Minikatsaus luettuihin Vol. 2

Vaikka marraskuun lukuhaaste on kohdallamme edistynyt hyvin (ainakin alkuun), välillä ollaan luettu paljon suurempia määriä kuin vaadittu 30 sivua päivässä, kaivattiin lisäpuhtia lukemiseen ja Tommi ehdottikin jonkinlaisen lukumaratonin pitämistä. Lukumaraton vaatii ohuita ja helppoja kirjoja, ja koska meiän kirjaston aikuisten osasto on rempassa, mietittiin hetki. Päätettiin lähteä kirjastoon sitten lasten- ja nuortenosastolle etsimään luettavaa ja kyllähän sitä löytyikin. Aikuisten kirjojen tämän hetken suppeasta valikoimasta löytyi mukaan myös yksi maratoniin sopiva pikkukirja. Lukumaraton jäi kuitenkin pitämättä, mutta molemmilla viikonlopun(siis sen edellisen, ei kuluvan) lukusaldo oli kuitenkin varsin hyvä. Tämä postaus on tekeytynyt jo viikon...

Tähän mennessä Tommi on lukenut Yuri Herreran Maailmanlopun merkit ja Kalle Veirton The Next Onen. Tiia puolestaan on myös lukenut The Next Onen ja lisäksi David Benedictusin Paluu puolen hehtaarin puistoon ja  Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin, josta tulossa oma postauksensa.

Tämä viikko onkin sitten lukemisten suhteen mennyt aika huonosti, molemmilla taitaa vähän kolkutella lukublokki. Ollaan oltu jo useampi päivä lukematta ollenkaan, mutta ei olla otettu mitään stressiä asiasta. Tiialla lukujumi tuli siitä, että luki päivän sisään lastenkirjan ja kaksi nuortenkirjaa, sitten koitti siihen perään lukea jotain muuta, koska alkoi jo töks-töks-tökkimään. Tommi suositteli lukemaansa Yuri Herreran Kartellin trubaduuria, johon Tiialla meinasi heti mennä hermo, sen omatessa erittäin tarinamaista kerrontaa. Kirja ei kuitenkaan lentänyt seinään, mutta sitä myöden pari päivää nyt himmailtu lukemisen suhteen. Pari blogitekstiäkin on ollut työn alla, mutta ilmeisesti lukujumi on osaltaan edistänyt myös kirjoitusjumia.

Kalle Veirton The Next One kertoo yhdeksäsluokkalaisesta Pasi Rannasta, joka alkaa koulutyönään kirjoittamaan katkoaika.com-nimiselle jääkiekkopalstalle, sekä opettelemaan radioselostusta. Kirja oli erittäin nopealukuinen, ja taittuikin yhdeltä istumalta. Tapahtumat etenivät erittäin nopeasti ja kaikkiin ongelmiin löytyi heti ratkaisu. Aihepiirinsä puolesta kirja oli viihdytti Tommia, koska hänkin kirjoittaa paljon viestejä Jatkoajan keskustelupalstalle. Tommin mielestä parasta antia kirjassa olikin juuri nuo Katkoajan keskustelupalstalle kirjoitetut viestit joista osa oli kuin suoraan esikuvansa keskustelupalstalta lainattuja. Tiiaa aihepiiri ei niin kiehtonut ja lukukokemus jäi hyvin pintapuoliseksi raapaisuksi. Kirja oli kuitenkin niin lyhyt, että Tiia ahmi sen kerralla ja päätti sitten unohtaa koko kirjan. 👿

Karisto 2016
145s.
Kirjastolaina

Yuri Herreran Maailmanlopun merkit puolestaan kertoo meksikolaisesta nuoresta naisesta, joka salamatkustaa rajan yli Yhdysvaltoihin tarkoituksenaan etsiä veljensä. Matkalle mahtuu mukaan selkkauksia rajavartijoiden, salakuljettajien ja rikollispomojen kanssa.

Kirja oli samankaltainen kuin aiemmin arvostelemani Kartelin trubaduuri. Vaikka Maailmanlopun merkit olikin aihepiirinsä puolesta hyvinkin erilainen kuin kirjailijan esikoisteos, Herreran "satumainen" kirjoitustyyli teki lukukokemuksesta hyvin samanoloisen. Tämänkään lukemiseen ei kahta lukukertaa kauemmin vierähtänyt aikaa. Mukava pieni välipala, joskin hieman heikompi kuin edeltäjänsä.

Sammakko 2016
115s.
Kirjastolaina

Sara Shepardin Virheetön on suositun Valehtelevat viettelijät -kirjasarjan toinen osa. Aloitin kirjasarjaa lukemaan, koska olemme Tiian kanssa totaalisen koukussa kirjojen pohjalta tehtyyn samannimiseen tv-sarjaan, josta olemme katsoneet kaikki suomeksi julkaistut tuotantokaudet.

Aloitin itse asiassa tämän kirjan lukemisen jo kesällä, mutta jostain syystä silloin motivaatio lopahti. Nyt kirja tuli kuitenkin ahmittua pikavauhdilla loppuun, ja lisää tulee varmasti luettua piankin. Siinä missä ensimmäinen kirja oli hyvinkin tylsä, koska tapahtumat olivat käytännössä täysin samat kuin tv-sarjan parissa ensimmäisessä jaksossa, tämän toisen kirjan kanssa ei ollut samaa ongelmaa.

Tapahtumat alkavat tässä toisessa kirjassa mennä todella rankasti eri suuntaan kuin tv-sarjassa, joten ensimmäisen kirjan ennalta-arvattavuus loistaa poissaolollaan. Tapahtumat etenevät todella nopeasti ja uusia juonenkäänteistä syntyy kokoajan A:n piinatessa tyttöjä, heidän yrittäessään selvittää hänen henkilöllisyyttään. Neljä eri päähenkilöä joiden jokaisen oma henkilökohtainen tarina etenee omissa kappaleissaan pitää mielenkiinnon jatkuvasti yllä.

Gummerus 2012
305s.
Oma ostos

Syyskuun kooste

Päätimme alkaa tekemään kuukausittain koostepostauksen jokaisesta kuusta, ainakin jos on jotain kirjoja, joista ei ole tehty erillistä postausta. Syyskuussa Tiia luki 14 kirjaa ja Tommi 5. Kirjoista 7 oli uutuuksia ja 8 vanhempia teoksia. Suomalaisia 5 ja käännöskirjallisuutta 10. Luimme 3 kirjaa yhdessä. Naiskirjailijoilta 7 ja mieskirjailijoilta 9.

Postauksesta tulikin hieman pidempi, kuin alunperin ajateltiin, joten sieltä voi jokainen poimia sitten mitä itse haluaakaan lukea.

Syyskuu oli kirjakuukautena oikein hyvä, kirjoja tuli luettua ihan kiitettävä määrä, vaikka muutakin puuhaa on tässä kuussa ollut.

Tiian kirjat:

Stephen King: Tervetuloa Joylandiin 288s. Tammi 2015. E-kirja.
Kesällä 1973 Devin Jones, 21-vuotias nuori mies pääsee kesätöihin Joylandiin ja lähtee kesälomaksi North-Carolinaan. Taakse jää ex-tyttöystävä Wendy Keegan ja sydän jää surkuttelemaan petollisen Wendyn perään.
Kirja ei ole kauhua, vaan pikemminkin nuoren miehen kasvutarina. Pieniä jännityselementtejä kirjassa on ja ratkeaahan siinä rikoskin. Ihan mukava ja nopea lukupaketti. Kun tartuin kirjaan odotin kauhua, mutta pian päädyinkin googlettelemaan ja selvisikin, ettei kirja sitä olekaan. Ei se silti ollut pettymys, vaan Tervetuloa Joylandiin on ihan pätevä kasvutarina ja mukana on kyllä pieni annos yliluonnollisuutta.
Kirjan tarina ei varsinaisesti ole mitään uutta, mutta se on kuitenkin viehättävä ja itselläni kutkutti ihan vatsanpohjassa, kun seurasin Devinin ja Annie Rossin välien lähentymistä. Rauhallinen tarina veti mukaansa ja aionkin palata lukemaan Kingin tuotantoa enemmän, olen lukenut vain tämän ja muutaman Kingin varhaistuotannon kirjan joitakin vuosia sitten.

Veikko Huovinen: Rasvamaksa 142s. WSOY 1973. E-kirja.
Hetken olen jo halunnut lukea jonkun Veikko Huovisen kirjan ja päädyin tähän, koska kyseessä on novellikokoelma ja pidän novelleista (useimmiten). Lisätään tähän vielä satiiri, niin ei tarvinnut kauaa miettiä, tartunko tähän vai en.
Kirjassa selkeästi piikitellään aikansa poliittista tilannetta, mutta joissakin novelleissa ei ole poliittista näkökantaa ja aiheina on mm. ihmissyönti, kulkutaudit. Lukukokemus oli kepeä, nopea ja positiivinen. Huovisenkin kohdalla totean, että hänen tuotantoonsa aion perehtyä paremmin.

Sara Shepard: Uskomaton (Valehtelevat viettelijät #4) 350s. Gummerus 2013. Oma hylly.
Valehtelevat viettelijät-sarjan neljäs osa. Kyseessä on nuortenkirjasarja, joka on poikinut myös Pretty Little Liars-televisiosarjan. Sarjassa on pääosissa neljä teini-ikäistä noin 16-vuotiasta tyttöä, joiden yhteinen paras ystävä Alison on kadonnut. Tytöt alkavat saamaan outoja viestejä lähettäjältä, joka käyttää nimimerkkinään vain kirjainta A. Ohjelmassa ja kirjoissa on pitkälti sama idea, mutta juoni on jokseenkin erilainen. Ensimmäinen kirja Kaivattu ei vielä ihan onnistunut vakuuttamaan, pitkälti sen takia, että siirryin sarjan katsomisesta kirjojen pariin ja ensimmäisessä kirjassa on vielä pitkälti samat tapahtumat kuin tv-sarjassakin. Toinen osa, Virheetön ja kolmas osa Täydellinen taas nostivat kiinnostukseni tätä kirjasarjaa kohtaan. Olen viihtynyt sen parissa nyt neljän kirjan ajan ja lisääkin tulee luettua, koska hyllyyn on jo keritty haalia lisää.

Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki 141s. WSOY 2012 (1. painos 1985) E-kirja
Innostuin kovasti luettuani Täysien sivujen nautinto - blogista Maiskun mielipiteen Rosa Liksomin vuonna 1985 julkaistusta esikoisteoksesta, joka on paketti novelleja. Kiitos vielä Maiskulle bloggauksesta, joka johti siihen tämän kirjan hankintaan. Yhden yön pysäkki on voittanut J.H. Erkon palkinnon vuonna 1985, näinollen vuoden paras esikoisteos.
Novellit ovat rajuja ja roiseja. Alkuun tapahtumapaikkana on Helsinki, Stadi. Millon sekoillaan, milloin joku lykkii sua kun oot ite jo ihan taju kankaalla. Novelleissa pyörähdetään Moskovassakin ja viimeiset novellit sijoittuvat Lappiin.
Pidin ensimmäisistä novelleista todella paljon ja olin jo aivan innoissani, mutta kirjaa lukiessa eteenpäin tunne latistui. Kun siirryttiin kertomuksiin Lapista, tuntui kuin olisi lukenut eri kirjaa. Tunnelma oli täysin erilainen ja tietysti murre myös. Olisin toivonut kirjan jatkuvan samanlaisena, mutta olisihan se varmaan ollutkin aika suppea sisällöltään jos kaikki novellit olisi ollut Stadilaisten nuorten sekoiluja milloin liimaa hönkien, milloin viinaa pää täyteen vetäen. Olen iloinen, että kirja tuli luettua, vaikka loppupään novellit eivät miellyttäneetkään.
Ilahdutti miten kieli toimi nykypäivänäkin parikymppiselle tosi hyvin. Stadin slangi virkisti. Eläinrakkaille varoitus tästä kirjasta.

Yhteiset kirjat:

Tove Jansson: Muumit - Parhaat sarjakuvat väreissä 120s. WSOY 2016 (kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta)

Sarjakuvakirja pitää sisällään kolme Tove Janssonin piirtämää sarjakuvaa, jotka on nyt julkaistu väreissä. Kukin sarjakuvista on aiemmin julkaistu Muumipeikko -albumeissa.

Kolmen sarjakuvan aikana on luvassa satiirista ja vauhdikasta seikkailua. Kertomuksessa Yksinäinen saari muumit tutustuvat esi-isiinsä ja merirosvoihin. Muumit myös päätyvät valvomaan Vaarallisen talven ja tapaavat voitontahtoisen urheiluintoilijan herra Virkkusen. Talonrakennuksessa taas nimensä mukaisesti rakennetaan talo. Muumipeikolla menee vähän joka asia hutiin, mutta hän saa lopulta talon kuitenkin pystyyn kovin mielenkiintoisen näköisenä.

Sarjakuvat olivat viihdyttäviä sisältäen erittäin onnistunutta satiiria. Erityisesti kaksi ensimmäistä tarinaa hauskuuttivat vitseillään. Sarjakuvien huumori oli sellaista, että se sopi erittäin hyvin myös aikuiselle lukijalle. Itse asiassa tarinat toimivat varmaankin jopa paremmin aikuisille kuin lapsille.

Lisäksi Tommi aloitti Riku Korhosen Emme enää usko pahaan 392s. WSOY 2016 (kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta), joka ei kuitenkaan edistynyt, ainakaan vielä, sataa sivua pidemmälle. Korhosen kirjoitustyyli oli tökkivää, eikä tarinasta saanut kunnollista otetta missään vaiheessa. Jossain vaiheessa täytyy yrittää jatkaa kirja loppuun, mutta jos tyyli pysyy samanlaisena ympäripyöreänä jaaritteluna ja ajassa hypitään miten sattuu, tulee loppu olemaan tuskaista luettavaa.

Lokakuussa tulossa mm.

Kullervon tarina 

Tiia & Tommi