Into 2011
295s.
Oma ostos
Laura Gustafssonin esikoisromaanin nimi
on lievästi ilmaisten provosoiva ja niin on kirjan sisältökin.
Ilmestymisvuotenaan Finlandia-ehdokkaana olleessa kirjassa riittää
vauhtia ja kirosanoja. Erikoinen nimi lisää ennakkokäsityksiä
kirjasta, tyrmäten ne kuitenkin vääriksi. Kirja pureutuu tähän
päivään, väkivaltaan – pääasiassa naisia kohtaan. Kirjasta
näkyy selkeästi myös eläinten oikeuksien ajaminen.
Henkilöhahmoina kirjassa pyörii
mielenkiintoisia henkilöitä rakkauden jumalattaresta Afroditesta
lähtien. Muita jumalhahmoja kirjassa on Ares, Adonis, Odysseus...
Mukana on myös tavallisia kuolevaisia, suomalaiset prostituoidut
Milla ja Kalla. Rönsyilevän henkilökaartin lisäksi myös
tapahtumapaikkoja on useampia, Helsinki, Kreikka, Kuolema ja
Patriarkaatti.
Afroditen mies Ares surmaa jumalattaren
uuden rakastajan Adoniksen, jonka Afrodite päättää pelastaa. Hän
aikoo hakea Adoniksen takaisin Haadesta, mutta päätyy kuitenkin
synkeään Helsinkiin ja törmää Millaan sekä Kallaan. Molemmat
ovat hiljattain ryhtyneet myymään itseään. Afrodite puolustaa
seksityöläisten asemaa yhteiskunnassa ja ystävystyy naisiin.
Juonenkäänteitä kirjassa riittää niiden mennessä ristiin
rastiin ja haarautuen miljooniin suuntiin.
Kirjan dialogi on toimivaa ja pidän
muutenkin kielenkäytöstä, sen ollessa hyvin rönsyilevää. Se
pukee kirjan kiinnostavaan muotoon. Huorasatu on groteski,
rikkonainen, todella kovaa yliampuva feministinen tarina, joka vetää
puoleensa provosoimalla ja parodisoimalla. Omaperäinen Huorasatu on
kuitenkin pienen tiivistyksen kaipuussa ja vahvasti feministinen
tarina viihdytti aikansa, muttei jäänyt läheiseksi. Ehkä kirjan aiheita on ruodittu makuuni jo liikaa, naisten ulkonäköpaineista lähtien, Gustafsson onneksi tekee sen kuitenkin omalla erikoisella tyylillään.
Ihailen Gustafssonin taidokasta kerrontaa, mutta kirja on makuuni liian feminististä paasausta. Kovin kivasti ei kyllä kohdella miehiäkään, raiskaajalta revitään silmät päästä. En vain koe, että kirja olisi tarjonnut mulle mitään uutta näkökulmaa tällä paasauksellaan, vaikka se varmaankin on ollut yksi kirjan tarkoituksista. Nyt se vain kuulosti turhautuneen feministin kärkkäiltä mielipiteiltä, miehet on sikoja jne. Yksi kirjan teema on, että Gustafsson kokee feminismin ongelmaksi naiset, joka eivät tue toisia naisia, aihe tuntuu olevan läheinen Gustafssonille, tämän haastattelun perusteella. Kirjassa näille naisille on varattu Helvetistä oma paikka, jossa pääsevät kuuntelemaan seksivitsejä, keittämään kahvia ja haistelemaan pieruja.
Naisena alkaa nykypäivänä olemaan jo
huono asia muiden silmissä jos ei myönnä olevansa feministi ja aja kaikkien naisten asemaa. Lauran mielipide feminismin ongelmista taitaa kolahtaa itseeni. En näe pitäväni kenenkään puolia sukupuolen perusteella,
vaan tekojen. Siinä tapauksessa olen siis mielelläni feminismin ongelma.
Jos en syvällisemmin mieti kirjaa, se
on räävitön, vauhdikas ja suhteellisen positiivinen lukukokemus.
Tiia