Tapaus Atopica ja kissojen väliset suhteet

Eilisen eläimelliseen ohjelmistoon kuului sekä metsäretki Caron ja mummin kanssa että kissakuvausoperaatio, kamera kun oli kerännyt pölyä jo aivan liian pitkään kuvausmotivaation puutteesta johtuen. Tässä samalla on muuten hyvä käydä läpi sekalaisia kissakuulumisia viime ajoilta eli monta kärpästä yhdellä iskulla ja silleen. :)

Otetaanko ensin tapaus Sinni ja Atopica-lääkitys? No otetaan. Tuo hihityttävän paljon jonkin metallibändin nimeltä kuulostava liuosmainen lääke on ollut käytössämme nyt noin kuukauden ajan ja voin kuulkaas sanoa, että kyllä on säätöä sen kanssa piisannut! 

Ensimmäiset harmaat hiukset aiheutuivat annostelusta, sillä Atopican paketin mukana tulleen ruiskun kylkeen painettu annosteluohje oli merkitty kilojen mukaan, kun taasen lääkärin määräyksessä annostelu kerrottiin millilitroina. No siinä sitten soiteltiin taas eläinlääkäriasemalle, josta neuvottiin hakemaan uusi millilitramerkitty ruisku joko heiltä tai apteekista. Vaan haepa se ruisku nyt lääkäriasemalta, jossa ei ole lainkaan vastaanottotiskiä ja äänistä päätellen joku leikkaustyyppinen operaatio menossa. Ei oikein kehdannut häiritä koputtelemalla, kun ei tiennyt olisiko siitä suurtakin haittaa (jälkikäteen sain selville, että olisi saanut koputtaa, mutta myöhäistähän se silloin jo oli. :p). 

20 minuutin turhan odottelun jälkeen otettiin uusi suunta kohti apteekkia, josta löytyi tasan YKSI millilitraruisku ja sekin vasta hirmuisen kaappien kaivelun jälkeen. Kyllä voi olla yhden ruiskun saaminen tiukassa. :D Ja tiukkaa oli myös uuden ruiskun käyttö, se nimittäin oli hippusen isompikärkinen kuin paketin mukana tullut kiloasteikkoinen kollegansa. Väärää kokoa oikealla mittataulukolla, siis. Aaaargh! Ähisten se kuitenkin lääkepulloon sujahti ja sitä nyt ollaan käytetty.

Onko Atopica auttanut kutinaan? Sen kun tietäis. Siinä missä tabletit sujahtavat Sinnin kurkkuun ilman ongelmaa, on liuoslääke aivan toinen juttu. Ihan sama mitä ohjeita ollaan noudatettu, niin ei on ei, kun Sinni niin sanoo. Katti on ehta mestari kieltäytymään nielemästä liuosta ja ensimmäiset kolmisen viikkoa suurin osa nielun suuntaan ruiskutetusta lääkkeestä valui lähinnä kissaa lääkitsevien vaatteille ja sormille sekä aika pitkälti myös lattialle. Siihen toki lisäksi vielä jäätävä määrä kuplivaa kuolaa, nam! Nyt ehkä noin viimeisimmän viikon ajan lääke on alkanut päätyä isoilta osin sinne tarkoitettuun kohteeseensa eli kissan kurkkuun. Sinni on suostuvaisempi nielemään liuoksen - todennut kai, ettei tässä vaihtoehtojakaan ole, haha! - ja emäntä osaavaisempi sen ruiskunsa sijoittelun kanssa. 

On hyvin vaikea sanoa missä määrin lääke on auttanut tai jättänyt auttamatta, annostelu kun on ollut vähän mitä sun sattuu. Sellainen fiilispohjainen tuntuma tässä on, että on tuosta jotain apua ollut. Turkkia on nuoltu lyhyemmäksi ja takajalassa on yksi pienehkö paljaaksi nuoltu kohta, mutta arpia ei näy sen enempää kuin kutinasta nytkähtelevää selkänahkaa ja yhtäkkisiä turkinnypytyspuuskia. Jatkamme tilanteen seurailua ja lääkkeen antamista toivoen, että annostelupuoli vakiintuu oikeanlaiseksi ja näemme totuuden lääkkeen tehokkuudesta - tai tehottomuudesta.

Dalton, puoltatoista viikkoa vajaat puolivuotinen, taasen kasvaa kohisten. Muutama viikko takaperin se painoi jo 3,1 kiloa ja nykyisellään varmasti jo lähemmäs 3,5 kg. Punnitsisin tyypin vaikka heti, vaan kun poju on tätä kirjoitellessani hepulin jälkeisillä torkuilla, niin ei kehtaa suotta häiritä ja ottaa riskiä, että kohta taas kiipeillään pitkin seiniä ja ropelletaan jonkin tuhat kertaa kielletyn pahanteon merkeissä. ;) Kyllä meinaan riittää intoa ja rasavilliä tuossa penikassa! Sana kuuluu erittäin valikoivasti, mutta onneksi vesisuihkepullo on keksitty. Sitä ei tarvitse monestikaan enää kuin näyttää tai osoittaa, niin jo loppuu tassujen työntäminen tuikkukippoon, kukkaruukussa kävely, rehujen hamuilu ja keittiötasoilla kiipeily. Niin loppuu, viideksi minuutiksi, kunnes taas mennään. :D Ohuiden johtojen maistelu on suuuuureksi onneksemme jäänyt harrastuksista pois käytännössä kokonaan ja aivan itestään, joten kännyköiden ja muiden laitteiden latailu missä vain on jälleen turvallista.

Pussilakanoihin mystisesti ilmestyneistä rei'istä, uudehkon Xboxin kannessa komeilevista kynnenjäljistä, harvennetuista viherkasveista, kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ahtautumisesta, hepulin seurauksena haljenneesta tuikkukiposta ja auki kynsityistä lattialle unohtuneista roskapusseista huolimatta tuo ruskea olio on niin hillittömän rakastettava, että järki tässä lähtee. Se on niin erilainen kuin nuo rauhalliset vanh...keski-ikäisemme, ettei monesti voi kuin ihmetellä ovatko ne samaa eläinlajia ollenkaan. 

Samaa taitavat miettiä Sinni ja Pätkiskin. Molemmat vuoroin murisevat, vuoroin leikkivät pennun kanssa hippaa ja hillittömintä on, kun intoutuvat kaikki kolme hepuloimaan yhdessä. Erityisesti Pätkis on aivan filiksissään saadessaan saalistaa pentua ympäri kämppää, vaikkakin aika usein tilanne kääntyy päälaelleen ja se onkin Dalton, joka loikkaa hajareisin karmeaa sähinämouruaan päästelevän Pätkiksen selkään niskaa puremaan. Jos joskus onnistun tuollaisen hetken videolle saamaan, niin heti laitan teille nähtäväksi. :p Dalton ei todellakaan jää raisun Pätkiksen jalkoihin, vaikka sitä hieman alkuvaiheessa jännäsin. Poika on ihan yhtä tunteella mukana painimassa, joten Pätkis sai kiusakseen erittäin sitkeän ja tasavertaisen taistelukaverin. 

Myös Sinnillä ja Daltonilla on oma taistelurutiininsa. Tosi usein ruokaa odotellessaan Dalton kiipeää keittiön tuolille pöydän alle ja mätkii sieltä pöydän vieressä odottavaa Sinniä päähän. No Sinnihän mätkii mouruten takaisin ja sitä jatkuu useimmiten lähes siihen saakka, kunnes ruoka on valmiina tarjoiltavaksi. Jos Sinniä tuo oikeasti pännisi eikä yhtään hauskuuttaisi, ei se kyllä hakeutuisi päivästä toiseen samaan paikkaan turpasaunaa kerjäämään. Ihan se on selvästi harkittu tekosyy pieniin mähinöihin. ;) Huvittava rutiini tuokin.

No joo, olisikohan siinä taas tarpeeksi kuulumisia ja tekstiä yhteen postaukseen. Hups. Kivaa viikonloppua vaan kaikille! :)

Urpo-Pertti ulkoilee ja etsii

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on Carollakin. Yksi useimmin käytetyistä heti Caron, Ein ja Perkeleen jälkeen, on Urpo-Pertti. Älkääkä hyvät ihmiset kysykö miksi. Jotkut asiat vain ovat niin kuin ne ovat, eikä tule ihmisen niitä asioita sorkkiman. 

Etsijä ja etsittävä. :)

Urpo-Pertti kävi tänään kanssani metsäpiipahduksella ja leikittiin siellä samalla pientä aarteenetsintää. Niin, on unohtunut tyystin kertoa millaisen urotyön tuo kaveri vajaa kuukausi takaperin teki. Instagramissa muistin asiasta mainita, mutta täällä blogissa se unohtui. Kävi tosiaan niin, että erään perhelenkkimme yhteydessä isäntä hukkasi metsään toisen käsineistään ja ihan vitsillä päätettiin sitä muutaman päivän kuluttua etsiskellä, kun lähdettiin lenkille samaan paikkaan. Pahaksi onneksi siinä välissä oli satanut uutta lunta, joka hankaloitti etsintää: musta multainen maasto sen muutaman sentin paksuisen lumipeitteen alla näytti suorastaan piileskelevien käsineiden hautausmaalta. x) 

Noh, mukanamme oli parittomaksi jäänyt identtinen käsine, jota Caro sai haistella. Haistelun jälkeen käskin Caron sivulle ja huijasin poikaa 100-0 mukamas viskaamalla käsineen horisonttiin, vaikkei se koskaan kädestäni minnekään lentänytkään. Eihän tuo pöljä sitä tietenkään huomannut, katse kun keskittyi etsimään käsineen laskeutumispaikkaa. :D Sitten käskin innolla etsimään ja menikös siinä nyt lopulta se vajaa pari minuuttia, kun poika alkoi kiertää pientä kehää ja kas, sieltähän se käsine löytyi! Hyvä ettei tarvinnut leukaa maasta keräillä, kun tämä höntti kokeilu toimi ja onnistui. :p Tokihan me ollaan kotona sisällä leikitty kaikenlaista namin ja tuttujen lelujen etsintää, muttei koskaan ennen maastossa ja oikeasti hukassa olevaa esinettä etsien. Mutta niin vaan sai poika tutunhajuisen käsineen löydettyä ja isäntäväen niiiiiiin ylpeäksi! Tänään etsittiin vaihteeksi meikäläisen käsinettä ja löytyihän sekin, kahteen eri otteeseen, vaikkakaan ei yhtä nopeasti kuin ekalla kerralla, koska allekirjoittanut hieman sössi, mutta ei siitä sen enempää, kröhöm. Hauska ja hyödyllinen harrastus ja jälleen kerran yksi niistä, joita voi harrastella lempityyliimme, omaksi iloksi.

Ja sitten lisää noita kuvia tältä päivältä, kun kyytiä saivat hanskan lisäksi myös kepit ja jäätyneet lammikot.

PS. Eilen illalla nähtiin muuten ekaa kertaa tällaista toimintaa. Caro taisi viimein saada sen kauan kaipaamansa (kissa)kaverin. ;)

Pennun sosiaalistamista ja laumaan sopeutumista

Note to self: älä koskaan hommaa tummaa pentua pimeimpään vuodenaikaan, jos mielit saada pentuajoista hyvälaatuisia kuvia. 

Oikeasti, riemastuttavan hirveää on tämä kuvaamistouhu nyt, vaikka käytettävissä on ihan asiallinen salama ja kaikki. Tumma pentu, pimeys, kattovaloton olohuone ja musta sohva ovat sellainen yhdistelmä, että oksat pois. Huh ja puuh, mutta näillä mennään! Kuvalaatua suurempi huolenaihe on silti se, ettei tule astuttua tai istuttua täydellisesti varjoihin maastoutuvan pennun päälle, sillä ei tuota tyyppiä huomaa ei sitten millään, jos se asettautuu vasten tummaa taustaa kuten esim. nyt nukkuessaan vieressäni mustalla sohvalla. :p

Kärrynpyöräeläin. Joo, on siellä eläin, jossain!

Tänään ajattelin kirjoitella sosiaalistamisasioista. Olen vakaasti päättänyt, että Daltonista kasvaa rohkea ja avoin kissa, jonka voi ottaa matkaan mukaan minne vain ikinä keksii lähteä ja joka suhtautuu uusiin asioihin tyynenä. Lähtökohdat tavoitteen saavuttamiselle ovat enemmän kuin lupaavat, mutta toki tuota hienoa luonnetta on tuettava ja innostettava. Ollaan pyritty esittelemään Daltonille joka päivä jotain sellaisia uusia juttuja, joita se ei todennäköisesti ole ennen nähnyt ja kokenut ollenkaan tai on saanut vain yksittäisiä kokemuksia.

Tähän mennessä koettua (tai ainakin osa siitä):

Robotti-imuri

Meillä on pari Roomba-merkkistä robotti-imuria, jotka surruuttelevat pitkin Karvahelvetin lattioita lähes joka päivä. Hirveän kätevää taloudessa, jossa piisaa karvaa, muttei innokkaita siivoajia. :p Dalton tutustui robotteihin ensi kerran tänään ja piti niitä kutkuttavan kiinnostavina. Välillä se seuraili robotteja kauempaa, välillä kulki niiden perässä ja toisinaan pyrähti häntä pystyssä karkuun aivan kuin kesken hippaleikin. :p

Sauna

Eilen tutustuttiin saunaan iltasaunan yhteydessä. Dalton sai luonnollisesti ihan ite päättää tuleeko mukaan lauteille vai ei. Pitkän harkinnan jälkeen se tuli toviksi alimmalle jakkaralle ihmettelemään, mutta siitä korkeammalle ei ollut hinkua. Suurin osa saunomisajasta sujui kylppärin puolella.

Kynttilät

Meillä poltellaan kynttilöitä käytännössä joka ilta pimeähköinä vuodenaikoina. Dalton koki yhtenä iltana suurta tarvetta tuikkujen nuuskimiseen ja yllättävää kyllä, se liekki oli kuin olikin aika kuuma. Kolmet eri vierekkäin sijainneet tuikut se ehti yhden illan aikana nuuskia läpi ennen kuin uskoi, että hittolainen, ne on KAIKKI yhtä kuumia. :D Sen jälkeen ei olla tuikkuja nuuskittu. 

Auto

Autohan on tietysti tuttu jo eikä matkustaminen autossa tunnu aiheuttavan muita reaktioita kuin akuutin uneen vaipumisen. :p Rentoon matkantekoon kannustaen otimme Daltonin silti eilen mukaan, kun kävimme kaupassa ja käytimme Caron samalla kerralla metsässä heppapalloilemassa.

Metsä

Toiveissani on valjaissa ulkoileva Dalton, joten sopivien valjaiden löytymistä odotellessa kävimme jo kurkkaamassa, miltä meininki metsässä oikein vaikuttaa. Samalla pentu pääsi näkemään Caron luonnollisimmassa olomuodossaan: pallohulluna vapaana hilluen. ;) Reissumme ei ollut pituudella pilattu, koska ollaan isännän kanssa kumpainenkin kipeänä jo toista viikkoa, mutta tulipahan nyt näytettyä Daltonille hieman erilaisempaa maisemaa ja Carokin pääsi purkamaan patoutumiaan mieluisimmalla mahdollisella tavalla.

Uusi ruoka

Tarkoituksena on syöttää talouden kaikille kissoille samaa ruokaa, mutta vasta sitten, kun pentu on asettunut taloksi. Koska pentu on tottunut syömään lähinnä Royal Caninin Maine coon -ruokaa ja Latzia, saa se niitä täällä meilläkin näin alkuvaiheessa. Ollaan kuitenkin jo ujutettu sekaan pienet määrät Almo Naturen kanaa (märkäruoka) ja kuivaruokaahan kissat vetävät kilpaa ristiin, joten tarjolla on myös Almo Naturen kalkkunaraksuja. Kaikki tuntuu uppoavan samalla suurella ruokahalulla. :) Meillä on ollut tapana syöttää useita eri ruokia eli vähän sen mukaan mitä sattuu olemaan tarjouksessa tai mikä on joskus hyväksi todettu (joku viljaton/vähäviljainen ja lihapitoinen se yleensä on), joten Dalton saa jatkaa ruokavalionsa laajentamista sitä mukaa, kun uutta ruokaa taloon kannetaan. Oppiipahan olemaan nirsoilematta.

Sitten vielä pari sanaa laumaan sopeutumisesta. 

Ensimmäisenä tärkein juttu: Dalton ja Sinni nuuskivat tänään toisiaan eli nyt on sitten nuuskittu läpi kaikki Karvahelvetin tyypit! :) Tämä vaikein tapaus hoitui siten, että Daltonin ollessa sylissäni käppäiltiin katselemaan olohuoneen ikkunasta ja samaisen ikkunan äärellä olevassa kissatelineessä hengaili uteliaan oloinen Sinni. Astelin lähemmäs ja niin ne tyypit sitten kurottivat nuuskaisemaan toistensa neniä - ilman sähinöitä. :) 

Sinni on ollut tänään tosi leikkisällä ja hepuloivalla tuulella seurailtuaan sivusta Daltonin leikkejä, joten alkaapa vaan sekin viimein rentoutua oikein kunnolla. Vaikuttaa siltä, että Sinni ja Pätkis ovat saaneet ison osan vuosien varrella kadottamaansa aktiivisuutta takaisin, kun joukossa on pakkaa sekoittava, leikkisästi käyttäytyvä kakara, jota ei selvästikään ole mitään syytä pelätä. Välillä on edelleen sähistävä puolin ja toisin, mutta edistytty on taas yhdessäkin vuorokaudessa huimasti.

Viime yö vietettiin muuten niin, että seuraa kaipaillut Pätkis yöpyi kanssamme makkarissa Sinniltä ja Carolta suljetun portin takana. Dalton nukkui tuttuun tapaansa tyynyni vieressä tekokarvaisella koristetyynyllä, Pätkis taasen sängyn jalkopäässä myöskin itelleen tutussa paikassa. Sinni ei viihdy makkarissa öisin muutenkaan ja Caron oli hyvä pysyä poissa, jotta Dalton sai varmasti unirauhan.

Sellaista tällä kertaa! :)

Kakkaa ja kissakemiaa

Ilmoitusluontoinen Dalton-uutinen heti tähän alkuun: ensimmäinen kakka uudessa kodissa on tosiasia! 

Mitäh? Eikös tuo nyt ole aina se tärkein uutinen, joka pitää sosiaaliseen mediaan ilmoittaa, kun uusi vauva on kotiutunut? Ai ei vai? Noh, oli miten oli. Jouduimme odottamaan tuota jännittävää ekaa pentukakkaa lähes puolitoista vuorokautta kotiutumisen jälkeen, vaikka makkarissa - tuossa Daltonin turvahuoneessa - on oma vessa ja kaikki. Eka kakkahan ei toki tullut sinne omaan vessaan, vaan ilahduttavasti vain noin 10 minuuttia aiemmin Daltonin avustuksella vaihdetulle pussilakanalle. :D Eihän siinä voinut kuin nauraa tapahtuneelle ja vaihtaa jälleen uusi pussilakana. x) Tänään kakka osuikin sitten jo kissanvessaan, joskaan ei vieläkään omaan, vaan siihen alkuperäiseen, joka oli kipeästi pelletinvaihtoa vailla eli melkein pelkkää purua pullollaan. Tyypillistä. Pätkis auttoi sitten myöhemmin korjaamaan tapahtuneen vääryyden marssien kakalle pennun siistiin vessaan. ;)

Piti kertoilla myös kissojen välisestä kemiasta. Kuten aiemmin sanottua, Sinni oli ensimmäisenä iltana aivan toivottoman utelias ja innokas vakoilemaan Daltonia makkarin portin läpi. Kuitenkin heti tiistaina, kun Dalton alkoi tutustua muuhunkin asuntoon, iski Sinnille todellinen ahdistus. Enpä muista nähneeni sitä ikinä yhtä silmät lautasina ja täydellisen jähmettyneenä kuin Daltonin häärätessä lähimaastossa. Sinnin kissamaisen saalistajaluonteen ja arkuuden tuntien oli välttämätöntä vahtia, ettei se ykskaks syöksyisi Daltonin kimppuun aiheuttaen turhaa säikähdystä. Näin aikaisessa vaiheessa se voisi aiheuttaa enemmänkin hallaa jatkon kannalta tai niin ainakin kuvittelisin. Yhden kerran (tiistaina) Sinni sitten teki hyökkäyksensä, mutta isäntäpäs ehtikin napata sitä takajalasta kiinni ja yhteentörmäykseltä vältyttiin eikä kukaan osunut keneenkään saati jäänyt muistelemaan tapausta pahalla. 

Keskiviikko sujui jo huomattavasti vapautuneemmissa merkeissä ja Sinni alkoi selvästi rentoutua saatuaan katsella pennun touhuiluja omassa rauhassaan sivummalla omavalintaisessa paikassa. Dalton kävi aina välillä lähistöllä yrittämässä lähempää tutustumista, mutta vielä se haaveeksi jäi.

Pätkis otti Daltonin vastaan aivan toisella tavalla heti toisesta päivästä lähtien. Se on aina toiminut vieraiden eläinten kanssa samoin: jos vastapuoli on pelkästään päällekäyvä, Pätkis pelkää ja sähisee, mutta jos toinen kunnioittaa Pätkiksen koskemattomuutta tai jopa arastelee, lähtee Pätkis hyvin pian tutustumislinjalle. Meidän onneksemme Dalton ei ole mikään ylivilli kiusankappale, joten eipä mennyt aikaakaan, kun Pätkis alkoi seurailla pennun reittejä nuuskien kaikki paikat, joissa näki pennun hengailleen. Ja sittenhän siinä satuttiin aina välillä vähän turhan yllättäen nokikkain, mistä seurasi epävarmaa varoittelusähinää puolin ja toisin. Eihän sitä voi mitenkään myöntää, että toisen olemus kiinnostaa ja tutustuminenkin voisi tulla kuuloon lähiaikoina. Tänään tapahtui sitten se läpimurto, jota en todellakaan osannut odottaa näin pian: Dalton ja Pätkis kohtasivat portilla ja varovaisesti nuuskaisivat toistensa neniä. :p Ei sähinää, ei mitään. Mahtava homma! Illalla nähtiin jopa sekin, että sekä Dalton, Pätkis että Caro makoilivat kaikki samaan aikaan sängyllä kaikessa rauhassa. Kyllä ne vaan jaksavat välillä yllättää, nuo eläimet.

Caro jatkaa edelleen Daltonin vahtimista ja yrittäisi vähän väliä (eli koko hiivatin ajan...) kissan iholle tutustumaan, ellei ihminen käskisi hiiteen siitä härkkimästä. Joku tolkku nyt siinäkin, kuinka usein on soveliasta tunkea sitä nokkaansa toisen naamaan varsinkin, kun Dalton yleensä sähisee hiljaa pieneksi vinkiksi. :p Ketään tuo kissanpenikka ei tunnu silti pelkäävän, eli aina jos jotkut tilanteet ahdistavat, niistä toivutaan hyvin ja unohdetaan koko homma muutamassa minuutissa. Juuri samaa asennetta olen monesti Sinnille ja Pätkikselle toivonut, mutta eipä ole koulutus tulosta mainittavasti tuottanut. Liekö sitten jäänyt pentuaikojen sosiaalistus aivan vaiheeseen. Mene ja tiedä, kun ei olla niitä aikoja nähty.

Yhteenvetona viime päivistä: Daltonin sopeutuminen laumamme osaksi on sujunut huomattavasti odotettua nopeammin ja vaivattomammin. :) Suuri kiitos tästä kuuluu varmasti kasvattajalle, joka teki iiiison pohjatyön sosiaalistaakseen ja totuttaakseen Daltonin erilaisiin tyyppeihin, ääniin ja tapahtumiin. Ja varsinkin koiriin, sillä tungettelevaan Caroon tutustuessa ei varmasti ole haittaa, kun on kasvanut neljän koiran keskellä ja ymmärtää, että koirat nyt vaan ovat kaikin puolin vähän erilaisia kuin esim. ne omat kissasisarukset. :p