasta, etten voikaan omistaa sitä.

Meillä on kaksiossa paljon huonosti organisoitua kaappitilaa, joka ei täyty. Omistetaan kai aika vähän. Mä mielelläni omistaisin vielä vähemmän. Jos koskaan meillä on omaa kotia,  niin sinne tulee jotkut pienet, kauniit ja helposti organisoitavissa olevat säilytystilat. Eikä varsinkaan vitriinilasillista kuivauskaappia. Vaikka tiskit voi jonkun mielestä olla arjen kauneutta.

Myönnän, että vaikka miten koitan selitellä miten en pidä ylimääräisestä tavarasta, niin kyllä mua silti halpa ja kaunis kiehtoo ja yleisimpiä halpisostoksia on kukkaruukut. Niitä ostan ja paljon. En tietty turhaan.

Olen kiitollinen...

Sain kiitollisuushaasteen Takkutukalta ja Katjalta. Kiitos teille kumpaisellekin ihanasta haasteesta ja ennenkaikkea ihanista blogeistanne. Haasteen toteutus venyi yli viikolla, mutta eipä tässä hätää. Tuli hetkellisesti taas sellainen, että en ole selannut muiden blogeja, enkä tehnyt täälläkään mitään.

Pakko myöntää, että tämä haaste on mulle todella vaikea. Kiitollisuuden aiheita on kieltämättä hyvä aina välillä pohtia, mutta en vain yleensä tee niin. Syitähän varmaan on monia, en ole koskaan kokenut olevani tarpeeksi onnellinen. Olen onnellisessa asemassa, mutta aitoa onnellisuutta en ole juuri kokenut. Iloa toki, mutta niin että se vaihtuisi pidempään onnellisuuteen, en. Jonkun mielestä tämä voi kuulostaa liioittelulta, mutta ehkä se on munkin aika tajuta, että elämässä voi olla monista asioista kiitollinen, vaikka ei onnea tuntisikaan. Olen vähän liian kyyninen ihminen ja huomaan helposti jotkut näistäkin kääntäväni päälaelleen.

Kuluneen viikon olenkin pyrkinyt käyttämään kiitollisuuden pohtimiseen ja kyllähän se tuo päivittäiseen elämään pientä iloa, jos koittaa miettiä mistä tänään on kiitollinen.

Olen kiitollinen rakkaudesta, toisin sanoen Tommista. Meidänkin kolmevuotiseen taipaleeseen mahtuu pieniä kuoppia. Maailmalla on tuttu tapa heittää kapuloita rattaisiin, mutta suuremmilta riidoilta on ihme kyllä vältytty. On kumpikin oltu sairaina, mutta toinen on aina vierellä. Sitten kun aika ja rahatilanne on oikea, vaihtuu sukunimemme samaksi. ♥ Hyviä hetkiä on paljon ja ne painaa vaakakupissa enemmän.

Olen kiitollinen kodista, paikasta jonne tulla ja jossa elää. En ole juurtunut minnekään. Asuin elämäni 20 ensimmäistä vuotta Hyvinkäällä, mutta se ei tunnu paikkakuntana yhtään kodilta. Olin juuri pari päivää vanhempieni kotona ja se tuntuu ihan mukavalta, mutta joku siinä kaupungissa mättää. Olen asunut kolme vuotta Lahdessa, mutta ei ainakaan vielä tämäkään tunnu kodilta. Asunto sentään tuntuu kodilta, se on pääasia. Lahdessa kuitenkin viihdyn paljon paremmin. Mietin aina nuorempana, miten haluan muuttaa Hyvinkäätä isompaan kaupunkiin, siis ei nyt välttämättä mihinkään Helsinkiin, mutta jonkin verran isompaan. Lahti tuntuu kaupunkina aika sopivan kokoiselta. Ehkä siksi viihdyn.

Olen kiitollinen vanhemmilleni. Ainoana tyttönä musta ei tullut ikävä kyllä prinsessaa. Eikä edes yhteiskuntakelpoista. Te ootte ihan kivoja ja kuitenkin luette tätä. 😇

Olen kiitollinen kissoista. Sain ensimmäisen kissani, Viirun 8-vuotiaana pitkän kinuamisen jälkeen. Viiru eli 14-vuotiaaksi ja oli mulle maailman tärkein olento ja paras ystävä. ♥ Aijaijai niitä teini-iän itkuja ja sitä kuinka Viiru oli aina mun vieressä. Tais turkki kastua mun kyyneleisiin. Sitten porukoilla on vielä Vilma ja Laikku ja meillä Tommin kanssa Jöpö ja Pippuri.

Aww, mikä teini-minä ja ihana Viiru.

Olen kiitollinen, kaikesta minkä olen kokenut, vaikka sekaan mahtuu hyvää kuin huonoakin. Kaikesta olen voinut oppia. Kaikista jotka olen nähnyt, myös ne kurjimmat ihmisrauniot. Ilman näitä kokemuksia ja ikäviä ja ihania ihmisiä en olisi nyt tällainen kuin olen.

Sekä niistä asioista kehossani jotka pelaavat. Raajat, sisäelimet suurimmissa osin, aivot kutakuinkin.

Pienistä asioista, kuten harrastuksista. Lukemisesta, kirjoittamisesta, ylipäänsä lukutaidosta, elokuvista, tv-sarjoista...Kaikkea sitä.

Laitan haasteen eteenpäin uudelle tuttavuudelle Marihantee, ihanalle Hurja Hassu Lukija -blogille ja kauniin blogin omaavalle Kirjojen Pyörteissä Jennylle. Toteuttakaa jos haluatte, pakko ei ole. Kuten alussa sanoin, en ole hetkeen taas seurannut bloggauksia, joten jos olette jo saaneet/tehneet haasteen, tästä ei kannata välittää. Nyt painun selaamaan kahden viikon postauksia!

Pitkästä aikaa!

Hellurei, ihanat kanssalukijat. Blogi on pitänyt hiljaiseloa jo huhtikuusta asti. Tässä välillä on ehtinyt tapahtumaan paljon asioita - suurimmilta osin ei-positiivisella tavalla. Samalla blogin puolella on kertynyt rästiin kaikennäköistä, muunmuassa oma Paperilta ruutuun -haasteemme, josta emme ole tehneet koostetta, vaikka haaste päättyi jo monta kuukautta sitten. Sivuun on jäänyt myös lukeminen ja monet muut asiat. Lukemisen lisäksi esimerkiksi kirjablogien selaaminen on jäänyt oikeastaan kokonaan, enkä ole juuri perillä uutuuskirjoista.

Pahoittelen, ettemme muistuttaneet blogin puolella haasteen loppumisesta, mutta kiitos silti kaikille, jotka osallistuivat ja kaikille jotka muistivat siitä postata.

Tuntuu hassulta olla täällä. Blogi on ollut pystyssä jo vuoden, mutta viettänyt hiljaiseloa viimeiset puoli vuotta. Ei tunnu olevan syytä juhlistaa ensimmäistä vuotta, joka tuli täyteen 5. elokuuta.
Toivon, että bloggaaminen lähtee nyt käyntiin puhtaalta pöydältä. Todennäköisesti postaaminen on harvatahtisempana kuin viime vuonna, mutta hiljalteen on hyvä lähteä liikkeelle. Muokkasin hieman blogin ulkoasua, jotta blogi saisi myös ulkoisesti uuden ilmeen.

Mukavaa, että olette pysyneet blogin mukana hiljaiselosta huolimatta. Olisi kivaa kertoa tänne hienoja kesäkuulumisia, mutta vuosi ei ole ollut meille myötä. Onneksi aina on hyviäkin hetkiä. Siellä täällä.

Ilmoitustaulu vai kissa? Ehdottomasti kissa.

Terveisin

Bukowskista

Charles Bukowski, tuo renttu, alkoholisti, rosoinen kirjoittaja. Runot, romaanit, novellit. Vaikea päättää miehen vahvinta aluetta. Romaanit kuvaavat Bukowskin alter-egon Henry Chinaskin elämää (lukuunottamatta Pulpia), novellit taas asioista laidasta laitaan. Välillä (vähän liian usein) ollaan laukkaradalla, joka oli Bukowskin harrastus. Vedonlyönti. Kuvaukset hevosurheilun saralla menevät yleensä yli hilseen. En ymmärrä. Usein ryypätään, välillä nussitaan. Välillä rakastetaan.

Teksti saattaa ulkoisesti vaikuttaa huolittelemattomalta, mutta vaatii kuitenkin ajatustyötä ja se on syy miksi Bukowskista pidän. Pelkistetyt koruttomat lauseet, elämän nurja puoli. Lohduttomat ihmiskohtalot.

Bukowskin naiskuva ei liene saaneen kehuja, mutta toisaalta kirjoissa seikkailevat miehet eivät esittäydy sen parempina ihmisinä, kuin naisetkaan. Bukowski ei liioin tunnu pitävän kenestäkään, mutta se on vain pintaa, uskoisin. Bukowskin kirjoista ei löydy sankareita naisista eikä miehistä. ”Hieman” syrjäytyneitä ja vinoutuneita persoonia taas senkin edestä.

“Do you hate people?”
“I don't hate them...I just feel better when they're not around.” 

Bukowskin novelleissa ja romaaneissa vahvana esiin nouseva rujous saattaa tuntua tykitykseltä, mutta hänen (myöhäisemmistä) runoistaan voi löytää pehmeyttä vastapainoksi.

Runoissa Bukowski ei ole mulle vielä niin tuttu. Olen lukenut kaksi runokokoelmaa, Eläkeläinen Kaliforniassa ja Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten, jotka eroavat tyyliltään toisistaan aika paljon. Eläkeläinen Kaliforniassa pitää sisällään myöhäisempiä runoja joissa käsitellään menneitä rietasteluja, runoutta, kirjoittamista, taidetta, elämää ylipäänsä. Lukeminen on kevyttä, mutta ajatuksia herättävää. Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten taas on tekstiä, johon pitää keskittyä ymmärtääkseen todella, sitä ei pidä ahmia kerralla, vain vähän kerrallaan. Pureskellen ja pohtien. En lukenut sitä ehkä otollisimpaan aikaan, joten otan uusintaluettavaksi sen jossain vaiheessa.

Jokaisessa lukemassani Bukowskin kirjassa on ollut täydellisiä lauseita, täydellisiä juuri sellaisenaan. Harmittaa, etten ole poiminut niitä ylös. Kun joskus uudelleenluen Bukon kirjoja, poimin ne ylös – paperi vain saattaa loppua kesken. Kirja kirjalta opin ymmärtämään Bukoa – ja jopa maailmaa paremmin. Mielestäni Bukowski oli nero, hän eli sitä elämää, josta kirjoitti. Sen pystyy näkemään tekstistä. Hän eli sitä oikeasti. En väitä jokaisen lauseen olleen totta, mutta pääpiirteittäin. Bukowskilla on oma, rehellinen äänensä.

Ymmärrän etteivät kaikki Bukowskista pidä, eikä tarvitsekaan. Aihepiireiltään Bukowskin tekstit voivat olla aika raffia luettavaa. En mäkään pidä kaikista kirjoista tai kirjailijoista. Bukowskin kirjoista olen pitänyt kaikista, jotka olen lukenut. Joistain enemmän, joistain vähemmän.

Bukowski todistaa, ettei kirja onnistuakseen tarvitse millilleen hiottua tekstiä.

Luemme parhaillaan yhdessä iltasatuna Bukowskin Kirottujen nautinnot -kirjaa, joka pitää sisällään postuumisti julkaistuja runoja sekä novelleja. Miten hyviä hetkiä olemmekaan kokeneet kirjan parissa. Kirjasta välittyy Bukowskin lähentyvä kuolema ja se miten mies siihen suhtautuu. Bukowskin tekstistä huokuu levollisuus, vanhan miehen eletty elämä. Teksti soljuu näppärästi eteenpäin, kuten aina. Se sama levollisuus on mukana kuin Eläkeläinen Kaliforniassa runoteoksenkin kohdalla. 

Alussa rakastuin Bukowskin raakaan rehellisyyteen, pelkistettyyn tekstiin. Hänen myöhäisempiä tekstejään luettuani rakastuin vielä enemmän, siihen vanhaan viisaaseen likaiseen mieheen. Siihen levollisuuteen, tapaan nähdä maailma siedettävänä viimeisinä vuosinaan.

Bukowskin romaaneista hahmottaa hienosti miehen elämän kulun. Lapsuudesta kertova Siinä sivussa on vielä lukematta, mutta Pystyssä kaiken aikaa valottaa nuoren Bukowskin elämää töitä etsien, ryypäten ja pyörien epämääräisten naisten kanssa. Satunnaiset hanttihommat kuitenkin vaihtuvat pidempiaikaiseen pestiin Postitoimistossa, jossa mies viihtyy töissä peräti 12 vuotta. Sen jälkeen Bukowski viettää kaiketi railakkaimmat vuotensa ja Naisia löytyy joka sormelle. Eräs niistä valikoituu peräti vaimoksi. Bukowski tekee syrjähyppynsä elokuvamaailmaan, Hollywoodiin. Tähän aikaan pystyy jo aistimaan seesteytynyttä elämää. Radikaali ero edelliseen kirjaan, tiukasti parisuhteessa elävä Bukowski elokuvamaailmassa käsikirjoittajana. No, ainakin pullo on kourassa joka kirjassa. Siinä oli alter-egon Chinaskin tarina. Seuraava ja viimeinen romaani Pulp sijoittuu aivan erilaisiin kuvioihin ja maisemiin.

Joku päivä luen Chinaski-kirjat kronologisessa järjestyksessä. Ehkä saan taas jotain uutta elämääni. Yllättävää ei liene, että pian ilmestyvä Rakkaus on koira helvetistä -runoteos on hankintalistalla.

”Ja jos joku siellä jossain on tarpeeksi hullu halutakseen kirjailijaksi, niin anna mennä vaan, sylkäise aurinkoa silmään, hakkaa näppäimiä, se on parasta hulluutta.”

Tuossa hyvä vinkki Bukowskilta teoksesta Kirottujen nautinnot. 

Thank you, Bukowski.

Kirjaostoksia

Kirjamessujen jälkeen sovittiin ettei hetkeen osteta kirjoja. Oikeastaan sovittiin se jo ennen niitä messuja, mutta eihän tuollaiset lupaukset voi kirjamessuilla pitää. Oikeastaan...Se lupaus ei ole pitänyt messujen jälkeenkään. Lieventävinä asiahaaroina voi kai pitää halpoja hintoja? Ainakin toivottavasti. Öh, joo.

Oikeastaan kaksi näistä kirjoista ei ole ostoksia, vaan arpajaisvoittoja. Ira Vihreälehdon Tuntematon sotavanki tuli Yle puheen #lukuhaaste-kuvakisasta, johon osallistuimme instagramissa. Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi taas päätyi hyllyyn Tiina Pasasen youtube-arvonnasta, suuri kiitos! 📚

Charles Bukowskin On cats, On love ja On writing olivat black-friday ostokset Adlibriksesta. Ollaan jo aikamme mietitty Bukowskin lukemista englanniksi ja kun mustana perjantaina kirjat olivat -20% ei kuitenkaan täysin pystytty vastustamaan kiusausta. Hintaa kirjoille jäi 23 euroa posteineen, joten ei kauhean paha. Kirjat on hiljattain julkaistuja, 2015 ja 2016. 

Karvaisella matolla makaa kirppikseltä mukaan napatut Pauli Kallion ja Mika Lietzénin Kukkakauppiaan onnenpäivä ja Kaisa Haatasen Meikkipussin pohjalta.

Kuten ehkä kuvista huomaatte, kasoissa on aikamoiset määrät Atenan kirjoja, joka johtuu siitä että pistäydyimme Lahteen parisen kuukautta sitten uudelleen avattuun Tiimariin ja sieltä löytyi ihan mukavan kokoinen laari Atenan kirjoja hintaan 2e/kpl. Ei tosiaan mitään uutuuskirjoja, mutta yhteensä seitsemän kirjaa tuli sieltä haalittua. Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta jäi kuvasta puuttumaan, koska Tommi kerkesi jo aloittaa sen ja en muistanut hakea sitä kuvaan. 

Black fridaysta tuli mieleeni, että puijasin äitiäni ostaneeni black fridayna vain kellot meille, koska en tosissaan muistanut tuota Adlibris-tilausta, enkä myöskään muistanut Tommin tilanneen meille tämän Bille Beinon lätsän. Rakastan sitä. Rakastan värejä. Aah, kesää odotellessa. Nyt tätä ei viitsi ulkona käyttää.

Seuraavat kirjaostokset tehdään sitten joulun jälkeen varmaan alennusmyynneistä. Tosin mun pitää vielä keksiä mitä pyydän Tommilta joululahjaksi. Mä oon lahjat ostanut jo, joista ei kumpikaan ollut kirja. Joulun jälkeen koitan bongailla alennusmyynneistä vähän muutakin, muunmuassa tietynlaisia verhoja ja lakanoita. Ajattelin uusia koko kämpän sisustuksen. Taas. Voiko talvea kestää ilman kehittävää tekemistä? Voinko voittaa Eurojackpotin, ostaisin meille oman kämpän(useamman) ja vaihtaisin sisustusta joka kuukausi. 

Joulukalenterin luukku 9.  Kohta jo joulu on! Meidän joulukalenterin luukut on tähän mennessä olleet tosi jouluisia, mutta ehkä tämä on vain ollut "postaa joka päivä -kalenteri", eikä niinkään joulukalenteri.

Kirpputoreista ja antikvariaateista

Alunperin tämän kirjoituksen tarkoitus oli toimia kierrätyksen, kirppiksien ja antikvariaattien puolestapuhumisena – mutta teema kääntyikin päälaelleen.

VAROITUS: teksti sisältää provosoivaa ja ronskia kielenkäyttöä

Mä oon aina käynyt kirppiksillä, välillä vähemmin löydöin, välillä enemmin, välillä oon lähtenyt tyhjin käsin ja välillä kassit heiluen. Eikä mua oo ennen häirinnyt jos oon joutunut lähtemään tyhjin käsin, mutta nykyään se ärsyttää. Syystä että se on toistuvaa. Lahden kirppistarjonta on niin köykäistä, että se suorastaan ärsyttää. Toisaalta taas jos olet itsenäisyyspäivän aattona menossa kirppikselle ja se ei ole nettisivuillaan ilmoittanut poikkeusaikatauluja, olettaisi sen olevan normaalisti auki? Vaan eipä ole ja heilut sitten turhan päiten oven kahvassa.

Itsenäisyyspäivän jälkeisenä keskiviikkona menet uudelleen roikkumaan siihen samaiseen oveen ja tällä kertaa se aukeaa. Heti sisään astuessasi haistat mojovan paskan käryn, mutta koska jo toistamiseen tulet kirppikselle bussilla, etkä halua tehdä sitä turhaan, astut sisälle odottavaisin mielin. Vaan paskan käry leijailee kirppiksellä sen jokaisessa nurkassa. Yrität keskittyä hyviin löytöihin, mutta joku tuuletusvekotin pitää sellaista meteliä, että vaikka olet lapsuudesta saakka puolikuuro, kuulisit sen kuolleenakin. Sitä saatanan huminan ja korvia riepovan ulinan määrää.

Ollaanhan me joskus hyviä löytöjä tehty, Kissa sisälläni (huuto.net), Muumien suuria ja pieniä seikkailuja (kirppis), Vaarallinen juhannus (huuto.net), Muumipappa ja meri (facebook-kirppis)

Olit etukäteen miettinyt kiertäväsi kirppiksen kahteen otteeseen, mutta koska et halua kärsiä loppuiltaa tinnituksesta, katselet pöydät läpi suht tarkkaavaisesti, että kertakierros riittäisi. Jokainen pöytä tuntuu olevan pulloillaan aivan karmeaa tavaraa, tavaraa jota et ottaisi vaikka ilmaiseksi saisit. Kurki pöytiin epätoivoisena, josko jotain. Et halua lähteä tyhjin käsin kotiin. Kaikki tavarat näyttävät perseestä revityiltä, joten yrität löytää edes kirjoja. Hyväkuntoisia, kiinnostavia kirjoja. Päädyt ostamaan yhden hömppäpokkarin ja yhden sarjakuvan, vaikkei kumpikaan erityisemmin kiinnosta. Ihan vaan, ettei taas tarttis lähteä ilman mitään. Ulkona saat vihdoin raitista ilmaa ja ujellus vaihtuu autojen tasaiseen huminaan. Jes. Mä luulin, että sen kirppiksellä käynnin pitäisi olla hauskaa, eikä sieltä ulos pääsemisen. Bussiin ja kotiin. Tuli aika kalliit kirjat, eihän bussiliput tunnetusti mitään ilmaisia ole.

Kotiin päästessä korvasi alkavat vinkumaan, ah ihanaa piipittävää ujellusta. Voit taas tuntea käyneesi yhdessä Lahden kehuitummista kirpputoreista.

Ehkä mä vaan käännän kelkkani, kierrättävä ihminen. Jos käyt Lahdessa, älä tuhlaa aikaasi kirpputoreihin, menetät vain järkesi. Jotain hyvää jos haluaa hakea, niin Launeella on iso kirppisten keskittymä, jossa taitaa olla yhteensä kuusi itsepalvelukirppistä ja/tai kierrätyskeskusta. Sieltä sitten voit bongailla itsepalvelukirppikseltä itsetehtyjä patsaita, avattuja(puoliksi käytettyjä) lasinpesunesteitä ja muuta mukavaa. Kierrätyskeskuksissa tavara taas taitaa lojua niin pitkään, että niihin ehtii pinttymään sellainen ummehtunut katku. Kerran kun pyörähdettiin, suurin osa ostoksista oli kierrätyskeskuksista. Halpoja tosin, mutta kotona ne lens roskikseen. Mutta olisinhan mä voinut myydä ne...No, en laita samaa paskaa kiertoon uudelleen, sinne ne roskikseen päätyi. Ehkä joku satunnaisista Roskis-Roopeista sai itselleen kivan maljakon. Tiedä häntä.

Launeen etu tosiaan on nuo yhdessä rykelmässä olevat kirppikset, kun taas kehutut kirppikset ovat lähes poikkeuksetta yksinäisenä mustana aukkona keskellä erämaata ja metsää. Nyt kävimme suht keskeisen sijainnin omaavalla kehutulla kirppiksellä ja naama jäi mutruun. Ehkä toivun tästä, ehkä en.

Niin, ne antikvariaatit. Aika kalliita – ainakin täällä. Huuto.netistä ollaan ostettu ihan hyväkuntoisia kirjoja useaan otteeseen, tosin se on osittain myyjästä kiinni, miten tuotteen kunnon luokittelee.

Yliherkkä hullu kiittää ja kuittaa.

Bloggaamisesta

Syy miksi aloitin kirjabloggaamisen on aika yksinkertainen. Tarkoitus on saada omia tuntojaan, ajatuksiaan kirjoista ylös. Mun ongelmana on muisti, eikä se ongelma ole mikään pieni. Vaikka pitäisin jostain kirjasta kovasti, sen sisältö unohtuu multa hetkessä – sen takia haluan kirjata ylös. Kun nyt olen miettinyt asiaa enemmän, en halua vain pintapuolisesti raapaista kirjaa, kuvailla vähän juonta ja kertoa oman lyhyen mielipiteeni. Varmasti kyllä jatkossa tulee olemaan lyhyitä tekstejä, mutta jos jonkin kirjan kohdalla käy niin, että se saa kirjoitus-flowni ryöpsähtämään, annan sen kaiken tulla.

En halua olla blogiini etäinen, haluan että voitte jollain tasolla tuntea mut. Haluan, että kirjoittamisen avulla mulla jää paremmin mieleen kirjan sisältö, miksi pidin tai en pitänyt kirjasta.

Osaan asennoitua oikein blogin kirjoittamiseen. Mulla olisi ongelmia, jos kirjoittaisin vain johonkin muistikirjaan tai näpyttäisin koneella muuten vaan. Se ei toimisi mulla, tämä blogi antaa mulle syyn kirjata ylös, koska mä haluan. Ajattelen kirjaa lukiessa ”kirjoitan tästä blogiin” - ja sitten kirjoitan. Kun ajattelen, että mun pitää – niin mun pitää. Jos blogia ei olisi ja haluaisin kirjoittaa kirjasta, en saisi itseäni luultavasti motivoitua siihen. Blogi tuo siihen syyn, miksi kirjoitan. Jos taas mulla on kirja, josta en aio blogata, en kirjoita siitä mitään, vain luen sen ja käy taas se sama – vähän ajan päästä kirja on jo ihan unohtunut.

Ei muistin kanssa ainoat ongelmat ole lukemisen muistamisessa – siihen vain heikko muistaminen vaikuttaa ehkä eniten elämässäni.

Jo se, että ylipäänsä kirjoitan kirjasta, auttaa muistamaan paremmin. Blogiin voin aina palata tekstien luo, selata sitä niin paljon kuin haluan. Voin palata niihin ja lukea niistä tunnoista, jotka kirja on aiheuttanut. En ole tähän mennessä kovin syvällisesti postauksissa avannut mitään, mutta se on varmasti osittain sellaista alkukankeutta. Kun on vasta aloitellut kirjoittamaan kirjoista, ei niistä edes ole osannut kirjoittaa niin hyvin – ei sillä että nyt jo muka osaisin.

Vastedes(ainakin tässä kuussa, koska muutama postaus on tekeillä) kuitenkin tulee näkymään ainakin muutamia vähän enemmän avaavia postauksia, joihin uskon saaneeni enemmän omia tuntojani ylös. Tietysti lyhyemmät tekstit säilyy siellä seassa, eikä lyhyempi teksti tarkoita huonoa kirjaa. Välillä kirja voi häikäistä olemalla niin hyvä, että jää oikein sanattomaksi. Paljon riippuu myös siitä, kuinka rattaat sattuvat juuri sillä hetkellä raksuttamaan päässäni. En myöskään aio enää mennä nukkumaan kirjoitus-flow päällä, vaikka kello olisi kuinka paljon. Silloin en nukahda ja ideat valuvat hukkaan.

Kirjoittamalla kirjoista onnistun löytämään jotain uusia ajatusmaailmoja. Onnistun sillä parantamaan heikkoa muistiani ja ehkä se vaikuttaa positiivisesti ruostuneisiin kirjoitustaitoihini. Toivottavasti myös jatkossa.

Bloggaaminen on harrastus johon saa kulutettua yllättävän paljon aikaa ja sitä oikeastaan olen kaivannutkin, lukemisen ohelle jonkin toisen harrastuksen. Bloggaaminen on toiminut siihen hyvin.

Mulla on itseasiassa ollut pari blogia aiemmin. Peliaiheinen (muistaakseni siellä taisi olla muutama leffapainotteinen juttu myös) vuonna 2010, jolloin pelasin enemmän. Sitä blogia en kovin kauaa pitänyt, pari kuukautta? Sen jälkeen oli vuorossa blogi, jota varmaan kutsuisin lifestyle-blogiksi? Sitä pidin pidempään(ehkä vuoden), mutta epäaktiivisesti. 2013-2014 pidin musiikkiaiheista blogia, joka oli myös säännöllisen epäsäännöllinen ja hiipui kesällä 2014 kokonaan pois. Mihinkään noista blogeista en sitoutunut millään tavalla ja sinne postailu oli epäsäännöllistä.

Tämä kirjablogi taas on vienyt mukanaan kokonaan. Alkuinnostus on ollut suuri, mutta sellainen ylenpaattinen innostus alkaa ehkä jo hiipumaan ”pitämiseksi”. Eikä se ole huono asia. Mulla on kaikkien harrastuksien kanssa vuosien aikana ollut ongelmana innostuksen nopea hiipuminen ja se harrastuksesta ”pitämisen” tunne on ehkä sitten jäänyt pois. Sitten ne harrastukset on tyssänneet kuin seinään. Tämän kanssa en usko käyvän niin.

Se mitä varmasti tulee jossain vaiheessa tapahtumaan, on postaustahdin hidastuminen ja se kuuluu asiaan, sitten jossain vaiheessa. Ei ihan vielä.

Joulun odotus jatkuu. Tämä oli joulukalenterin luukku numero 2.