Bukowskista

Charles Bukowski, tuo renttu, alkoholisti, rosoinen kirjoittaja. Runot, romaanit, novellit. Vaikea päättää miehen vahvinta aluetta. Romaanit kuvaavat Bukowskin alter-egon Henry Chinaskin elämää (lukuunottamatta Pulpia), novellit taas asioista laidasta laitaan. Välillä (vähän liian usein) ollaan laukkaradalla, joka oli Bukowskin harrastus. Vedonlyönti. Kuvaukset hevosurheilun saralla menevät yleensä yli hilseen. En ymmärrä. Usein ryypätään, välillä nussitaan. Välillä rakastetaan.

Teksti saattaa ulkoisesti vaikuttaa huolittelemattomalta, mutta vaatii kuitenkin ajatustyötä ja se on syy miksi Bukowskista pidän. Pelkistetyt koruttomat lauseet, elämän nurja puoli. Lohduttomat ihmiskohtalot.

Bukowskin naiskuva ei liene saaneen kehuja, mutta toisaalta kirjoissa seikkailevat miehet eivät esittäydy sen parempina ihmisinä, kuin naisetkaan. Bukowski ei liioin tunnu pitävän kenestäkään, mutta se on vain pintaa, uskoisin. Bukowskin kirjoista ei löydy sankareita naisista eikä miehistä. ”Hieman” syrjäytyneitä ja vinoutuneita persoonia taas senkin edestä.

“Do you hate people?”
“I don't hate them...I just feel better when they're not around.” 

Bukowskin novelleissa ja romaaneissa vahvana esiin nouseva rujous saattaa tuntua tykitykseltä, mutta hänen (myöhäisemmistä) runoistaan voi löytää pehmeyttä vastapainoksi.

Runoissa Bukowski ei ole mulle vielä niin tuttu. Olen lukenut kaksi runokokoelmaa, Eläkeläinen Kaliforniassa ja Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten, jotka eroavat tyyliltään toisistaan aika paljon. Eläkeläinen Kaliforniassa pitää sisällään myöhäisempiä runoja joissa käsitellään menneitä rietasteluja, runoutta, kirjoittamista, taidetta, elämää ylipäänsä. Lukeminen on kevyttä, mutta ajatuksia herättävää. Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten taas on tekstiä, johon pitää keskittyä ymmärtääkseen todella, sitä ei pidä ahmia kerralla, vain vähän kerrallaan. Pureskellen ja pohtien. En lukenut sitä ehkä otollisimpaan aikaan, joten otan uusintaluettavaksi sen jossain vaiheessa.

Jokaisessa lukemassani Bukowskin kirjassa on ollut täydellisiä lauseita, täydellisiä juuri sellaisenaan. Harmittaa, etten ole poiminut niitä ylös. Kun joskus uudelleenluen Bukon kirjoja, poimin ne ylös – paperi vain saattaa loppua kesken. Kirja kirjalta opin ymmärtämään Bukoa – ja jopa maailmaa paremmin. Mielestäni Bukowski oli nero, hän eli sitä elämää, josta kirjoitti. Sen pystyy näkemään tekstistä. Hän eli sitä oikeasti. En väitä jokaisen lauseen olleen totta, mutta pääpiirteittäin. Bukowskilla on oma, rehellinen äänensä.

Ymmärrän etteivät kaikki Bukowskista pidä, eikä tarvitsekaan. Aihepiireiltään Bukowskin tekstit voivat olla aika raffia luettavaa. En mäkään pidä kaikista kirjoista tai kirjailijoista. Bukowskin kirjoista olen pitänyt kaikista, jotka olen lukenut. Joistain enemmän, joistain vähemmän.

Bukowski todistaa, ettei kirja onnistuakseen tarvitse millilleen hiottua tekstiä.

Luemme parhaillaan yhdessä iltasatuna Bukowskin Kirottujen nautinnot -kirjaa, joka pitää sisällään postuumisti julkaistuja runoja sekä novelleja. Miten hyviä hetkiä olemmekaan kokeneet kirjan parissa. Kirjasta välittyy Bukowskin lähentyvä kuolema ja se miten mies siihen suhtautuu. Bukowskin tekstistä huokuu levollisuus, vanhan miehen eletty elämä. Teksti soljuu näppärästi eteenpäin, kuten aina. Se sama levollisuus on mukana kuin Eläkeläinen Kaliforniassa runoteoksenkin kohdalla. 

Alussa rakastuin Bukowskin raakaan rehellisyyteen, pelkistettyyn tekstiin. Hänen myöhäisempiä tekstejään luettuani rakastuin vielä enemmän, siihen vanhaan viisaaseen likaiseen mieheen. Siihen levollisuuteen, tapaan nähdä maailma siedettävänä viimeisinä vuosinaan.

Bukowskin romaaneista hahmottaa hienosti miehen elämän kulun. Lapsuudesta kertova Siinä sivussa on vielä lukematta, mutta Pystyssä kaiken aikaa valottaa nuoren Bukowskin elämää töitä etsien, ryypäten ja pyörien epämääräisten naisten kanssa. Satunnaiset hanttihommat kuitenkin vaihtuvat pidempiaikaiseen pestiin Postitoimistossa, jossa mies viihtyy töissä peräti 12 vuotta. Sen jälkeen Bukowski viettää kaiketi railakkaimmat vuotensa ja Naisia löytyy joka sormelle. Eräs niistä valikoituu peräti vaimoksi. Bukowski tekee syrjähyppynsä elokuvamaailmaan, Hollywoodiin. Tähän aikaan pystyy jo aistimaan seesteytynyttä elämää. Radikaali ero edelliseen kirjaan, tiukasti parisuhteessa elävä Bukowski elokuvamaailmassa käsikirjoittajana. No, ainakin pullo on kourassa joka kirjassa. Siinä oli alter-egon Chinaskin tarina. Seuraava ja viimeinen romaani Pulp sijoittuu aivan erilaisiin kuvioihin ja maisemiin.

Joku päivä luen Chinaski-kirjat kronologisessa järjestyksessä. Ehkä saan taas jotain uutta elämääni. Yllättävää ei liene, että pian ilmestyvä Rakkaus on koira helvetistä -runoteos on hankintalistalla.

”Ja jos joku siellä jossain on tarpeeksi hullu halutakseen kirjailijaksi, niin anna mennä vaan, sylkäise aurinkoa silmään, hakkaa näppäimiä, se on parasta hulluutta.”

Tuossa hyvä vinkki Bukowskilta teoksesta Kirottujen nautinnot. 

Thank you, Bukowski.

Charles Bukowski: Eläkeläinen Kaliforniasta

Ostimme tämän runoteoksen Helsingin kirjamessujen antikvariaattiosastolta 15 eurolla, hinta sai meidät pohtimaan ostetaanko. No, myyjämies puhui meiät ympäri, eikä vain voitu olla ostamatta. Onneksi ostettiin.

Eläkeläinen Kaliforniasta on toinen runoteos, jonka luen Bukowskilta. Aiemmin lukemani Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten (1969/Sammakko 1997) oli hyvin ajatustyötä vaativa, siihen ei voinut vain uppoutua ja antaa kirjan viedä. Ei ahmia kirjaa kerralla tai kahdella. Sen runot ovat ajalta jolloin Bukowski oli vielä postitoimistossa töissä yölajittelussa, sekä ryyppäsi ja rellesti vapaa-aikansa kokemuksia keräten.

Eläkeläinen Kaliforniasta taas pitää sisällään runoja vuosilta 1984-1990, joita on suomennettu kahdesta teoksesta. Bukowskin kirjoja lukiessa olen tottunut hyvin karuun maailmaan, mutta onneksi, onneksi olen saanut tutustua myös tähän pehmeämpään puoleen. Bukowski tuntuu viimeisinä vuosinaan muuttuneen kirjoittajana, mukavaa elämänasennetta on kertynyt mukaan, ja ehkä sellainen tietty vanhan miehen pilke silmäkulmaan.

En voi kieltää olevani Bukowski-fani, sillä olen. Olen lukenut Bukowskin romaaneja, novelleja ja runoja. En osaa sanoa, missä hän loistaa parhaiten. Tällä hetkellä tuntuu, että tässä. Nämä runot kuvaavat ihmisyyttä, runoutta, kirjallisuutta, menneitä rietasteluja, elämää ylipäänsä, taidetta ja yksinäisyyttä.

Tämän teoksen runot ovat helppolukuisia, kuin lukisi proosaa. Samoin kuin Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten, niin tämäkin teos herättää ajatuksia, mutta täysin eri tavalla. Tämän lukeminen on kevyttä ja siihen aivan uppoaa. Bukowskin tekstistä huokuu levollisuus.

PAKO

parasta oli
vetää verhot alas
tunkea rättejä
ovikelloon
laittaa puhelin
jääkaappiin
ja mennä petiin
kolmeksi tai neljäksi
päiväksi.

ja toiseksi parasta 
oli se
ettei 
kukaan koskaan
kaivannut minua.

Runot muodostavat hyvän jatkumon luoden ihanan rauhallisen ja seesteisen tunnelman, joka todella poikkeaa siitä millaisen tunnelman Bukowskin novellit luovat. (Varhaisen tuotannon novellit ovat usein tuntuneet aikamoiselta tykistykseltä). Ahmin tekstiä silmilläni ja koen sen tunteen, ettei ole kiire mihinkään. Ei ole kiire lukea, en mieti mitään ylimääräistä. Olen vain tässä, kirja kädessäni. Rauhoitun tähän hetkeen ja annan virran viedä. Luen tietyn runon uudelleen ja uudelleen.

Runot tuntuvat ajankohtaisilta, vaikka kirjoitusajasta on kolmisenkymmentä vuotta. Kuusi-seitsemänkymppisen miehen jutut parin vuosikymmenen takaa uppoavat näin hyvin 22-vuotiaaseen naisenalkuun, niin kai se on aika hyvin. Rakastuin uudelleen, vain eri tavalla, ehkä syvemmin. Pahoittelen, näkemykseni saattaa olla aika subjektiivinen, mutta haluan kuvailla omaa lukukokemustani. Runoista on vaikea kirjoittaa, koska niiden kokeminen on niin omakohtaista.

Kun sanoin runoteoksien post-alfa ja Moottorisahasäkeitä kohdalla palaavani niihin, palasinkin, mutta loppujen lopuksi, ne eivät jääneet mitenkään erityisen tärkeiksi, eivät jääneet yöpöytäkirjoiksi, tämä jäi. Ensimmäiseksi sellaiseksi. Kirjaksi jota selailen muuten vain.

Olen pitänyt kummastakin Bukowskilta lukemastani runokokoelmasta, eri tavoilla. Eläkeläinen Kaliforniasta jäi nyt kirkkaammaksi tähdeksi, vaikka aion uudelleenlukea ajatuksen ja ajan kanssa Päivät karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten, luultavasti ensi vuonna.

Oikeastaan mulla on työn alla isompi postaus Bukowskista, jonka tarkoitus oli alunperin pitää sisällään myös juttua tästä runokokoelmasta, mutta en yksinkertaisesti voinut olla kirjoittamatta tästä omaa postaustaan. Sen verran syvän jäljen kirja jätti. 

Ilmeisesti osa Bukowskin lukijoista ei ole pehmeämmästä otteesta pitäneet, se selviää muutamasta runosta.

HUOLESTUNEILLE:

jos menet naimisiin he luulevat sinun
olevan lopussa
ja jos sinulla ei ole naista he pitävät sinua
epätäydellisenä.

suuri osa lukijoistani haluaa minun
edelleen kirjoittavan sänkypuuhista
hullujen naisten ja katutyttöjen kanssa -
ja vankiloista ja sairaaloista tai
nälästä tai
rajusta oksentamisesta.

myönnän että tyytyväisyys
tuskin koskaan synnyttää
kuolematonta kirjallisuutta
mutta sitä ei tee toistokaan.

tiedoksi niille lukijoille
jotka luulevat minua tyytyväiseksi mieheksi -
juhlikaa: kärsimys muuttaa joskus muotoaan
muttei
lopu
keneltäkään.

ja tässä pätkä runosta KULTAA SILMISSÄ

matkan varrella päätin kirjoittaa runon: BMW:stä,
pankista, kultakortista,
ihan vaan ärsyttääkseni kriitikoita,
kirjailijoita, lukijoita

jotka pitivät enemmän vanhoista
runoistani, joisssa nukuin puistoissa
kylmissäni ja tein kuolemaa, dokasin
halpaa viiniä ja näin nälkää.

tämä runo on niille jotka luulevat että
ihminen voi olla luova ja nerokas
vain äärimmäisellä reunalla,
vaikka heillä itsellään ei ole
rohkeutta kokeilla sitä.

Suomentaja-kustantaja Seppo Lahtiselle erityiskiitos. Ilman Lahtista en luultavasti olisi ikinä tutustunut Bukowskiin.

Sammakko 2004
123s.
Oma ostos

Lisää tekstiä mun Bukowski-rakkaudesta on tulossa, pysy kuulolla siis jos kiinnostaa, miksi rakastuin Bukowskin tekstiin uudella tavalla. Lisäksi olemme lukeneet Tommin kanssa yhdessä Bukowskin Kirottujen nautinnot -kirjaa, joka pitää sisällään postuumisti julkaistuja myöhäisemmän ajan novelleja ja runoja. Tätä on siis luvassa lisää!

Joulu lähestyy. Joulukalenterin luukku 3

Charles Bukowski, Robert Crumb: Vitsit vähissä

Ensimmäinen novelli novellihaasteeseen. Ompulle vielä kiitos tämän haasteen järjestämisestä ja tietysti myös keskustelun avauksesta novellien suhteen. Tärkeä haaste. Tämä on ensimmäinen Bukowski, jonka blogiin esittelemme, vaikka teksteissä Buko onkin pariin otteeseen jo mainittu. 

FANZINE 1986

17s.

Oma ostos

Kyseessä on Charles Bukowskin ja Robert Crumbin yhteistyönä tehty kirjanen (ööm... lähinnä lehtinen, tai mikskä tätä nyt sanoisi? Läpyskä). Julkaistu Soundi-sarjan numerona 31. Crumb ja Bukowski ovat tehneet yhdessä toisenkin novellin, Bring me Your love, jota tosin ei ole suomennettu. Crumb on kuvittanut myös Bukowskin kuoleman jälkeen ilmestyneen Lounaalla -kirjan.

17 sivuinen novelli ei kovin pitkää aikaa vaadi tullakseen luetuksi – ja kuvituksen ansiosta tekstiä ei kovin montaa sivua edes ole. Kirjassa seurataan Manny Hymannia, koomikkoa, joka huvittaa lähinnä vain itseään. Novellin plussapuoliksi voinee lukea Crumbsin mahtavan ja yksityiskohtaisen kuvituksen, tykästyin siihen jo lukiessani Lounaalla -teoksen ja tätä Manny Hymannin keikkaa kuvaavaa novellia Crumbsin kuvat täydentävät täydellisesti. Parempaa kuvitusta tähän novelliin ei voisi saada. Ei ehkä Bukowskin parhaita novelleja, mutta lyhykäisyydessään ja kuvituksella kyllästettynä hetken viihdytyksen tuova.

Novellihaasteeseen luetut: 1

Seitsemännen taiteen tarinat-koostepostaus

Oksan hyllyltä -blogissa alkoi jo viime vuoden puolella lukuhaaste, jossa on tarkoituksena lukea elokuviin liittyviä kirjoja, tai katsotaan elokuvia, jotka perustuvat kirjaan tai toisinpäin. Haasteaika päättyy 5. lokakuuta ja vaikka nyt aika viime tingassa päätettiin ottaa tähän osaa, niin koitettiin nyt tähän mahdollisimman hyvin koostaa.

Kun on työpöytäkin siistitty, niin on mukava postauksia kirjoittaa.
Haasteessa on erilaisia kategorioita luetuille kirjoille, mutta meillä taitaa olla kirjoja vain näihin kohtiin:

Kirjat, joista on tehty elokuva 

Tähän meillä sopii useampikin kirja, tässä ensin ne joista on postaus jo.

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli, joka oli Tiialle tuttu jo lapsuudesta ja ei tuottanut pettymystä nytkään. Tästä ollaan joskus koitettu katsoa elokuvaakin yhdessä, mutta dubbaukset olivat niin karmeat ja tönköt, että katselukokemus piti lopettaa lyhyeen. 

Hunter S. Thompson: Rommipäiväkirja, johon Tiia ihastui kovasti ja aikookin lukea lisää Hunter S. Thompsonia, onneksi sitä löytyy jo hyllyssä odottamassa. Itseasiassa tätäkin ollaan elokuvana koitettu katsoa, mutta tylsyyden takia jäi kesken sekin. Taidetaan olla hieman huonoja katsomaan leffoja.

A.A.Milne: Nalle Puh, josta löytyy maininta Lastenkirja-postauksesta. Samaisesta postauksesta löytyy myös Michael Bondin Karhuherra Paddington, josta on parin vuoden sisään tehty myös elokuva. Postauksessa myös sivutaan paria Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä-kirjaa.

Emily Giffin: Rakkaus lainassa. Ei onnistunut säväyttämään. Kirja harvoin jää kesken, mutta tämä ei kyllä Tiialle maistunut ja lukeminen tuntui tyhjänpäiväiseltä puurtamiselta. Huomattiin jokunen kuukausi sitten, että elokuva olisi tullut telkkarista, vaan jäi kyllä väliin. 

Lisää chick-lit kirjoja joista on tehty elokuva, on myös tullut luettua, mm. Helen Fieldingin Bridget Jones: Elämäni sinkkuna ja Bridget Jones: Elämä jatkuu. Nämä olivatkin jo tuttua kauraa ja mukavan kepeätä viihdettä luettavaksi silloin tällöin. 

Chick-lit linjalla mennään myös Sophie Kinsellan Himoshoppaajan salaiset unelmat- kirjan kohdalla, joka myöskin Bridgetien tapaan kevyttä viihdettä. Elokuva ollaan katsottu yhdessä, joskin se taisi suuresti poiketa kirjasta. Suuretkin juonikuviot olivat aika erilaiset.

Tommi luki J.R.R. Tolkienin Hobitin kesällä ja piti lukemastaan. Kirjojen pohjalta tehdyn trilogian avaus tuli lauantai-iltana televisiosta ja katsoimme sen. Sunnuntaina olisi tullut toinen osa, mutta päätimme jatkaa trilogian katsomista toisella kertaa, vaikka ihan viihdyttävä kolme tuntinen telkkarin ääressä kuluikin. 

Tiia luki Charles Bukowskin Pystyssä kaiken aikaa, mutta se ei lukeutunut suosikkeihin Bukowskin kirjoista. Kirjasta on tehty Factotum-elokuva.

Muita kirjoja tähän sopivia kirjoja ollaan luettu mm. J.K.Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa, Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär, Christiane F.: Huumeasema Zoo, Tove Jansson: Muumiperhe Rivieralla (josta ollaan katsottu elokuvakin).

Kirjassa elokuvakansi 

Anthony Burgess: Kellopeli appelsiini

Tommin lukemana Jack Kerouac: Matkalla 

Fiktiiviset kirjat, joissa kuvataan elokuviin liittyvää toimintaa

Charles Bukowski: Hollywood, joka kertoo tyypilliseen tapaan Bukowskin alter egon Henry Chinaskin elämästä, tällä kertaa kertoen Baarikärpänen-elokuvan käsikirjoitusprosessista ja elokuvan kuvauksista. 

Pojat, lukekaa näitä!

Netissä on tänä vuonna pyörinyt #pojatkinlukee-kampanja, jonka avulla yritetään saada poikia lukemaan enemmän, sekä ylipäätään kiinnostumaan kirjallisuudesta. Kasasin tähän postaukseen kirjoja ja kirjailijoita, jotka ovat omalta osaltani olleet suuressa roolissa lukuharrastuksen aloittamisessa.

Charles Bukowski

Bukowski on ehdoton lempikirjailijani ja yksi suurimmista innoittajista lukemisinnostuksen syntyyn. Anarkistisen satiirin mestariksi tituuleerattu Bukowski on erittäin räävitöntä ja hauskaa luettavaa, joka sopii myös ensikertalaisille, sillä Bukowskin teksti on helppolukuista ja nopeaa, sekä sisältää paljon dialogeja.

Romaaneista kaikki lukuunottamatta kirjailijan viimeiseksi jäänyttä Pulp-dekkaria kertovat Henry Chinaskista, joka on Bukowskin alter ego. Chinaskin elämän täyttävät naiset, uhkapeli ja loputon ryyppääminen. Nuori Chinaski on myös kova tappelemaan.

Bukowskin romaanien kautta löysin itse kiinnostuksen myös novellien ja runojen lukemiseen, sillä romaanien lisäksi Bukowskilta on julkaistu useita novelli- ja runokoelmia, jotka ovat myös erittäin laadukkaita.

Elämänkerrat

Monet elämänkerrat ovat myös hyvin mielenkiintoista luettevaa, etenkin jos henkilö on elänyt normaalia vauhdikkaamman elämän. Yksi tälläisistä henkilöistä on Iceberg Slim, jonka elämänkerran olemme Tiian kanssa aiemmin arvostelleet

Toinen samaa aihepiiriä toisesta näkökulmasta sivuava kirja on Huumeasema Zoo, joka kertoo itäberliiniläisestä Christianesta joka jää heroiinikoukkuun 12-vuotiaana ja alkaa myymään itseään 13-vuotiaana. Kirja kertoo koruttomasti millaista on olla teini-ikäisenä huumeriippuvainen ja harjoittaa prostituutiota hankkiakseen rahaa huumeisiin.

Kirja ei ole minkäänlainen selviytymistarina, eikä Christiane ole kirjan kirjoitushetkellä päässyt eroon addiktiostaan. Kyse on siis hyvin erilaisesta elämäntarinasta kuin jossain vaiheessa monilla pakollisena koululukemisena ollut Kari Korhosen Kuolemankauppias, jossa Korhonen selvisi addiktiostaan rukoilemalla ja vaihtoi hetkessä huumeet Jeesukseen.

Kolmas suosittelemani elämänkerta on Augusten Burroughsin Juoksee saksien kanssa, jossa Burroughs kertoo todella erikoisesta lapsuudestaan.

Toistuvista psykooseista kärsivä äiti antaa poikansa, tämän ollessa 12-vuotias, psykiatrinsa perheelle kasvatettavaksi. Psykiatri perheineen paljastuu erittäin omituisiksi ja naapurissakin asuu pedofiili. Kirjassa  Augusten mm. pääsee todistamaan äitinsä seksiaktia mennessään kotiin, psykiatrin perheenjäsenet kyselevät Jumalalta asioita ja vastaukset he saavat laittamalla sattumanvaraisesti sormensa jonkin Raamatussa olevan sanan päälle ja toimivat pitkälti sen mukaan. Psykiatri itse on jokseenkin vinoutunut ja hänen vastaanotoltaan jaellaan lääkkeitäkin kovin heppoisesti.

Uskomattomalta kuulostavaa tarinaa on puitu jopa oikeudessa asti, sillä kasvattiperhe haastoi Burroughsin kirjan takia oikeuteen. Myös Burroughsin äiti on laittanut oman lusikkansa soppaan kirjoittamalla kirjaksi omat näkemyksensä tapahtumista.

Fantasia

Moni vierastaa fantasiakirjojen lukemista, sillä ne mielletään usein paksuiksi tiiliskiviksi, joita ei jaksa kahlata loppuun. Joidenkin kirjojen kohdalla näin onkin, mutta monien kirjojen kohdalla kyseessä on pelkkä myytti.

Esimerkiksi J.R.R. Tolkienin Hobitti on vain noin kolmesataasivuinen ja etenee tapahtumiltaan paljon nopeammin kuin kirjasta tehty elokuvatrilogia.

Tommi