Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilöntä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säilöntä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. elokuuta 2016

Härkäpapujen tölkitys painekattilalla, Presto

Nuoret palot voi keitettynä syödä kokonaisina!
Kylmäpakattuna 25min 10lbs paine





Pavut kuuluvat niihin joita ei ilman etikkaa voi tölkittää, muuten kuin painekattilassa. Olen jo muutama vuosi sitten tilannut Ebaysta itselleni 21 litran Presto painekattilan. Ja rakastan sitä!! :D

Painekattilatölkitys on helppoa kunhan lukee ohjekirjan hyvin. 
Tässä perusohje pavuille. Muistakaa, että eri aineille on omat tölkitys ajat, ne tulee aina tarkistaa.





Tölkitin tällä kertaa kylmäpakkaus  (cold pack) menetelmällä.
Eli en kuumentanut tölkkejä tai vettä.
Painekattitölkityksessä ei ole pakko uunittaa tölkkejä, riittää että ne ovat tiskikoneessa hyvin pestyjä.

Pakkaa siis pavut tölkkeihin suht tiiviisti, jätä 2-3 senttiä vapaaksi.






Kaada tölkkeihin kylmää vettä. Vettä laitetaan kunnes pavut periaatteessa peittyisivät. Ne kelluvat joten se on vaikeaa, painele papuja alas ja arvioi veden määrä. Kovin nuukaa se ei ole, nestettä tulee pavuista kun ne kypsyvät tölkittäessä.

Käy sitten läpi purkit lastalla tai veitsellä, kierrä purin reunat ja painele papuja sievästi, tarkoitus on saada kaikki ilmakuplat pois.
Tämä on tärkeä vaihe.




Käytin noin 500g sillipurkeja, näihin laitoin mausteeksi 1tl suolaa ja väriä säilyttämään askorbiinihappoa puoli maustemitallista.
Askorbiinihappoa saa apteeista, se on C-vitamiinia.
Kumpikaan ei ole pakollinen.




Seuraavaksi, kastele liina etikassa ja pyyhi tölkin reunat puhtaaksi.
Tämäkin on tärkeää, tee se tarkasti.



Laita tölkkien kannet kiinni.
Käytä sormiotetta, tarkoitus ei ole vääntää kämmenellä tölkkejä liian tiukkaan.
Jos sormissa ei riitä voima ja tarvit kämmentä, kiristä kansi vain sen verran, että se on kiinni, ei enempää.
Kun paine nousee kattilassa, kannen välistä purkautuu ylimääräinen ilma pois, tämä ei onnistu, jos kansi on liian tiukassa.
Älä huoli, tölkki umpioituu siitä huolimatta :)

Valitse vain sellaiset kannet jotka sujahtavat hyvin kiinni, muuten umpioituminen ei välttämättä onnistu. Paras olisi jos kannet olisivat tölkin alkuperäisiä.




Sitten valmistellaan painekattila!
Tarkista kannen tiiviste, tarkista että kannessa oleva putki johon paino tulee, ei ole tukossa.




Tärkeää!!
Tarkista, että pohjalla on ritilä. Tölkkejä ei koskaan laiteta suoraan pohjalle.
Lisää pohjalle myös vesi ohjeiden mukaan.
Tässä kattilassa määrä on kolme litraa.

Tölkkien ei siis tarvitse olla veden alla. Mutta pohjalle on ehdottomasti laitettava ohjeiden mukainen vesimäärä, vedetön painekattila vääntyy pilalle.





Lado tölkit kattilaan, jos tulee kaksi kerrosta, olisi hyvä jos välissä olisi ritilä.
Jos ei ole niin lado ne limittäin.
Suosittelen tilaamaan kahdella ritilällä painekattilan.





Laita sitten kansi päälle ja levy täysille.
Odota kunnes vesi kiehuu kunnolla!
Tämän jäleen ota 10 minuuttia aikaa.

Tämäkin on erittäin tärkeä vaihe jota ei saa unohtaa.
Kattilaa tulee tuulettaa 10 minuuttia, kun vesi kiehuu niin kattilasta pakenee ylimääräinen ilma, tämä takaa tasaisemmat paineet tölkityksessä ja paineen vaihtelut pienenevät.

Kiehuta siis kansi tiiviisti kiinni 10 minuuttia tai kunnes höyry tulee putkesta selkeänä patsaana eikä purskutellen ja sylkien.
Jos tuuletus on onnistunut, niin varaventtiili nousee monesti ylös vaikka paino ei ole vielä paikallakaan. Kattilaan alkaa jo siis muodostua ylipainetta.
Kun tuuletus on tehty, nosta putkeen paino!
Nyt alkaa kattilaan muodostua paine.



Pavut tölkitetään 10lbs paineessa,
ohjeet paineesta vaihtelevat aineksien mukaan ja siitä tölkitätkö vuoristossa vai lähellä merenpintaa.
Asun lakeuksilla joten 10lbs riittää.

Kun kattilan paine alkaa lähestyä kymppiä, voit jo vähentää levyn tehoja.

Kun kattila on saavuttanut paineen aloita kellotus!!
5dl tölkki papuja, kylmäpakattuna, tarvii 25 minuuttia 10 lbs paineessa.

Säädä levyä siis pienemmälle, ettei paine turhaa nouse liikaa.
Tarkkaile jatkuvasti painemittaria, paine ei saa laskea alle 10. Liika ei niin haittaa.

Yleensä alussa joudut vähentämään levyn tehoja reilusti, koska se on ollut täysillä ja kohta taas lisäämään, koska purkkien sisältö on yhä kylmää ja kun purkit kuumenevat pitää tehioja taas laskea.

Eli kattilaa on jatkuvasti tarkkailtava!!!!!



Kun 25 minuuttia on kulunut, saamuta levy ja siirrä kattila pois levyltä.
ÄLÄ koske mihinkään, ennenkuin paine on itsestään laskenut!!!!!









Avaa kansi hyvin varovaisesti!!!! Kattila on kuuma todella kauan, lämpötila on tölkitysessä nimittäin 116-120 astetta.

VARO kuumaa höyryä!!!

Jos katsot tarkemmin kuvaa, huomaat että tölkien sisältö kiehuu yhä vaika paineet ovat laskeneet ja kansi nostettu pois.

Jos ei ole kiire, anna tölkien jäähtyä rauhassa ja kansien napsahdella paikalleen kattilassa.



Jos kannet ovat umpiossa vielä 24 tunnin päästä, voit säilöä tölkkejä huoneen lämmössä.
Virallisesti vuoden, käytännössä todella kauan ;)

Mutta aina kun tölkki avataan, sen tulee napsahtaa ja suhahtaa.

Tämä on minun mielestä paras tapa käyttää härkäpapuja.
Ei tarvitse kuoria palkoja , eikä isojen siemenien kitkerää kuorta. Kaikki tulee käyttöön ja jos pidät vihreistä pavuista, niin rakastat näitä!!!!½








Muuten meillä menee täällä hyvin, kanat ovat palanneet kotivaraan :D
Ja uutena on innokas puutarha harrastus.
Häräpavutkin ovat omaa satoa. Nyt jo yhteensä 14 tölkiä säilötty ja lisää kasvamassa.




























keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Laurelin tölkkisienet

Helppoa ja hyvää

Tässä alkuperäinen ohje

WB menetelmä, tässä siitä juttua

Harjoittelen sienien tölkitystä syksyä varten. 
Olen kyllästynyt epämääräisiin pussukoihin pakastimessa ja suolasienien liotukseen.
Näin säilöttynä ei tarvita kuin kannen avaus.
Tein kaksi hieman erilaista kilon satsia.
Tässä ohjeessa parasta on paprikat mutta suolaa oli liian vähän. 
Bonnien sienissä on liemi todella herkullinen ja sopivan suolainen.
Vielä en osaa sanoa onko öljy tässä mukava vai ei. Toiseen ohjeeseen ei öljyä laitettu.
Luultavasti yhdistän näitä kahta tai lisään vain Bonnien ohjeeseen paprikaa. Tätä öljy asiaa pitää vielä miettiä.


Resepti
kilo tuoreita sieniä
1,5l vettä
1dl sitruunamehua

Keitä sieniä vedessä ja sitruunamehussa 10minuuttia. Aika aloitetaan siitä kun vesi kiehuu.

Sillä aikaa tee mausteliemi:
1,2dl oliiviöljyä
2dl omenaviinietikkaa
1tl oreganoa
1tl basilikaa
1tl suolaa (mielestäni saa laittaa reilummasti, vähintään rkl.)
yksi pieni sipuli viipaleina 
pieni paprika viipaleina

Laita ainekset kattilaan ja kuumenna kunnes kiehuu.

Varaa,
valkosipulin kynsi jokaista tölkkiä kohden ja 2 mustapippuria


Helpoin tapa tölkittää on sekoittaa sienet keittämisen jälkeen mausteliemeen.
Aina kun kauhot massaa tölkkiin sekoittele sitä ensin. Huolehdi, että lientä tulee sen verran, että sienet peittyvät.
Lisää sitten aina yksi valkosipuli ja pari mustapippuria päälle.
Puhdista tölkin reunat ja laita kannet ja umpioita WB menetelmällä 20 minuuttia

Tähän pilkoin sipulit ja paprikat, mutta nekin ovat maukkaita joten isommat palat ovat kivempiä, joten seuraavaksi viipaloin nekin haarukoitaviksi.



Bonnien tölkkisienet


Tässä alkuperäinen ohje


Resepti
1-1,4kg tuoreita sieniä
4dl ja 1 rkl vettä
6dl omenaviinietikkaa
3 rkl suolaa

Laita ainekset kattilaan ja kuumenna kunnes kiehuu.
Keitä sieniä liemessä 10minuuttia. Aika aloitetaan siitä kun vesi kiehuu.
yksi pieni sipuli viipaleina 
Lisää sipuli kuumaan liemeen lopussa
Varaa,
valkosipulinkynsi jokaista tölkkiä kohden ja 5 mustapippuria


Aina kun kauhot massaa tölkkiin sekoittele sitä ensin. Huolehdi, että lientä tulee sen verran, että sienet peittyvät.
Lisää sitten aina yksi valkosipuli ja 5 mustapippuria päälle.
Puhdista tölkin reunat ja laita kannet ja umpioita WB menetelmällä 20 minuuttia



sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Salsa Roja tölkkiin

Todella hyvää

Alkuperäinen resepti löytyy kirjasta I can can Realishes

1,8kg tomaattia pilkottuna, noin 1,4litraa
3 isoa sipulia pilkottuna
1 pilkottu paprika
6 valkosipulinkynttä pilkottuna
4 jalopenoa (minä otin puolet pikku tölkistä jalapenoja)

1rkl korianterinsiemeniä jauhettuna
1tl kukkura jeeraa
2-3tl suolaa 
2,4dl omppuetikkaa

Pilko tuoreet ainekset suoraan kattilaan tai pannulle.
Lisää sitten mausteet ja etikka.
Keitä 10 minuuttia
Sen jälkeen tölkitys

keittoaika 15minuuttia

torstai 2. huhtikuuta 2015

Kotietikkaa omenoista

Luonnollista terveyttä pullossa!

Tämä on helppoa mutta vaatii hieman kärsivällisyyttä ja alussa jokapäiväisen hoidon. Mutta tuloksena on maukas etikka ihan itsetehtynä ja etikka jossa oikeasti on kaikki elävää, toisin kuin kauppojen pastöroiduissa tuotteissa.
Osa etikoista jopa tislataan, joten niissä ei enää terveysvaikutuksia ole.

Kun tutustuin etikanvalmistukseen, olen ollut pettynyt moneen etikkahypetykseen, niissä kun ei aina neuvota ostamaan luomuetikkaa. Olen olettanut että kunhan pullossa lukee omenaviivietikka, se on terveellistä.

Vähän sama kuin kanelihypetys, 90% kanelin terveysvaikutusinfoissa on väärän kanelin kuva ja se antaa mielikuvan, että kassiankaneli on terveellistä, vaikka oikeasti ne kuuluisat terveysvaikutukset ovatkin Ceylon kanelissa jota ei edes tavallisista kaupoista saa.

Olen mitannut etikkani PHta indikaattoriliuskalla ja se näyttää että etikkani on hapanta, en kuitenkaan uskalla täysin säilöä etikkasäilykkeitä tähän. Olen laittanut puolet kotietikkaa ja puolet kaupan.
Etikka säilykkeissä tulee olla vähintään 4,5% etikkaa.
Kotietikkaa pystyy mittaamaan jos hankkii siihen tarkoitukseen sopivat välineet vaikkapa ebaysta. Ihan mielenkiinnosta olen ne joskus ajatellut tilata.





Omppuetikka

Säästä omenankuoret ja kodat, et siis tarvitse tähän kokonaisia omenia vaan aina kun teet omenilla jotain muuta, voit tehdä jätteistä etikkaa.

Jos kuitenkin käytät oikeita omenoita, pese ja pilko ne.

Omenat tai perkkeet saavat jäädä pöydälle ruskettumaan, jos ovat vähän hapettuneet, niin etikkaan tulee tummempi ja syvempi väri.
Tämän tumman värin saavuttaa myös jos on kärsivällinen ja antaa omenoiden käydä rauhassa loppuun.

Ota sitten iso lasitölkki taikka pieni ämpäri, itse teen nykyään 5l ämpärissä. Kaikista mukavinta ja helpointa ja etikkaa saa sitten valmiina muutaman pullollisen.

Laita perkkeet/omenalohkot siis puhtaaseen astiaan ja kaada puhdasta vettä päälle kunnes peittyvät. (mittaa vesi mitä laitat)

Seuraavaksi kaada tämä vesi mitta-astian kautta kattilaan.
Eli sinun tulee tietää paljonko sinulla on vettä omenoittesi kanssa.

Kun tiedät vesimäärän, lämmitä se kädenlämpöiseksi kattilassa ja lisää sokeria.
Sekoita kunnes sokeri on sulanut.

Sokeria lisätään seuraavasti

2,5dl vettä ja 2rkl sokeria

Myös valmista omenaviinietikkaa on hyvä lisätä juureksi sekaan

2,5dl vettä ja 2tl omenaviinietikkaa

En tiedä onko kaupan etikasta tässä hyötyä jos se on pastöroitua. Eli jos löytyy luomuetikkaa, se olisi tässä hyvä. Esim. Bragg merkki on luonnollinen sakkainen etikka.
Minä laitan nykyään juuren aina omasta etikasta.



Kaada sitten lämmin vesi omenoitten päälle ja laita se lämpimään paikkaan.
Paras tulos minulla on tullut jääkaapin päällä kaapissa.

Astiassa ei saa olla kansi kiinni, vaan se tulee peittää joko liinalla tai pitää kansi vain löyhästi paikallaan.

SEKOITA kunnolla joka päivä. Tai yritä ainakin muistaa joka toinen päivä.

Ihan alussa on tärkeää sekoitella vaikka useammankin kerran, ettei omenat homehdu. Myöhemmin kun liemi kuplii kunnolla, saa sekoittaminen unohtua silloin tällöin.

Tätä vaihetta jatkuu viikkoja, kolmantena päivänä pitäisi jo alkaa kuplimaan ja erottaa, liemen selvästi käyvän.
Jos sinulla on hyvää etikkaa juureksi, liemi kuplii jo seuraavana päivänä.

Jenkki ohjeissa on annettu aikoja , esim. viikkoja ohjeeksi kuinka kauan antaa omenoitten käydä.
Minun mielestä tässä ei tule kiirehtiä!! Annat omenoiden käydä loppuun asti, eli niin kauan kunnes painuvat pohjaan.
Ne kelluvat viikkoja ja kun käyminen on ohi vajoavat hiljalleen alas.

Kun käyminen on ohi, siivilöi liemi ja laita takaisin lämpimään jälkikäymään.
Nyt riittää sekoittelu silloin tällöin, vaikka kerta viikkoon.
Annat olla lämpimässä niin kauan, että huomaat liemen kirkastuvan viikossa, kun sitä ei sekoiteta.
Kun huomaat tämän, sekoita vielä kerran ja anna rauhassa laskeutua muutaman viikon.

Tämän jälkeen lappoa etikka varovaisesti pulloihin ja säilö pimeään kaappiin.
Etikka säilyy näin periaatteessa loputtomasti :)

Etikka kirkastuu pullossa yhä lisää ja pohjalle tulee sakkaa, tämä sakka ei siis ole vaarallista vaan senkin voi käyttää jos haluaa.
Moni ei edes kirkastuta etikkaansa vaan käyttää sen sakkoineen, ravistelee sen vain sekaisin ennen käyttöä.

Jos etikka saa rauhassa käydä, sen pinnalle voi muodostua ns. emoeliö :D
Sitäkään ei pidä säikähtää. Se on sellainen kalvo joka muodostuu pinnalle, se on elävää . Se vain sekoitetaan sekaan kun astiaa ravistellaan.
se ei siis ole hometta tai pilaantunutta etikkaa.

Jos et käytä etikkaa muuten ruokavaliossasi, tätä terveysnestettä olisi hyvä ottaa joka aamu se ruokalusikallinen vähintään.

Siivilöitynä menossa etikoitumaan


























tiistai 31. maaliskuuta 2015

Sokeriton omenasose tölkkiin, WB menetelmä


WB, water bath menetelmästä tarkemmat kuvat tässä, kliks

Tarvitset:
puhtaita lasitölkkejä ja ehjät kannet
ison kattilan, minulla tämä
omenoita
ceylonkanelia

hyvä olisi olla tölkkipihdit ja kori, minulla on ebaysta tölkitys sarja

Soseeseen voit käyttää kakkosluokan omeniakin, pese ne ja lohko ja leikkaa huonot kohdat pois.
Jätä kuoret paikalleen.
Minä harjoittelin sosetta mummolan omenia varten ja käytössä oli vain ulkomaisia joten huuhtelin omput vielä etikkavedessä.

Omenan lohkoja on tässä mainio.






Lohkoin 10 litran kattilan täyteen.
Laita kattilan pohjalle kaksi senttiä vettä ja laita levy täysille.
Kun vesi kiehuu, sekoita ja laita levyä pienemmälle ja anna kiehua hiljalleen kannen alla. Tunteroinen menee ainakin kunnes omenat ovat pehmeitä






Kun omput ovat pehmenneet massa soseutetaan.
Tähän on ihan MUST ostos sosemylly!!! 13 euroa halpahallista ja ihan mahottoman näppärä!!

Tässä vaiheessa kannattaa laittaa lasitölkit jo uuniin 125 asteeseen lämpiämään noin puoleksi tunniksi ja tölkin kannet veteen kiehumaan noin 10 minuutiksi. Sievä kupliminen riittää.



Kun massa on soseena, laita se takaisin kattilaan ja lisää CEYLON kanelia.
Tavallista kanelia ei minun mielestä hyövää laittaa.

Sosetta oli 10l kattila vähän alle puolenvälin, laitoin 2 rkl. Enemmänkin olisi voinut laittaa, mutta en uskaltanut, kun en tiedä voiko tölkitys voimistaa makua.
Kuumenna sose kuplivaksi.

Tässä vaiheessa on hyvä laittaa jo isoon kattilaan vettä kiehumaan umpiointia varten.


Laita massa tölkkeihin, jätä noin 1,5cm ilmarako väli.


Käy purkit läpi lastalla että saat varmasti kaikki ilmakuplat pois.



 Pyyhi tölkkien reunat hyvin puhtaaksi, etikkaan kastettu pumpuli on tässä hyvä.




Laita kannet paikoilleen.


Käytä sormenpää otetta. Älä siis väännä kämmenellä liian tiukkaan, vaan sormenpäillä lujasti.

Tölkit nostetaan isoon kattilaan veteen. Veden tulee ylittää 2-4cm korkeimmat tölkit.

Pidä levyä täysillä kunnes vesi kiehuu kunnolla ja aloita ajanotto.
Kiehuta 10minuuttia. Voit laskea levyn lämpöä, mutta huolehdi, että vesi kiehuu.

Omenasoseen kohdalla on hyvä työntää kattila sievästi pois levyltä ja antaa tölkkien olla vielä 15 minuuttia vedessä.
Näin paine tasaantuu hitaammin, eikä soseeseen tulee turhia ilmakuplia.

Nosta sitten tölkit sievästi pois vedestä ja nosta pyyhkeelle jäähtymään.
Kansiis ei saa koskea.
Kannet napsahtelevat vähitellen sinettiin tölkkien jäähtyessä.


WB tölkitykseen olisi hyvä olla kattilaan kori jolla tölkit on helppo nostaa ja tölkkien nostamiseen pihdit.
Itse tilasin ebaysta oman sarjani.

Pidä tölkit vuorokauden pöydällä, tarkista sinetit ja merkitse ja varastoi, mielellään viileässä ja pimeässä.
Säilyy vuoden tai yli. Mutta älä koskaan käytä tölkkiä joka ei napsahda avattaessa tai näyttää tai maistuu oudolle.


maanantai 30. maaliskuuta 2015

Tölkkiporkkanat


Maukkaita ja hyvin säilyviä porkkanoita, kypsyyskin juuri sopiva


Tämä on etikkasäilyke, joten ei tarvita painekattilaa.
Menetelmä on water bath eli vesikylpy
Tölkit upotetaan veteen jota sitten keitetään 10 minuuttia.



Säilöntäliemi

3,6 dl etikkaa
4,8dl vettä
1rkl hunajaa
2tl suolaa
2tl kuivattua chilihiutaletta tai enemmän tai vähemmän
4 kuorittua valkosipulin kynttä
1tl korianterinsiemeniä
4 laakerinlehtä

laita kaikki pieneen kattilaan ja kuumenna sievästi kiehuvaksi välillä sekoitellen. Sammuta sitten levy ja anna hautua kun teet muita töitä.

Tästä annoksesta riitti 5 tölkkii juuri sopivasti. Yksi tölkeistä oli pienempi dronginholmin hillopurkki. Loput vähän isompia sillipurkkeja




Kuori porkkanat ja laita kylmään veteen odottamaan, voit laittaa sekaan sitruunamehua




Laita tölkit 125 asteiseen uuniin ja kannet veteen.
Kannet tulee olla sievästi kiehuvassa vedessä noin 10 minuuttia ja tölkit jopa puolituntia uunissa.



Mittaa porkkanoille oikea pituus ja pakkaa ne purkkiin pitkittäin, tiukasti.
Helpointa aloittaa tölkki kyljellään.
Ylimääräiset pikkupätkät käytä muuten vaikka perunamuusin sekaan.



Kun olet pakannut porkkanat tölkkeihin, kaadetaan kuuma säilöntäliemi varovasti tölkkiin.
Käytä siivilää, etteivät kaikki mausteet mene ensimmäiseen tölkkiin.
Jaa sitten mausteet tasan tölkkeihin

Puhdista sitten tölkin reunat etikkaan kastetulla pumpulilla.


Laita kannet kiini, käytä sormenpää otetta. Älä siis kiristä kämmenellä tölkkejä liian tiukkaan, vaan pidä kannesta sormenpäillä kiinni ja kiristä siten niin lujaa kuin pystyt.




Ota iso kattila ja laita sinne vettä lämpiämään.
Nosta sitten tölkit veteen ja lisää vettä tarvittaessa. Tölkkien tulee peittyä kokonaan veden alle, 2-4cm veden alle.



Pidä levy täysillä kunnes vesi kiehuu kunnolla. Aloita ajan otto ja keitä 10 minuuttia. Levyn voi laittaa pienemmälle, mutta veden tulee kiehua jatkuvasti.
Kun kymmenen minuuttia on mennyt, siirrä kattila levyltä ja odota 5 minuuttia, nosta sitten tölkit  varovaisesti pois kuumasta vedestä.

Nosta ne pyyhkeelle ja anna jäähtyä rauhassa.
Jos tölkitys on onnistunut, kannet napsahtelevat kiinni sinettiin.

Pidä tölkkejä vuorokausi pöydällä ennen varastointia.
Tarkista sinetit ja merkitse tölkit ja säilö mielellään viileässä ja pimeässä.
Säilyvät vuosi ja enemmän










lauantai 31. tammikuuta 2015

Papusalsaa tölkkiin

Todella hyvää, suosittelen!





Tarvikkeet

Keitettyjä papuja 700g (paino kuivista pavuista)
2-3 tölkkiä tölkkipapuja, valutettuna
noin 1,5-2l pilkottua tomaattia
noin 4 kpl paprikaa pilkottuna, eri värejä
yksi iso punainen sipuli pilkottuna
(sipulin varsia nippu)
2 isoa tölkkiä oliiveja musta ja vihree, pilkottuna
tölkki suolakurkkua, pilkottuna tai kurkkusalaattia
yksi tölkki jalapenoja pilkottuna
7-9dl italialaista salaatinkastiketta (salaattikastikkeen tulee olla etikkapohjainen)
noin 14-15kpl 4dl tölkkejä
iso kattila

Kastike itsetehtynä:
5dl oliiviöljyä
3,75dl omenaviinietikkaa
4-5tl kokonaisia mustapippureita rouhittuna
5-7tl suolaa
1 kukkura tk valkosipulijauhetta
Kaikki sekaisin



Sekoita ensin kaikki muut paitsi pavut sekaisin.

Sekoita sitten pavut ja salaattikastike sekaisin

Yhdistä sitten kaikki






Aikamoista sotkua, mutta hyvää on!!






Tölkitys:

Pese tölkit saippuavedessä.
kuumenna tölkit sata asteisessa uunissa ja kuumenna kannet kuumassa vedessä. Älä kiehuta kansia vaan sammuta levy ennenkuin vesi kiehuu.

täytä tölkit siten, että jätä niihin noin 1,5cm ilmatila.
Pyöräytä lastalla sisältöä, että saat ilmakuplat pois.
Pyyhi tölkin reunat etikkaan kostutetulla pumpulilla ja ruuvaa kansi kiinni kevyesti.
Älä siis ruuvaa koko kämmenellä vaan sormenpäillä.

Laske tölkit veteen ja huolehdi että ne peittyvät reilusti, vähintään 2cm vettä tölkkien päällä.
Kun vesi kiehuu, ota aikaa 20minuuttia ja nosta ne vedestä

Tähän olisi paras olla tölkkien nosteluun sopivat pihdit tai tölkeille oma teline mistä nostaa.
Minulla on molemmat ja ne helpottavat tölkitystä.
Pavut säilyvät pitkään tölkeissä, vähintään vuoden oikein säilytettynä, eli piemässä ja viileässä.

Jätä tölkit vuorokaudeksi pöydälle ja varastoi vain ne joiden kansi napsahtaa alas sinetin merkiksi.
Älä koskaan syö tölkkiä joka ei ole sinetissä tai sisältö on oudon värinen.


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...